Voitko sinä osallistua?
1 Voivatko Jehovan järjestön yhteydessä olevat nuoret osallistua kristilliseen palvelukseen? Kyllä he voivat, ja heitä kehotetaan tekemään niin. Miten se on mahdollista? Monin tavoin.
2 Me kaikki, nuoret ja vanhat, voimme kertoa totuutta toisille kenttäpalveluksessa ja meidän tulisi tehdä niin säännöllisesti. Teetkö sinä niin? Jos olet koulussa, puhutko totuudesta sopivissa tilaisuuksissa myös koulutovereillesi? Oletko koskaan todistanut opettajallesi? Koulutuntien jälkeen, kun muut ovat lähteneet, voi olla sopiva aika. On tarpeen, että opettajasikin kuulee totuuden, ja sinä voit olla ainoa Jehovan kansaan kuuluva, jonka kanssa hän on säännöllisesti kosketuksissa.
3 Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaaminen ja opettaminen on päätyö, jonka Jeesus antoi seuraajiensa tehtäväksi. Se on erityisen tärkeä nyt, juuri ennen suurta ahdistusta. Jotta ihmiset voisivat varjeltua tämän asiainjärjestelmän lopussa, heidän tarvitsee kuulla Valtakunnan sanoma ja ilmaista suotuisaa vastakaikua sitä kohtaan. Voitko sinä osallistua täydemmin palveluksen tähän osaan? – Matt. 28:19, 20.
4 Raamatussa on erityismaininta kahdesta nuoresta miehestä, Johannes Markuksesta ja Timoteuksesta, jotka toimivat oivallisesti eräässä toisessa kristillisen palveluksen piirteessä. He saarnasivat tietysti hyvää uutista, mutta he olivat myös apostoli Paavalin ja muiden palvelijoita. Todennäköisesti he kävivät asioilla ja toimittivat sanomia; he ovat kenties hankkineet tarvikkeita ja tehneet muita hyödyllisiä palveluksia. He palvelivat uskollisesti ja elämänsä myöhemmässä vaiheessa nauttivat palveluksen lisäeduista. – Apt. 13:5; 19:22; 2. Tim. 4:11.
5 Sinäkin voit tehdä paljon auttaaksesi seurakunnassa olevia palvelijoita. Haluaisitko asettua käytettäväksi auttaaksesi jossakin sellaisessa, mikä tarvitsee huomiota valtakunnansalissa? Jos niin on, niin mainitse halukkuudestasi jollekulle palvelijalle. Hän saattaa pyytää sinua auttamaan valtakunnansalin siisteydestä huolehtimisessa – järjestämään tuoleja, keräämään roskia lattialta ennen kokousta tai pitämään lavan hyvässä järjestyksessä. Ehkä voit auttaa salin puhdistamisessa kokousten jälkeen. Ehkä valaistus ja tuuletus tarvitsevat huomiota tai sinua voidaan pyytää huolehtimaan siitä, että ikkunat ovat kiinni kokousten jälkeen. Saattaa olla korjaustyötä tai maalausta, ruohonleikkausta jne. Se, että autat sellaisissa töissä, tekee sinusta erittäin hyödyllisen palvelijan, ja tämäkin on osa kristillistä palvelusta.
6 Kreikkalainen verbi diakonéo merkitsee kirjaimellisesti ’palvelemista’ ja se liittyy henkilökohtaiseen palvelukseen. Onko seurakunnassanne joku, joka tarvitsee apua henkilökohtaisesti päästäkseen valtakunnansaliin? Voisitko sinä auttaa? Onko seurakunnassanne joku vanhahko tai huonokuntoinen, joka kaipaa vierailua? Oletko koskaan käynyt kenenkään sellaisen luona? Sinä voisit kysyä joltakulta palvelijalta, onko seurakunnassanne joku, joka tarvitsee apua jollakin tavoin ja jota voisit hänen mielestään auttaa. Jotkut huonokuntoiset kenties arvostaisivat sitä, että lukisit heille tai kertoisit heille jotakin, mitä kuulit viime kokouksessa valtakunnansalissa. Kenties he tarvitsisivat sinua toimittamaan jonkin asian heidän puolestaan, noutamaan jotakin kaupasta, lakaisemaan lattian, lapioimaan lunta tai viemään roskia ulos. Olisitko halukas auttamaan tällä tavoin? Jos olet, niin sinua ehkä kannustaa tietää, etteivät ainoastaan veljesi arvosta huomaavaisuuttasi palvellessasi heitä tällä tavoin, vaan myös Jehova huomaa sen, että osoitat rakkautta hänen nimeään kohtaan auttamalla niitä, joita hän rakastaa, ja Jehova muistaa sinua suosiollisesti ja maksaa sinulle takaisin. Hepr. 6:10 sanoo: ”Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.” – Ps. 11:4, 5, 7; Gal. 6:10.
7 Voitko tehdä kodissasi jotakin tällaista? Epäilemättä voit. Jehova huomaa myös sen, että palvelet hyvin vanhempiesi ohjauksessa. Kol. 3:20 sanookin: ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa.” Ja jae 23 sanoo: ”Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle.” Voit olla varma siitä, että Jehova katselee suosiollisesti kokosieluista toimimistasi sellaisessa kristillisessä palveluksessa.
8 Oletko harkinnut sitä, että teoillasi ja puheellasi voi olla hyvä vaikutus toisiin nuoriin? Mahdollisesti ehdotuksellasi, että sinä ja muut nuoret osallistuisitte johonkin suunniteltuun seurakunnan toimintaan sen sijaan, että tekisitte jotakin muuta, on hyvin terve vaikutus toisiin. Tai olisi oivallista, jos keskustelussa toisit esille hengellisen näkemyksen asioista. Se, että pyrit olemaan oivallinen esimerkki käytöksessä ja terveessä puheessa, voi tosiaan olla oivallinen palvelus toisille. – 1. Tim. 4:12; Tiit. 2:7, 8.
9 Jeesus sanoi: ”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen.” (Luuk. 16:10) Ja se on totta. Kun annat jatkuvasti hyvän esimerkin ja kun osoittaudut luotettavaksi pienten palvelustehtävien hoitamisessa, joita saat kotona ja muualla, niin voit olla varma siitä, että se huomataan, ja se todistaa kyvystäsi hoitaa suurempia tehtäviä kristillisessä palveluksessa tulevaisuudessa. Ilmaise siksi uutteruutta näissä tehtävissä. Muista, että Jehova ei unohda työtäsi ja rakkauttasi, jota osoitat häntä ja hänen kansaansa kohtaan, vaan hän siunaa sinua runsaasti, kun osallistut uskollisesti kristilliseen palvelukseen. – Hepr. 6:10–12.