Palveluskokouksenne
14. TAMMIKUUTA ALKAVA VIIKKO
15 min. Laulu 44. Avaus, teksti ja selitykset. Puhe kirjoituksesta ”Vuositeksti 1973”. Esitä, miten se vaikuttaa henkilökohtaiseen elämäämme. Pyydä kuulijoita lukemaan raamatunkohtia.
18 min. ”Hyvän uutisen esittäminen.” Kuulijat osallistuvat. Kaksi näytettä siitä, miten puhuteltavat saadaan liittymään keskusteluun käytettäessä teemaa ”Jumalan tuntemuksen hankkiminen” ja miten tilaustarjous voidaan yhdistää esitykseen. Jos jotkut haluavat käyttää näytteestä eroavaa esitystapaa, he voivat vapaasti tehdä niin. Kannusta julistajia käyttämään esitystä, mikä sopii heidän alueellaan.
15 min. ”Järjestö jota Jehova käyttää.” Kysymyksiä ja vastauksia Järjestö-kirjan 2. luvusta. Kiinnittäkää huomio erityisesti sivuihin 8–11 sen sijaan että yrittäisitte saada koko aineiston käsitellyksi. Kannustakaa veljiä perustelemaan vastauksensa Raamatulla. (Lukekaa kappaleet [§] 1–4 ja viimeinen kappale sivulta 14.) §1. Millä voimalla Jeesus sanoi saarnaamistyön ja opetuslasten tekemisen tapahtuvan ja menestyvän? §2. Mikä on merkillepantavaa opetuslapsista, kun pyhä henki vuodatettiin helluntaina v. 33, ja seurakunnista, kun hyvän uutisen saarnaaminen levisi? §3. Miten veljemme ensimmäisellä vuosisadalla osoittivat, että he tunnustivat seurakunnan olevan Jumalan? Keneen Jehovan todistajat katsovat ylimpänä hallitsijanaan? §4. Kenet me tunnustamme seurakunnan pääksi? §5–10. Mikä on seurakunnan tarkoitus? Ketkä muodostavat nykyään ”uskollisen ja ymmärtäväisen palvelija” -luokan, ja minkä valvojaksi heidät on määrätty? (Matt. 24:47) §11–14. Miten me voimme osoittaa kunnioitusta Jehovan käyttämää maallista järjestöä kohtaan?
12 min. Loppuhuomautukset. Ajatuksia kirjoituksesta ”Tilaisuudet lomalla”. Tiliraportti. Laulu 13.
21. TAMMIKUUTA ALKAVA VIIKKO
12 min. Laulu 4. Avaus, lyhyt puhe tekstistä. Kohtia Teokraattisista uutisista.
20 min. Valtakunnan Palveluksen sisäarkki. Käsittele aineista osan ”Kun vanhimmat ja avustavat palvelijat valitsevat tienraivauksen” loppuun saakka. Kysymyksiä ja vastauksia. Yhteenveto voihan lukea siten, että luetaan kerralla kaikki kappaleet kunkin otsikon alta.
15 min. Miksi mennä talosta taloon? Kenttävalvoja käsittelee tämän. Sen jälkeen kun on esitetty lyhyesti johdantona ajatuksia seurakunnan edellisen kuukauden palveluksesta, pyydä kuulijoita esittämään ajatuksia seuraavista kohdista: 1) Miten tärkeää on Mark. 13:10:ssä kuvailtu työ? 2) Miten työmme talosta taloon hyödyttää niitä, joille todistamme? 3) Millainen vaikutus alueen käymisellä toistuvasti on ihmisiin? 4) Miksi työskentelemme alueella käyttäen erilaisia tarjouksia? 5) Miten säännöllinen osallistuminen talosta-taloon-työhön vaikuttaa meidän omaan hengelliseen elämäämme? 6) Miten se auttaa toteuttamaan Jehovan tahdon hänen nimensä suhteen? Jos aika sallii, voidaan esittää yksi tai kaksi lyhyttä kokemusta, jotka osoittavat ne siunaukset, joita tähän kenttäpalveluksen piirteeseen osallistuminen tuo. Kannustakaa julistajia osallistumaan talosta-taloon-työhön joka viikko, mikäli mahdollista. Heikon terveyden omaavat kykenevät käymään ehkä vain muutamilla ovilla; toiset voivat käyttää työhön useita tunteja. Pyydä eri yksilöitä esittämään, milloin he henkilökohtaisesti osallistuvat työhön talosta taloon. Milloin he löytävät ihmiset kotoa? Keskustele seurakunnan järjestelyistä talosta-taloon-todistamisen hyväksi.
13 min. Loppuhuomautukset. Sisällytä ajatuksia haaratoimiston kirjeestä. Sopivat Ilmoitukset. ”Uusi henkilökortti.” Laulu 10.
28. TAMMIKUUTA ALKAVA VIIKKO
13 min. Laulu 16. Avaus. Kaksi vanhinta keskustelee tekstistä ja Kysymyspalstan aineistosta keskenään.
20 min. Valtakunnan Palveluksen sisäarkki otsikosta ”Vanhemmat voivat antaa erinomaista kannustusta” loppuun saakka. Joukko julistajia, jotka ovat nyt tienraivaajia tai jotka ovat olleet tilapäisiä tienraivaajia, keskustelee aineistosta. Käsitelkää painettu aineisto hyvin ja lukekaa ainakin muutamia avainkappaleita. Ajatuksia tulevista suunnitelmista tilapäistä tai vakituista tienraivausta varten voidaan esittää ja kutsua toisia osallistumaan siihen, jos heidän olosuhteensa sallivat sen.
15 min. Huolehditko kiinnostuneista?
Puheenjohtaja: (2 min) Löydämme kiinnostuneita ollessamme talosta-taloon-työssä. Seura, toinen julistaja, ystävät tai naapurit voivat kertoa meille jostakusta, joka on osoittanut kiinnostusta. Maallisessa työssäsi, ollessasi ostoksilla, koulussa tai jonain muuna aikana joku voi esittää hyvää sydämentilaa ilmaisevan ajatuksen. Pane merkille kaikki, jotka osoittavat kiinnostusta. Tee uusintakäynti ja tee mitä voit auttaaksesi heitä oppimaan totuuden.
Julistajat voivat tehdä uusintakäyntejä levittämällä lehtiä tai muuta kirjallisuutta, johtaessaan jotakin tutkistelua, kirjoittaessaan kirjeen tai soittaessaan kiinnostuneelle henkilölle puhelimella. Tai se voi olla vain ystävällinen keskustelu, jonka tarkoitus on lisätä henkilön kiinnostusta totuuteen.
Tehdessään uusintakäyntejä jotkut julistajat havaitsevat vaikeaksi saada keskustelun luistamaan ja puhuteltavan kiinnostuksen säilymään.
Keskustelu kuulijoiden kanssa: (10 min) Kysy seurakuntaan kuuluvilta, millaisten aiheiden he ovat havainneet kiinnostavan ihmisiä alueella ja vaikuttavan tehokkaasti keskusteluihin uusintakäynneillä. Voi olla viisasta laajentaa keskustelun aiheita ensimmäisellä käynnillä. Tai saatat huomata ensimmäisellä käynnillä, että jokin erityinen aihe kiinnosti puhuteltavaa. (Pyydä julistajia ilmaisemaan ajatuksiaan vapaasti. Tämä on heidän tilaisuutensa vaihtaa ideoita.)
Tiedustele myös julistajilta, miten he esittelevät itsensä ja aloittavat keskustelun uusintakäynnillä, niin että saavat herätetyksi ja säilytetyksi ihmisten kiinnostuksen. Jotkut ovat havainneet, että olemalla lämmin ja ystävällinen, osoittamalla henkilökohtaista kiinnostusta puhuteltavaan ja hänen perheeseensä saadaan eniten aikaan. Voi olla, että juuri se aihe, johon johdatat keskustelun, herättää ja säilyttää kiinnostuksen. Jotkut julistajat käyttävät tehokkaasti kysymyksiä herättääkseen ja edistääkseen kiinnostusta. (Ota vastaan niin monia ehdotuksia julistajilta kuin aika sallii.) Kannusta veljiä käyttämään saatuja hyviä ehdotuksia, kun he huolehtivat löytämästään kiinnostuksesta.
12 min. Loppuhuomautukset. Kokemuksia tilausrynnistyksen ajalta. Ajankohtaisten lehtien käyttöä tilausta esitettäessä voidaan valottaa. Päätä kokous hengellisesti rakentaviin ajatuksiin. Laulu 117.
4. HELMIKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Laulu 5. Avaus. Perhe keskustelee tekstistä ennen tai jälkeen aterian tai sen aikana. Voidaan esittää lyhyesti ajatuksia siitä, miten tekstiyhteys auttaa meitä ymmärtämään raamatunpaikkoja, miten neuvot vaikuttavat elämäämme yksilöinä ja perheenä, jne.
13 min. ”Työskennelkäämme yhdessä.” Kaksi julistajaa keskustelee kirjoituksesta. Näyttäkää, miten voidaan esittää tilausta käyttäen ajankohtaisten lehtien kirjoituksia.
24 min. ”Suhteesi Jumalaan.” Käsitelkää aineisto Järjestö-kirjan sivulta 14 sivun 20 keskivaiheille. Lukekaa kaikki kappaleet. Korostakaa tässä itsemme kieltämistä antamalla itsemme Jehovalle tekemään hänen tahtonsa yksilöinä. Osoita kenttäpalveluksen tärkeys keinona ilmaista arvostuksemme hyväksyttyä asemaamme kohtaan Jehovan edessä.
13 min. Raamatuntutkistelunvalvoja esittää loppuhuomautukset. Kerro seurakunnalle, kuinka monta Raamatun kotitutkistelua johdetaan oman perheen ulkopuolella oleville. Kannusta koko seurakuntaa yhteistoimintaan sellaisten etsimiseksi, jotka haluaisivat raamatuntutkistelun kotiinsa. Jos jollakulla julistajalla on lupaava paikka tutkistelua ajatellen, mutta hän tarvitsisi apua sen käynnistämiseksi, raamatuntutkistelunvalvoja olisi iloinen voidessaan auttaa henkilökohtaisesti tai voidessaan järjestää jonkun toisen tekemään sen. Pyydä julistajia kertomaan lupaavista tapauksista, joista he eivät kykene huolehtimaan. Sisällytä kokemuksia uusintakäyntien tekemisestä ja raamatuntutkistelujen johtamisesta. Laulu 92.