”Jumalan voitto” – kansainvälinen konventti lähestyy
Me kaikki odotamme innokkaasti ”Jumalan voiton” kansainvälistä konventtia, joka pidetään Helsingin Olympiastadionilla 11.–15. heinäkuuta 1973. Oletko jo tehnyt suunnitelmia ollaksesi läsnä konventissa alusta asti? Esitämme tässä käytännön tietoja konventista.
MITEN KONVENTTIPAIKALLE PÄÄSTÄÄN
Konventtipaikka on Olympiastadion Helsingin keskustassa. Konventin osastoja on myös A-, B- ja C-Messuhallissa Stadionin vieressä.
Vuorolentokoneella saapuvat voivat käyttää lentoyhtiön järjestämää kuljetusta lentokentältä Helsinkiin, jonne bussit saapuvat noin 500 metrin päähän konventtipaikasta. Suomen reittilentovuoroilla konventtiin saapuvat voivat saada edestakaisesta matkastaan 25 % alennuksen. Alennus on pyydettävä lippua ostettaessa ja lippu on leimattava konventissa matkaosastolla B-Messuhallissa. Alennus saadaan aikaisintaan kaksi päivää ennen ja viimeistään kaksi päivää konventin jälkeen tapahtuvista matkoista. Menomatka voi siis alkaa 9.7. ja paluun täytyy tapahtua viimeistään 17.7.
Junalla Helsingin asemalle saapuvat voivat käyttää asemalta lähteviä takseja tai raitiovaunuja 7 tai 10, jotka kulkevat aseman edestä Messuhallin luo. Matka on noin 2 km.
Linja-autolla saapuvat pääsevät linja-autoasemalta Stadionille taksilla tai Mannerheimintieltä Messuhallin luo raitiovaunuilla 3, 4, 7 tai 10. Matka on noin 2 km.
Tilauslinja-autolla tai henkilöautolla saapuvat:
Lahden suunnasta ja Porvoon suunnasta uutta moottoritietä saapuvat, jota suosittelemme käytettäväksi Itäväylän sijasta, ajavat suoraan keskustaa kohti kunnes saapuvat Hämeentiellä Helsinginkadun risteykseen, josta oikealle Helsinginkatua pitkin päästään Mannerheimintielle ja Messuhalli kiertäen konventtipaikalle.
Itäväylää Porvoon suunnasta saapuvat ajavat Kulosaaren sillalta suoraan Aleksis Kiven kadulle ja kääntyvät ensimmäisissä liikennevaloissa vasemmalle Sturenkadulle. Ajamalla suoraan sitä ja edelleen Helsinginkatua päästään Messuhallin luo.
Turun suunnasta saapuvat ajavat Läntisen moottoritien päätyttyä keskustaan päin reittiä Huopalahdentie, Paciuksenkatu, Tukholmankatu, Mannerheimintie. Heti Mannerheimintielle tultua ryhmitytään vasemmalle ja käännytään Reijolankadulle, miltä vuorostaan käännytään heti oikealle, Urheilukadulle, mikä johtaa Stadionin luo.
Porin ja Hämeenlinnan suunnasta saapuvat ajavat kohti keskustaa Mannerheimintietä pitkin, ryhmittyen ajoissa vasemmalle ja kääntyen Reijolankadulle, josta heti oikealle Urheilukadulle, mikä johtaa Stadionin luo.
TELTTAKAUPUNKI
Sijaitsee Tikkurilassa Kuismatien varrella, vastapäätä Seuran haaratoimistoa.
Saapuminen telttakaupunkiin
Tultaessa Turun, Porin tai Hämeenlinnan suunnasta käännytään Ohikulkutielle (Kehätie 3) itään eli Porvoon suuntaan päin. Tuusulan moottoritien liittymässä käännytään oikealle heti kun tuo moottoritie on ylitetty, ja Tuusulantietä jatketaan pohjoiseen vielä moottoritien päättymisen jälkeen noin 500 m, mistä opasteet ohjaavat oikeaan, Koivuhaantielle, joka johtaa telttakaupunkiin.
Lahden tai Porvoon suunnasta tultaessa käännytään Ohikulkutielle (Kehätie 3) länteen eli Turun suuntaan ja jatketaan sitä Tuusulan moottoritien liittymään, käännytään Ohikulkutieltä oikealle ja jatketaan Tuusulantietä, kuten edellä on mainittu.
Olympiastadionilta suorin reitti on Urheilukatu tai Mannerheimintie, Nordenskiöldinkatu, Savonkatu, Kumpulantie, Mäkelänkatu, Tuusulan moottoritie. Matka Stadionilta on noin 16 km. Ruuhkan välttämiseksi jotkut voivat ajaa Haagan kautta, ts. pohjoiseen Mannerheimintietä ja Hämeenlinnan tietä, jolta käännytään oikeaan Kehätie 1:lle (Muurimestarintie) ja sen kautta Tuusulan moottoritielle. – Ks. karttaa.
Telttakaupungista konventtipaikalle
Telttakaupungin alueelta meidän liikenteemme ohjataan yksisuuntaisesti siten, että tulo tapahtuu Tuusulantieltä ja poistuminen Kuismatietä etelään päin (ks. karttaa), sen päässä (missä asfalttipinta päättyy) käännytään oikeaan, Kuriiritielle. Kuriiritietä ajetaan kääntymättä noin 6,5 km, käännytään sitten Tuomarinkylän risteyksestä oikealle, alitetaan moottoritie, käännytään heti vasemmalle ja noustaan moottoritielle. Sen päätyttyä jatketaan suoraan Mäkelänkatua ja käännytään Sturenkadun risteyksessä oikeaan. Jatkamalla Sturenkatua ja edelleen Helsinginkatua päästään konventtipaikalle.
Koska Stadionin läheisyydessä on hyvin niukasti paikoitustilaa ja liikkuminen kaupungissa ruuhka-aikana on vaikeaa, suosittelemme auton jättämistä telttakaupunkiin ja matkustamista konventtipaikalle konventin järjestämillä busseilla. Bussit lähtevät kerran tunnissa koko päivän. Aamulla, keskipäivällä ja illalla ne lähtevät muutaman minuutin väliajoin. Yhdensuuntainen matka maksaa aikuisille 2 mk ja 5–12-vuotiaille 1 mk. Neljävuotiaat ja nuoremmat pääsevät ilmaiseksi, jos istuvat aikuisten sylissä. Tilausbusseissa ei ole lupa seistä ja niistä täytetään vain istumapaikat.
Matkustaminen asunnostasi konventtipaikalle
Ilmoituskortissa majoituksestasi on mainittu jokin Helsingin postinumeroista. Kaupungissa on tuolle alueelle kulkevan bussin numero yleensä sama kuin postinumero. Bussit lähtevät Rautatientorilta. Lippu Helsingin alueella busseihin ja raitiovaunuihin maksaa markan aikuisilta ja 50 penniä 4–11-vuotiailta. Alle 4-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Tämä lippu oikeuttaa matkustamaan tunnin ajan kaikilla bussi- ja raitiovaunulinjoilla riippumatta matkan pituudesta. Rautateiden varsilla asuvat voivat käyttää sähköjunia, joita lähtee useita joka tunti.
ATERIAT
Konventtipäivinä aamiainen tarjoillaan klo 7.30–9.15, paitsi perjantaina klo 7.30–8.45.
Lounas tarjoillaan klo 13.10–14.30, ja päivällinen klo 18.00–19.30.
Puolia annoksia ei ole, mutta vanhemmat voivat ottaa tarjoilulinjan alkupäästä ylimääräisen tarjottimen ja jakaa ateriansa lapsen kanssa tai antaa kahden lapsen jakaa annoksen keskenään. Ruokailu tapahtuu C-Messuhallissa.
ENSIAPU
Osasto sijaitsee Stadionilla. Siellä sekä A-Messuhallissa on myös lepohuoneita sairaille ja huoneita äideille lasten hoitamista varten. Ensiapuosasto on vain odottamattomia tapauksia varten, eikä kroonisten sairauksien hoitamista varten. Jos joku tarvitsee sellaista hoitoa, hänen tulisi kääntyä jonkun lääkärin puoleen kaupungissa. Jos tarvitset lääkärien määräämiä lääkkeitä, tuo ne mukanasi.
ERIKOISKOKOUKSET
Perjantaina klo 13.30 pidetään kokous Beetelin palveluksesta kiinnostuneille pääkatsomon keskustassa.
Kokous Gileadista ja lähetyspalveluksesta kiinnostuneille pidetään lauantaina klo 13.30 samassa paikassa.
HUONOKUULOISET JA KUUROT
Heitä varten on varattu erikoisantenni, jonka avulla he voivat kuulla kuulolaitteillaan. Tämä osasto sijaitsee kummankin kieliryhmän pääkatsomon keskiosassa. Kuuroille on varattu paikat tämän osaston vierestä, ja heille on varattu tulkki.
KASTE
Kastepuhe pidetään perjantaiaamuna klo 9.00. Kasteelle aikovien tulisi varata mukaansa uimapuku ja pyyhe. Kastettaville varataan kuljetus kastepaikalle Stadionilta.
KENTTÄPALVELUS
Varsinaista osastoa tätä varten ei ole, eikä alueita ole saatavissa. On mahdollista silti mainostaa esitelmää kaduilla aamulla ennen ohjelman alkamista tai illalla sen päättymisen jälkeen. Kirjallisuutta ja lehtiä sitä varten on sekä Stadionilla että A-Messuhallissa kirjallisuuspöydissä.
KIERTOMATKAT
Lippuja kiertomatkoja varten voidaan ostaa rajoitetusti matkaa edeltävänä päivänä matkaosastosta B-Messuhallista. Keskiviikkona tehtäville matkoille ei ole mahdollista ostaa lippuja konventtipaikalta, vaan ne on ostettava etukäteen. Seurakuntien etukäteen tilaamat liput on lähetetty seurakuntiin. Lähtö kaikille kiertomatkoille tapahtuu konventtialueelta.
Kiertomatka n:o 1
Tähän sisältyy kiertoajelu kaupungissa bussilla sekä vierailu Beetelissä ja yhdessä valtakunnansalissa. Matka kestää noin 2,5 tuntia ja maksaa 6,50 mk hengeltä. Lähdöt tapahtuvat seuraavien aikojen välillä: Tiistaina klo 12.30–15.00. Keskiviikkona, torstaina, perjantaina ja sunnuntaina klo 18.30–19.10. Maanantaina klo 9.30–10.00 ja 12.30–15.00. On myös mahdollista vierailla Beetelissä yksityisesti, mutta vieraita voidaan ottaa vastaan vain klo 18.30–20.00 konventtipäivinä, paitsi lauantaina, jolloin vieraita ei voida lainkaan ottaa vastaan. Ennen konventtia ja sen jälkeen vierailuajat ovat 9.30–11.00 ja 13.00–16.00.
Kiertomatka n:o 2
Tämä on matka vesibussilla Helsingin saaristossa. Matka kestää noin kaksi tuntia ja maksaa 8 mk aikuisilta ja 4 mk alle 12-vuotiailta. Matka alkaa kaikkina konventin päivinä keskiviikosta sunnuntaihin klo 18.30.
Kiertomatka n:o 3
Tähän kuuluu edestakainen matka Suomenlinnaan ja kiertokäynti siellä. Matka kestää noin kaksi tuntia ja maksaa 6 mk aikuisilta ja 3 mk alle 12-vuotiailta. Matka alkaa kaikkina konventin päivinä keskiviikosta sunnuntaihin klo 18.30.
KIRJALLISUUS
Osasto on sekä Stadionilla että A-Messuhallissa. Sieltä on saatavissa erilaisia Raamattuja, hakemistoja ja Seuran kirjoja ja muita julkaisuja eri kielillä. Myös postikortteja ja -merkkejä on saatavissa.
MAJOITUS
Niitä, jotka eivät ole saaneet ilmoituskorttia majoituksestaan ennen lähtöään konventtiin, pyydetään tiedustelemaan sitä majoitusosastosta konventtiin saavuttuaan. Majoitusosasto sijaitsee B-Messuhallissa 10.7. alkaen. Jos olet lähettänyt majoitusanomuksen konventtitoimistoon mutta et ole saanut vastausta, sinulle on kuitenkin varattu majoitus, ja tiedot siitä ovat majoitusosastolla. Jos siis olet lähettänyt anomuksen, älä yritä hankkia itse majoitusta, vaan nouda tieto sinulle varatusta majoituksesta majoitusosastolta.
Kuten olemme ilmoittaneet, vaikean majoitustilanteen vuoksi olemme voineet varmuudella varata hotelli- tai yhteismajoituksen vain niille, jotka ovat maksaneet majoituksensa postisiirtotilille majoitusosaston lähettämällä tilillepano/tilisiirtokortilla. Kortin kantaosa on pääsykortti yhteismajoituspaikkaan tai hotelliin.
NAUHURIT
Sähköverkkoon liitettävien nauhureiden käyttö ei ole mahdollista.
NEUVONTA
Osasto sijaitsee sekä B-Messuhallissa että Stadionilla. Sieltä voi saada tietoja lento-, juna- ja laivamatkoista. Lentokentälle, satamaan ja muihin keskeisiin paikkoihin tullaan järjestämään opastus.
OHJELMA
Konventin ohjelma alkaa keskiviikkona klo 9.55 ja päättyy sunnuntaina noin klo 17.30. Kukaan ei varmaan halua menettää mitään osaa konventin ohjelmasta. Asetu paikallesi ajoissa ja poistu vasta kun loppulaulu ja rukous ovat ohi. On huomaavaista toisia kohtaan olla jättämättä istuimille laulukirjoja tai laukkuja, ellet itse ole paikalla.
Suomen- ja ruotsinkielisen ohjelman lisäksi on torstai-, lauantai- ja sunnuntaiaamuna klo 8.00–9.30 ohjelmaa englantia puhuvia vierailijoita varten.
PAIKOITUS
Konventin paikoitusalueiden porteilla myydään paikoituskortteja. Koska tilaa on kuitenkin niukasti, suosittelemme oman auton jättämistä asunnollesi ja yleisten kulkuneuvojen tai tilausbussien käyttämistä. Tämä koskee myös Helsingissä vakituisesti asuvia veljiä.
SÄILYTYS JA LÖYTÖTAVARAT
Osasto on sekä B-Messuhallissa että Stadionilla.
TAKSIT
Taksin käyttäminen tulee usein edulliseksi, jos useammat henkilöt matkustavat yhdessä. Autojen taksamittari aloittaa 2,50 markasta, ja henkilöiden luvusta riippuen maksu lisääntyy 1,00–1,40 markalla kilometriltä. Perushintaan tulee 1 markan lisämaksu sunnuntaisin ja klo 23:n jälkeen.
VALUUTAN VAIHTAMINEN
Konventtipaikalla ei ole valuutanvaihtoa, vaan se on tehtävä pankeissa, jotka ovat yleensä auki maanantaista perjantaihin klo 9.00–16.15. Lauantaisin pankit on suljettu. Valuuttaa vaihdetaan myös rautatieasemalla arkisin klo 8.30–20.00 ja sunnuntaina klo 12.30–19.00, lentoasemalla joka päivä klo 7.00–23.00, Eteläsatamassa laivojen tulo- ja lähtöaikoina ja rautatieaseman tunnelissa maanantaista perjantaihin klo 8.00–20.00 ja lauantaina klo 10.00–15.00.
VAMMAISET
Vammaisille on järjestetty paikka, jossa on mahdollista kuunnella ohjelmaa autosta, mutta sieltä ei voida nähdä puhujalavalle. Jos jotkut tarvitsevat erikoisluvan autonsa tuomiseksi lähemmäksi katsomoa kuin paikoitusalueet ovat ja voisivat näin päästä itse katsomoon, lupa siihen tulisi hankkia yleisönpalveluosastolta.
VAPAAEHTOINEN PALVELUS
Ellet ole täyttänyt anomusta ennen konventtiin saapumistasi, voit ottaa yhteyttä vapaaehtoisen palveluksen osastoon A-Messuhallissa. Toivomme mahdollisimman monien ilmoittautuvan ennen konventtia.
VIRVOKKEET
Eri puolilla Stadionia on useita tarjoilupisteitä, samoin A-Messuhallissa. Ne ovat auki väliajoilla ja ohjelman päätyttyä. Tarjolla on kahvia, virvoitusjuomia, makkaraa, voileipiä, leivonnaisia ja makeisia. A-Messuhallissa ja leirintäalueella on myös valintamyymälä, josta on mahdollisuus saada mm. matkaevästä.
[Kartta s. 5]
(Ks. painettua julkaisua)
Kartta