Meillä on mitä toiset tarvitsevat
1 On paljon ihmisiä, joilla on hyvä sydän ja jotka eivät vielä tiedä totuutta Jumalasta ja hänen tarkoituksestaan. Heitä ahdistaa se, mitä he näkevät tapahtuvan maailmassa, mutta he eivät tiedä, miten tilanne voitaisiin muuttaa. Hekin tarvitsevat Jumalalta tulevaa totuutta.
2 Tälle kuolevalle asiainjärjestelmälle tämä hetki on erittäin myöhäinen. Ymmärtäessämme nykyisten aikojen kiireisyyden me järjestämme toimemme saadaksemme aikaa totuuden viemiseen toisille. Ja me iloitsemme nähdessämme niin monien suhtautuvan siihen myönteisesti.
3 Marraskuun kymmenen ensimmäistä päivää käytetään Valtakunnan Uutiset n:o 19:n levitykseen. Epäilemättä sen sisältämä tieto tulee vaikuttamaan tuhansiin, jotka lukevat traktaatin, kuten aikaisemmatkin Valtakunnan Uutiset ovat vaikuttaneet. Eräs pariskunta, joka oli muuttamassa tyhjään huoneistoon, löysi eräästä laatikosta Valtakunnan Uutiset n:o 18:n, ainoan mitä oli jätetty koko huoneistoon. Luettuaan sen he soittivat traktaatissa mainittuun puhelinnumeroon, tutkistelu aloitettiin, eivätkä he nyt osallistu ainoastaan säännöllisesti kokouksiin, vaan he ovat myös ilmaisseet halunsa tulla kastetuiksi. Eräs toinen mies soitti samaan seurakuntaan ja halusi tietää, mitä hän voisi tehdä auttaakseen levityksessä. Tutkistelu aloitettiin, ja hänkin käy sunnuntain kokouksissa.
4 On kiinnostavaa, että joka kuukausi tähän mennessä, jolloin olemme levittäneet Valtakunnan Uutisia, on saavutettu uusi huippu julistajissa: Syyskuussa 1973 kenttäpalvelukseen osallistui 12398; saman vuoden joulukuussa 12796; ja viimeinen huippumme 13042 saatiin viime toukokuussa. Todennäköisesti vielä monet muut, joihin olemme saaneet kosketuksen todistaessamme, tulevat osallistumaan kanssamme kenttäpalvelukseen tässä kuussa. Eikö olisi suurenmoista nähdä jälleen uusi huippu julistajissa marraskuussa!
5 On ehdotettu, että sen jälkeen kun olemme levittäneet Valtakunnan Uutiset n:o 19:n, me työskentelisimme jälleen samalla alueella niin pian kuin mahdollista ja tarjoaisimme Tosi rauha -kirjaa 1,25 markan korvauksesta.
6 Sen lisäksi, että levitämme kirjallisuutta alueilla, jotka on käyty Valtakunnan Uutisten kanssa, meillä tulisi olla mielessämme raamatuntutkistelujen aloittaminen milloin vain mahdollista. Miten rohkaisevaa onkaan havaita monien äskettäin mukaan tulleittenkin osallistuvan innokkaasti toisten auttamiseen raamatuntutkistelujen välityksellä. Monet ihmiset tajuavat vielä tarvitsevansa totuutta ja ottavat vastaan tarjouksemme tutkia heidän kanssaan Raamattua.
7 Todistaminen iltaisin on osoittautunut tuloksiltaan erinomaiseksi ajaksi, jolloin monet ovat kotona rentoutuneessa, vastaanottavaisessa mielentilassa. Jotkut seurakunnat ovat järjestäneet palvelusta iltaisin aloittaen noin klo 17, ja julistajat ovat tukeneet sitä erinomaisesti. Usein siellä missä ketään ei ole tavattu kotoa viikonloppuisin tai päivällä, koska sekä mies että vaimo ovat olleet työssä, kosketus on saatu todistettaessa illalla. Voisitko sinä käyttää tätä koeteltua keinoa niiden tavoittamiseksi, jotka jäävät vaille todistusta päiväsaikaan?
8 Aivan samoin kuin mekin tarvitsemme totuutta ja ymmärrämme, mitä sen omaaminen merkitsee meille, kaikki muutkin tarvitsevat sitä, mitä meillä jo on, jos he haluavat tehdä Jumalan tahdon ja säilyä ikuisesti maan päällä iloitsemassa Jumalan varaamista siunauksista. – 1. Joh. 2:17.
[Huomioteksti s. 1]
Jumalan voiton odottaminen luottavaisena.