Palveluskokouksenne
10. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
15 min. Laulu 89. Avaus, teksti ja selitykset. Isä keskustelee tekstistä perheen kanssa ja tarkastelee sitten kohokohtia haaratoimiston kirjeestä.
15 min. ”Meillä on mitä toiset tarvitsevat.” Keskustelu kysymyksin ja vastauksin. Kun tarkastellaan kappaleita 3 ja 4, tiedustele paikallisia kokemuksia, joista on saatu iloita jonkin Valtakunnan Uutiset -traktaatin levityksen yhteydessä, tai kokemuksia, joita julistajat ovat kuulleet muista seurakunnista. (Varaa jokin kokemus etukäteen.)
10 min. Kenttäpalveluksen raportoiminen. Puhe. On herätetty kysymyksiä kenttäpalvelusajan raportoimisesta. Jotkut kysyvät, onko sopivaa laskea ”kahvitaukoihin” tai aterian syömiseen käytetty aika. Onko oikein aloittaa ajan laskeminen, kun käydään lähellä kotia ja matkustetaan sitten pitkä matka alueelle? Voimmeko aloittaa ajan laskemisen kirjeiden kirjoittamisesta kotona ja jatkaa ajan laskemista sen jälkeen mennessämme kokoontumiseen kenttäpalvelusta varten? Muita samanlaisia kysymyksiä on tehty.
Ei olisi käytännöllistä yrittää tehdä tämän suhteen sääntöjä, koska olosuhteet vaihtelevat jokaisessa tapauksessa. Kaikkia voi ohjata neuvo raportoida ”aika, joka on käytetty valtakunnan saarnaamisessa ja opetuslasten tekemisessä julistaen Jumalan totuuksia niille, jotka eivät ole antautuneita, kastettuja todistajia”. (Järjestö-kirja, s. 126) Sen jälkeen kun olemme aloittaneet, voimme sisällyttää ajan kulkiessamme talosta toiseen käyntejä tehdessämme, ja me voimme laskea ajan, olkoonpa joku kotona ja halukas kuuntelemaan tai ei. Syy käyntiimme on saarnaaminen. Kun herää ongelmia, kysy itseltäsi: Onko tämä aika käytetty saarnaamistoiminnassa? Vai onko se käytetty jossakin muussa, joka ei todellisuudessa ole osa tästä työstä? Raportoi kaikki se aika, joka omantuntosi mukaan on käytetty saarnaamistyöhön. Se, paljonko aikaa raportoit toisiin verrattuna, ei ole tärkeää. (Gal. 6:4) Tärkeätä on, että sydämessäsi oleva rakkaus on saanut sinut jakamaan uskostasi toisille. (Luuk. 6:45) Sen, mitä me raportoimme, tulisi tuottaa meille iloa eikä omantunnon vaivoja. Meidän tulisi olla huolissamme siitä, mitä saadaan aikaan, pikemmin kuin sen raportoimisesta. Sen mitä annamme pitäisi tulla alttiista sydämestä eikä vain velvollisuuden tunteesta. (2. Kor. 9:7) Kun jokainen antaa omantuntonsa ohjata tässä asiassa ja kun jokaisella on tasapainoinen näkemys Raamatusta, seurakunnalle jätetyt raportit eivät heijasta ’silmänpalvelusta’ vaan vilpittömästä sydämestä suoritettuja hyviä töitä. – Kol. 3:22.
20 min. Odottaen Jumalan voittoa luottavaisena. (Ps. 98:1) Puhe. Painota seuraavia syitä siihen, miksi voimme olla luottavaisia: Jehova tulee suojelemaan kansaansa ryhmänä tulevan ”suuren ahdistuksen” aikana. Eivät ainoastaan muutamat Jumalan palvelijoista, vaan ”suuri joukko” tulee säilymään. (Ilm. 7:9, 14) Päättäessään ketkä ihmiskunnasta tulevat säilymään Jumala tulee toimimaan vanhurskaasti; Jehovan tapa käsitellä asioita on aina paras tapa. (5. Moos. 32:4; Matt. 25:31–33) ”Palvelijan” kautta nyt annettu ohjaus on Jehovan varaus. (Matt. 24:45–47) Nyt on aika olla kiireisiä työssä, jonka Jumala on antanut meille tehtäväksi; uskomme, kärsivällisyytemme ja tuottoisuutemme tullaan palkitsemaan ruhtinaallisesti. – 1. Kor. 15:58; Hepr. 6:10–12.
Pyydä kuulijoita esittämään ajatuksia kahden erikoispalveluskokouksen vaikutuksista syyskuussa (osa olisi hyvä sopia etukäteen). Ovatko jotkut ryhtyneet toimiin ollakseen lujemmin totuuden puolella ajateltuaan vakavasti asioita joista puhuttiin? Ovatko jotkut tunteneet tarvetta olla innokkaampia kenttäpalveluksessa? Onko kiireellisyyden tunne tullut voimakkaammaksi? Kehota kaikkia olemaan uskollisia, kokosydämisiä.
Ilmoita seuraavan sunnuntain erikoisesitelmästä ja kannusta kaikkia olemaan läsnä. Muistuta, että Kansat-kirja tulisi tutkia loppuun kirjantutkisteluissa marraskuun loppuun mennessä. Laulu 103.
17. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Laulu 70. Avaus, teksti ja selitykset. Sopivat Ilmoitukset.
4 min. Tiliraportti.
10 min. Kysymyspalsta. Kaksi tai kolme vanhinta keskustelee aineistosta soveltaen ajatukset seurakunnan paikallisiin olosuhteisiin.
18 min. ”Puhuminen siitä auttaa.” Kysymyksiä ja vastauksia. Katsokaa raamatunkohtia sikäli kuin aika sallii.
18 min. Loppuhuomautukset. Sisällytä sopivia ajatuksia siitä, miten tarpeellista kaikkien on omata evankelioimishenki ja lisätä tehokkuuttaan hyvää uutista saarnattaessa. (Ks. Vartiotorni 15.8.74, s. 373–379) Monet uudet ovat liittyneet meihin hyvän uutisen julistamisessa muutamien viime vuosien kuluessa. On kiitettävää, että he ovat osallistuneet traktaattien ja lehtien levittämiseen. Monet esittävät myös tehokkaita saarnoja. Jotkut tarvitsevat yhä apua. Mitä voidaan tehdä heidän auttamisekseen ottamaan seuraava askel hyvän uutisen esittämisessä tehokkaasti? Mahdollisesti he voivat esittää nyt yhden raamatunkohdan saarnan ja tarjota nyt kirjaa tai Herätkää!-lehden tilausta ensi kuussa. (Näyte esityksestä.) Jotkut voivat kaivata apua uusintakäyntien tekemisessä ja ponnistuksissa raamatuntutkistelun aloittamiseksi. Kokeneet julistajat: huolehtikaa siitä, että ojennatte auttavan kätenne. Laulu 85.
24. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Laulu 102. Avaus, teksti ja selitykset. Teokraattisia uutisia.
10 min. Paratiisi–teokratia -kirjan tutkiminen. Puhe, jossa esitetään seuraavia ajatuksia: Menossa oleva erikoispuheiden sarja auttaa meitä tutustumaan aineistoon kirjassa, jota tulemme tutkimaan joulukuun alusta lähtien. Kirjantutkistelun johtajien tulisi suunnitella kirjan tutkiminen jos mahdollista siten, että se voidaan tutkia läpi vuoden kuluessa. Tämä edellyttää käytännössä noin kahdeksan sivun tutkimista kerrallaan, vaikka aineiston laatu saattaa joskus vaatia hieman hitaampaa vauhtia. Kun tutkisteluun valmistaudutaan perusteellisesti etukäteen, kirjantutkistelusta tulee syvällinen kertaus kahdessa arvokkaassa tarkoituksessa: 1) Se varmistaa, että saamme parhaan mahdollisen ymmärryksen aineistosta. 2) Se varaa paremman valmennuksen aineiston esittämisessä toisille.
18 min. ”Välittääkö Jumala?” Ehdotus saarnaksi tarjottaessa Herätkää!-lehden tilausta joulukuussa. Kun puheenjohtaja on keskustellut kustakin saarnan kohdasta kuulijoiden kanssa, keskeytä keskustelu näytteeseen, miten tätä kohtaa voidaan käyttää rakennettaessa yhtenäinen saarna. Saarnan ei tulisi olla monimutkainen vaan yksinkertainen, merkityksellinen ja lyhyt, sellainen, jota jokainen julistaja tuntee kykenevänsä käyttämään.
”Lyhyen käyntini tarkoitus on keskustella kysymyksestä, joka näyttää olevan hyvien ihmisten mielessä kaikkialla. He kysyvät, välittääkö Jumala todella ihmisistä. Tuleeko Jumala suvaitsemaan vääryyttä ja ihmisten kärsimyksiä ikuisesti, vai puuttuuko hän asioihin jolloinkin tulevaisuudessa lopettaen sodan, turmeluksen, kärsimykset ja muut huonot olosuhteet? Olen varma, että tekin olette joskus ajatellut tätä, vai kuinka? [Anna tilaisuus esittää ajatuksia.]
”Kun luemme Raamattua, havaitsemme Jumalan luvanneen kauan sitten paremmat olosuhteet ihmiselle, mutta useita tuhansia vuosia on kulunut siitä, kun jotkin näistä ennustuksista kirjoitettiin. Niinpä herääkin kysymys, että jos Jumala välittää meistä, niin miksi hän ei lopeta näitä pahoja olosuhteita? Onko jokin syy siihen, miksi hän ei ole jo tehnyt sitä? On kyllä, ja Raamattu antaa meille vastauksen näihin kysymyksiin. Katsotaanpa esimerkiksi täältä 2. Piet. 3:9, missä apostoli kertoo meille: [Lue raamatunkohta.]
”Muutamat seuraavat jakeet osoittavat, että tulee Herran eli Jehovan päivä, jolloin tämä vanha asiainjärjestelmä sortavine hallituksineen ja puutteineen tullaan hävittämään ikään kuin tulella. Tämä avaa tien Jumalan uudelle asiainjärjestelmälle. Huomatkaa lupaus tästä jakeessa 13: [Lue raamatunkohta.]
”Maan päällä tulee vallitsemaan oikeudenmukaisuus sitten kun Jumalan taivaallinen hallitus poistaa pahat olosuhteet. Mutta tämä muutos herättää toisia kysymyksiä. Yksi niistä on: Milloin se tapahtuu? Ja miten me henkilökohtaisesti voimme saada osamme siunauksista? Näihin ja muihin tällaisiin kysymyksiin on vastattu Raamatun perusteella tässä Herätkää!-lehden erikoisnumerossa. Olemme kehottaneet jokaista tilaamaan sen. Sen 24 numeroa käsittävän vuositilauksen hinta on 7,50 markkaa. Tilauksen ohella jätän teille tämän Herätkää!-lehden erikoisnumeron.”
Puheenjohtaja voi selittää, että julistajat voivat vieläkin yksinkertaistaa saarnaa, jos he haluavat, käyttämällä vain yhtä jaetta Raamatusta, joko jaetta 9 tai 13, ja siirtymällä sitten tilaustarjoukseen. Ellei tilausta oteta, tarjoa Herätkää!-lehden erikoisnumero ja Vartiotorni 60 pennin korvauksesta.
Mahdollisesti haluat käyttää tätä saarnaa vielä myöhemminkin tilausrynnistyksen jatkuessa tammikuusta eteenpäin. Sitä voidaan soveltaa moniin kirjoituksiin lehdissä.
10 min. ”Mitä sinä sanot Jumalalle?” Puhe. (Herätkää! 8.9.74) Korosta säännöllisen henkilökohtaisen rukouksen arvoa pyrkiessämme kasvamaan suhteessamme Jumalaan.
12 min. Loppuhuomautukset. Marraskuun Valtakunnan Palveluksen mukana on teokraattisen koulun ohjelma seuraavaksi vuodeksi. Kehota kaikkia säilyttämään ohjelmansa ja käyttämään sitä kokouksiin valmistauduttaessa. Laulu 67.
1. JOULUKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Laulu 66. Avaus, teksti ja selitykset.
15 min. ”Hyvän uutisen esittäminen.” Keskustelu Herätkää!-lehden erikoisnumeron esittämisestä ja kohdista, joita voitaisiin käyttää tarjottaessa sitä. Kuulijat voivat esittää ehdotuksia siitä, miten eri kohtia kirjoituksessa voidaan käyttää ottaen huomioon paikallisella alueella asuvien ihmisten tarpeet.
20 min. ”Mikä on Raamatun kanta?” Paneelikeskustelu Herätkää!-lehden tässä osastossa olleista erilaisista kirjoituksista. Valitkaa kolme tai neljä aihetta, jotka voivat auttaa voittamaan vastaväitteitä kenttäpalveluksessa, esimerkiksi: ”Mistä Kain sai vaimonsa?” (8.11.74), ”Tulisiko lapsesi kastaa?” (22.8.74), ”Onko Saatana personoituma vai persoona?” (22.5.74), ”Onko uskonnon vaihtaminen syntiä?” (8.3.74) jne.
15 min. Loppuhuomautukset. Sisällytä niihin lyhyt, innostava puhe joulukuun teemasta: ”Riemuitseminen Jehovassa maallisista vaikeuksista huolimatta.” – Hab. 3:17, 18. Laulu 76.