Hyvän uutisen esittäminen käyttäen kesäkuun tarjousta
1 Uusi kirja Nykyinen elämämme – siinäkö kaikki? on nyt ensi kertaa käytettävissämme kenttäpalveluksessa, ja meillä on suuri ilo tarjota tätä kirjaa kesäkuussa 2 markan korvauksesta. Jo kirjan sisällysluettelon silmäileminen tekee meidät vakuuttuneiksi siitä, että se on erinomainen väline käytettäväksi alueellamme. Kirjan käsittelemät aiheet kiinnostavat useimpia ihmisiä.
2 Millaista esitystä voisimme käyttää kesäkuussa? Yksi tapa olisi kiinnittää huomiota Raamatun arvoon, ja esiteltyäsi itsesi voisit sanoa: ”Elämä on hyvin kallisarvoinen meille, eikö olekin? Me haluamme elää vieläpä silloinkin, kun meillä on vaikeuksia. Ja eikö olekin totta, että mitä enemmän tietoa me hankimme elämästä ja elämän pulmien voittamisesta, sitä onnellisempia olemme? Paras neuvonantaja sen suhteen, miten voimme ratkaista elämän ongelmia, on Jumala. Me löydämme hänen sanansa Raamatusta. Mutta oletteko tietoinen siitä, että Jumalan sanan mukaan oikealaatuinen tieto ei auta meitä vain nyt, vaan jopa johtaa ikuiseen elämään? Pankaa merkille, mitä Jeesus sanoi Joh. 17:3:ssa. [Lue.] Matt. 4:4:ssä Jeesus myös valaisi tarvetta asettaa hengellinen tieto aineellisten tarpeiden edelle. [Lue] Meidän tarkoituksemme on kannustaa jokaista hankkimaan tietoa, joka johtaa ikuiseen elämään. Se on löydettävissä Jumalan sanasta. Tämä juuri ilmestynyt kirja Nykyinen elämämme – siinäkö kaikki? auttaisi teitä merkittävällä tavalla monien sellaisten kysymysten ymmärtämisessä Raamatustanne, joita epäilemättä olette joskus pohtinut. Korvaus siitä on vain 2 markkaa.”
3 Ehkä haluaisit valottaa tämän uuden kirjan arvoa toisella tavalla. Sitä on helppo esittää ja se sisältää hyvin vaihtelevia aiheita. Tässä on yksi esitys, jota voisit kokeilla esiteltyäsi itsesi ovenavaajalle: ”Oletteko milloinkaan toivonut hyvää terveyttä, jopa pysyvää täydellistä terveyttä? [Anna puhuteltavalle mahdollisuus vastata.] Jos meillä olisi täydellinen terveys, elämä voisi olla paljon miellyttävämpää. Tiedättekö, että Raamatussa, Ilm. 21:1–4:ssä, Jumala lupaa meille, että on tulossa aika, jolloin sairaudet ja vieläpä kuolemakin tulevat häviämään pois? [Esitä lyhyesti ajatuksia jakeista 1–3 ja johdata Ilm. 21:4:ään, joka voidaan lukea, jos mahdollista.] Juuri tätä ihmiset ovat rukoilleet pyytäessään, että Jumalan valtakunta tulisi ja hänen tahtonsa tapahtuisi maan päällä. Uskon että haluaisitte saada enemmän tietoa tästä ihmeellisestä lupauksesta. Tässä uudessa Raamatun tutkimisen apuvälineessä [näytä kirjaa] on kokonainen luku, jonka aiheena on ’Maa jossa ei ole sairautta eikä kuolemaa’. Olen varma, että saatte siitä paljon iloa. Saatte sen kahden markan korvauksesta.”
4 Saatat tietystikin keksiä muita menestyksellisiä tapoja esittää kirjaa kesäkuussa, ja voit vapaasti käyttää mitä tahansa esitystä, jonka ajattelet olevan sopiva alueellasi. Raamatun tutkimisesta enemmän kiinnostuneille voidaan tarjota sellaisiakin apuvälineitä kuin ”Varmistautukaa kaikesta; pitäkää kiinni siitä, mikä on oivallista” tai kirjaa ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen”.
[Huomioteksti s. 4]
Ole uskollinen loppuun saakka.