Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
10. KESÄKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Laulu 2. Yleisiä ilmoituksia.
20 min. Miten huhtikuun rynnistys auttoi meitä. Käsittele lyhyesti kirjoitus ”13478 julistajaa huhtikuussa!” Haastattele eri julistajia ja pyydä heitä kertomaan, miten he henkilökohtaisesti saivat paljon hyötyä osallistuessaan osa-ajan tienraivaukseen. Kokemuksia. Palvelusvalvoja tai sihteeri voisi käsitellä tamän.
25 min. ”Miten kannatat Valtakuntaa?” Perusta johdantoajatukset kappaleisiin 1–3 ja korosta, miten tärkeää on todella omistautua Valtakunnan asialle, olla jopa halukas kuolemaan sen puolesta. Valota apostolien ja muiden varhaiskristittyjen uskollista esimerkkiä ja herätä kysymys, millainen meidän omistautumisemme on siihen verrattuna. Käy jäljellä olevat kappaleet läpi perusteellisesti ja pyydä julistajia selittämään, miten jokapäiväinen käytös, kokoukset ja kenttäpalvelus liittyvät Valtakunnan kannattamiseen. Tähdennä lopuksi sitä, miten me voimme ”Elävän toivon” piirikonventtien yhteydessä osoittaa, kenen valtakuntaa me kannatamme.
5 min. Palvelusilmoituksia. Laulu 90 ja rukous.
17. KESÄKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Laulu 29. Ilmoituksia.
20 min. ”Hyvän uutisen esittäminen – missä tahansa olemme.”
Käsittele kappaleet 1 ja 2 lyhyissä johdantohuomautuksissa (3 min). Sovi etukäteen julistajien kanssa kirjoituksen kokemusten kertomisesta. Pyydä kuulijoita kertomaan myös omia kokemuksiaan satunnaisesta todistamisesta. (Muista sisällyttää mukaan nuoria julistajia.) Suunnittele niin, että jotkut julistajat esittävät ongelmia ja mainitsevat, miksi ja missä olosuhteissa heidän on vaikeaa antaa satunnaista todistusta. Pyydä kuulijoilta ehdotuksia.
Korosta tätä: Ole huomiokykyinen, valpas näkemään sopivat tilanteet hyvän uutisen kertomiseen toisille. Älä odota voivasi kertoa koko totuutta jokaiselle, vaan esitä raamatullisia ajatuksia keskustelumaisella tavalla ja anna sitten enemmän tietoa, jos kiinnostusta ilmenee. Tee tavaksesi menetellä näin joka päivä, missä tahansa oletkin.
20 min. Iloiten Jehovalle suorittamassasi palveluksessa.
(2 min) Meidän tulisi omistautua täysin Jehovan palvelukseen. Me emme voi olla maailmassa ja samalla yrittää olla myös totuudessa ja odottaa Jehovan hyväksymystä. Meillä täytyy olla samanlainen asenne kuin Daavidilla, joka rukoili Jehovaa kiinnittämään hänen sydämensä siihen yhteen. (Ps. 86:11) Ilo on varmasti seurauksena.
(18 min) Pyydä seurakuntaa kertomaan kokemuksia siitä, mikä on tehnyt heidät iloiseksi sen jälkeen, kun he ovat alkaneet palvella Jehovaa. Sisällytä mukaan niin monia kuin aika sallii, mutta sovi etukäteen yhden vanhimman, avustavan palvelijan, isän tai äidin ja nuoren kanssa, jotka valmistautuvat erityisesti esittämään ajatuksensa. Ajatuksia voidaan esittää iloista, jotka liittyvät ”lampaiden” valvomiseen, seurakunnan kasvun merkille panemiseen, seurakunnan tehtävissä auttamiseen, sen näkemiseen, miten lapset kasvavat Jehovan tuntemuksessa ja miten heille annetaan palvelusetuja, esitysten pitämiseen ovilla ensimmäistä kertaa, sen näkemiseen, miten uudet edistyvät kasteaskeleeseen saakka, miten sukulaiset omaksuvat totuuden, tai samanlaisiin syihin, jotka tuottavat heille iloa elämässä heidän palvellessaan Jehovaa. Jokaisen tulisi puhua sydämestä.
10 min. Keskustelkaa siitä, miten viikonloppu voitaisiin käyttää viisaimmin palveluksessa, sekä osallistumisesta ”Elävän toivon” piirikonventtiin. Laulu 101 ja rukous.
24. KESÄKUUTA ALKAVA VIIKKO
8 min. Laulu 9, tiliraportti.
20 min. Totelkaamme jatkuvasti totuutta.
(3 min) Puhe, jossa selitetään, mitä totuuden totteleminen merkitsee: elämistä sopusoinnussa Jeesuksen opetusten kanssa; antautumista Jumalalle; kastetuksi tulemista; totuuden sanoman viemistä toisille; rakkauden osoittamista toisiamme kohtaan. (Joh. 14:6, 15) Paavali kehotti galatalaisia tottelemaan jatkuvasti totuutta. (Gal. 5:7) Tarvitaan kestävyyttä, alituista ponnistelua. Hän pyytää meitä ’kehottamaan jatkuvasti toisiamme’. (Hepr. 3:13) Nykyään samoin kuin ensimmäisellä vuosisadalla jotkut eivät jatka osallistumista kristillisiin tekoihin. He tulevat epäsäännöllisiksi palveluksessa ja kokouksissa käymisessä, tai jopa toimettomiksi. Tapahtunut jopa joillekin vanhimmille ja heidän perheilleen. Kukaan ei ole immuuni. Mainitse paikallisen seurakunnan numerotietoja epäsäännöllisistä ja toimettomista osoittaen aitoa huolta. Raportoiminen voi olla joidenkuiden ongelma. Toiset tarvitsevat kuitenkin rakkaudellista apua totellakseen toimeliaasti totuutta.
(12 min) Pyydä kuulijoiden joukosta veljiä lukemaan raamatunkohtia. Tee sitten kysymyksiä ja auta heitä tekemään johtopäätöksiä näiden kohtien perusteella, soveltamaan ne käytännöllisesti nimenomaan paikallisiin tarpeisiin.
Pyydä lukemaan Filippiläiskirjeen 2:1–4. Minkä asioitten Paavali muun muassa sanoi tekevän hänen ilonsa täydeksi? Millä tavoin me voimme osoittaa kiinnostusta toisia uskovia kohtaan?
Pyydä lukemaan Filippiläiskirjeen 2:12. Miten me osoitamme tottelevamme ja mikä tulos näköpiirissämme?
Mitä Apostolien tekojen 15:36, Roomalaiskirjeen 1:11, 12 ja 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:11 osoittavat meidän voivan tehdä veljien auttamiseksi? Pyydä lukemaan Psalmi 71:17. Mitä vanhemmat voivat tehdä auttaakseen nuoria? Mitä me kaikki voimme tehdä auttaaksemme paremmin nuorempia veljiämme ja sisariamme?
Pyydä lukemaan Roomalaiskirjeen 10:10. Miksi sydämen tavoittaminen on niin tärkeätä käsitellessämme Raamattua omassa perheessämme? Tähdennä sitä, miten päivän tekstin tarkasteleminen säännöllisesti perheenä auttaa.
(4 min) Perhe esittää näytteen päivän tekstin tarkastelusta ilta-aterialla. Kaikki osallistuvat lyhyiden vastausten antamiseen isän tehdessä kysymyksiä. Anna vaimon ja lasten korostaa pääajatuksia.
(1 min) Osoita lopuksi, miten tarpeellista on ponnistella ahkerasti toinen toisemme auttamiseksi; perheestä huolehtimiseksi; sydänten tavoittamiseksi ja toisten saamiseksi tottelemaan halukkaasti totuutta. – Room. 6:16, 17.
25 min. ”Älä luovu hyvän tekemisestä.”
(10 min) Kirjoitukseen perustuva johdantopuhe, jonka jälkeen on 12 minuutin ajan haastatteluja. Valitse etukäteen veljiä ja sisaria kolmen seuraavan ryhmityksen mukaan. Heidän tulisi puhua sydämestään luonnollisella ja rakentavalla tavalla pitäen mielessään jotakin nimenomaista, mikä on auttanut heitä olemaan luopumatta Jehovan palvelemisesta. 1) Haastattele kahta tai kolmea, jotka ovat palvelleet uskollisesti monia vuosia. Millaista painostusta he ovat kokeneet ja voittaneet? Mikä auttoi heitä? Oliko rukouksella, kokouksilla, henkilökohtaisella tutkimisella, kenttäpalveluksella, toisten rohkaisulla mitään osaa? 2) Haastattele sellaisia, jotka olivat tulleet menneisyydessä toimettomiksi, mutta joita autettiin jälleen toimintaan. Kertovat lyhyesti, mikä sai heidät tulemaan toimettomiksi. Mikä auttoi heitä saamaan jälleen tasapainonsa ja aloittamaan palveluksen uudelleen? Edistikö vanhinten suorittama paimennustyö sitä? Rohkaisivatko toiset heitä? 3) Haastattele sellaisia, jotka olivat toimettomia menneisyydessä, mutta joita autettiin olemaan säännöllisiä kenttäpalveluksessa. Haastattele myös joitakin lapsia, jotka ovat säännöllisiä julistajia. Mikä on auttanut heitä olemaan säännöllisiä kentällä? Oliko vanhempien rohkaisulla osuutta? Toisten rohkaisulla? Millaista rohkaisua he ajattelevat nuorten tarvitsevan, jotta he voisivat olla säännöllisiä kenttäpalveluksessa? (Voitaisiin kosketella sitä virhettä, jonka jotkut vanhemmat tekevät yrittäessään saada jankuttamalla ja pakottamalla lapsensa palvelemaan Jehovaa, sen sijaan että rakentaisivat heissä rakkautta Jumalaan ja halua miellyttää Jehovaa.) Kertaa lopuksi kolmen minuutin ajan joitakin haastateltujen esittämiä seikkoja, jotka auttoivat heitä kestämään. – Luuk. 21:19.
7 min. Paikallisia palvelusilmoituksia. Laulu 44 ja rukous.
1. HEINÄKUUTA ALKAVA VIIKKO
Jos seurakuntanne ei osallistu tällä tai edellisellä viikolla pidettävään piirikonventtiin, käyttäkää esimerkiksi seuraavan viikon ohjelmaa heinäkuun Valtakunnan Palveluksemme numerosta tai suunnitelkaa sopiva ohjelma paikallisten tarpeiden mukaan.