”Muistakaa niitä, jotka ottavat johdon”
1 Kristillisyyden uskolliset ja toimeliaat kannattajat arvostavat suuresti vanhinten uskollista työtä ja innokasta johtoa seurakunnissa. On miellyttävää olla läheisessä yhteistoiminnassa heidän kanssaan, kun he pyrkivät edistämään Valtakunnan etuja. Ajatellessamme heidän vuosien kuluessa suorittamaansa esimerkillistä palvelusta emme voi olla arvostamatta sitä, ja sen vuoksi ponnistelemme jäljitelläksemme heidän uskoaan, uhrautuvaisuuttaan, rakkauttaan ja kestävyyttään. Heidän vilpittömän ja ahkeran palveluksensa tarkastelemisen pitäisi saada meidät innokkaiksi olemaan tottelevaisia ja alistuvaisia niille, jotka ’hallitsevat meitä’ ja jotka saattavat ’viettää unettomia öitä valvoessaan sielujamme’. (2. Tim. 3:10, 11; Hepr. 13:7, 17, Kingdom Interlinear Translation) Myös avustavat palvelijat voivat olla hyvänä esimerkkinä toisille työskennellessään läheisesti vanhinten ohjauksen alaisuudessa.
VANHIMMAT JA AVUSTAVAT PALVELIJAT ESIMERKKEINÄ
2 Mikä haaste vanhimmille voikaan olla ansiotyöhönsä ja perheeseensä liittyvien vastuitten ja teokraattisen toiminnan pitäminen tasapainossa! Kun he ovat soveltaneet Raamatun periaatteita vankkumattomasti elämässään ja saaneet apua Jehovan hengeltä, he ovat pystyneet pitämään huolta itsestään ja perheestään, samalla kun he ovat voineet järjestää aikaa toisten auttamiseen. He työskentelevät säännöllisesti kenttäpalveluksessa, järjestävät ja johtavat viikoittain seurakunnan kokouksia, toimivat neuvonantajina ja käyvät niiden luona, jotka ovat heille sukua uskossa. Käyttäessään aloitekykyään tämän luottamustehtävän hoitamisessa he suojelevat seurakuntaa ja ovat siunaukseksi sille. – Jes. 32:1, 2.
3 Alipaimenina vanhimmat pyrkivät jäljittelemään Esimerkkimme, Jeesuksen, asennetta ja menettelytapoja. Toisin kuin aikansa ulkokultaiset uskonnolliset johtajat Jeesus oli erinomainen esimerkki innosta tosi palvonnan puolesta. Tuo into ei ilmennyt pelkästään puheessa, vaan myös siinä, että hän ilmaisi halukkuutensa antaa esimerkin toiminnassa. Jeesuksen tavoin vanhimmat haluavat antaa kaikkensa pyhässä palveluksessa ja säilyttää järkevän näkemyksen siitä, mitä voidaan odottaa toisilta. – 1. Piet. 5:2, 3; Matt. 11:28–30.
4 Myös avustavien palvelijoitten tulisi olla esimerkkejä innosta seurakunnalle. Osallistuessaan kaikkiin kenttäpalveluksen piirteisiin ja suorittaessaan muita velvollisuuksia he ”hankkivat itselleen hyvän aseman” seurakunnassa. (1. Tim. 3:13) Kun he ponnistelevat ja tulevat innokkaammiksi, heille saatetaan aikanaan antaa lisää vastuuta. He saattavat esimerkiksi käsitellä palveluskokouksen ohjelmajaksoja, pitää esitelmiä tai johtaa seurakunnan kirjantutkistelua. He myötävaikuttavat suurenmoisella tavalla seurakunnan kasvuun ja tasapainoon oppiessaan suoriutumaan tehtävistään Jehovaan ja hänen pyhään henkeensä luottaen!
ALISTUMISEMME JA TOTTELEVAISUUTEMME
5 Miten voimme osoittaa arvostavamme vanhinten rakkaudellista valvontaa? Yksi tapa on käyttää hyödykseen tilaisuudet olla yhteistoiminnassa niiden kanssa, jotka ottavat johdon. Sen, että olemme tietoisia heidän raskaasta vastuustaan, pitäisi saada meidät kunnioittamaan heitä ja alistumaan tottelevaisesti heidän johtoonsa. Kun osoitamme asianmukaista arvostusta ahkerasti työskenteleviä vanhimpiamme kohtaan, me myötävaikutamme omaan iloomme ja heidän iloonsa lujittaessamme seurakuntaperheemme henkeä. – 1. Tess. 5:12, 13.
6 Toinen tapa osoittaa arvostustasi on ottaa aloite näiden veljien ja avustavien palvelijoitten kanssa työskentelemiseksi kenttäpalveluksessa. Kuukauden ensimmäinen sunnuntai tai toinen ja neljäs lauantai ovat hyviä aikoja sen tekemiseen. Se että osallistut heidän kanssaan viikoittain saarnaamiseen ja opetuslasten tekemiseen rohkaisee heitä ja virkistää sinua itseäsi.
7 Mikä etu meillä onkaan olla toimeliaita kristittyjä työtovereita tehdessämme Jumalan meille määräämää työtä! Kun työskentelemme ahkerasti osallistuessamme Jehovan nimen puhdistamiseen, meidän pitäisi käyttää kykyjämme, lahjojamme ja voimavarojamme arvokkaalla tavalla. Vanhinten ja avustavien palvelijoitten tulisi pyrkiä innokkaasti huolehtimaan heille annetuista vastuista esimerkillisellä tavalla. Jäljittelemällä niitä, jotka ottavat johdon, seurakunta on yhtenäinen heijastaessaan heidän tarmoaan, rakkauttaan ja huolenpitoaan. – Fil. 3:17.