Hyvän uutisen esittäminen kaikenlaisille ihmisille
1 Yksi päätavoitteistamme kenttäpalveluksessa on saavuttaa niiden sydän, joille me saarnaamme. Apostoli Paavali oli erittäin tehokas tämän tekemisessä. Raamatun kertomus osoittaa, että hän saattoi auttaa monia yksilöitä kasteelle saakka, ja sen lisäksi hän perusti monia seurakuntia.
2 Mikä oli hänen menestyksensä salaisuus? 1. Korinttolaisille 9:22, 23:sta me voimme lukea hänen toiminnastaan jotakin sellaista, jonka pitäisi auttaa myöskin meitä. Hän kirjoitti: ”Minusta on tullut kaikkea kaikenlaisille ihmisille pelastaakseni kaikin keinoin muutamia. Mutta kaiken minä teen hyvän uutisen tähden tullakseni siitä toisten kanssa osalliseksi.” Hän mukautti tapansa lähestyä ihmisiä sen mukaan, olivatko he juutalaisia vai kansoihin kuuluvia.
3 Paavali havaitsi hyödylliseksi mukauttaa esityksensä kunkin yksilön henkilökohtaisiin tarpeisiin sopivaksi. Näin hänen kuulijansa olisivat vastaanottavaisempia sanomalle. (Sananl. 25:11) Mekin voimme suuresti parantaa tehokkuuttamme todistuksen antamisessa noudattamalla Paavalin esimerkkiä.
VALMISTAUDU ETUKÄTEEN
4 Ennen palvelukseen lähtöä jotkut julistajat pohtivat mielessään, miten he voisivat vaihdella esitystään puhuessaan miehille, naisille, lapsille, iäkkäämmille ihmisille, luterilaisille, ortodokseille, ateisteille, kehitysopin kannattajille jne. He pohtivat, mitä sellaista voitaisiin sanoa, joka saattaisi vedota puhuteltavan sydämeen, ja miten välttää sellaista, joka voisi tarpeettomasti loukata häntä. He ovat valmistautuneita viittaamaan tarjottavien julkaisujen eri sivuille, joista puhuteltava saattaisi nähdä, että tämä julkaisu voi todella olla hänelle hyödyksi.
5 Syyskuussa tarjouksemme on ”Tulkoon sinun valtakuntasi” -kirja. Jos puhuteltava on huolissaan maailman olosuhteista, voisimme keskustella hänen kanssaan sopivista sivuilla kuusi ja seitsemän olevista asioista. Jos henkilöä vaivaa se, että Jumala on sallinut pahuutta, voisimme viitata viidenteen lukuun ja käyttää valittuja kohtia sivun 44 yläosasta. Kun todistusta annetaan nuorille, käytä hyväksesi ensimmäisen luvun alussa olevaa kuvaa, ja jos on sopivaa, keskustele ensimmäisen kappaleen aineistosta.
6 Jotkut julistajat ovat huomanneet hyödylliseksi pitää mukanaan monia eri julkaisuja, jotka sisältävät erilaisiin ihmisiin vetoavaa aineistoa, esimerkiksi sellaisia kirjoja kuin Kehitysoppi, Perhe-elämä, Suuri Opettaja, Onnellisuus, Totuus jne. Älä laisinkaan epäröi tarjota jotakin nimenomaista julkaisua jos huomaat, että sen sisältämä tieto vetoaisi erityisesti puhuteltavaan.
OLE MUKAUTUVAINEN
7 Kun todistetaan erilaisille ihmisille, on parasta yrittää löytää jokin yhteinen perusta ja välttää väittelyä jos suinkin mahdollista. Pyri käyttämään sellaisia ilmaisuja ja sanontoja, jotka ovat hyvin tuttuja ihmisille ja joita he itse myöskin käyttävät. Huomaat 1. Korinttolaisille 9:19–21:sta, että apostoli Paavali otti ajattelevaisesti huomioon niiden asenteen, joille hän saarnasi, ja hän mukautti aloittamistapansa sen mukaiseksi. Ilmaistessamme samanlaista sydämestä lähtevää kiinnostusta alueellamme asuvia ihmisiä kohtaan, me parannamme tehokkuuttamme ja lisäämme iloamme Jehovan palveluksessa.