Rakennatko tulenkestävistä aineksista?
1 Pietari varoitti varhaiskristittyjä: ”Teidän vastustajanne, Panettelija, vaeltaa ympäri niin kuin karjuva leijona etsien kenet niellä.” (1. Piet. 5:8) Onko Panettelija vähentänyt hyökkäyksiään meidän päivinämme? Ei ole, vaan hän on voimistanut niitä, sillä hän tietää aikansa olevan vähissä. (Ilm. 12:12) Voimme sen vuoksi odottaa joutuvamme tulevaisuudessa entistä ankarampiin uskon koetuksiin. Miten voit parhaiten suojella itseäsi ja perhettäsi, jotta te kaikki läpäisisitte nämä tulikokeet? Paras suojakeino on varmistautua siitä, että uskosi lepää oikealla perustuksella ja että se on rakennettu tulenkestävistä aineksista. – 1. Kor. 3:10–15.
2 Ne arvokkaat metallit ja kivet, joita me käytämme rakennusaineina, ovat Jumalan sanassa esitetyt lait, käskyt, periaatteet ja ohjeet, joiden noudattamisesta Jeesus antoi esimerkin omassa elämässään. Olemme oppineet ne tutkimalla henkilökohtaisesti ja seurakunnan yhteydessä ja olemme osoittaneet niiden todella olevan tärkeitä soveltamalla niitä omaan elämäämme.
VARTIOTORNI – APUVÄLINE
3 Eikö se, että olet tutkinut Vartiotornia, olekin auttanut sinua rakentamaan uskoasi korkealuokkaisista, tulenkestävistä aineksista? Selailehan tuon lehden vuoden 1982 numeroita, joissa käsitellään mm. seuraavia aiheita: nuoret ja Raamatun moraali (1. huhtikuuta), uskollisuus (15. kesäkuuta, 1. syyskuuta), ylösnousemustoivo (1. heinäkuuta), kestävyys vainoista huolimatta (15. heinäkuuta), miten Valtakunta tulee (1. elokuuta), omatunto (15. lokakuuta) ja Jumalan rakkaudessa pysyminen (1. joulukuuta). Eikö ollutkin sykähdyttävää oppia tai kerrata, mitä Raamattu opettaa näistä aiheista, ja nähdä menneitä ja nykyisiä esimerkkejä henkilöistä, jotka ovat säilyttäneet uskonsa koettelemuksissa? Ehkä ajattelet, että ’jos he pystyivät siihen, niin minäkin pystyn’. Vartiotorni on todellakin ollut ja on edelleenkin tehokas apuväline uskomme vahvistamisessa.
4 Suurin osa veljistä on voimistanut ponnistelujaan lujan uskon ja luottamuksen saamiseksi Jehovan varmoihin lupauksiin, mutta jotkut eivät ilmeisesti ole rakentaneet tulenkestäviä ominaisuuksia. Tämä näkyy seuraavista seikoista: heidän kenttäpalveluksensa on vähäistä, tai he eivät tee sitä lainkaan, he eivät käy säännöllisesti kokouksissa tai lankeavat väärintekemiseen, minkä vuoksi heitä täytyy ojentaa tai heidät täytyy erottaa. Ne, jotka ovat vahvoja, katsovat, että heidän tulee rakkaudesta Jehovaan kantaa ”niiden heikkouksia, jotka eivät ole vahvoja”. (Room. 15:1; 13:8; Apt. 20:35; Gal. 6:10) Heidän ystävälliset ja rakkaudelliset ponnistelunsa ansaitsevat kiitoksen, ja Jehova on siunannut heitä. Meidän kaikkien tulisi kuitenkin nähdä, miten tärkeää meidän on kehittää Kristuksen esimerkin mukaisia ominaisuuksia, jotka voivat tehdä uskostamme tulenkestävän.
5 Tärkeä ensi askel tulenkestäväksi rakentumisessa on henkilökohtainen tutkiminen. Tutustu Jehovaan paremmin lukemalla hänen ominaisuuksistaan, menettelytavoistaan, asenteistaan ja tarkoituksistaan. Perehdy Jeesuksen elämään ja opetuksiin ja jäljittele häntä antamalla Jumalan ajatusten hallita elämääsi. (Joh. 14:9–11) Käänny lakkaamatta Jehovan puoleen rukouksessa. (1. Tess. 5:17) Toimi sopusoinnussa rukoustesi kanssa ja ota sitten kunnioittavasti vastaan hänen vastauksensa ja sovella niitä elämääsi. Tulet huomaamaan, että kun edessä olevat tulikokeet osuvat kohdallesi, niin uskosi ei tuhoudu, vaan se jalostuu ja puhdistuu.
NUORTEN, TOIMETTOMIEN JA UUSIEN AUTTAMINEN
6 Erittäin tärkeä osa palvelustamme on Jumalan sanan käyttäminen lastemme valmentamiseen ja kiinnostuneitten ihmisten auttamiseen uudistamaan persoonallisuuttaan. Viime aikoina on tehty paljon kiitettävää työtä toimettomien uskon vahvistamiseksi tutkimalla heidän kanssaan Raamattua. Me haluamme juurruttaa kaikkiin niihin, joiden kanssa tutkimme, taivaallista viisautta ja hengellistä havaintokykyä kouluttaessamme, valmentaessamme ja opettaessamme heitä. Auta heitä kehittämään jumalisia ominaisuuksia ja uskollisuutta sekä antaumusta Raamatun periaatteita kohtaan. Heidän täytyy tulla Kristuksen aidoiksi opetuslapsiksi. Auta heitä näkemään, miten Vartiotorni on auttanut sinua. Kun heidän kristillinen persoonallisuutensa kehittyy tutkimisen ja valmennuksen kautta, näemme heidän menestyksellisesti kohtaavan tulikokeita. On todellinen ilo tietää, että me voimme Jumalan avulla auttaa toisia rakentamaan tulenkestäviä ominaisuuksia!
7 Huhtikuun aikana meillä on jälleen miellyttävä tilaisuus tarjota Vartiotornin vuositilausta 28 markan korvauksesta. Kun tajuamme, miten valtava merkitys ja voimakas myönteinen vaikutus sillä on ollut elämässämme, niin meidän tulisi innokkaasti käyttää hyväksemme kaikki mahdolliset tilaisuudet kannustaa toisia lukemaan sitä.
8 Paavali kirjoitti 1. Korinttolaiskirjeen 3:9:ssä, että me olemme ”Jumalan viljelysmaa, Jumalan rakennus”. Meidän tulisi siis antaa Jehovan suorittaa rakennustyötä meissä siten, että kiinnitämme asianmukaista huomiota niihin eri keinoihin, joilla hän huolehtii meistä järjestönsä kautta. Edetessämme yhä lähemmäksi loppua voimme havaita paineitten kasvavan. Se ei saa meitä luopumaan tai murtumaan Saatanan meihin kohdistaman painostuksen hehkussa. Sen sijaan me vahvistamme viisaasti puolustustamme varmistautumalla siitä, että rakennamme tulenkestävistä aineksista. – Gal. 6:9, 10.