Anna aikataulussasi sijaa kenttäpalvelukselle
1 Tosi kristityt ovat hyvin kiireisiä ihmisiä. (1. Kor. 15:58) Monet seikat vaativat aikaamme. Niinpä me tarvitsemme hyvää aikataulua voidaksemme menestyksellisesti suoriutua monista velvollisuuksistamme. Meidän täytyy sen vuoksi kiinnittää erityistä huomiota tehtäväämme saarnata suorittaaksemme palveluksemme täydelleen. – 2. Tim. 4:5.
2 Aikataulumme laatimisen helpottamiseksi on tietyt päivät kuukaudesta merkitty kalenteriimme kenttäpalveluspäiviksi. Ne ovat jokaisen kuun ensimmäinen sunnuntai sekä toinen ja neljäs lauantai. Me voimme näinä erityisinä palveluspäivinä rohkaista niitä, jotka saattavat olla epäsäännöllisiä tai toimettomia, pyytämällä heitä kanssamme kentälle. Monet pitävät kuukauden ensimmäistä sunnuntaita päivänä, jolloin koko perhe osallistuu Valtakunnan saarnaamistyöhön.
3 Meidän tulisi myös panna erityisesti merkille kuukauden toinen ja neljäs lauantai. Vaikka jotkut pystyvätkin pitämään joka lauantaita lehtipäivänään, Seura kannustaa meitä ponnistelemaan varta vasten osallistuaksemme lehtityöhön näinä kahtena päivänä.
4 Meidän tulisi lehtityössä ollessamme muistaa, että naapureillammekin on kiire. Ihmisillä on usein tapana huolehtia lauantaisin kodin askareista tai käydä ostoksilla. Sen vuoksi lyhyt esitys, joka herättää kiinnostusta johonkin nimenomaiseen kirjoitukseen, on sopiva. Ensisijainen tavoitteemme tulisi olla näiden pelastavaa sanomaa kertovien lehtien jättäminen lähimmäisillemme. Voimme palata ovenavaajan luo myöhemmin ja keskustella silloin hänen kanssaan perusteellisemmin, mutta ensimmäisen käyntimme tulisi olla lyhyt ja ytimekäs. Tietysti silloin kun ilmenee poikkeuksellista kiinnostusta, pitäisi antaa tarkoituksenmukaisesti todistusta ja sopia uusintakäynnistä.
ASETA HENKILÖKOHTAISIA TAVOITTEITA
5 Kun asetamme tavoitteeksemme lisätä palvelukseen käytettävää aikaa, levittää enemmän kirjallisuutta tai tehdä tehokkaampia uusintakäyntejä, meidän on helpompi asettaa asiat oikeaan arvojärjestykseen. Tämä saattaa merkitä sitä, että meidän on jätettävä jotkin vähemmän tärkeät toiminnat syrjään. Mutta saavutettavat tulokset ovat hyvinkin ponnistelujen arvoisia. Me tunnemme tyytyväisyyttä sen johdosta, että olemme saaneet jotakin aikaan, mutta sen lisäksi me panemme Valtakunnan edut ensi sijalle, mikä on vielä tärkeämpää. – Matt. 6:33.
6 Tosi kristittyinä meidän elämämme keskittyy etuumme saarnata hyvää uutista. Niinpä me voimme varata aikaa saarnaamistyöhön minä tahansa meille sopivana viikonpäivänä. Monet järjestävät siihen aikaa joka lauantai ja sunnuntai, mikä on oikein hyvä. Mutta jos sellaiset, joille se ei ole mahdollista, varaavat kuukauden ensimmäisen sunnuntain ja toisen ja neljännen lauantain erityisiksi kenttäpalveluspäiviksi, niin heilläkin on selvä vähimmäisaikataulu kunkin kuukauden kenttäpalvelusta varten.
7 ”Jäljellä oleva aika on supistunut.” (1. Kor. 7:29) Koska näin on, elämämme tulisi olla täynnä kristillisiä tekoja. Tuohon tavoitteeseen pääsemiseksi meidän täytyy lukea saarnaamistyöhön käytettävä aika elämämme tärkeimpiin asioihin kuuluvaksi, jotta osallistuisimme edelleen runsaasti ja innokkaasti palvelukseen.