Ruanda vainoaa kristittyjä
”NÄMÄ ihmiset ovat kompastuskivi maamme turvallisuudelle. Heitä ei syytetä sen vuoksi, mitä he uskovat, mutta he käyttävät uskontoa toimiakseen tietoisesti lakia vastaan, ja siinä he ovat päättäväisiä. He häiritsevät toisia, tekevät itsestään vääriä profeettoja ja johtavat yksinkertaisia ihmisiä harhaan.” Nämä vihamieliset ja kiihottavat sanat lausui virallinen syyttäjä Alphonse Nkubito. Mikä oli tilanne? Oikeudenkäynti, jossa oli mukana 89 Jehovan todistajaa ja heidän kolme lastaan. Paikka? Afrikkalaisen Ruandan valtion turvallisuustuomioistuin. Se on tuon maan korkein tuomioistuin.
Syytettyihin kohdistettiin sarja vakavia syytteitä: ”Väestön kiihottaminen kapinaan vakiintunutta valtaa vastaan, tottelemattomuus viranomaisia kohtaan, kiellettyjen julkisten kokouksien pitäminen ja kansallisen suvereenisuuden vertauskuvien halveksunta.” Oikeus, jonka puheenjohtajana toimi tuomari Simon Ntahomvukiye, kuuli perustelut 2.–17. lokakuuta 1986. Lokakuun 24. päivänä oikeus lausui päätöksensä 49:lle vastaajana olleelle Jehovan todistajalle: ”Syyllisiä!” Useimmat saivat kymmenen vuoden tuomion. Augustin Muryai Nduhira ja hänen vaimonsa Rachel Ndayishimiye sekä Jehovan todistaja nimeltä Rwagasore Justin saivat 12 vuoden tuomiot.
Tämä äskeinen oikeudenkäynti on vain tuorein tapaus niiden vihamielisten toimenpiteiden sarjassa, joihin Ruandan viranomaiset ovat ryhtyneet Jehovan todistajia vastaan neljän viime vuoden aikana. Jos syytteet, joiden mukaan Jehovan todistajat ovat kapinallisia ja kiihottavat toisia tottelemattomuuden tekoihin, olisivat tosia, olisi ymmärrettävää, miksi Ruandan hallitus on ryhtynyt niin ankariin toimenpiteisiin. Yksikään järkevä ihminen ei varmasti moittisi hallitusta siitä, että se suojautuu kapinalta. Mutta millaisia ovat tosiasiat? Mikä on todellisuudessa pannut viranomaiset kohtelemaan näin uskonnollista ryhmää, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa rauhaisaksi, lainkuuliaiseksi, kunnioittavaksi ja yhteistoiminnalliseksi?
Ruandan syntymä riippumattomaksi kansakunnaksi
Ruanda on pieni mutta kaunis maa. Se on ylpeä siitä, että se on maailman tiheimmin asuttuja maita. Uljaiden lumihuippuisten vuoriensa vuoksi sitä kutsutaan usein Afrikan Sveitsiksi. Vaikka Ruanda on aivan päiväntasaajan eteläpuolella, siellä vallitsee viileä ja miellyttävä ilmasto, koska se sijaitsee ylätasangoilla.
Siitä lähtien, kun Ruandasta tuli tasavalta vuonna 1961, maa on joutunut voittamaan monia esteitä. Encyclopedia Americana -tietosanakirja sanoo tuon valtion ”sitoutuneen kannattamaan sosialismia ja demokratiaa”. Mutta ”taloudellisten voimavarojen niukkuuden” vuoksi Ruandan ei ole ollut helppoa päästä jaloilleen taloudellisesti. Vuosikausia se on joutunut turvautumaan elintarvikkeiden tuontiin kasvavan väestönsä ruokkimiseksi. Belgiasta, Kanadasta, Ranskasta, Saksan liittotasavallasta, Skandinaviasta ja Yhdysvalloista tullut suunnaton ulkomainen apu on myös ollut maan selviytymisen kannalta erittäin merkittävää.
Ruandan johtajat ovat kaikesta huolimatta ryhtyneet moniin kiitettäviin toimiin väestönsä vapauden suojelemiseksi. Esimerkiksi Ruandan perustuslain 18. artikla takaa uskonnon- samoin kuin omantunnonvapauden. 20. artikla takaa oikeuden kokoontua rauhaisasti. 22. artikla takaa ihmisen kodin loukkaamattomuuden. Ruanda väittää myös noudattavansa kansainvälistä ihmisoikeuksien julistusta.
On siksi epäjohdonmukaista, että maassa, jossa on hyvin katkerasti taisteltu vapauden puolesta, Jehovan todistajilta kielletään vapaus. On kiinnostavaa, että samalla kun noin puolet Ruandan väestöstä harjoittaa perinteisiä uskontoja, toinen puoli on roomalaiskatolisia. Katolisella kirkolla on siis ollut suuri vaikutusvalta paikallisiin poliitikkoihin. Esimerkiksi katolinen arkkipiispa Nsengiyumba Vincent oli viime aikoihin asti Ruandan ainoan poliittisen puolueen keskuskomitean jäsen. Kirkko pitää toiminnassa useita kouluja ja julkaisee ainoaa aikakauslehteä, joka hallituksen sanomalehden lisäksi ilmestyy maassa. Ilmeisesti katolilaisilla on Ruandassa palvontavapaus.
Jehovan todistajien vaino näyttää käynnistyneen Ruandan ainoan poliittisen puolueen M.R.N.D.:en (Mouvement Revolutionnaire Nationale du Developpement) sisällä tapahtuneista äskeisistä kehitysvaiheista. Vaikka kaikkia Ruandan kansalaisia pidetään automaattisesti tuon puolueen jäseninä heidän täytettyään 18 vuotta, kaikilta puolueen jäseniltä on viime vuosina vaadittu vähimmäismaksu (100 Ruandan frangia – suunnilleen viisi markkaa). Maksu auttaa puolueen rahoituksessa. Koska Jehovan todistajat ovat poliittisesti puolueettomia, he ovat kieltäytyneet tästä maksusta.
Toinen kehitysvaihe on ollut lisähuomion kiinnittäminen kansan poliittisen innostuksen kasvattamiseen. Ihmisiä kannustetaan tiettyinä aikoina taputtamaan käsiään ja laulamaan sekä lausumaan ja huutamaan poliittisia iskulauseita. Tämän kiihkeän kansallismielisen ilmapiirin keskellä Jehovan todistajat ovat yrittäneet jatkaa palvontaansa ja saarnata rauhaisasti Jumalan valtakunnan hyvää uutista toisille. (Matteus 24:14) Jehovan todistajien määrä Ruandassa on pieni – vuonna 1986 oli vain 483 uskonnollista työntekijää. Mutta koska he ovat vakaasti kieltäytyneet sekaantumasta lainkaan politiikkaan, hallitus on kohdistanut heihin huomionsa.
Aikaisempia toimenpiteitä Ruandan kristittyjä vastaan
Vuoden 1982 lopulla Ruandan hallitusta anottiin muodollisesti suomaan Jehovan todistajille laillisesti tunnustettu asema. Mikä oli tulos? Tämän anomuksen kolme allekirjoittajaa, jotka kaikki ovat kristittyjä evankeliuminpalvelijoita, pidätettiin myöhemmin ja vangittiin ilman oikeudenkäyntiä. He ovat Kigalista olevat Rwakabubu Gaspard ja I’Mugarula Mpakaniye sekä Gisenyistä oleva Joseph Koroti. Kului vuosi. Lokakuun 18. päivänä 1983 tuomari Muliganda Mathias tuomitsi nämä kolme miestä kahdeksi vuodeksi vankeuteen ”huijauksesta” eli ”uskovaisten varojen kavaltamisesta”. Tämän väärän syytteen tueksi ei esitetty ainoankaan todistajan lausuntoa tai todistuskappaletta. Tarkkailijat totesivat tämän olevan oikeudenkäynnin räikeä irvikuva.
Nuo kolme todistajaa alkoivat siis kärsiä vankeusrangaistuksiaan. Heidän esimerkillinen käytöksensä herätti vankilaviranomaisten kunnioituksen, ja siksi heille annettiin vankilassa vastuita ja etuja. Myöhemmin useita rikollisia vapautettiin presidentin armahduksella tai hyvän käytöksen vuoksi. Miten kävi noille kolmelle todistajalle? Heidän tuomiotaan ei lyhennetty päivälläkään.
Pidätykset jatkuivat. Viittä todistajaa pidettiin vankilassa vuosi ja kahdeksan kuukautta ilman oikeudenkäyntiä. Heidän nimensä ovat Habiyambere Samuel, Bakinahurwanga Anastase, Musabyimana Andre, Ruzima Laurent ja Habimana Enos, ja he kaikki ovat Shakista. Todistaja nimeltä Twagirangusi Jean-Bosco pidätettiin työpaikallaan Ruhengerissa, koska jotkut hänen työtoverinsa huomasivat, että hänellä oli Raamattu. Häntä pidettiin vankilassa ilman oikeudenkäyntiä viisi kuukautta.
Sitten jotkut Ruandan hallituksen viranomaiset ryhtyivät avoimeen sotaan Jehovan todistajia vastaan. Oikeusministeri Mugemana Jean Marie Vianney kirjoitti 12. kesäkuuta 1984 päivätyssä kirjeessään kaikkien prefektuurien päälliköille: ”Jehovan todistajat eivät lakkaa levittämästä vahingollisia ajatuksiaan kaikkialla maassa, ja siten he kääntävät väestömme huomion pois kehitystä edistävistä toimista – –. Tämän lahkon kannattajien propagandaa vastaan täytyy taistella tarmokkaasti, ja teitä jokaista kehotetaan ryhtymään kaikkiin mahdollisiin toimiin sen työn kieltämiseksi.” Jäljennös tästä kirjeestä meni Ruandan tasavallan presidentille. Käytännössä Jehovan todistajat oli kielletty! Kaikki valitukset jätettiin ilman muuta huomioon ottamatta.
Vaino kiihtyy
Vuoden 1985 lokakuun alussa hallitus vauhditti Jehovan todistajien pidätyksiä. Jotkut erotettiin työstään. Todistajien lapsia erotettiin koulusta. Yksityisomaisuutta takavarikoitiin. Butaren ja Nyabisindun alueilla pidätettiin 17 todistajaa, koska he kieltäytyivät antamasta rahaa poliittiselle puolueelle. Tähän ryhmään kuului joitakuita äitejä lapsineen. Viikon aikana näitä naisia lyötiin raa’asti kiväärinperillä. Joitakuita lyötiin ja pahoinpideltiin jopa julkisesti! Kirjoitettiin kilpi, jossa oli heidän nimensä ja lausunto: ”En pidä tämän maan poliittisesta puolueesta.” Todistajat eivät tietenkään olleet koskaan antaneet sellaista lausuntoa.
Pidätysten lisääntyessä näitä tosi kristittyjä alettiin kohdella yhä väkivaltaisemmin ja sadistisemmin. Eräs todistajanainen, Coletta Mujawamaliya, kutsuttiin kuulusteluun hänen vierailtuaan aviomiehensä, André Manirahon, luona, joka oli vangittuna Butaressa. Viranomaiset yrittivät saada hänet kieltämään uskonsa. Sukulaisten käskettiin painostaa häntä ”katumaan”. Kun hän piti lujasti kiinni Raamattuun perustuvista näkemyksistään, pormestari Kanyabashi Joseph pieksi hänet pahoin! Hän oli seuraavat 11 kuukautta vankilassa pienen lapsensa kanssa, joka on nyt 2 vuoden ja 2 kuukauden ikäinen.
Elokuun 10. päivänä 1986 raastettiin 23 todistajaa ja heidän yhteydessään olevaa pormestari Sibomana Stratonin määräyksestä kodeistaan Nyakabandassa Gitaramassa. Sitten viranomaiset pieksivät julkisesti useita heistä, mm. Ngiruwonsangan, Habiyambere Felicienin ja Munyabarenzin. 11 heistä heitettiin, yltä päältä veressä, odottavaan ajoneuvoon ja vietiin vankilaan – heidät pidättäneiden viranomaisten seisoessa heidän päällään.
’Tuomio on aiheellinen’
Erityisen julmasti kohdeltiin Augustin Murayi Nduhiraa ja hänen vaimoaan Rachel Ndyishimiyeä. Murayi oli hyvin tunnettu Ruandassa, sillä hän oli toiminut opetusministeriössä alkeis- ja peruskouluhallinnon pääjohtajana. Elokuun 11. päivänä 1986 virallinen syyttäjä Nkubito kutsui hänet puheilleen ja sanoi hänelle, että hänet oli määrätty pidätettäväksi. Syyttäjä selitti, ettei hänellä ollut henkilökohtaisesti mitään Murayia vastaan, mutta hänen oli pakko noudattaa näitä määräyksiä. Sitten Nkubito tarjoutui puhumaan Murayin puolesta ja anomaan hänelle armahdusta – jos hän vain luopuisi uskostaan. Hänet päästettiin sen jälkeen kotiin kolmeksi päiväksi ajattelemaan asiaa.
Vakaumuksellisena kristittynä Murayi ei suostunut kieltämään Jumalaansa. Siksi hänet pidätettiin ja vangittiin 14. elokuuta. Neljä päivää myöhemmin Murayin vaimo ja Bimenyimana Vedaste -niminen todistaja, jotka kumpikin työskentelivät Sonarwassa (kansallisessa vakuutusyhtiössä), kutsuttiin kuulusteltaviksi. Seuraavana aamuna heidät vietiin Kigalissa sijaitsevaan keskusvankilaan.
Lokakuussa pidetyssä oikeudenkäynnissä Murayi kiinnitti huomion siihen tosiasiaan, että hänen virkakautensa aikana hallituksen eri ministeriöissä häntä ei kertaakaan moitittu vitkastelusta, velvollisuuksiensa laiminlyömisestä tai virkavirheestä. Yhtäkään todistetta ei esitetty sen osoittamiseksi, että tämä tunnettu henkilö olisi kiihottanut toisia kapinaan tai toiminut millään tavoin vastoin hallituksen ohjeita. Mutta kun tuomio langetettiin 24. lokakuuta, hän, hänen vaimonsa ja hänen vaimonsa työtoveri saivat kaikkein ankarimmat tuomiot – 12 vuotta vankeutta. Mikä oli syy? Ruandan tietotoimiston 25. lokakuuta 1986 päivätyssä, lehdistölle jaetussa tiedotteessa ilmaistaan, että heitä rangaistiin heidän asemansa ja koulutuksensa vuoksi: ”Tuomio on aiheellinen, koska he olivat tuon ryhmän harvoja älymystöön kuuluvia ja hallitus oli osoittanut heitä kohtaan luottamusta antamalla heille vastuuasemia.”
Vakavan väärinkäsityksen oikaiseminen
Kaikki edellä kerrottu on tapahtunut maassa, jonka perustuslaki takaa uskonnonvapauden. Tämä on ristiriidassa puolueen jäsenyyttä koskevan presidentin säädöksen kanssa, joka korosti jäsenyydestä koituvia etuja eikä jäsenyyttä velvollisuutena. Joukoittain ihmisiä on kuitenkin vangittu esittämättä todistuksen rahtuakaan tuomioistuimessa sen osoittamiseksi, että Jehovan todistajat olisivat syyllistyneet poliittisiin tai kumouksellisiin toimiin. On vaikea käsittää, miten joku hallitus voisi nähdä tällaisen pienen, rauhaa rakastavien ihmisten ryhmän niin suureksi uhaksi. Ilmeisesti kysymys on vakavasta väärinkäsityksestä.
Jehovan todistajien kieltäytyminen osallistumasta muotomenoon kansallisten vertauskuvien edessä johtuu siitä, että he noudattavat tunnontarkasti Raamatun käskyä paeta kaikkia epäjumalanpalveluksen muotoja. (1. Johannes 5:21; 2. Mooseksen kirja 20:4–6) Samanaikaisesti he rakastavat synnyinmaataan ja kunnioittavat kansallisia vertauskuvia vaikka eivät palvokaan niitä. On hyvin tunnettu ja todistettu asia, että Jehovan todistajat ovat kaikkialla maailmassa puolueettomia politiikkaan ja poliittisiin toimiin nähden. Heidän asenteensa perustuu Raamattuun ja noudattaa Jeesuksen Kristuksen käskyä, jonka mukaan ei tule olla ”osa maailmasta”. (Johannes 17:16) Siksi heidän omatuntonsa ei salli heidän maksaa rahaa Ruandan ainoalle poliittiselle puolueelle. He eivät kanna myöskään poliittisen puolueen tunnuksia.
Tiedämme, että joidenkuiden on vaikea ymmärtää Jehovan todistajien puolueetonta asennetta. Maailman valistuneet kansat ymmärtävät kuitenkin sen, että näiden kristittyjen epäpoliittinen asenne ei millään tavalla ilmaise halveksuntaa maan vallanpitäjiä kohtaan. Jehovan todistajat opettavat kunnioittamaan hallituksia ja valtoja Roomalaiskirjeen 13:1:ssä olevien Raamatun sanojen mukaisesti: ”Olkoon jokainen sielu alamainen esivalloille [hallituksille].” He eivät myöskään yritä tyrkyttää Raamattuun perustuvia näkemyksiään puolueettomuudesta toisille. – Ks. Vartiotornia 1.9.1986, s. 15, kpl 12.
Lisäksi on olemassa yltäkyllin todisteita siitä, että Jehovan todistajat ovat lainkuuliaisia ja rehellisiä ihmisiä, jotka maksavat veronsa. Ruandassa he eivät ole epäröineet osallistua sellaisiin kehityshankkeisiin kuin Umugandaan (hallituksen säätämiin julkisten töiden hankkeisiin). Tämän todisteeksi lainaamme Ruandan viikoittaisen sanomalehden Imvahon (13.–19.10.1986) pääkirjoitusta. Lehti sanoi Jehovan todistajien asenteista kansallisen kehityksen työhön tai hankkeisiin osallistumisen suhteen sivulla 3: ”He tekevät käsillään töitä muiden kanssa; he maksavat verot ja muut maksut lukuunottamatta hallitsevalle puolueelle annettavaa maksua.”
Ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita niiden syytteiden tueksi, että Jehovan todistajat olisivat julkisilla kokouksilla tai painotuotteiden välityksellä yrittäneet kiihottaa ruandalaisia kapinaan. Itse asiassa yhtäkään Jehovan todistajaa ei pidätetty hänen johtaessaan kristillisiä palvontakokouksia tai osallistuessaan johonkin julkisen palveluksensa muotoon. On siksi vaikea uskoa, että kaikilla Ruandan hallituksen viranomaisilla on yhtä tylyjä näkemyksiä Jehovan todistajista kuin maan korkein oikeusistuin on ilmaissut. Ruandan presidentin itsensä kerrotaan olevan järkevä ja oikeudenmukainen hallitsija.
Tiedot Ruandassa toimeenpannuista vainoista ja julmuuksista järkyttävät Jehovan todistajia ja todellisuudessa kaikkia vapautta rakastavia ihmisiä maailmassa. Jeesus ennusti kuitenkin, että hänen opetuslapsiaan vainottaisiin hänen nimensä vuoksi. Näin on tapahtunut Ruandassa, vaikka monet sen asukkaista väittävät olevansa kristittyjä. (Matteus 10:17, 18; 24:9) Ruandan vallanpitäjien olisi hyvä noudattaa lainopettaja Gamalielin neuvoa, joka on kirjoitettu Raamattuun Apostolien tekojen 5:34–39:ään, ja suoda vapaus Jehovan todistajille. Toivomme, että he antavat näiden vilpittömien kristittyjen nauttia niistä ihmisoikeuksista, joihin heillä lain mukaan on oikeus.
Julkaistu humanitaarisen vapauden puolesta
25 Columbia Heights
Brooklyn, New York 11201
USA
Osoite Suomessa: PL 68
01301 Vantaa 30
[Tekstiruutu s. 1]
Naisia ja lapsia ei säästetty
Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina 26. lokakuuta 1986 Jehovan todistajien ryhmän tuomitsemisesta pitkiin vankeusrangaistuksiin. Samalla lehti paljasti oikeudenkäynnin vastenmielisimpiin kuuluvan piirteen: ”Tuomitut, joiden joukossa on paljon naisia ja lapsia, havaittiin syyllisiksi.” – Kursivointi meidän.
Ruandan Jehovan todistajiin kohdistetuissa julmuuksissa ei tosiaan ole säästetty naisia eikä lapsia. Tammikuun 22. päivänä 1986 pidätettiin neljän kristityn naisen ryhmä. Heitä solvattiin ja heidän ollessaan vankilassa ei heidän enempää kuin viiden pidätetyn kristityn miehenkään sallittu pitää huopia eikä peitteitä. Heidän nimensä ovat Mukamanzi Vestine, Mukamurhirwa Laurene, Niyonagira Berancille ja Nyirangirabega Drolatta. Viranomaiset sanovat, että ’huovat tulivat poliittiselta puolueelta, ja koska he eivät tukeneet puoluetta, he eivät saaneet huopia’.
Erityisen murheellista on kuitenkin se, että puolustuskyvyttömät lapset ovat joutuneet kärsimään. Mujawamana Goletta -niminen todistajanainen vangittiin yhdessä kolmivuotiaan lapsensa ja pienen vauvansa kanssa. Clotilde Mukanyangezi -nimisen todistajan pieni poika on viettänyt suurimman osan 15 elinkuukaudestaan vankilassa äitinsä kanssa. Athanasie Mukankuranga -niminen kristitty nainen on nyt kahden kuukauden ikäisen lapsen äiti. Lapsi syntyi vankilassa. Se, että pienet lapset ovat joutuneet viettämään varhaiset elinpäivänsä vankisellin surkeudessa, korostaa tämän vainon takana olevaa järjetöntä vihaa.