Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
1. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
12 min. Paikallisia ilmoituksia ja valikoituja Ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme. Kannusta tukemaan kenttäpalvelusta kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.
20 min. ”Hyvän uutisen esittäminen kirjasten avulla.” Käsittele lyhyesti kappaleet 1 ja 2, minkä jälkeen seuraa kolme hyvin harjoiteltua näytettä, yksi kunkin kirjasen tarjoamisesta. Kannusta nuoria julistajia opettelemaan kappaleessa 4 oleva esitys. Kehota julistajia valmistautumaan hyvin, jotta he voisivat siirtyä tehokkaasti tarjoukseen. Muistuta heitä siitä, että kirjasia voidaan käyttää raamatuntutkistelujen aloittamiseen.
13 min. ”Vuoden 1989 kalenterin uusi piirre.” Innostava puhe. Selitä huolellisesti, miten tilata kalenterit Ilmoituksissa mainitulla tavalla.
Laulu 204 ja loppurukous.
8. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Tiliraportti ja kiitokset vastaanotetuista lahjoituksista. Kannusta kaikkia osallistumaan lehtityöhön elokuun toisena lauantaina. Liitä mukaan lyhyt näyte ajankohtaisten lehtien tarjoamisesta.
20 min. ”Suorita palveluksesi täydelleen.” Käsitellään kysymyksin ja vastauksin. Etsi kappaleita 3 ja 4 varten Indexin hakusanan ”TERRITORY” [ALUE] alakohdan ”coverage” [käyminen] alakohdassa ”repeated” [toistuva] mainitusta aineistosta kokemuksia ovelta-ovelle-työssä tehtyjen muistiinpanojen hyödyllisyydestä. Etukäteen valmistettuja paikallisia kokemuksia voidaan myös käyttää.
15 min. Ole hyvä kuuntelija! Kannustava ja opettava puhe. Kuuntelemisella on tärkeä osa oppimisessa. (Sananl. 1:5) Edistymisemme kristittyinä palvelijoina riippuu suuresti siitä, miten kuuntelemme kokouksissa, konventeissa ja silloin, kun vanhimmat puhuvat meille. (Sananl. 18:15) Hyvä kuulija ei vain kuule korvillaan vaan myös kiinnittää huomiota mielensä ja sydämensä avulla. Hänen sydämensä saa hänet ymmärtämään asian merkityksen ja tekemään jotain sen hyväksi. Se mitä hän kuulee, saa hänet toimimaan. (Matt. 13:23) Kiinnostus on hyvin tärkeä osa hyvää kuuntelemista. Kiinnostuksemme totuutta kohtaan pitäisi auttaa meitä parantamaan kuuntelutottumuksiamme kokouksissa ja konventeissa. Mitä voimme tehdä parantaaksemme kuuntelutottumuksiamme? Katso Koulun ohjekirjan 5. tutkielmasta lisäehdotuksia. Kannusta kaikkia muistamaan Jeesuksen neuvo: ”Kiinnittäkää – – huomiota siihen, miten kuuntelette.” – Luuk. 8:18.
Laulu 40 ja loppurukous.
15. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Käy läpi seurakunnan palvelusjärjestelyt. Haastattele nuoria, jotka ovat olleet osa-ajan tienraivaajina kesäkuukausien aikana. Miten he ovat hyötyneet, ja mitä iloja heillä on ollut? Kertokaa lyhyesti mielenkiintoisia kokemuksia, joita heillä on ollut kenttäpalveluksessa.
20 min. ”Raamatun tutkiminen perheenä on ensiarvoisen tärkeää kristityille.” Kirjoitus käsitellään kysymyksin ja vastauksin.
15 min. Haastattele seurakunnan eri-ikäisiä nuoria. Mitä ongelmia nuoret kohtaavat paikallisissa kouluissa? Mitä he voivat henkilökohtaisesti tehdä ollakseen yhteistyössä vanhempiensa kanssa, jotta perhetutkistelusta voitaisiin tehdä menestyksellinen? Mitä voimme tehdä auttaaksemme heitä? Onko heillä tavoitteena Jehovan palveleminen koko ajallaan?
Laulu 157 ja loppurukous.
22. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Paikallisia ilmoituksia ja Teokraattisia uutisia. Kannusta osallistumaan lehtityöhön kuukauden neljäntenä lauantaina. Järjestä näytteitä sopivista esityksistä.
18 min. Miten voimme olla tuottoisampia? Palvelusvalvoja käsittelee seurakunnan kanssa tapoja, joilla kaikki voivat osallistua niihin palveluksen piirteisiin, jotka saattavat kaivata huomiota. Aineistoa voidaan etsiä käyttämällä Indexiä hakusanan ”FIELD MINISTRY” [KENTTÄPALVELUS] kohdalta. Esitä käytännöllisiä ehdotuksia kuulijoille. Käsiteltävien kohtien valaisemiseksi voidaan järjestää yhdestä kolmeen näytettä.
17 min. ”Oletko joskus ollut Jehovan järjestön yhteydessä?” Kokeneen vanhimman vetoava puhe, jossa selitetään seurakunnan aiheellista huolta toimettomista sekä sitä, mitä voidaan tehdä julistajien mahdollisesti tuntemien henkilöiden auttamiseksi. – w88 15/1 s. 10–12.
Laulu 123 ja loppurukous.
29. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
5 min. Paikallisia ilmoituksia. Kannusta kaikkia jättämään kenttäpalvelusraportti viipymättä kuukauden lopussa.
13 min. Tarjoa Luomisen tulos -kirjaa syyskuussa. Eloisa puhe sekä näytteitä. Tähdennä sitä, miten suuri arvo Luomisen tulos -kirjalla on alueenne ihmisille. Tee ehdotuksia erilaisista tilanteista, joissa sitä voidaan esittää. Järjestä näyte talosta-taloon-työhön sopivasta esityksestä, jossa käytetään keskustelunaihetta, ja toisenlainen alueellenne sopiva näyte.
12 min. ”Tottelevaisuus Jumalan opetukselle on hyödyllistä.” Perhe tuo keskustelussaan esille ensimmäisen erikoiskonventtipäivän ohjelman myönteisiä vaikutuksia ja uuden ohjelman ennakko-odotuksia. Muistuta veljiä paikallisen seurakunnan seuraavan erikoiskonventtipäivän ajankohdasta, jos se on jo tiedossa.
15 min. Paikallisten tarpeiden mukaan tai puhe aiheesta ”Miten onnistut kasvattajana”. Ks. Vartiotorni 1.5.1988 s. 3–6.
Laulu 80 ja loppurukous.