Ovatko lapsesi valmiita palaamaan kouluun?
1 Pian kristityt nuoret palaavat kouluun. Tämä saattaa aiheuttaa jossain määrin jännitystä ja ehkä jonkinlaista pelkoa. Edessä olevat tilaisuudet ja haasteet synnyttävät tällaisia tuntemuksia. Jotkut nuoret saavat uusia luokkatovereita ja opettajia. Kristityt nuoret tajuavat myös, että jokaiseen uuteen kouluvuoteen liittyy tilanteita, joissa koetellaan heidän uskoaan, nuhteettomuuttaan ja rakkauttaan Jehovaa kohtaan. Oletteko te seurakunnassa olevat nuoret valmiita palaamaan kouluun? Miten te vanhemmat voitte vahvistaa lapsianne edessä oleviin koetuksiin?
KÄYTÄ KOULU-KIRJASTA
2 Vuonna 1983 Koulu-kirjanen valmistettiin erityisesti kristittyjä vanhempia ja heidän kouluikäisiä lapsiaan varten. Se on suunniteltu avuksi selvitettäessä koulun toimintaan liittyviä Jehovan todistajien käsityksiä ja tapoja opettajille ja kouluviranomaisille. Se esittää myös suuntaviivat Jehovan todistajien yhdenmukaisesta kannasta moraalisen käytöksen suhteen.
3 Monille nuorille tämä kirjanen on osoittautunut todelliseksi suojaksi. Esimerkiksi muuan Jehovan todistaja -äiti sai tietää, että sellaiset ihmiset, joilla oli tunnetusti alhaiset moraaliarvot, tulisivat pitämään sukupuolivalistustunteja oppilaille. Kirjasen avulla äiti pystyi esittämään Raamattuun perustuvia vastaväitteitään ja onnistui saamaan aikaan sopivia muutoksia tyttärensä oppitunteihin.
4 Vanhemmat voivat vahvistaa lastensa mieltä ja sydäntä ennen koulun alkamista järjestämällä aikaa palauttaakseen heidän mieleensä kirjasen sisältöä. Lapsen iän, luokan ja koulun huomioon ottaen vanhemmat voivat tähdentää kirjasesta valitsemiaan kohtia, jotka voivat olla erityisen hyödyllisiä tuon vuoden aikana. (Sananl. 14:15; 22:3) Harjoittele lapsesi kanssa tilanteita, joita voi tulla hänen eteensä, ja näytä, miten julkaistu aineisto voi olla hyödyksi ’suorien polkujen tekemiseksi hänen jaloilleen’. – Hepr. 12:13.
5 Vanhemmat voivat tehdä paljon auttaakseen lapsiaan ”puolustautumaan jokaisen edessä”, joka saattaa kysyä heiltä heidän henkilökohtaisia näkemyksiään ja odotuksiaan. (1. Piet. 3:15) Joissakin tapauksissa vanhemmat voivat haluta puhua opettajan kanssa henkilökohtaisesti. Jotkut kristityt vanhemmat käyvät säännöllisin väliajoin koululla, ja tämä voi auttaa heitä luomaan hyvät suhteet opettajiin. Sellainen henkilökohtainen kiinnostus vahvistaa myös vanhempien ja lapsen välistä suhdetta. Jotkut vanhemmat ovat noudattaneet ehdotusta varata aikaa jopa istuakseen luokassa oppitunnin aikana silloin, kun se on mahdollista. Näin vanhemmat voivat joskus saada aidon väläyksen siitä ympäristöstä ja niistä ainutlaatuisista paineista, joita lapsemme kohtaavat päivittäin. – 1. Piet. 3:8.
OLE TODISTAJA JOKA PÄIVÄ
6 Muuan nuori Jehovan todistaja -poika Coloradossa Yhdysvalloissa pyysi opettajaansa auttamaan häntä niiden vaikeiden sanojen kanssa, joita hän löysi He tutkivat Raamattua päivittäin -kirjasesta lukiessaan sitä joka päivä. Eräänä päivänä hän huomasi, että hänen kirjasensa oli kadonnut. Hän sai myöhemmin tietää, että hänen opettajansa oli ”lainannut” sitä siksi päiväksi, jona tämä oli sairauden vuoksi lähtenyt kesken päivän pois koulusta. Hän ei ollut halunnut jättää väliin tekstin lukemista. Tämä johti siihen, että opettajalle annettiin oma He tutkivat Raamattua päivittäin -kirjanen.
7 On totta, että uusi kouluvuosi tuo mukanaan pelon ja jännityksen hetkiä. Myönteinen asenne ja ahkera valmistautuminen auttavat kuitenkin sekä vanhempia että nuoria ’terästämään mieltään toimintaan’ Jehovan ylistykseksi tulevan kouluvuoden aikana. – 1. Piet. 1:13.