Palveluskokoukset kesäkuussa
HUOMAUTUS: Valtakunnan Palveluksemme esittää ohjelman palveluskokouksia varten joka viikoksi kesän ajalle. Seurakunnat voivat tehdä tarvittavia muutoksia ”Jumalisen rauhan sanansaattajien” piirikonventtiin osallistumisen vuoksi ja liittää sitten mukaan 30 minuuttia kestävän kertauksen ohjelman kohokohdista konventtia seuraavalla viikolla pidettävään palveluskokoukseen. Kutakin päivää erikseen käsittelevä kertaus tulee määrätä etukäteen kahdelle tai kolmelle pätevälle veljelle, jotka pystyvät kohdistamaan huomion avainkohtiin. Tämä hyvin valmistettu kertaus auttaa seurakuntaan kuuluvia muistamaan avainkohdat sekä soveltamaan niitä henkilökohtaisesti ja kenttäpalveluksessa. Kuulijoiden esittämien vastausten ja kertomien kokemusten tulee olla lyhyitä ja ytimekkäitä.
3. kesäkuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Valikoituja Ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme. Esitä ajatuksia sekä koko maan että paikallisen seurakunnan palvelusraportista.
15 min. ”Jäljitelkää heidän uskoaan.” Kysymyksiä ja vastauksia. Tarkastele Vartiotornin 15.9.1991 sivun 13 tekstiruutua, jossa luetellaan, miten usko ilmenee. Haastattele yhtä tai kahta julistajaa ja kysy heiltä, mikä on auttanut heitä jatkamaan Valtakunnan työssä säännöllisesti vuosien ajan.
20 min. ”Jaa tietoa joka johtaa ikuiseen elämään.” (Kappaleet 1–3.) Käsittele 1. kappale (mainitse ajatuksia Vartiotornin 15.1.1996 sivujen 12 ja 13 kappaleista 11 ja 12). Kerro, että Valtakunnan Palveluksemme takasivu on uusittu, jotta voisimme olla valmiimpia käymään uudelleen ihmisten luona. Koska usein on viisasta tehdä uusintakäynti parin päivän kuluessa, sen sijaan että odottaisi pitempään, tarkastelemme sekä ovelta-ovelle-työtä että uusintakäyntejä varten ehdotettuja esityksiä samassa palveluskokouksessa. Tarkastele kappaleita 2 ja 3 lyhyesti ja järjestä esitettäväksi kummankin kappaleen jälkeen näyte. Ensimmäisessä näytteessä voidaan lyhyesti mainita mahdollisuudesta antaa lahjoitus maailmanlaajuiseen työhön. Kirjoituksen muita esityksiä käsitellään kahdessa seuraavassa palveluskokouksessa.
Laulu 143 ja loppurukous.
10. kesäkuuta alkava viikko
7 min. Paikallisia ilmoituksia. Tiliraportti.
8 min. Lasten valmentaminen kenttäpalvelukseen. Vanhimman puhe. Lastemme tulisi käydä aktiivisesti kanssamme kenttäpalveluksessa pienestä pitäen. Heidän saamansa valmennus ja kokemus muodostavat vankan perustan, jolla heidän uskonsa ja intonsa myöhempinä vuosina lepäävät. On tärkeää, että he ymmärtävät, miksi palvelukseen tulee suhtautua vakavasti ja miksi tulee käyttäytyä asianmukaisesti. Lasten on varottava käyttäytymästä riehakkaasti; palveluksessa ei ole aika leikkiä. Heidän on parasta työskennellä aikuisten kanssa. Heitä tulee auttaa valmistamaan kykyjensä mukaisia esityksiä (ks. Vartiotornia 1.8.1988 s. 18 kpl 20). Vanhempien vastuuna on huolehtia valvonnasta; heidän ei tule päästää lapsia kenttäpalveluskokoontumisiin ilman vanhemman ihmisen valvontaa. Kiitä lapsia, kun he toimivat oikein.
10 min. ”Jaa tietoa joka johtaa ikuiseen elämään.” (Kappaleet 4 ja 5.) Lyhyen johdannon jälkeen esitetään kappaleisiin 4 ja 5 pohjautuvat näytteet ensimmäisestä käynnistä ja uusintakäynnistä. Kannusta julistajia käymään pian uudelleen kaikkien niiden luona, jotka ottavat Tieto-kirjan.
20 min. ”Opetuslasten tekeminen Tieto-kirjan avulla.” Esitä aluksi lyhyitä ajatuksia kappaleista 1 ja 2. Kappaleet 3–11 käsitellään kysymyksin ja vastauksin. Mainitse, että sisäliitteen loppuosa käsitellään palveluskokouksissa heinä- ja elokuussa. Pyydä kaikkia säästämään se.
Laulu 92 ja loppurukous.
17. kesäkuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Kysymyspalsta.
15 min. ”Ystävälliset keskustelut voivat tavoittaa sydämen.” Kysymyksiä ja vastauksia. Pyydä yhtä tai kahta julistajaa kertomaan rohkaisevia kokemuksia siitä, miten he ovat saaneet hyviä tuloksia lähestymällä ihmisiä ystävällisesti.
20 min. ”Jaa tietoa joka johtaa ikuiseen elämään.” (Kappaleet 6 ja 7.) Korosta uusintakäynnin tavoitteita: kiinnostuksen ylläpitämistä, tutkistelun aloittamista, seuraavan käynnin sopimista täsmällisesti. Kun kappaleiden 6 ja 7 esityksiä on käsitelty lyhyesti, niiden pohjalta esitetään näytteet siitä, miten voidaan aloittaa tutkistelu. Lue Vartiotornin 15.1.1996 sivun 14 kappale 17.
Laulu 211 ja loppurukous.
24. kesäkuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia.
15 min. Paikallisten tarpeiden mukaan. (Tai puhe ”’Käsittele totuuden sanaa oikein’”, joka perustuu Vartiotornin 1.1.1996 sivuihin 29–31.)
20 min. ”Auta heitä aloittamaan palvelus uudelleen.” Vanhimman puhe ja keskustelu kuulijoiden kanssa. Ehdota käyttämään Vartiotornin 1.8.1992 kirjoitusta ”Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne” toimettomien rohkaisemisessa. Mainitse joitakin pääkohtia.
Laulu 71 ja loppurukous.