Palveluskokoukset heinäkuussa
1. heinäkuuta alkava viikko
12 min. Paikallisia ilmoituksia. Valikoituja Ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme. Tarkastele sekä koko maan että oman seurakuntanne huhtikuun palvelusraporttia.
15 min. ”Juhlallisen lupauksemme täyttäminen päivästä päivään.” Kysymyksiä ja vastauksia. Lisäajatuksia siitä, miksi juhlallinen lupaus on vakava velvollisuus, on Insight-kirjan 2. osan sivulla 1162 kappaleissa 6 ja 7.
18 min. ”Jäljittele Jehovaa välittämällä todella toisista.” (Kappaleet 1–3.) Käsittele ensimmäisen kappaleen avulla kirjoituksen teemaa. Mieti, mitkä seurakunnan varastossa olevat kirjaset voisivat saada hyvän vastaanoton alueellanne. Tarkastelkaa sitten vain kappaleet 2 ja 3 ja esittäkää näyte siitä, miten sekä ensimmäisellä käynnillä että uusintakäynnillä voidaan käyttää kirjasta Välittääkö Jumala todella meistä?. Osoita, miten julistajat voivat valmistaa oman esityksensä jostain toisesta kirjasesta, joka soveltuu paikalliselle alueelle. Liittäkää mukaan ehdotuksia siitä, miten voimme selittää ovenavaajalle, että hän voi halutessaan antaa lahjoituksen maailmanlaajuiseen työhön.
Laulu 112 ja loppurukous.
8. heinäkuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Tiliraportti.
15 min. ”Jäljittele Jehovaa välittämällä todella toisista.” (Kappaleet 4 ja 5.) Käsittele ainoastaan kappaleet 4 ja 5 sekä joitakin kohokohtia kirjasesta Kun joku rakkaasi kuolee. Esittäkää ehdotuksiin perustuvat näytteet sekä ensimmäisestä käynnistä että uusintakäynnistä.
20 min. ”Tienraivauspalvelukseen tarvitaan lisää veljiä.” Kysymyksiä ja vastauksia. Jos aika sallii, tarkastele Vartiotornissa 15.9.1993 sivuilla 28–31 olevia ehdotuksia siitä, miten voi huolehtia raha-asioista.
Laulu 16 ja loppurukous.
15. heinäkuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia.
20 min. ”Oletko yrittänyt todistaa iltaisin?” Puhe, johon yleisö osallistuu, sekä haastatteluja. Kerro, mitä seurakunnan omalla alueella on pantu merkille, kun alueella on työskennelty myöhemmin päivällä. Liitä mukaan kokemuksia, jotka osoittavat, että iltaisin todistamisesta saadaan myönteisiä tuloksia. Kerro, mihin aikaan viikolla järjestetään kenttäpalveluskokouksia.
15 min. ”Jäljittele Jehovaa välittämällä todella toisista.” (Kappaleet 6–8.) Kannusta kirjoituksen viimeisen kappaleen avulla kaikkia käymään pikaisesti niiden luona, jotka ottavat kirjasen. Käsitelkää kappaleet 6 ja 7 ja esittäkää näytteet siitä, miten tarjota Elämän tarkoitus -kirjasta ensimmäisellä käynnillä ja miten aloittaa tutkistelu Tieto-kirjan ensimmäisestä luvusta uusintakäynnillä. Muistuta julistajia siitä, että he voivat valmistaa omat esityksensä muista kirjasista seuraten Valtakunnan Palveluksemme ehdotusten mallia.
Laulu 64 ja loppurukous.
22. heinäkuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Tarkastele lyhyesti uusia lehtiä ja kiinnitä huomio kiinnostaviin kohtiin, joita voitaisiin käyttää esitettäessä lehtiä ovilla.
15 min. Tavoittele kokoaikaista palvelusta. Vanhin keskustelee yhden tai kahden teini-ikäisen nuoren kanssa Vartiotornin 15.12.1988 sivujen 25–27 pohjalta. Nuoret yrittävät ratkaista, mihin tavoitteisiin he alkavat pyrkiä lopetettuaan koulun. Maailmallisen uran tarjoamat aineelliset edut kiinnostavat heitä. Vanhin esittää hyviä syitä, joiden vuoksi olisi paljon parempi tavoitella tienraivausta. Nuoret ovat samaa mieltä mutta epäilevät, pystyvätkö he hankkimaan elantoaan tienraivaajina. Vanhin kertoo Vartiotornin kirjoituksessa mainittuja kokemuksia, jotka osoittavat tienraivauksen olevan järkevä, saavutettavissa oleva tavoite, joka tuo iloa monille. Keskustelun lopuksi nuoret ilmaisevat arvostavansa vanhimman esittämiä ajatuksia ja kertovat päättäneensä miettiä vakavasti sitä, voisivatko he asettaa tavoitteekseen osallistua täysin määrin Valtakunnan palvelukseen.
20 min. ”Opetuslasten tekeminen Tieto-kirjan avulla.” Puhe, joka perustuu vuoden 1996 kesäkuun sisäliitteen kappaleisiin 12–16. Kaksi näytettä siitä, miten raamatuntutkistelua johdetaan. Ensimmäisessä näytteessä oppilasta opetetaan valmistautumaan tutkisteluun ja alleviivaamaan ne avainsanat ja -lauseet, jotka hyvin suoraan vastaavat painettuihin kysymyksiin. Toisessa näytteessä osoitetaan, miten Raamatun tutkijaa voitaisiin kannustaa tulemaan esitelmään ja Vartiotornin tutkisteluun.
Laulu 116 ja loppurukous.
29. heinäkuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Käsittele kirjoitus ”Kierroskonventin uusi ohjelma”.
20 min. Miten voisi saada raamatuntutkistelun? Vanhin johtaa keskustelua, jossa kaksi tai kolme hyvin raamatuntutkistelutyössä menestyvää julistajaa tarkastelee sitä, miten voitaisiin onnistua paremmin tutkistelujen aloittamisessa: 1) Rukoile Jehovan apua. 2) Osallistu säännöllisesti eri palvelusmuotoihin löytääksesi kiinnostuneita. 3) Tee muistiinpanot kaikista, jotka osoittavat kiinnostusta, ja käy heidän luonaan nopeasti uudelleen. 4) Tarjoa aina tutkistelua, kun joku osoittaa kiinnostusta (ks. aineistoa väliotsikon ”Raamatuntutkistelujen aloittaminen” alta Vartiotornista 15.2.1996 s. 20). 5) Rakenna luottamusta opetustaitoosi käyttämällä Vartiotornin 1.11.1984 sivuilla 13–17 olevaa neljää ehdotusta.
15 min. Paikallisten tarpeiden mukaan tai vanhimman puhe ”Lohdutus ja rohkaisu – moniviisteisiä jalokiviä”, joka perustuu Vartiotornin 15.1.1996 sivuihin 21–23.
Laulu 165 ja loppurukous.