Palveluskokoukset elokuussa
4. elokuuta alkava viikko
7 min. Paikallisia ilmoituksia. Valikoituja ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme. Tarkastele sekä koko maan että oman seurakuntanne toukokuun palvelusraporttia.
13 min. ”Kokoukset kannustavat hyviin tekoihin.” Kysymyksiä ja vastauksia. Osoita, mitä hyötyä on ennen kokousta ja sen jälkeen käytävistä rakentavista keskusteluista (ks. Palveluskoulun ohjekirja s. 83 kpl 17, 18).
25 min. ”Luota siihen että Jehova saa aikaan kasvun.” Puhe ja näytteitä. Korosta tarvetta käydä uudelleen niiden luona, jotka ottavat kirjasen. Järjestäkää kaksi hyvin harjoiteltua näytettä siitä, miten voidaan aloittaa tutkistelu. Sisällytä mukaan ehdotuksia, joita oli vuoden 1997 maaliskuun Valtakunnan Palveluksemme sisäliitteen kappaleissa 7–11.
Laulu 78 ja loppurukous.
11. elokuuta alkava viikko
5 min. Paikallisia ilmoituksia. Tiliraportti.
15 min. ”Iäkkäät saarnaavat hellittämättä.” Kysymyksiä ja vastauksia. Kerro Vartiotornissa 1.7.1988 sivulla 13 oleva kokemus iäkkäästä isoäidistä, joka toimi osa-aikaisena tienraivaajana.
25 min. ”Valtakunnansalien rakennustyö haaratoimistomme valvomalla alueella” ja ”Valtakunnansalien kansainvälinen rakennustyö”. Kysymyksiä ja vastauksia.
Laulu 71 ja loppurukous.
18. elokuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Käsittele kirjoitus ”Uusi erikoiskonventtipäivän ohjelma”.
10 min. Paikallisten tarpeiden mukaan.
25 min. Tee uusintakäyntejä käyttäen kirjasta Kun joku rakkaasi kuolee. Osoita, miten voidaan herättää jokin kysymys ja vastata siihen kirjasen avulla. Kirjasessa vastataan esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Onko kuolleilla mitään toivoa? (Sivut 5, 6.) Onko väärin surra? (Sivut 8, 9.) Miten surusta voi selviytyä? (Sivu 18.) Miten toiset voivat auttaa? (Sivut 20–23.) Miten lapsia voi auttaa ymmärtämään kuoleman? (Sivu 25.) Miten Raamattu lohduttaa? (Sivu 27.) Keskustele sitten lyhyesti kahden pätevän julistajan kanssa siitä, miten he ovat uusintakäynneillä vastanneet tämän kirjasen avulla kysymyksiin, joita kuolemasta yleensä herää. Esittäkää näyte siitä, miten tätä kirjasta voidaan käyttää uusintakäynnillä.
Laulu 94 ja loppurukous.
25. elokuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Kehota kaikkia jättämään kenttäpalvelusraporttinsa. Ilmoita paikallisista kenttäpalvelusjärjestelyistä.
15 min. ”Hyödy koulusta mahdollisimman paljon.” Isä keskustelee kirjoituksesta lasten kanssa. Käsitelkää myös niitä hyödyllisiä piirteitä, jotka mainitaan Herätkää!-lehdessä 22.12.1995 sivuilla 7–11.
20 min. Saarnaa tarkoitus mielessäsi. Vanhin ja yksi tai kaksi avustavaa palvelijaa tarkastelee Palveluksemme-kirjan sivuja 8–12. Keskittykää niihin painaviin syihin, joiden vuoksi meidän tulisi suhtautua palvelukseemme myönteisesti ja edistymishaluisesti sekä olla aina läheisesti yhteistoiminnassa järjestön kanssa.
Laulu 100 ja loppurukous.