Palveluskokousten ohjelma
9. huhtikuuta alkava viikko
15 min. Paikallisia ilmoituksia. Valikoituja ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme. Ilmoita, kuinka monta oli läsnä seurakunnan muistonvietossa. Pyydä yleisöä kertomaan, millaisia arvostavia ajatuksia ensimmäistä kertaa läsnä olleet ovat esittäneet. Kannusta jokaista valmistautumaan 23. huhtikuuta alkavalla viikolla käytävään keskusteluun katsomalla video Raamattu – sen voima elämässäsi.
10 min. Kysymyspalsta. Vanhimman puhe. Kerro lisäksi, mitä seikkoja harkitaan valittaessa koteja kirjantutkistelupaikoiksi. (Ks. vuoden 1983 helmikuun Valtakunnan Palveluksemme kysymyspalsta.)
20 min. ”’Ahertakaa’ palveluksessa.”a Pyydä kahta tai kolmea julistajaa kertomaan, millaisia kokemuksia he ovat saaneet auttaessaan toisia siten kuin kappaleissa 3–5 suositellaan.
Laulu 80 ja loppurukous.
16. huhtikuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Tiliraportti. Huhtikuuta on jäljellä enää kaksi viikonloppua, joten kannusta kaikkia osallistumaan palvelukseen ennen kuun loppua.
15 min. Paikallisten tarpeiden mukaan.
20 min. ”Yksinkertainen on paras.”b Poimi ajatuksia kirjoituksesta ”Mennään suoraan asiaan!” vuoden 1999 heinäkuun Valtakunnan Palveluksemme sivulta 4. Järjestä yksi tai kaksi lyhyttä ja yksinkertaista näytettä.
Laulu 146 ja loppurukous.
23. huhtikuuta alkava viikko
5 min. Paikallisia ilmoituksia.
15 min. ”Suunnitelmia, mutta minkä hyväksi?” Puhe. Sisällytä mukaan sopivia kohtia Vartiotornista 1.11.2000 sivuilta 18–21.
25 min. ”Vaikutelmia videosta Raamattu – sen voima elämässäsi.” Keskustelu yleisön kanssa. Miksi et ottaisi mallia siitä ideasta hyödyntää videoita, joka annetaan vuoden 1997 Vuosikirjassa sivulla 53 kappaleessa 3 olevassa kokemuksessa? Kesäkuussa katselemme videon Jehovan todistajat pysyvät lujina natsien hyökätessä.
Laulu 202 ja loppurukous.
30. huhtikuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Muistuta julistajia huhtikuun palvelusraporttien jättämisestä. Kirjantutkistelunjohtajien tulee varmistaa raportin saanti jokaisen ryhmäänsä kuuluvan osalta, niin että kaikki raportit saadaan laskettua toukokuun 6. päivään mennessä.
15 min. ”Anna todistusta hyvänä naapurina.”c Mainitse myös muita tapoja todistaa käytöksen avulla. (Ks. Vartiotorni 1.11.1997 s. 18 kpl 16.)
20 min. Tienraivaajat auttavat toisia. Palvelusvalvojan puhe ja haastatteluja. Tarkastele vuoden 1998 syyskuun Valtakunnan Palveluksessamme sivulla 4 kuvailtua Tienraivaajat auttavat toisia -ohjelmaa. Kerro, mitä hyviä tuloksia on saatu paikallisesti. Haastattelee tienraivaajaa, joka on auttanut jotakuta, ja julistajaa, jota on autettu. Osoittakaa, miten molemmat hyötyivät, kun he työskentelivät palveluksessa yhdessä. Kannusta muitakin hyötymään tästä järjestelystä tulevina kuukausina.
Laulu 216 ja loppurukous.
7. toukokuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia.
15 min. ”Jumalalle on kaikki mahdollista.”d Käsittele lyhyesti Valtakunnan julistajia -kirjassa sivulla 443 olevia tietoja, jotka kertovat, missä määrin saarnaamistyötä tehtiin vuonna 1935. Vertaa näitä lukuja ajankohtaisessa Vuosikirjassa oleviin lukuihin. Tuo esille, miten mahdottomalta näin valtava kasvu on aikoinaan näyttänyt.
20 min. Miten perheemme voi ilmaista pyhyyttä? Vanhin keskustelee perheensä kanssa Vartiotornissa 1.8.1996 sivuilla 17–20 olevan aineiston pohjalta. Tarkastelkaa, millä tavoin pyhyyttä voidaan ilmaista kotona, sukulaisten parissa, seurakunnassa, naapurustossa, koulussa ja työpaikalla.
Laulu 70 ja loppurukous.
[Alaviite]
a Alle minuutin mittainen johdanto, jonka jälkeen aineisto käsitellään kysymyksin ja vastauksin.
b Alle minuutin mittainen johdanto, jonka jälkeen aineisto käsitellään kysymyksin ja vastauksin.
c Alle minuutin mittainen johdanto, jonka jälkeen aineisto käsitellään kysymyksin ja vastauksin.
d Alle minuutin mittainen johdanto, jonka jälkeen aineisto käsitellään kysymyksin ja vastauksin.