Palveluskokousten ohjelma
8. toukokuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Ilmoituksia Valtakunnan Palveluksemme -lehtisestä. Järjestä näytteet siitä, miten tarjota Vartiotornia 15.5. ja toukokuun Herätkää!-lehteä käyttämällä sivun 4 ehdotuksia tai muita alueellenne sopivia esityksiä. Toisessa esityksessä julistaja levittää sekä toukokuun 1. että 15. päivän Vartiotornin ja toukokuun Herätkää!-lehden lehtikierroksellaan henkilölle, joka ei ole vielä saanut mitään toukokuun lehtiä. Kun tarjoat kolmea lehteä, esitä vain yhtä. Julistajat voivat käydä lehtikierrospaikoissaan joko kerran tai kahdesti kuussa.
20 min. ”Seuratkoon minua jatkuvasti.”a Haastattele lyhyesti esimerkillistä julistajaa, joka pyrkii viettämään yksinkertaista elämää ja joka pitää omat tavoitteensa ja harrastuksensa toisella sijalla, jotta hän voisi tehdä enemmän Valtakunnan etujen edistämiseksi ja toisten palvelemiseksi. Tähdennä siunauksia, joita hän sen vuoksi saa.
15 min. Paikallisia kokemuksia. Pyydä kuulijoita kertomaan siunauksista, joita he ovat saaneet, kun he ovat ponnistelleet palveluksessa maalis- ja huhtikuussa. Kerro, miten raamatuntutkistelujen aloittamisessa ja uusien kutsumisessa muistonviettoon on onnistuttu. Yksi tai kaksi kokemusta voidaan esittää näytteenä.
Laulu 91 ja loppurukous.
15. toukokuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Kannusta kaikkia katsomaan video Nooa – hän vaelsi Jumalan kanssa, kun he valmistautuvat 29. toukokuuta alkavan viikon palveluskokoukseen.
10 min. Työskentelemme yksimielisesti Kristuksen alaisuudessa. Puhe, joka perustuu kirjan Järjestetyt tekemään Jehovan tahto sivulla 14 olevan väliotsikon ”Miten tunnustamme Kristuksen osan?” alla olevaan aineistoon.
25 min. ”Valtakunnansalien rakentaminen – tärkeä osa pyhää palvelusta.”b Näytä kappaleen 2 käsittelyn yhteydessä lomaketta Ilmoittautuminen rakennustyöhön ja kerro, että lomakkeita saa seurakunnan sihteeriltä. Haastattele ystäviä, jotka ovat olleet rakentamassa tai remontoimassa valtakunnansaleja.
Laulu 133 ja loppurukous.
22. toukokuuta alkava viikko
12 min. Paikallisia ilmoituksia. Lue tiliraportti ja haaratoimiston ilmoitukset vastaanotetuista lahjoituksista. Järjestä näytteet siitä, miten tarjota Vartiotornia 1.6. ja kesäkuun Herätkää!-lehteä käyttämällä sivun 4 ehdotuksia tai muita alueellenne sopivia esityksiä. Näytteiden asetelma: perhe harjoittelee lehtiesityksiä.
15 min. ”Ilmaise henkilökohtaista kiinnostusta – olemalla huomaavainen ja kohtelias.”c Käsitelkää kappaleen 4 yhteydessä lyhyesti tekstiruutu ”Mitä sanoa puhelinvastaajaan?” marraskuun 2000 Valtakunnan Palveluksemme -lehtisen sivulta 3.
18 min. Asiallinen ulkoasu. Keskustelu kuulijoiden kanssa Palveluskoulu-kirjan sivujen 131–133 aineistosta. Käsitelkää kirjassa mainitut viisi periaatetta, jotka liittyvät pukeutumiseemme ja muuhun ulkoasuumme. Selitä, että tämän aineiston avulla voimme hienotunteisesti auttaa raamatuntutkisteluoppilaita ymmärtämään, miten seurakunnan kokouksiin on sopivaa pukeutua.
Laulu 215 ja loppurukous.
29. toukokuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Muistuta julistajia toukokuun kenttäpalvelusraportin jättämisestä.
10 min. Tarjoamme Opettaja-kirjaa kesäkuussa. Järjestä näyte, jossa esitetään Opimme Suurelta Opettajalta -kirjaa tammikuun 2005 Valtakunnan Palveluksemme -lehtisen sivulla 4 olevien ehdotusten mukaisesti tai jollain muulla alueellenne sopivalla tavalla. Sikäli kuin on aikaa, pyydä kuulijoita kertomaan, millaisia hyviä tuloksia he ovat saaneet, kun he ovat käyttäneet tätä kirjaa kenttäpalveluksessa tai omassa perheessään.
25 min. ”Esimerkki kaikenikäisille.” Alle minuutin mittainen johdanto, jonka jälkeen keskustelu yleisön kanssa Nooa-videoon perustuvasta tietovisasta. Käykää läpi kaikki toisen kappaleen kysymykset. Keskustelkaa sitten kolmannen kappaleen kysymyksestä ja raamatunkohdista.
Laulu 9 ja loppurukous.
5. kesäkuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia.
15 min. Paikallisten tarpeiden mukaan.
20 min. Miten onnistua uusintakäyntien tekemisessä? Keskustelu yleisön kanssa Vartiotornin 15.11.2003 sivun 16 tekstiruudusta. Käykää läpi kaikki seitsemän ehdotusta, ja pyydä yleisöä kertomaan, miten niitä voidaan soveltaa paikallisesti. Kannusta julistajia tekemään uusintakäyntejä tavoitteena aloittaa raamatuntutkistelu kaikkien niiden kanssa, jotka ottavat kirjallisuutta tai osoittavat kiinnostusta. Järjestä näyte siitä, miten tarjota raamatuntutkistelua uusintakäynnillä käyttämällä yhtä tammikuun 2006 Valtakunnan Palveluksemme -lehtisen sivulla 6 olevista ehdotuksista.
Laulu 57 ja loppurukous.
[Alaviitteet]
a Alle minuutin mittainen johdanto, jonka jälkeen aineisto käsitellään kysymyksin ja vastauksin.
b Alle minuutin mittainen johdanto, jonka jälkeen aineisto käsitellään kysymyksin ja vastauksin.
c Alle minuutin mittainen johdanto, jonka jälkeen aineisto käsitellään kysymyksin ja vastauksin.