Palveluskokousten ohjelma
8. syyskuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Kysy kuulijoilta, mitkä kirjoitukset erityisesti ovat vedonneet alueen ihmisiin. Mitä kysymyksiä ja raamatunkohtia he ovat käyttäneet kirjoituksia esitellessään? Järjestä näytteet siitä, miten kumpaakin lehteä voitaisiin tarjota.
15 min. Auta Raamatun tutkijoita tulemaan opettajiksi. Puhe, joka perustuu Vartiotornin 15.1.2007 sivujen 29 ja 30 kappaleisiin 14–20. Järjestä lyhyt näyte, jossa julistaja kertoo uudelle tutkisteluoppilaalle esitelmästä ja Vartiotornin tutkistelusta ja kutsuu hänet kokoukseen.
20 min. ”Jumalan pyhän sanan vaaliminen nykyaikana”, 1. osa (kpl:t 1–10). Käsitellään kysymyksin ja vastauksin. Tarkastele kappaleen 9 yhteydessä Viiteraamatun johdannosta otsikoiden Liitteet ja Alaviitteet alla olevaa aineistoa (s. 9, 10). Huomaa, että Viiteraamatussa on paljon laajempi liiteaineisto kuin vuonna 1995 julkaistun Uuden maailman käännöksen isokokoisessa laitoksessa.
15. syyskuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Valikoituja ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme.
15 min. Mitä saimme aikaan viime vuonna? Palvelusvalvojan tai muun pätevän vanhimman puhe ja keskustelu kuulijoiden kanssa. Tarkastele seurakunnan palvelustoimintaa kuluneena palvelusvuonna. Keskity myönteisiin tuloksiin ja anna kiitosta. Pyydä etukäteen yhtä tai kahta julistajaa kertomaan jokin heille sattunut mukava kokemus. Mainitse yksi tai kaksi seikkaa, joiden hyväksi seurakunta voi työskennellä tulevana vuonna, ja esitä käytännöllisiä parannusehdotuksia.
20 min. ”Jumalan pyhän sanan vaaliminen nykyaikana”, 2. osa (kpl:t 11–20). Vanhin keskustelee kahden tai kolmen julistajan kanssa siitä, mitä arvokasta tietoa on Uuden maailman käännöksen viitelaitoksen alaviitteissä, jotka koskevat Raamatun heprealaisia kirjoituksia. Mainitse lopuksi, että Viiteraamattua tarkastellaan Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten osalta marraskuun Valtakunnan Palveluksemme sisäliitteessä.
22. syyskuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Lue tiliraportti ja haaratoimiston ilmoitus vastaanotetuista lahjoituksista. Tarkastele haaratoimiston kirjettä sivulta 1.
20 min. Ennakkoluulojen kohtaaminen palveluksessa. Vanhimman puhe; perustuu julkaisujemme aineistoon siitä, miten ihmisten ennakkoluulot voivat vaikuttaa sananpalvelukseemme. Selitä, miten ennakkoluulot voidaan voittaa. Oma käytöksemme niin palveluksessa kuin muulloinkin voi toisinaan suuresti hälventää ihmisten ennakkoluuloja ja tehdä heidät vastaanottavaisiksi totuudelle. Meidän on sen vuoksi erittäin tärkeää valvoa puhettamme ja käytöstämme kaikkina aikoina. (1. Piet. 2:12; 3:1, 2.) Kerro muutama paikallinen tai julkaistu kokemus, jotka valaisevat sitä, miten ennakkoluuloja voidaan voittaa.
15 min. Valmistaudu esittämään lokakuun 1. päivän Vartiotornia ja lokakuun Herätkää!-lehteä. Luo lehtiin ensin lyhyt yleiskatsaus ja kysy kuulijoilta, mitkä kirjoitukset saattaisivat vedota alueen ihmisiin. Mitä kysymyksiä ja raamatunkohtia voitaisiin käyttää kirjoituksia esiteltäessä? Järjestä näyte, joka perustuu johonkin sivun 8 ehdotukseen. Pyydä jotakuta vanhinta valmistamaan lyhyt näyte siitä, miten esittää kirjoitusta, joka sopii paikalliselle alueelle.
29. syyskuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Muistuta julistajia syyskuun kenttäpalvelusraportin jättämisestä. Pyydä etukäteen yhtä tai kahta julistajaa kertomaan rakentava kokemus, joka heille on sattunut heidän todistaessaan vapaamuotoisesti piirikonventin yhteydessä, lomalla tai jossain muussa tilanteessa kesän aikana.
15 min. Miten voin puolustaa uskoani luomiseen? Julkaisuihimme perustuva puhe. Pyydä kuulijoita kertomaan, miten he ovat puolustaneet uskoaan luomiseen koulussa, työpaikalla tai muualla. Yksi tai kaksi vastausta voidaan sopia etukäteen.
20 min. ”Erikoistraktaattikampanja 20. lokakuuta – 16. marraskuuta!”a Jos traktaatteja on saatavilla, jakakaa yksi jokaiselle läsnäolijalle. Kiinnitä kappaleen 2 käsittelyn yhteydessä lyhyesti huomio traktaatin sisältöön. Tarkasteltaessa kappaletta 4 kerro, miten traktaattia voidaan esittää. Järjestä kappaleen 5 yhteyteen näyte, jossa julistaja aloittaa traktaatin avulla raamatuntutkistelun uusintakäynnillä.
6. lokakuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia.
15 min. Kysymyspalsta. Keskustelu kuulijoiden kanssa. Liitä mukaan ajatuksia Vartiotornin 15.6.2005 sivujen 20–22 kappaleista 10–16.
20 min. ”Opeta toisia rakastamaan Jehovaa.”b Pyydä kuulijoita esittämään ajatuksia lainaamattomista raamatunkohdista sen mukaan kuin aika sallii.
[Alaviitteet]
a Alle minuutin mittainen johdanto, jonka jälkeen aineisto käsitellään kysymyksin ja vastauksin.
b Alle minuutin mittainen johdanto, jonka jälkeen aineisto käsitellään kysymyksin ja vastauksin.