Kirkkoja liiketoiminnassa

VIIME vuosina on esiintynyt monien ihmisten tyrmistykseksi yhä enemmän todisteita siitä, että kirkot ovat kietoutuneet monin sitein liikemaailmaan. Ne ovat sijoittaneet valtavia rahasummia monenlaisiin liikeyrityksiin. Koska tällaisesta liiketoiminnasta saatavat voitot ovat hyvin usein verovapaita, se vähentää valtion verotuloja tältä taholta ja saattaa tavallisen veronmaksajan suuremman verotaakan alle.

Reader’s Digest -lehdessä maaliskuussa 1969 ilmestyneessä kirjoituksessa käsiteltiin tätä verotulojen menetystä Yhdysvalloissa ja siinä sanottiin: ”Sekä liittovaltiolle että osavaltioille kirkkojen omistuksessa olevat ja kirkkojen hoitamat liikeyritykset merkitsevät suurta tulojen menetystä veroina, jotka koottaisiin, jos yritykset olisivat yksityisten kilpailevaa elinkeinonharjoitusta. On mahdotonta laskea tappiota tarkoin, mutta luotettavien arvioiden mukaan se on 6,5 miljardia dollaria (27 mrd. mk) vuodessa.”

Ajattelehan, kuinka paljon yksityisten veronmaksajien veroja voitaisiin alentaa, jos tällainen verosumma maksettaisiin. Ja tämä summa koskee vain Yhdysvaltoja. Muutkin maat kärsivät veromenetyksiä kirkon liiketoiminnoistaan saamista verovapaista tuloista.

Suomessa kirkko sai vuonna 1966 verotuloina 144580100 markkaa. Mutta kirkollisverot eivät ole kirkon ainoa tulolähde. Vuonna 1965 sillä oli Kirkon kalenterin mukaan 109620000 markkaa rahaa ja arvopapereita. Samana vuonna oli kirkon omaisuuden palovakuutettu arvo 852000000 markkaa. Sillä tiedetään olevan ainakin 124000 hehtaaria metsää ja arvokasta tonttimaata monissa kaupungeissa. Näiden käytöstä on toisinaan käyty kirpeääkin keskustelua julkisessa sanassa. Kirjassaan Sota, seksi ja seteli pastorit Hyrck ja Lindqvist sanovat mm.: ”Tunnetuimpia yksityistapauksia, joissa myös hyvin suuri osa kristittyjä on yhtynyt esitettyyn kritiikkiin, ovat Helsingin ja Espoon ev.lut. seurakuntien liiketoimet Lehtisaaressa sekä kysymys ns. Rekolan tilan käytöstä, joka sekin liittyy helsinkiläiseen ’seurakuntamaisemaan’.” Oudointa asiassa on se, että kirkko voi harjoittaa omaisuudellaan liiketoimintaa niin kuin mitkä tahansa yksityiset yritykset, mutta että se ei kuitenkaan joudu maksamaan veroa samassa määrin kuin yksityiset liikeyritykset.

Kanadassa vallitseva tilanne paljastettiin avoimesti Ottawan radioaseman CFRA:n laatimassa selostuksessa 15.11.1968. Tuossa radiolähetyksessä sanottiin muun muassa:

”Kirkot ovat huutaneet saarnastuoleista ja lainsäädäntövirastojen käytäviltä, kuinka niiden olisi supistettava hyviä töitään, jos niitä verotettaisiin. . . . Mutta sitä tosiseikkaa, että järjestäytyneestä laitoskirkosta on nykyään tullut maan suurimpia liike-elämän järjestöjä ja ettei sellaisten järjestöjen voitoista mene veroa senttiäkään, ne eivät kerro saarnastuoleista eivätkä muualtakaan. Kun puhun liike-elämän järjestöistä, niin tarkoitan juuri niitä. Kanadan kirkot omistavat käytettyjen autojen myymälöitä, ne omistavat keilaratoja, biljardipelihalleja, kerrostaloja. . . . Parlamenttitoimittaja Paul Akehurst väittää, että kirkko on Ottawassa kaupungin suurimpia köyhälistökortteleiden vuokraisäntiä, joka kerää tuloja toisten kurjuudesta eikä maksa noista tuloista senttiäkään veroa.

”Kanadan yhdistyneen ja anglikaanisen kirkon sijoitukset kohoavat yli 100 miljoonaan dollariin (400 miljoonaan markkaan), ja nuo 100 miljoonaa dollaria on sijoitettu kaikenlaisiin kuviteltavissa oleviin yrityksiin, jopa jotkin näistä teollisuudenhaaroista valmistavat aseita ja napalmia käytettäväksi ihmisten surmaamiseen.”

Vatikaani on roomalaiskatolisen kirkon pää, ja sekin on kietoutunut monin tavoin liike-elämään. Sijaintipaikaltaan Tiberin rannalla Roomassa se hallitsee ympäri maailman ulottuvaa laajaa liikemaailmaa.

Jonkin aikaa sitten ilmestyi kirja, joka valaisee Vatikaanin liiketoimien laajuutta. Kirjan nimi on ”Vatikaanin imperiumi”, ja sen on kirjoittanut roomalaiskatolinen lehtimies Nino Lo Bello. Huolellisten tutkimusten avulla kirjailija kykeni kokoamaan tarpeeksi todistuksia osoittaakseen, että Vatikaanin arvopaperiomistukset ovat todella hämmästyttävän mittavat. Hän sanoo: ”Yhtenä maailman suurimmista osakkeenomistajista Vatikaanin on usein sanottu omistavan arvopapereita 5,6 miljardin dollarin (23 miljardin markan) arvosta. Summa on luultavasti liian pieni, sillä Vatikaani on ostanut arvopapereita kautta koko maailman, ja varovainenkin arvio sen osakesalkusta pyrkii nousemaan yli 5,6 miljardin dollarin.”

Vatikaanin omistamien ja niiden yhtiöiden lukumäärä, joissa sillä on ehdoton osake-enemmistö, pelkästään Italiassa on tyrmistyttävä. Käyttämällä omistamaansa yhtiötä hankkimaan määräävän osake-enemmistön monissa muissa yhtiöissä Vatikaani kykenee jossain määrin kätkemään omistuksiaan. Vatikaanilla on esimerkiksi Italgasin määräävä osake-enemmistö. Tämä yhtymä on ainoa kaasun varaaja 36 italialaisen kaupungin taloihin. Tämä yhtymä puolestaan valvoo yhtätoista muuta yhtiötä, joiden tuotteita ovat terva, anhydridit, rautamalmi, fosfori, koksi, tisleet, juomavesi, lämpökeskukset, kaasuliedet, kaasulaitteet ja teollisuusuunit.

Mr Lo Bello ilmoittaa, että Vatikaani omistaa myös Italian suurimman rakennusliikkeen Società Generale Immobiliaren osakkeita. Jonkin aikaa sitten Vatikaani kuitenkin myi suurimman osan 15 prosentin osakkuudestaan tässä valtavan suuressa kiinteistöyhtiössä. Miksi? Time-lehti kirjoitti 28.11.1969: ”Yhteiskunnallinen levottomuus kasvaa Italiassa. Halukkaana saattamaan kirkon hyviin suhteisiin työväenluokan kanssa Vatikaani haluaa välttää kaikkea vastuuta kannattamattomien tehdaslaitosten sulkemisesta, työntekijöiden irtisanomisesta tai istumista toisella puolella neuvottelupöytää, kun ammattiliitot vaativat korkeampia palkkoja. . . . Finanssimiehet odottavat kirkon sijoittavan enemmän varoja Italian rajojen ulkopuolelle kuin aikaisemmin.”

Montecatini-Edison-yhtymän johtokunnassa on useita Vatikaanin etuja edustavia maallikoita. Tämä ilmaisee Vatikaanin olevan huomattava osakas yhtymässä. Se on Italian suurimpia yhtymiä. Yhdeksäntoista muuta yhtiötä tuossa maassa on sen omistuksessa tai sillä on niissä määräävä asema. Italian ulkopuolella sillä on lukuisia ulkomaisia tytäryhtiöitä.

Pankki- ja vakuutustoimet

Italian kolmella johtavalla pankilla on läheiset siteet Vatikaaniin. Nämä pankit ovat Banca Commerciale Italiana, Credito Italiano ja Banco di Roma. Neljäs pankki, Banco di Santo Spirito, on kokonaan Vatikaanin omistuksessa. Mr Lo Bello väittää, että näillä neljällä pankilla ”on yli 20 prosenttia Italian kaikista pankkitalletuksista”.

Mutta nämä eivät ole ainoat pankit, joilla on yhdyssiteitä Vatikaaniin. Pohjois-Italiassa Vatikaani omistaa seitsemän suurta pankkia. Lisäksi sillä on kolmessatoista muussa pankissa suuria sijoituksia, ja 62 pankissa sillä on vähäinen osuus. Näiden pankkien lisäksi on mr Lo Bellon mukaan ”eri puolilla Italiaa tuhansia pieniä maaseutupankkeja”, jotka ”Vatikaani tai paikallinen seurakunta omistaa 100-prosenttisesti. . . . Monet näistä pienistä pankeista ovat etelässä ja Italian kahdella suurella Välimeren saarella, Sisiliassa ja Sardiniassa.”

Vuonna 1967 eräs sementtiyhtiö, jonka osake-enemmistön omistaa Vatikaani, osti kahdeksan pankkia ja sulautti ne uudeksi yhtiöksi, jonka nimi on Istituto Bancario Italiano. Kun suunnitteilla olevat lisäsulautukset toteutetaan, tästä yhtiöstä tulee yksi Euroopan suurimmista pankkilaitoksista.

Kuten saattaa odottaakin, Vatikaani ei ole laiminlyönyt vakuutusalaakaan. Se omistaa kaksi huomattavaa vakuutusyhtiötä. Ne ovat nimeltään Assicurazioni Generali di Trieste e Venezia ja Riunione Adriatica di Sicurtà. Näiden kahden lisäksi ainakin yhdeksän muuta vakuutus yhtiötä on yhteydessä Vatikaaniin.

On vielä muitakin yhtiöitä, jotka Vatikaani joko omistaa tai joissa sillä on osake-enemmistö, ja ne edustavat tekstiili-, ampumatarvike-, lääke-, turkis- ja sokerituotteita, paperitavaroita, laiva- ja autoteollisuutta, kaivostoimintaa, turismia, tavarataloja, puhelin-, kirjapaino- ja hotellialaa ja tuottavat kylpyhuonekalusteita, putkitarvikkeita, maaleja, muoveja, kemikaaleja, spaghettia, nappeja, selluloosaa, puuvillaa, villaa, valmiita vaatteita, dynamiittia jne. Vaikuttaa siltä, että tuskin sellaista liikemaailman sektoria löytyy, jolle Vatikaani ei olisi sijoittanut rahojaan.

Lateraanisopimus

Lo Bellon mukaan Vatikaanin omistama asetehdas ”varasi aseita Italian armeijalle”, kun se valloitti Etiopian vuonna 1935. Vain muutamaa vuotta sitä ennen, vuonna 1929, Vatikaani allekirjoitti sopimuksen Italian silloisen hallitsijan, fasistidiktaattori Mussolinin, kanssa. Tämä konkordaatti tunnetaan historiassa lateraanisopimuksena.

Tämän sopimuksen mukaan Vatikaani sai mm. maksuja niistä paavin alueista, jotka Italia otti haltuunsa 19. vuosisadalla. Alue käsitti, noin 40000 km² Italian rajojen sisäpuolella. Korvaukseksi Mussolini antoi Vatikaanille 90 miljoonaa dollaria (noin 380 milj. mk). Hän suostui myös maksamaan seurakuntapappien palkat kautta Italian. Vielä tänäkin päivänä Italian valtio Lo Bellon raportin mukaan maksaa yli 30000 papin palkat, vaikka Vatikaanilla olisi runsaasti varoja maksaa itsekin nuo paikat.

Konkordaatti soi Vatikaanille myös verovapauden, ja Mussolini ulotti sen koskemaan Vatikaanin liiketoiminnastaan saamia tuloja. Italian valtio on viime vuosina yrittänyt saada Vatikaanin maksamaan veroa niistä osingoista, joita se saa suunnattoman suurista sijoituksistaan. Nuo yritykset eivät kuitenkaan onnistuneet ennen kuin vuonna 1968, jolloin Vatikaanin ilmoitettiin taipuneen Italian valtion vaatimuksiin maksaa veroa osingoistaan.

Lueteltuaan joitakin niistä monista yhtiöistä, joissa Vatikaanin osakkuus on huomattava, mr Lo Bello huomauttaa: ”Edellä esitetyt yksityiskohdat osoittavat kiusallisen selvästi, että Vatikaani ja sen miehet ovat tosiaankin hankkineet yhtiölleen lujan jalansijan suurliikemaailmassa.”

Vatikaanin ja muiden uskonnollisten järjestöjen suunnattomat liikeomaisuudet sitovat ne erottamattomasti liikemaailmaan. Kuinka suuresti ne eroavatkaan tosi kristityistä, joista Jeesus Kristus sanoi: ”He eivät ole maailmasta.” – Joh. 17:16.

Se uskontojärjestö, joka todella palvelee Jumalaa sopusoinnussa Jeesuksen Kristuksen antaman esimerkin kanssa, keskittyy Jumalan sanan vapauttavien totuuksien saarnaamiseen ja opettamiseen eikä sekaannu kaupalliseen liiketoimintaan. Se noudattaa Raamatun ohjeita eikä sekaannu ”elämän kaupallisiin toimiin”. – 2. Tim. 2:4, Um.