Vatikaanin toinen kirkolliskokous – siunaus vai kirous?
VATIKAANISSA elettiin vuotta 1962. Paavi avasi Vatikaanissa yhden palatsinsa ikkunoista erään piispan katsellessa uteliaana vierestä. Paavi Johannes XXIII havainnollisti näin sitä, mitä hän odotti Vatikaanin toiselta kirkolliskokoukselta (1962–65): hän halusi sen päästävän katoliseen kirkkoon raitista ilmaa, käynnistävän aggiornamenton, uudistusohjelman.
Millaisia muutoksia Vatikaanin toinen kirkolliskokous sai aikaan kirkossa? Tämä on edelleen aiheellinen kysymys, sillä tämä kirkolliskokous ja sen seuraukset synnyttävät vielä nykyäänkin laajoissa piireissä eriäviä mielipiteitä.
”Muissakin uskonnoissa – – totuus”
Se, että paavi Johannes XXIII halusi muutoksia, kävi pian hyvin ilmeiseksi. Kirkolliskokoukseen oli kutsuttu asiantuntijoiksi teologeja, joiden uskaliaat ajatukset oli muutama vuosi aikaisemmin tyrmätty. Ortodoksisia ja protestanttisia arvohenkilöitä oli myös kutsuttu tarkkailijoiksi.
Uudesta asennoitumisesta oli seurauksena radikaali muutos uskonnon- ja omantunnonvapauteen liittyvissä asioissa. Kirkko oli menneinä vuosisatoina tylysti tuominnut tällaiset ajatukset, ja 1800-luvulla elänyt paavi Gregorius XVI oli jopa leimannut ne ”typeryydeksi”. Vuonna 1964 kirkolliskokous kuitenkin hyväksyi suurella enemmistöllä säädöksen, jossa tunnustetaan se, että jokaisella ihmisellä on oikeus valita oma uskontonsa. Kuten aikakauslehti Notre Histoire selittää, tässä oli kysymys paljon suuremmasta asiasta kuin pelkästä vapaudesta: ”Siitä hetkestä eteenpäin tunnustettiin, että muistakin uskonnoista oli löydettävissä jonkinlainen totuus.”
Vatikaanin kirkolliskokous loi perustan kirkon myönteiselle suhtautumiselle muihin uskontoihin. Osoituksena tästä paavi Johannes Paavali II on tavannut useamman kerran Marokon kuninkaan Hassan II:n, yhden muslimien hengellisistä johtajista. Hän on myös käynyt Roomassa protestanttisessa kirkossa ja synagogassa. Monet katolilaiset muistavat vuonna 1986 Assisin kaupungissa Italiassa järjestetyn kokouksen, johon paavi Johannes Paavali II oli kutsunut suurten maailmanuskontojen johtajia rukoilemaan hänen rinnallaan rauhan puolesta.
Vatikaanin kirkolliskokous – kirous?
Monille tämä paavi Johannes XXIII:n toivoma ”tuulahdus” oli paremminkin kuin ”kalsea tuulenpuuska”. Mielipiteensä tueksi he lainasivat Johannes XXIII:n seuraajan, paavi Paavali VI:n, pitämää kuuluisaa puhetta, jossa hän ilmoitti, että kirkkoon oli päässyt tunkeutumaan ”Saatanan savua”. Kirja La Réception de Vatican II selittää, että tällä ilmoituksellaan Paavali VI ”näytti yhdistävän tämän kirkolliskokouksen synnyttämän toimeliaisuuden prosessiin, joka oli vastoin kirkon etuja”.
Monet seurakuntalaiset ovat samaa mieltä. Erään äskettäin tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolet Ranskan katolilaisista on sitä mieltä, että ”kirkko on mennyt uudistuksissaan liian pitkälle”. Vatikaanin kirkolliskokouksen arvostelijat syyttävät kirkkoa siitä, että se ei ole pitänyt uskollisesti kiinni traditiostaan, perinteestään, vaan on saastuttanut itsensä modernismilla. He sanovat kirkon antaneen tukensa muutoksille, jotka ovat horjuttaneet länsimaista yhteiskuntaa ja ajaneet kirkon kriisitilaan.
Vatikaanin kirkolliskokous – siunaus?
Toisten mielestä tätä kirkolliskokousta ei pidä asettaa kyseenalaiseksi. Heidän mukaansa ensi merkit kirkon heikkoudesta olivat selvästi nähtävissä jo ennen Vatikaanin kirkolliskokousta. Ranskalainen päivälehti La Croix selitti: ”Sen, että yhä harvemmat tuntevat papillista ja uskonnollista kutsumusta länsimaissa, pitäisi nähdä olevan yhteydessä yleiseen yhteiskuntaa ravistelevaan kriisiin ja sen seurauksiin kristillisille yhteisöille: liian monet kristityt ovat sallineet nykyajan ajattelutapojen ja ideologioitten alkaa hallita itseään.”
Toiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että tässä kirkolliskokouksessa aikaansaadut muutokset ovat olleet välttämättömiä. Eräs La Croix -lehden toimittaja kirjoitti: ”Voidaan – – kysyä, miten kirkon olisi käynyt, jos se olisi jatkanut elämistään sisäänpäin kääntyneenä.” Lopuksi useat eri katoliset kommentaattorit ovat sanoneet, että kirkko on epätäydellisistä ihmisistä koostuva järjestö ja että jos se ennenkin on selviytynyt kriiseistään, niin se tulee selviytymään tästäkin kriisistään. Gilles, jota lainattiin edellisessä kirjoituksessa, toteaa näin: ”Kiinnittäessämme huomion kirkon ongelmiin meille sanottiin, että kirkko on keskellä teini-iän kriisiään ja että se kyllä menee ohi.”
Riippumatta siitä, antoiko Vatikaanin toinen kirkolliskokous alkusysäyksen myönteisille tai kielteisille muutoksille, sillä on ollut vakava vaikutus katolilaisiin, kuten tulemme havaitsemaan seuraavasta kirjoituksesta.
[Kuva s. 6]
Vatikaanin toinen kirkolliskokous sai aikaan muutoksia ja hämmennystä
[Lähdemerkintä]
UPI/Bettmann Newsphotos