Lämpöä turpeesta

Herätkää!-lehden Uruguayn-kirjeenvaihtajalta

”LÄMPÖÄ mistä?” ”TURPEESTA!” ”Mitä se on? Mistä sitä saadaan? Miten sitä käytetään?” saatat kysyä.

Turvetta käyttävät lämmittämiseen Falklandin saarten asukkaat sekä monet Skotlannin ja Irlannin ja muutamien muiden paikkojen asukkaat. Monissa tapauksissa se on heidän ainoa polttoaineensa.

Turve on muodostunut lahonneista kasviksista, ja se sisältää monenlaisia palavia aineksia. Satojen, ehkä tuhansien vuosien ajan lahoavat ruohot, ruo’ot, sammalet tai vesikasvit yhdessä lintujen ja eläinten jätteiden kanssa tai mikä tahansa näiden yhdistelmä ovat kasaantuneet sopivan kosteuden vallitessa keskimäärin noin 7 asteen vuotuisessa lämpötilassa ja maatuneet ja muodostaneet jänteitä tai turvesoita.

Turpeen laatuun vaikuttaa pääasiassa lahonneiden kasvien laatu, niiden maatumisaika ja niiden yläpuolella olevan aineksen aiheuttama paine. Vaikka turvesuo on tavallisesti märkä ja huokoinen, se on tarpeeksi luja kannattamaan kuorma-auton. Todellisuudessa se näyttää aivan tavalliselta pellolta tai niityltä. Mutta kun turve on kuivattu, se palaa kuin hiili.

Bakteerit ja muut pieneliöt auttavat kasviaineksen hajoamista pinnalta. Syvemmällä ei kuitenkaan esiinny minkäänlaista elämää. Pinnalta turve muistuttaa tavallista peltoturvetta. Se on huokoista, täynnä juuria ja muuta kasvillisuutta ja palaa nopeasti. Syvemmältä kaivetussa turpeessa on vähemmän juuria ja se on laadultaan parempaa.

Lähellä suon pintaa turve saattaa olla vaaleankeltaista tai ruskeata, kuituista ja huokoista mutta muuttuu syvemmällä tummanruskeaksi tai melkein mustaksi, hauraaksi, yhtenäiseksi aineeksi. Tämä laadultaan parempi, melkein musta turve, murskaantuu kuin hiili, kun se kuivataan. Se muodostuu kerrostumiksi, jotka voidaan erottaa melko ohuiksi levyiksi. Sen läheisen sukulaisen hiilen tavoin sitä voidaan kasata uuniin palamaan koko pitkän kylmän talviyön ajaksi. Turve tuottaa kuitenkin noin puolet vähemmän lämpöä kuin samanpainoinen hiilimäärä. Sen lämpöarvo on suunnilleen puun ja hiilen välillä.

Turvesoiden syvyys vaihtelee suuresti. Port Stanleyn lähettyvillä Falklandin saarilla ne ulottuvat harvoin 3,5 metrin syvyyteen ja ovat tavallisesti noin metrin syviä. Toisilla saarilla niiden sanotaan ulottuvan melkein 12 metrin syvyyteen. South Georgian saaren turvekerrostumien arvellaan olevan tuhansia vuosia vanhoja ja noin 4 metriä syviä.

Helposti saatavissa olevaa polttoainetta

Monien Falklandin saarten asukkaat voivat vain astua ulos kodistaan ja ottaa itse turvetta niin paljon kuin haluavat. Kuitenkin Port Stanleyn kaupungissa hallitus valvoo turpeen käyttöä, ja ”turvevirkailijaksi” tai ”polttoainevirkailijaksi” kutsuttu virkamies jakaa sitä jokaiselle talolle sille kuuluvan osan ilmaiseksi. Kun talo ostetaan tai myydään, sille kuuluva osa turvesuota menee automaattisesti myynnin tai oston mukana. Uudet talot saavat määrätyn osan turvesuota ja kun jokin alue on käytetty loppuun, määrätään toinen. Turvetta saa käyttää niin paljon kuin haluaa.

Kaupungin varasto alkaa kaupungin laidalta ja ulottuu kilometrien päähän. Vaikka hallitus valvoo turvesoita, kukin perhe vastaa oman osuutensa nostamisesta, kuljetuksesta ja varastoimisesta omaan käyttöönsä. Keskivertoperhe tarvitsee sitä 135–180 kuutiometriä tai enemmänkin vuodessa.

Turpeen valmistaminen käytettäväksi

Turve mitataan ja irrotetaan suosta kuutiometreittäin. Kun ensimmäinen metrin syvyinen turvekerros on nostettu, nostetaan toinen, ja tämä toistetaan kunnes työntekijöiltä loppuu turve tai peruskallio tulee vastaan. Näitä kerroksia kutsutaan ”ensimmäiseksi nostotasoksi”, ”toiseksi nostotasoksi” jne. Paremmanlaatuista turvetta saadaan syvemmältä suoritetuista nostoista.

Turve tulee nostaa niin, että vesi pääsee suosta kunnolla valumaan. Vaikka turvetta on jossain määrin yritetty nostaa koneella, luotettava lapionosto on silti vielä tehokkain tällä alueella käytetty menetelmä. Lapio on terävä ja sillä turpeet leikataan samankokoisiksi paloiksi, joiden suuruus on tavallisesti noin 20 x 20 x 15 cm. Seuraavaksi nämä läpimärät turpeet levitetään hiukan kuivumaan. Sitten ne pinotaan pieniksi keoiksi niin, että alapuoli on ylöspäin, jotta ne kuivuisivat hyvin.

Kun turve on kuivunut noin kuukauden ajan, se viedään kotiin ja varastoidaan kätevästi turvevajaan, missä se on valmiina käytettäväksi. Se on vielä riittävän kosteaa, niin että se säilyttää alkuperäisen muotonsa murenematta. Jos turvepaakut kuivuvat liikaa ja murenevat, niitä on vaikeampi käsitellä ja niitä täytyy lapioida kuin multaa. Tämä hieno multa palaa nopeasti uunissa ja muodostaa suuria kuonankappaleita tavallisen hienon punaisenharmaan tuhkan sijasta.

Perheen turvevaja on rakennettu laudoista, joiden väliin on jätetty muutamia senttejä rakoa hyvän ilmanvaihdon varaamiseksi. Näihin vajoihin mahtuu tarpeeksi turvetta vuodeksi tai pariksikin. Nyt turve on valmista tuottamaan lämpöä joko liedessä, uunissa tai avotakassa.

Turpeen hakeminen sisälle on perheen päivittäinen askare. Kun sitä haetaan turvevajasta, se pilkotaan halutun kokoisiksi kappaleiksi. Jos halutaan saada pian kuuma tuli, turve pilkotaan pienemmiksi palasiksi, jotta se palaisi nopeasti. Suuremmat palaset palavat hitaammin ja tuottavat tasaista lämpöä.

Miten tunnelmallista onkaan istua takan ääressä illalla vain palavan turpeen valossa ja katsella, kuinka säihkyvät vihreät, siniset, oranssinväriset ja keltaiset liekit luovat lepattavia varjojaan ympäri huonetta! Kodikkaassa talossa, joka saa lämpönsä turpeesta, on tosiaan miellyttävää ja mukavaa.

[Kuva s. 15]

Kuivuneita turvekekoja suolla odottamassa, että ne kuljetettaisiin kuorma-autolla turvevajoihin