Taivas – ihmeellinen kattomme
TAIVAS on kauneimpia, alati muuttuvia näkymiä maan päällä. Sen ulottuvuus ja suurenmoisuus suorastaan häkellyttävät mielikuvitusta. Koko maapalloa ympäröi taivaan loputtoman majesteettinen ja värikäs panoraama. Idässä kultainen hehku ilmoittaa aamun sarastuksesta, kun taas karmiininpunainen länsitaivas sanoo päivälle jäähyväiset. On hetkiä, jolloin taivasta voi koristaa kuninkaallisen sininen tai synkän harmaa tai hohtavan valkea katos. Valkoiset aaltoilevat, pumpulinkaltaiset kumpupilvet (cumulus) kuuluttavat kauniista kevätpäivästä; iloiset höyhenennäköiset untuvapilvet (cirrus) kertovat, että kesä on tullut; ja pilvien korea syysviitta, joka näyttää karitsan villalta, enteilee talven läheisyyttä.
Yöllä taivaan kauneus on vielä suurenmoisempaa, kun tähtien välke koristaa sitä. Yön henkeäsalpaava säihke lisääntyy, kun revontulet kutovat hienoa värien kuvakangasta korkealla päämme päällä. Jokainen kudelma saa loputtomiin vaihtelevia kuvioita, jotka kaikki ovat kauneuden häikäiseviä mestariteoksia, täydellisiä taideteoksia. Ei ole ihme, että Jehovan palvojat viittasivat ihmeellisen ”kattomme” kauneuksiin ”hänen ihmeinään, joka on kaikkitietävä”, ”Jumalan ihmetöinä”. – Job 37:14, 16.
Taivaan leveää valtatietä pitkin vaeltaa melkein päivittäin kaiken kokoisia ja laatuisia pilviä. Untuvaiset pilvet, aaltoilevat pilvet ja hattaraiset pilvet ovat kuin upeita lauttoja, jotka hiljaa lipuvat ohi. On valkoisia patsaanmuotoisia pilviä, joita ympäröi pikkupilvien parvi kuin lapset vanhempiaan. On lainehtivia ja kumpuilevia pilviä, joiden mallit ja muodot kelpaisivat parhaimmalle kuvanveistäjälle. On valtavan suuria pilviä, jotka muistuttavat jättiläiskokoista kukkakaalia tai suunnatonta, valkoista alasinta.
Ukkospilvet, cumulonimbukset, ovat jyhkeitä. Ne ovat muodostuneet miljardeista jääkiteistä. Niiden korkeus voi olla 15000 metriä tai ylikin. Yksi ainoa muodostuma voi sisältää lähes 300000 tonnia vettä! Arviolta 44000 ukonilmaa piiskaa maan pintaa joka päivä, ja niistä noin 1800 on käynnissä joka hetki! Ne ovat kunnioitusta herättävän majesteettisia, ja niistä voi puhjeta esiin luomakunnan kuninkaallinen nähtävyys – sateenkaari. Jumala käyttää siitä nimitystä ”kaareni”, joten se on ilmeisesti yksi Hänen ihmeellisistä töistään. – 1. Moos. 9:11–16.
Taivas ennustaa usein tulevan sään. Kun läntisellä pallonpuoliskolla hajallaan olevat kumpupilvet täplittävät taivaan, kun ilmapuntarin lukema pysyy vakaana tai kohoaa ja kun tuuli puhaltaa leppeästi, kaunis sää todennäköisesti jatkuu. Pitkät, kihartuvat untuvapilvet ovat yleensä merkkinä huonon sään saapumisesta lumen tai rankkasateen muodossa vuorokauden kuluessa. Kun ikävän harmaat verhopilvet (altostratus) synkentävät koko taivaan ja ilmapuntarin näyttämä laskee, vesi- tai lumisade tulee luultavasti jatkumaan. Raamattu esittää Matt. 16:2, 3:ssa selityksen usein auringonlaskun aikaan nähtävälle hehkuvalle taivaalle: ”Kun ilta tulee, sanotte te: ’Tulee selkeä ilma, sillä taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee rajuilma, sillä taivas ruskottaa ja on synkkä’.” Aamurusko tietää iltaruskon vastakohtaa.
Miksi taivas on sininen
Mikä on tämä Jumalan ihmetyö, jota me nimitämme ”siniseksi taivaaksi”? Ilma ei ole väriltään sinistä, kuten jotkut uskoivat 1800-luvulla. Eikä sininen väri johdu ilmakehän itsensä lähettämästä valosta, sillä silloin se näyttäisi siniseltä yölläkin. Jos ilma olisi täysin läpinäkyvää tai jollei sitä olisi lainkaan, taivas olisi ehdottomasti yhtä musta kuin avaruus, jonka seikan ilmakehän ulkopuolella matkanneet astronautit ovat vahvistaneet. ”Siellä ylhäällä maailma on mustavalkoinen. Siellä ei ole mitään värejä”, sanoi amerikkalainen astronautti Jim Lovell. Mutta myöhemmin kuusta palanneet avaruusmiehet ovat kuvailleet kuun pinnan olevan epämääräisen harmaa.
Koska taivas ei näy meille maan päällä oleville mustana, syyn täytyy siis olla siinä, mitä tapahtuu auringon valolle, kun se joutuu kosketuksiin ilmakehän ainesten kanssa.
Taivaan väri on peräisin siitä ilmakehän osasta, joka ulottuu vajaan 160 kilometrin etäisyyteen maasta. Tämä ilmakehän kerros koostuu ensi sijassa viidestä kaasusta, nimittäin typestä, hapesta, argonista, vesihöyrystä (joka on vedyn ja hapen yhdiste) ja hiilidioksidista. Näiden kaasujen ohella siinä on pienempiä määriä muita, harvinaisia kaasuja, kuten heliumia, ksenonia, neonia, ja muutamia myrkyllisiä kaasuja, esimerkiksi metaania, ammoniakkia, hiilimonoksidia ja typpioksidia. Korkeimpien tavallisten pilvien tasolle saakka taivaalla on myös runsaasti vieraita aineita kuten siitepölyä, tomua, bakteereita, nokea, itiöitä, tulivuorien tuhkaa, meristä kohonneita suolahiukkasia ja avaruudesta tullutta pölyä.
Kun auringon säteet, jotka muodostuvat usean eri aallonpituuden omaavista sähkömagneettisista aalloista, kulkevat ilmakehän läpi, pitemmät aallot raivaavat tiensä ilmakehän läpi varsin helposti ja saavuttavat maamme. Voimme tuntea ne lämpönä. Mutta lyhyemmät hajaantuvat ilmakehässä olevien ilmamolekyylien ja muiden osasten vaikutuksesta kaikkiin suuntiin. Sininen valo kimmahtelee eri suuntiin yhä uudelleen tullessaan auringosta maata kohti. Sininen taivas on toisin sanoen sinisen valon ja ilman kutoma harsomainen hehkuva kangas. Sen korkeus on lisäksi vain noin kaksikymmentä kilometriä, jonka jälkeen taivas tummuu sinipunaiseksi. Kolmenkymmenenviiden kilometrin yläpuolelta taivas muuttuu mustaksi ja tähdet tulevat näkyviin.
Miksi muita värejä?
Vaikka taivas on yleensä sininen, se voi olla punainen, punakeltainen, vihreä, oikeastaan melkein minkä värinen tahansa. Kaikki riippuu siitä, kuinka valoaallot tulevat ilmakehään ja mitä ne kohtaavat matkallaan maahan.
Ilmakehän alaosissa on tiiviitä pilviä, tomua ja kaikenlaisia hiukkasia. Koska ne ovat ilmamolekyylejä suurempia, ne saavat valon pitemmät aallonpituudet hajaantumaan. Kun aurinko on lähellä taivaanrantaa, sen säteet tulevat ilmakehään vinosti ja kulkevat paljon pitempään hiukkaspitoisen ilman läpi. Kaikki aallonpituudet hajaantuvat, ja ainoastaan pisimmät punaiset säteet tunkeutuvat läpi. Siksi auringonnousut ja -laskut ovat punertavansävyisiä. Mitä enemmän ilmassa on tomua tai hiukkaspilviä, sitä syvempi väri on. Mitä vähemmän on pölyä, sitä sinisempi on taivas, koska pitkät valoaallot tulevat suoraan maahan suunnastaan poikkeamatta, kun taas taivaan ilmamolekyylit kimmahduttavat lyhyitä, sinisiä valoaaltoja. Siksi kirkkaana, jokseenkin pölyttömänä päivänä ihmeellinen ”kattomme” on sininen.
Muita taivaan nähtävyyksiä
Kun korkealla olevat höyhenmäiset ja hennot pilvet tekevät taivaan muutamien päivien kirkkaan talvisään jälkeen maidonvalkoisen opaaliseksi, ilmaantuu kirkkaita haloilmiöiksi kutsuttuja renkaita ympäröimään aurinkoa tai kuuta. Kuun haloilmiöt ovat paljon himmeämpiä, ja niiden värit ovat lähes huomaamattomia. Monissa osissa maailmaa haloilmiöitä voidaan nähdä keskimäärin joka neljäs päivä. Vieläpä joillakin kirkkaimmilla tähdillä näkyy sädekehä ohuiden pilvenhattaroiden lipuessa hiljaa ohi. Näissä sädekehissä voi näkyä lukuisia erillisiä samankeskisiä väriympyröitä, sinertävät ovat sisimmäisinä ja värit muuttuvat kellanvalkeasta punertavan ruskeaan ulospäin mentäessä. Joskus ne näyttävät taivaalla olevilta ympyräsateenkaarilta. Tämän ilmiön aiheuttaa valoaaltojen taittuminen korkealla ilmassa leijuvista säännöllisen muotoisista jääkiteistä.
Tavallinen taivaalla näkemämme kunnioitusta ja ihastusta herättävä sateenkaari muodostuu valon leikkiessä putoavissa vesipisaroissa. Jokainen sadepisara toimii pikkuruisena särmiönä, joka hajottaa auringon sekavalon valkoiset säteet sen spektriväreihin. Toisinaan sumun pienet pisarat voivat aiheuttaa sateenkaaren, mutta yleensä sateenkaaren saavat aikaan suuremmat pisarat.
Ketkään kaksi ihmistä eivät näe samaa sateenkaarta. Jokainen näkee sateenkaaren nimenomaiselta katsomispaikaltaan, koska sateenkaari on vain tietystä suunnasta tulevaa valoa. Koska valon heijastavat pisarat ovat putoamassa, niin se merkitsee, että me näemme jokaisen uuden sadepisarajoukon muodostaman uuden sateenkaaren. Mikä suurenmoinen lahja Jumalalta sateenkaari onkaan!
Joskus taivaalle voi ilmestyä toinen sateenkaari, joka sijaitsee ensimmäisen ulkopuolella ja näkyy aika paljon heikommin. Oletko pannut merkille, että tämän sateenkaaren värit ovat päinvastaisessa järjestyksessä sinisen ollessa ulkoreunalla ja punaisen sisäreunalla? Näin on, koska valonsäteet ovat kokeneet yhden heijastumisen lisää sadepisaroiden sisäpinnoista ja niiden järjestys on vaihtunut samaan tapaan kuin vasemmasta tulee oikea ja oikeasta vasen peilissä. Mutta tämä ylimääräinen taittuminen aiheuttaa valon voimakkuuden vähenemisen, jonka tähden toinen sateenkaari on aina himmeämpi.
Revontulet
Ei mikään sateenkaari eikä pilvimuodostelma, loistavaa auringonlaskua tai -nousua ehkä lukuun ottamatta, kestä vertailua taivaan revontuliin eli pohjanpaloon tai etelänpaloon. Mikään kirjallinen kuvailu tai mitkään valokuvat eivät voi ilmaista näiden alati muuttuvien, usein heleissä väreissä hohtavien näytelmien todellista loistoa. Joskus ne ovat niin kirkkaita, että niiden valossa voi lukea.
Revontulet yleensä lepattavat, mikä johtaa mieleen juuri mäen yli loimottavat liekit. Hehku syttyy usein välkkeeksi ja saa suunnattoman kaaren muodon tai se voi muotoutua sädekimpuiksi, kuin pilven aukoista paistavat auringon säteet. Nämä valojuovat voivat olla kalpean valkoisia, smaragdinvihreitä, sinipunaisia tai ruusunpunaisia. Toisinaan revontulet näyttävät riippuvan kuin valtavan verhon laskokset tai näyttämön esirippu. Ne voivat hohtaa kuin suuren – taivaasta riippuvan valkokankaan poimut, joita hiljainen tuuli liikuttaa. Tai ne saattavat innostua kuumeiseen toimintaan. Keltainen sävyttyy punaisella ja vihreällä säteiden hypähtäessä ylöspäin, vaimentuessa ja syöksyessä sitten jälleen eteenpäin.
Ei ole olemassa mitään vertailukohdetta, johon voisi verrata revontulien hienoa kauneutta ja värikkyyttä, jonka auringosta tulevat ja maan magneettikenttään saapuvat sähköisesti varautuneiden hiukkasten parvet aiheuttavat. Nämä hiukkaset törmäävät ilman molekyyleihin, panevat ne värähtelemään ja loistamaan kunnioitusta herättävien näytelmiensä punaisia, valkoisia, sinisiä ja vihreitä valoja. Revontulet – jälleen Jumalan ihmeellinen lahja ihmiselle.
Salaman ihme
Arviolta 9000000 salamaniskua osuu maahan päivittäin. Noin puolet siitä ajasta, jonka ihmiset näkevät taivaalla yhtenä salaman välähdyksenä, koostuu todellisuudessa jopa kymmenestä peräkkäisestä iskusta, jotka pyyhältävät samaa purkautumiskanavaa pitkin kuin ensimmäinen. Sekunnissa, minkä ajan suunnilleen salaman kanava pysyy avoinna, voi tapahtua neljäkymmentä iskua. Kuumuus purkautumiskanavassa kohoaa niin äkkiä, että ympäröivä ilma rikkoo pois päin liikkuessaan äänivallin. Seurauksena on ukkosenjyrinä. Taivas on silloin tulvillaan tulta ja ääntä.
Salamoita on erilaisia. Elosalamat näkyvät taivaanrannalla, ja niiden ajatellaan olevan heijastumia salamaniskuista, jotka ovat niin kaukana, ettei niitä voida nähdä tai kuulla suoraan. Pintasalamaksi nimitetty salamointi tapahtuu pilvien sisällä, ja se kietoo ne laajalle ulottuvaan lepattavaan valovaippaan. Helminauhasalamia esiintyy, kun voimakas tuuli puhaltaa moninkertaisia iskuja johtavaa kanavaa syrjään. Peräkkäiset iskut ryntäävät ylöspäin muutamien kymmenien senttimetrien päässä toisistaan näyttäen valoviivoilta.
Mutta mitä hyvää kaikki tämä taivaan täyttävä tuli saa aikaan? Nykyään tiedetään, että salamointi auttaa suuresti maaperän lannoittamisessa. Ilmakehästä eli taivaasta on 80 prosenttia typpeä, joka on korvaamatonta ravintoa kasveille. Tätä ravintoa leijuu noin 8000000 tonnia maan jokaisen neliökilometrin yläpuolella. Mutta kasvit eivät voi käyttää sitä sellaisena kuin se on ilmakehässä. Ennen kuin kasvit voivat käyttää sitä ravinnokseen, sen täytyy läpikäydä sarja kemiallisia muutoksia samaan tapaan kuin ruoan täytyy läpikäydä muutosten sarja ruoansulatusjärjestelmässämme. Taivaalla tapahtuva salamointi aloittaa muutosten sarjan. Salama tekee ilman osaset valkohehkuisiksi, sillä se voi kuumentaa ilman 5–25 senttimetrin levyisessä kanavassa auringon pintaa kuumemmaksi. Tässä suunnattomassa kuumuudessa typpi yhtyy ilman happeen muodostaen veteen liukenevia typpioksideja. Sade liuottaa oksidit ja tuo ne alas maahan laimeana typpihappona. Saapuessaan maahan typpihappo reagoi maan kivennäisten kanssa ja muuttuu kasveja ravitseviksi nitraateiksi. Koska kasvit saavat ravintoa ja elävät, ihminen ja eläimet voivat saada ravintoa kasveista ja elää!
Mikä ihmeellinen lahja Jumalalta ihmiselle salama onkaan! Se tekee enemmän kuin valaisee taivaan. Ilmatieteilijät arvioivat, että salama pommittaa maata yli sata kertaa sekunnissa ja muuttaa ylhäällä olevaa ilmaa kasvilannoitteeksi!
Jumala ei ole antanut meille ainoastaan käytännöllistä taivasta, vaan samalla myös ihmeellisen ”katon”, joka on täynnä kunnioitusta herättävää, alati muuttuvaa kauneutta ja ihmeellisyyttä, taivaan, joka saa uskovat ihmiset ylistämään Jehovaa, kaikkien näiden ihmeiden Tekijää. – Ps. 136:4.