Saatko elämältä mitä haluat?
KAIKISTA maan päällä olevista elollisista vain ihminen on suunnittelija. Aivoton, sokea kasvi ei suunnittele. Eläimiä hallitsee vaisto. Jos ne rakentavat pesiä tai luolia syntyviä jälkeläisiään varten, niin se tapahtuu vain siksi, että vaisto ohjaa niitä tekemään niin. Vain ihminen ajattelee vakavasti tulevaisuutta, on huolissaan siitä ja työskentelee sitä silmälläpitäen.
Ja vain ihmisellä on suunnitelmia, joihin sisältyy enemmän kuin pelkkä elämän ylläpito ja lisääntyminen. Hänellä on ihanteita ja tavoitteita, jotka hän pyrkii toteuttamaan. Ihmisen kyvyt ja mahdollisuudet ovat tuhansia kertoja suuremmat kuin eläinten. Toteuttaakseen suunnitelmansa ihminen tarvitsee aikaa, ja siksi hän on ainoana maailman elollisista luomuksista tietoisesti kiinnostunut ajasta. Kellot ja kalenterit eivät kiinnosta kilpikonnia ja puita.
Miten pitkälle tulevaisuuteen ulottuvat sinun suunnitelmasi? Mitä toivot saavasi aikaan elämäsi aikana? Tuntuuko sinusta henkilökohtaisesti siltä, että sinä saat nyt käyttää täysin määrin kaikkia kykyjäsi tai että saat käyttää niitä vastaisuudessa? Mitä kaikkea haluaisit tehdä tai ajattelisit pystyväsi tekemään, jos sinulla olisi aikaa?
Ehkä haluaisit kehittää jotain kykyäsi musiikin, taiteen, kirjallisuuden tai kielten alalla tai oppia puutöitä, mekaniikkaa, muotoilua tai arkkitehtuuria tai tutkia historiaa, biologiaa, tähtitiedettä tai matematiikkaa tai ryhtyä viljelemään joitakin kasveja tai kasvattamaan karjaa, lintuja tai kaloja. Tai ehkä haluaisit matkustella, nähdä uusia maita, oppia tuntemaan ihmisiä monissa paikoissa, solmia uusia ystävyyssuhteita ja saada uusia katsomuksia. Monet eivät haluaisi tilaisuutta vain yhteen vaan moniin tässä lueteltuihin toimiin. Mutta koska elämä on niin lyhyt, he ehtivät todellisuudessa tehdä hyvin vähän. Halua on, mutta aikaa ei.
Oppimiskyky ja luomisvoima eivät rappeudu niin kuin ihmisen ruumis
On olemassa monia syitä haluta pitempää elinikää. Kuitenkin uskotaan yleisesti, että ihmisen kyky aikaansaada jotakin arvokasta alkaa luonnonjärjestyksen mukaan heiketä tietyn ikäkauden jälkeen, joten pitempi elämä ei olisi kovinkaan arvokas tai tarkoituksenmukainen. Mutta onko totta, että oppimis- ja ajattelukyvyn sekä luomisvoiman täytyy päättyä tietyn ajan jälkeen? Ei, vaan todisteet viittaavat päinvastaiseen.
Kuuluisa taidemaalari Tizian loi vielä 99-vuotiaana suurenmoisia taideteoksia ”verrattoman vakaalla kädellä”. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Holmes alkoi opiskella kreikkaa 90-vuotiaana. Orkesterinjohtaja Arturo Toscanini muisti vielä 85-vuotiaana ulkoa kokonaisen oopperan partituurin. Olivatko nuo miehet ”lopussa”, valmiit kuolemaan, noin korkeassa iässä? Jos he olivat, niin se ei varmastikaan johtunut siitä, etteivät he olisi enää kyenneet luomaan sellaista, joka tuotti tyydytystä heille itselleen ja hyötyä ja nautintoa toisille.
Kirjassa The Retirement Handbook (Eläkeläisen käsikirja) Joseph C. Buckley osoittaa, millaiset oppimisen mahdollisuudet ihmisellä on, sanoessaan: ”Oppimiskyky heikkenee niin hitaasti, että 80 vuoden iässä meillä on yhä sama oppimiskyky kuin 12-vuotiaana.”
Tätä tukevat saadut tutkimustulokset, kun on tutkittu iän vaikutusta älykkyyteen, kuten todetaan kirjoituksessa ”Järki kasvaa iän mukana”, joka on ote The American Weekly -lehdestä ja julkaistu maaliskuun Valittujen Palojen numerossa 1959. Sen mukaan 127 hengen ryhmä, jonka jäsenet olivat osallistuneet uusina yliopisto-opiskelijoina älykkyystestiin vuonna 1919, pyydettiin samaan kokeeseen yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Ryhmään kuuluvien pistemäärät jälkimmäisessä kokeessa eivät olleet paremmat ainoastaan yleistä tietoutta koskevissa tehtävissä ja käytännöllisessä arvostelukyvyssä vaan myös johdonmukaista ja selvää ajattelukykyä vaativissa kokeissa. Käsityskykyä testattaessa keskinkertaista älykkyyttä edustavat henkilöt ovat saaneet parempia tuloksia vielä 70. ja 80. ikävuoden välillä. Michiganin yliopiston tutkimukset osoittivat, ettei muisti ja oppimiskyky vähene jatkuvasti ja yhdenmukaisesti iän mukana sen enempää kuin yleinen älykkyyskään.
On siis ilmeistä, että ihmiset voisivat saada aikaan paljon, paljon enemmän, elleivät ruumiilliset heikkoudet ja sairaus ehkäisisi heidän tuotteliaisuuttaan ja ellei kuolema tekisi siitä niin pian loppua. Usein ihmiset temmataan pois juuri kun he ovat todella alkaneet kehittää jotain kykyä tai alkaneet todella ymmärtää jotain asiaa.
Vaikka jokin henkilökohtainen saavutus – kuten tietyn pätevyyden tai kyvykkyyden hankkiminen – ei sinua kiinnostaisikaan kovin suuresti, niin mitä on sanottava kiinnostuksestasi toisiin, rakastamiisi ihmisiin, perheeseesi, ystäviisi tai yleensä lähimmäiseesi? Tuntuuko sinusta, että olet tehnyt heidän hyväkseen kaiken, mitä olisit halunnut, kun elinvuotesi ovat lopussa?
Niin, kukapa meistä osaisi vapaaehtoisesti valita ajan – vuoden ja päivän – jolloin haluaisimme viettää viimeisen hetken aviopuolisomme, poikamme tai tyttäremme kanssa tai antaisimme heille viimeisen suudelman? Osaisitko sinä? Tai milloin haluaisit nauttia yhdessä heidän kanssaan viimeisen kerran kevätpäivän raikkaudesta, kesän kultaisesta lämmöstä, syksyn kirpeydestä tai talven hiljaisesta kauneudesta tai katsella heidän kanssaan viimeistä auringonlaskua tai -nousua? Ethän toki halua ajatella tällaisia asioita, vai haluatko? Et varmastikaan, jos todella rakastat perhettäsi ja ystäviäsi ja jos välität heistä, sillä siinä tapauksessa et voisi koskaan suhtautua todella hyväksyvästi siihen odotteeseen, että kuolema tekee täydellisen lopun edustasi lisätä heidän onnellisuuttaan, tehdä jotakin heidän hyväkseen ja nauttia heidän kanssaan elämän hyvyyksistä. Miten erinomaista ja toivottavaa olisikaan, jos saisit elää heidän kanssaan paljon kauemmin kuin ihmisen nykyinen keski-ikä on!
Kiinnostus ihmiskunnan tulevaisuuteen
Olet elänyt kyllin kauan nähdäksesi ihmisen rakettien saavuttavan kuun ja ihmisten kävelevän sen pinnalla. Kuitenkaan ihmiset eivät voi kävellä maan päällä rauhassa, pelkäämättä vaaraa, rikollisuutta ja väkivaltaa. Haluaisitko elää kyllin kauan nähdäksesi tämän tilanteen muuttuvan? Haluaisitko elää aikana, jolloin ympärilläsi olisi kunnollisia, huomaavaisia, rakkaudellisesti auttavaisia ja lähimmäisistään vilpittömästi kiinnostuneita ihmisiä? Tuon muutoksen täytyy lopulta tapahtua, sillä muussa tapauksessa ihmiskunta lakkaa olemasta, koska se on kulkenut nykyistä tuhon tietä maailmanlaajuisen itsemurhan partaalle. Varmaa on, että tämä kiertotähti Maa monine ainoalaatuisine varauksineen, jotka tekevät elämän mahdolliseksi, ei ole olemassa vain siksi, että siitä tulisi suunnaton hautausmaa ikuisiksi ajoiksi.
Sinä elät auton, suihkukoneen ja massatuotannon aikakautta. Mutta sinä elät myös täyteen ahdettujen, tukehtumaisillaan ja kuolemaisillaan olevien kaupunkien aikakautta – savun aikaa, ilman, maan, jokien ja valtamerien saastumisen aikaa. Haluaisitko elää kyllin kauan nähdäksesi purojen, jokien ja järvien tulevan jälleen kristallinkirkkaiksi, nähdäksesi peltojen ja metsien saavuttavan taas luonnollisen kauneutensa, hengittääksesi raikasta, puhdasta, tuoksuvaa ilmaa? Senkin täytyy tapahtua, eikä nykyinen saastumisnopeus salli maan nykyisen väärinkäytön lopettamisen viipyä enää kauan, jotta ihmiskunta säilyisi hengissä.
Sinä elät mekaanisten sydänten, sydämensiirtojen, keinomunuaisten ja antibioottien aikakautta. Siitä huolimatta sairaudet jatkuvat aina migreenipäänsärystä syöpään ja sydänkohtauksiin asti. Haluaisitko elää nähdäksesi sen päivän, jolloin sairaudet on todella voitettu, jolloin ei ainoastaan suurimpia ”tappajia” sairauksien joukosta ole hävitetty, vaan myös ihmisen vanhenemisen, rappeutumisen ja kuoleman todellinen syy on poistettu?
Jos todella voisit elää terveenä rauhallisessa, miellyttävässä ympäristössä, missä sinulla olisi tyydytystä antavaa, kiinnostavaa työtä, tilaisuuksia laajentaa ja syventää tietoasi ja elää epäitsekkäiden, valistuneiden ihmisten keskellä, niin haluaisitko koskaan elämäsi päättyvän?
Kuten tulemme osoittamaan, on syytä uskoa, että nykyään elävät miehet ja naiset voivat toivoa näkevänsä nämä muutokset, että he voivat toivoa elävänsä, ei vain muutamia ylimääräisiä vuosia vaan monta kertaa nykyistä ihmisen elinikää kauemmin. Miten se voi olla mahdollista? Onko sellainen toivo järkevä, sopusoinnussa tunnettujen, tieteellisesti todistettujen tosiasioitten kanssa?
[Kuva s. 5]
On paljon sellaista, mitä haluaisit tehdä niiden hyväksi, joita rakastat. Miten suurenmoista olisikaan, jos saisimme elää kauemmin!