Jos majakat voisivat puhua

EPÄILEMÄTTÄ olet nähnyt meidän seisovan vartiossa kallioisilla rannikoilla kautta maapallon. Olen voinut sijaita Kanadassa, Yhdysvalloissa, myrskyjen raastamalla Hyväntoivonniemellä, maailman merien hajallaan olevilla saarilla taikka lähellä Portugalin houkuttelevia aurinkoisia hiekkarantoja. Kirkkaana päivänä voit nähdä minun kohoavan 54 metriä merenpinnan yläpuolella Euroopan läntisimmässä pisteessä. Olen majakka.

Minun kirkas valoni on tervetullut näky niille, jotka ovat pimeällä, myrskyävällä merellä. Vieläpä sumusireenini valittava ääni on lohdullinen, kun annan äänimerkkejä niille, jotka eivät voi nähdä. Mutta oletko koskaan halunnut tietää, miten me majakat synnyimme ja milloin se tapahtui? Miten luulet meidän ilmaantuneen nykyiseen tärkeään asemaamme maailman laivaväylille?

Majakan historiaa

Erästä esi-isääni pidettiin yhtenä vanhan ajan maailman seitsemästä ihmeestä. Noin vuonna 280 eaa. Ptolemaios II rakensi mahtavan 120 metriä korkean tornin Faroksen saarelle Aleksandrian edustalle Egyptiin. Tornin huipulla pidettiin avotulta loimuamassa Välimeren laivojen turvallisena oppaana. Tuo vanhan ajan majakka, Aleksandrian Faros, sai nimensä saaresta, jolla se sijaitsi, myöhemmin tämä nimi tuli merkitsemään majakkaa. Tämä vanhan ajan historia heijastuu myös portugalilaisessa majakkaa tarkoittavassa sanassa, joka on farois. Myös majakan rakennustekniikka sai alkunsa silloin, kun Faroksen saarelle pystytettiin ensimmäinen majakka.

Mutta vasta kun ihmiset alkoivat 1500-luvulla avata kauppareittejä meistä tuli todella suosittuja. Eräs vanhimmista majakkatovereistani, joka on vielä olemassa, sijaitsee Espanjan luoteisrannikolla Coruñassa. Se rakennettiin uudelleen noin vuonna 1634, ja osa sen tornista on rakennettu Rooman keisarin Trajanuksen (98–117) aikana. Se oli vain yksi monista roomalaisten eri puolille Euroopan rannikkoa rakentamista majakoista. Britannian valloituksen jälkeen he rakensivat majakoita mm. sellaisiin kohtiin, jotka nyt tunnetaan Doverin ja Boulognen nimillä. Ensimmäinen amerikkalainen sukulaiseni pystytettiin Little Brewsterin saarelle lähelle Bostonia Massachusettsissa vuonna 1716. Suomen ensimmäinen majakka rakennettiin Utöhön vuonna 1753.

Sen jälkeen majakoiden rakentamisessa on tapahtunut suurta edistystä. Ne monet vaiheet, jotka me olemme kokeneet, voidaan ilmaista mainitsemalla valaisemiseen käytetyt ainekset. Avotulta käyttävistä majakoista lähdettiin liikkeelle, mutta sen jälkeen olemme käyttäneet hyväksemme hiiltä, kynttilöitä, öljylamppuja, paloöljyä ja sähköä. Radiomajakat ja atomivoima ovat käytössä nykyään.

Majakoitten sijainti

Ihmiset ihmettelevät usein, mikä ratkaisee majakan sijainnin. Jotkut ovat suhteellisen lähellä merenpintaa, kun taas toiset kohoavat korkealle ympäristönsä yläpuolelle kuin ohjukset, jotka ovat valmiit ammuttaviksi avaruuteen. On otettava huomioon monia tekijöitä, joista vähäisin ei ole välitön vaara, jota vastaan on oltava varuillaan, kuten vaaralliset matalikot tai rosoiset rannikot. Ympäristön yleinen pinnanmuodostus on myös otettava huomioon. Tärkeä seikka on lisäksi valoltamme vaadittava näkyvyys.

Esimerkiksi Tajojoen rannalla olevat majakat eivät ole kovin korkeita, koska niiden valon ei tarvitse näkyä kauas. Sen sijaan minun korkeuteni tekee mahdolliseksi valoni näkymisen 50–55 kilometrin päähän merelle kirkkaana yönä. Tornini on tosin vain noin 7 metriä korkea, mutta se seisoo lujalla kalliolla, joka kohoaa lähes 50 metriä alla olevien, milloin sinisiltä, milloin vihreiltä väikkyvien vesien yläpuolelle.

Valonsäteen näkyvyys riippuu kahdesta seikasta: valonlähteen korkeudesta ja siitä, kuinka korkealla merenpinnasta tarkkailija on. Kuvitelkaamme esimerkiksi, että joku seisoo kirkkaana päivänä laivan kannella viisitoista jalkaa (4,6 m) vedenpinnan yläpuolella. Tuolta korkeudelta katsottuna horisontti on 4,44 meripeninkulman päässä. Satakaksikymmentä jalkaa (36,6 m) merenpinnan yläpuolella oleva valo voidaan nähdä 12,56 meripeninkulman päästä. Jos nuo kaksi arvoa lasketaan yhteen, niin saamme tietää, että tuo majakkavalo näkyy näissä olosuhteissa 17 meripeninkulman päästä.

Nähtävä ja kuultava

Koska monen ihmisen elämä riippuu valostamme, niin sen loistamiseksi tehdään kaikki voitava. Melkein kaikkea, mitä tarvitaan, jotta minun valoni palaisi, on varattu kahtena, jotkut osat kolmenakin, kappaleena. Minulla on kuusi generaattoria, joista kaksi on 30-hevosvoimaista. Sen lisäksi että käytän akkuja, minulla on toinenkin, paloöljyyn perustuva järjestelmä.

Valoni syttyy 3000-wattisessa lampussa, joka on kiinnitetty valoa taittavaan, osapuilleen tynnyrin muotoisen ja halkaisijaltaan puolitoista metriä paksun prismalinssin keskelle sisäpuolelle. Kyseessä on siis sellainen prismalinssi, joka auttaa näkyväisyyttä taittamalla ja kokoamalla valoa. Tuo linssi on 1,8 metriä korkea. Osa linssistä on pimennetty suojuksella, joten valo on piilossa useita sekunteja joka kerta, kun linssi pyörähtää kierroksen. Tällä tavalla aikaansaan neljä perättäistä valkoista valonleimahdusta, joista kukin kestää kolme sekuntia ja joita seuraa kuuden ja puolen sekunnin pimeys.

Portugalin rannikolla on parikymmentä tärkeää majakkaa, joista jokaisella on oma erityinen persoonallisuutensa. Kokeneet merenkävijät tuntevat ulkoa meidän erilaiset välähdystaajuutemme, ja he voivat tietää heti sijaintinsa valonleimahduksemme nähtyään. Kokemattomampia ja huonomuistisempia varten meidän ”tunnuksemme” on luetteloitu laivakäsikirjoissa ja merikorteissa.

Valo ei ole ainoa lahjamme merenkävijöille. Kun sumu tai muut sääolosuhteet himmentävät voimakkaat valomme, niin me voimme käyttää ääntämme. Maakravut eivät ehkä arvosta sumusireeniemme yksitoikkoista huutoa, mutta se on suloista musiikkia niille, jotka ovat aavemaisen sumun verhoamia pikimustalla merellä. Silloin näkyy uusi piirre persoonallisuudessani. Annan kolme äänimerkkiä, joista kukin kestää neljä sekuntia, ja olen sitten hiljaa seitsemäntoista sekuntia. Nuo äänimerkit halkovat sumuisen yön hiljaisuutta 17 meripeninkulman päähän.

Koska olen nykyaikainen majakka ja sijaitsen tärkeällä paikalla, niin minulla on vielä yksi tapa antaa ’valoa’ niitä varten, jotka ovat joutuneet vaaraan. Käytän radiomerkkejä. Meillä kaikilla majakoilla on oma radio- eli morsekoodimme, josta voidaan tietää, kuka on kysymyksessä ja missä hän sijaitsee. Minun radiomerkkini voidaan kuulla radiolla varustetuissa aluksissa aina 54 meripeninkulman päässä. Ottamalla lukeman tai vertaamalla sitä johonkin toiseen merkkiin he voivat päätellä suunnilleen puolen meripeninkulman tarkkuudella oman sijaintinsa. Lähetän sanomani joka 20. sekunti. Kun huono sää vaatii, lähetän suuresti arvostetun merkkini joka viides sekunti.

Tunnollinen henkilökuntamme

Meistä majakoista ei kovinkaan moni voi tehdä kaikkea itse. Me arvostammekin niitä miehiä, jotka huolehtivat meistä ja pitävät meidät aina valmiina suorittamaan elämää pelastavaa palvelustamme. Heillä on hyvä tilaisuus nähdä Jumalan luomakunnan kauneus, karmiininpunaisen auringon lasku rauhalliseen, tyyneen mereen tai aaltojen voima, kun ne väsymättä iskevät kallioiden saartamaan rannikkoon. On sanottu, että mukautuakseen majakanvartijan elämän yksinäisyyteen ja rutiininomaisuuteen ihmisen täytyy syntyä siihen tai hänen suonissaan on oltava ’merimiehen verta’. Pitääkö se paikkansa? Ei, koska majakanvartijat elävät hyvin erilaisissa olosuhteissa.

Paljon riippuu majakan sijainnista. Täällä Cabo da Rocassa me olemme vain tunnin automatkan päässä Lissabonista. Ne yhdeksän miestä, jotka huolehtivat minusta, eivät siis ole millään lailla eristyksissä. On kuitenkin monia majakanvartijoita, jotka ovat yhteydessä muuhun maailmaan vain kerran kuukaudessa tai vielä harvemmin, kun huoltolaiva tekee säännonmukaisen vierailunsa. Vanhempien, eristyksissä olevien majakoiden toimintaa ohjataan nykyään täysin automaattisesti kauko-ohjauksella mantereelta käsin.

Eikä majakanvartijan elämä ole suinkaan ikävää. Päivän mittaan hän tekee säännöllisin väliajoin havaintoja sääpalvelua varten. Hän kerää tietoja meriolosuhteista, tuulen voimakkuudesta ja suunnasta, ilmanpaineesta ja pilvisyydestä. Myös lentoliikenne hyötyy palveluksistamme, sillä minä lähetän valomerkin, joka osoittaa lentäjille, että kone on lähestymässä Euroopan mannerta.

Ennen kuin lopetan, minun täytyy vielä muistuttaa sinua siitä, että minä olen myös turistinähtävyys. Kun siis seuraavan kerran haluaisit tehdä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, jotakin opettavaista, niin miksi et tulisi vieraakseni? Ehkä sinä et voi tulla Portugaliin, mutta jos asut lähellä rannikkoa, niin jonkun sukulaisistani pitäisi olla lähellä sinua. Olen varma, että sinä ja perheesi nauttisitte, jos saisitte enemmän ensikäden tietoja meidän majakoiden suvusta ja epäilemättä nauttisit siitä koskemattomasta luonnonkauneudesta, joka tavallisesti ympäröi majakkaa. Tulet havaitsemaan, että miehet, jotka hoitavat meitä, ovat onnellista ja ystävällistä väkeä, ja he kertovat mielellään lisää niistä arvokkaista palveluksista, joita suoritan, ja asioista, joista haluaisin itse kertoa sinulle – jos majakat voisivat puhua!