Majakanvartijat – katoava ammatti
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KANADAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
”TÄMÄ on ehdottomasti mieluisinta työtä, mitä voisin tehdä”, ovat majakanvartijat sanoneet kerta toisensa jälkeen. Eräs kanadalainen mies, joka vaihtoi torontolaisen muovitehtaan esimiestehtävät 106-vuotiaan majakan vartiointitehtävään, sanoi tämän työn saavan hänet tuntemaan itsensä ”kymmenen vuotta nuoremmaksi”.
Majakanvartijan päätehtävänä on pitää huolta kunnollisesta valosta merenkulkijoita varten. Hänen täytyy myös käyttää ja huoltaa sumusireenejä sekä välittää radioitse säätietoja kalastajille ja ohi kulkeville aluksille.
Ennen vanhaan majakanvartijoiden täytyi pitää öljysäiliöt täysinä, lamput palamassa ja niiden lasiruudut noettomina. Ei ollut harvinaista, että vartijat pyörittivät valolähdettä käsivoimin koko yön ohjatakseen laivoja turvallisille vesille silloin, kun valoja ei saatu heti korjattua, tai että he valvoivat yön lyöden sumukelloa vasaralla, kun sumusireeni oli mennyt epäkuntoon!
Läpi myrskyjen
Ankarat myrskyt ovat suuri huolenaihe. Kerran eräs vartija luuli näkevänsä ”valtavan, valkoisen pilven”, mutta se osoittautuikin yhdeksi ainoaksi murskaavaksi aalloksi! Se nousi 15 metrin korkuiselle kalliolle ja ylsi vartijan asuintiloihin saakka. Tämä yksittäinen aalto aiheutti yhtä paljon vahinkoa kuin kokonainen myrsky.
Toisella kertaa ulvova myrsky paiskoi koko yön aaltoja Pubnico Harbourin majakkaa vasten Nova Scotiassa. Vartija ja hänen perheensä eivät voineet muuta kuin odottaa ja toivoa parasta. Aamun valjetessa myrsky oli laantunut. Mutta kun vartija meni ulos, hän huomasi hämmästyksekseen, että maa oli kadonnut majakan ympäriltä. Yhteys mantereelle oli katkennut!
Yksinäisyys ja yksitoikkoisuus
Kun eräältä majakanvartijalta kysyttiin yksinäisyydestä, hän sanoi nauraa hykertäen: ”Ihmiset kysyvät meiltä, miten ihmeessä me kestämme tämän yksinäisyyden. Me taas vastaamme kysymällä, miten he kestävät elää kaupunkien melussa ja vilinässä.”
Entisaikoina syrjäisemmille majakoille sai Yhdysvalloissa luettavaksi pieniä kirjakokoelmia. Vuoteen 1885 mennessä kiertämässä olikin 420 kirjakokoelmaa. Majakanvartijoista tuli ilmeisen innokkaita lukijoita.
Katoava ammatti
Miehitetyt, muuratut majakat ovat viime vuosina saaneet väistyä automatisoitujen teräsristikko- ja betonitornien tieltä, joissa on voimakkaat vilkkuvalot. Enää eivät merimiehet tähystä pimeästä heikkoa merkkivaloa tai utuista loimua. Nykyään voimakkaat volframihalogeenilamput ja terävät, läpitunkevat sumusignaalit valpastuttavat merenkulkijan huomaamaan meren vaarat.
Alukset, jotka on varustettu vastaanottamaan majakoiden signaaleja, pystyvät nyt määrittämään sijaintinsa, olipa sumu kuinka sakea tahansa. Modernin tekniikan avulla merenkulkija pääsee rannikolta toiselle varmana siitä, että hän välttää rannikon tuntumassa sijaitsevat vaaralliset hiekkasärkät, kohtalokkaat riutat ja petolliset karit.
Uuden tekniikan johdosta majakanvartijat ovat nopeaan tahtiin katoamassa maailmankartalta. Ollessaan lähdössä 25 vuotta kotinaan olleesta saaresta eräs heistä tunsi menettävänsä lopullisesti palan elämästään ja pohdiskeli siksi surumielisenä: ”Meillä oli täällä hyvä olla. Emme olisi halunneet lähteä.”
Pyörivät valot, apuvalot, hätävalot, äänisignaalit ja tutkamajakat vaativat kuitenkin kaikki huoltoa, ja asemat täytyy edelleen pitää kunnossa. Tästä huolehtivat nykyään kiertävät mekaanikot.
Ne jotka arvostavat majakanvartijoiden vuosien palvelusta, tuntevat samoin kuin Augustasta Mainesta oleva mies, joka pahoitteli: ”Ei vain enää tunnu samalta katsoa majakkaa, kun tietää, että valo toimii tietokoneen avulla, että ihmiset ovat poissa.”
[Tekstiruutu s. 11]
Ensimmäinen majakka
Muistiin merkityn historian ensimmäinen majakka valmistui Egyptin Ptolemaios II:n hallituskaudella. Se rakennettiin vuoden 300 eaa. tienoilla Faroksen saarelle, joka sijaitsi nykyisen Aleksandrian sataman edustalla. Rakentaminen kesti 20 vuotta ja maksoi 13 miljoonaa markkaa.
Historialliset kirjoitukset osoittavat majakan olleen lähes sata metriä korkea. Sen ylimmän huoneen ikkunat olivat merelle päin, ja niiden takana oli puilla ylläpidetty avotuli tai kenties soihtuja, jotka Josefuksen mukaan näkyivät yli 50 kilometrin päähän.
Tämä valtava kivirakennus luettiin maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Sen loimu palveli varoitusvalona 1600 vuoden ajan, kunnes se lopulta tuhoutui kaikesta päättäen maanjäristyksessä.
Vuosisatojen varrella maailman satamiin rakennettiin tuhansia erikokoisia ja -tyyppisiä majakoita. Vanhat muuratut majakat säilyvät nykyään museoina ja nähtävyyksinä eri maissa, maakunnissa ja kaupungeissa, ja miljoonat käyvät niitä katsomassa.
[Kuva s. 10]
Cape Spearin majakka Newfoundlandissa Kanadassa