Taas yksi ekokatastrofi
ON SANOTTU, ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan, mutta tätä ajatusta ei voida soveltaa öljytankkilaivoihin. Kahdesti 20 viime vuoden aikana on suuri öljyvuoto saastuttanut Espanjan luoteisosassa sijaitsevan La Coruñan sataman.
Varhain aamulla 3. joulukuuta 1992 kreikkalainen tankkilaiva Aegean Sea ajautui siitä niemenkärjestä ulkoneville kallioille, jolla La Coruña on. Joidenkin tuntien kuluttua alus repesi kahtia ja seitsemän sen yhdeksästä tankista syttyi tuleen. Sakea musta savu nousi valtavana patsaana ja osoitti, missä ”ekokatastrofi” – joksi Espanjan pääministeri Felipe González tapausta kutsui – oli sattunut.
Aegean Sean lastiruumassa oli lähes 80000 tonnia Pohjanmerestä saatua raakaöljyä, ja onnettomuuden jälkeisenä päivänä 50 neliökilometrin suuruinen öljylautta alkoi tunkeutua neljään lähellä olevaan joensuuhun. 16 vuotta aiemmin upposi säiliöalus Urquiola saman sataman edustalla ja tämä rannikko saastui, kun aluksesta valui veteen 100000 tonnia raakaöljyä.
Merielämälle aiheutuneen laajan vahingon lisäksi on tuhansien kalastajien toimeentulo jälleen vaakalaudalla. Jotkut heistä olivat vasta äskettäin saaneet vahingonkorvauksen edellisestä katastrofista. Miksi tankkilaivoille sattuu niin monia onnettomuuksia? Vaikka merenkäynti olikin myrskyisää onnettomuusyönä, ihmisen tekemän virheen ajatellaan olevan pääsyy katastrofiin.
On ironista, että Aegean Sea ajautui karille vain noin 90 metrin päässä maailman vanhimmasta toimivasta majakasta, joka on La Coruñan vertauskuva. Näiden rannikkovesien vaarat tunteneet roomalaiset pystyttivät sen lähes kaksituhatta vuotta sitten. Tämä majakka, jossa on säilytetty roomalaisen rakennuksen jäännökset, välkyttää edelleen varoittavaa valoaan. Valitettavasti yöllä 3. joulukuuta 1992 tuota varoitusta ei otettu huomioon.
[Kuvan lähdemerkintä s. 31]
Valokuva: Blanco