Kalifornian hirvittävät tulipalot
ASUINRAKENNUKSET loimusivat kuin soihdut. Liekit hypähtelivät talosta toiseen. Ihmiset juoksivat henkensä edestä tulipallojen kieppuessa jäljelle jääneiden ohi. Missä tämä suuri onnettomuus tapahtui? Silmänkantaman päässä Los Angelesista, joka on maailman suurimpia kaupunkeja!
Erittäin kuiva kesä ja ajoittain jopa 130 kilometrin tuntinopeudella puhaltavat tuulet yhdessä muuttivat vähäpätöisen tulipalon liekehtiväksi tulimereksi. Savu nousi taivaalle kolmen kilometrin korkeuteen. Noin 240 kilometriä kaakkoon, San Diegon kreivikunnan yllä, oli toisia synkkiä savupilviä. Vain harvat Etelä-Kalifornian asukkaista eivät nähneet suurta roihua.
Vajaassa viikossa palot kärvensivät lähes 1800 neliökilometrin laajuudelta Etelä-Kaliforniaa, mikä vastaa 16 kilometriä leveää ja 110 kilometriä pitkää aluetta! Tuli tuhosi yli 400 asuinrakennusta ja vaati kymmenen kuolonuhria.
Yksi suuri palo alkoi perjantaiaamuna 25. syyskuuta kello 10.30 kukkuloilta, jotka sijaitsevat länteen San Fernandon laaksosta, missä asuu noin puolet Suur-Los Angelesin väestöstä. Viidessä minuutissa se pyyhälsi yli 20 hehtaarin suuruisen alueen poikki. Tunnin kuluessa 100 hehtaaria oli tulessa. Liekit etenivät vuorten yli vauraan Malibukanjonin läpi. Ne leiskuivat parinkymmenen metrin korkeuteen pyyhältäen armottomasti kohti Isoa valtamerta jopa 130 kilometrin tuntinopeudella. Yli 60 kilometrin päähän näkyvät liekit tuhosivat loistohuviloita muutamassa minuutissa. Tuulen kuljettamat kipinät ja kekäleet levittivät tulta. Tuuli repi palavien talojen katolta puisia kattopäreitä ja sinkosi ne vielä palavina toisiin asuinrakennuksiin satojen metrien päähän.
Vyöryessään säälimättömästi kohti merta tuli syöksyi Tyynenmeren rannikon valtatien yli ja kulutti rannalla olevia taloryhmiä. Kerran 20 kallista Malibun asuinrakennusta paloi yhtä aikaa!
Ilmasta katsoen rannikko muistutti sodan hävittämää aluetta. Kuumuus oli niin suunnaton, että ikkunalasit ja metallikin sulivat liekeissä.
Eräs Malibun asukas oli varma, ettei hänen kotinsa palaisi. Hän kertoo: ”Yhtäkkiä pilvet muuttuivat hiilenmustiksi ja olivat tulensekaisia.” Tuli ylitti vuorenharjanteen vajaan kilometrin päässä, sitten ”muutamassa sekunnissa se oli kaikkialla ympärillämme ja tuuli kuulosti kuin kanjonin läpi tulevalta veturilta. Ajoimme pois tulen roihutessa kummallakin puolella tietä emmekä edes pysähtyneet hakemaan kukkaroani.”
Mitään ei ollut pelastettavissa. Elossa säilyi ainoastaan kaksi pientä sorsaa, jotka löydettiin istumasta liikkumattomina mutta palamattomina täynnä hiiltyneitä jätteitä olevassa lammikossa. Hän sanoi: ”Ne olivat ainoa ilon aihe koko sekasotkussa.”
Lisää paloja!
Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa palo. Newhallin lähellä noin 30 kilometriä sisämaahan siitä, mistä Malibun palo sai alkunsa, raivoavat tuulet kaatoivat voimajohtoja ja sytyttivät toisen tuhoisan palon. Kolmas alkoi noin 15 kilometrin päässä lännessä Thousand Oaksin lähellä. Lauantaihin puoleenpäivään mennessä nuo kolme paloa olivat kohdanneet ja muodostivat 56 kilometrin pituisen puolikuun muotoisen liekkirintaman San Fernandon laakson länsipään ympäri. Tämän yhteensulautuneen tulimeren ympärysmitta oli 235 kilometriä!
Forrest Tanner sanoi: ”Pensaspalot eivät ole täällä laaksossa harvinaisia eikä savun näkeminen alueella ole epätavallista. Se, mikä todella herätti ihmiset täällä, oli, kun kuulimme, että Chatsworthissä paloi taloja ja että tulen valtaa ei saatu lainkaan rajoitetuksi.” Chatsworthissä paloi 35 asuinrakennusta, josta kukin oli 70000 dollarin (300000 markan) arvoinen.
Erään Chatsworthissä ensimmäisten joukossa palaneen talon asukas sanoi: ”Kuvittelin, ettei meillä ollut mitään hätää. Mieleeni ei tullut kastella kattoa – meillä ei ollut pisaraakaan vettä paikalla.” Hän viittasi talonsa takana olevaan pieneen kukkulaan ja sanoi: ”Olin tuolla kukkulalla vajaat viisi minuuttia ennen paloa enkä nähnyt mitään! Savua oli paljon ja ajattelin, että meidän olisi parasta lähteä, mutta en nähnyt tulta.”
Hänen kertomansa mukaan tuuli puhalsi vajaassa viidessä minuutissa tulen puhalluslampun tavoin kukkulalla ruohoa pitkin. Hänen talonsa paloi maan tasalle. Tuli levisi talosta toiseen. Ensin paloi katto ja sitten koko talo tuhoutui 15–20 minuutissa. Erään kadun eteläpuolella paloi 14 uutta asuinrakennusta. Viidestoista, joka oli palaneen talorivin keskellä, säästyi täysin tulelta!
Monissa osissa maailmaa ihmiset pitävät outona, ettei tällaisia taloja rakenneta kivestä eikä kattoja tehdä tiilestä, mutta puu on täällä tavallinen rakennusaine.
San Diegon palo
Suunnilleen 240 kilometriä kaakkoon Los Angelesin palosta samat tuulet kuljettivat toista hirvittävää paloa. Se alkoi lauantaina korkealta Clevelandin valtionmetsästä. Tuulet olivat kaataneet voimajohtopylvään ja sytyttäneet kuivan pensaikon tuleen. Jopa 120 kilometrin tuntinopeudella puhaltavien tuulenpuuskien kuljettamana se syöksyi ylös vuorten rinteitä, alas kanjoneihin, rehevien laaksojen läpi ja asutusalueille.
Arviolta 40000–60000 ihmistä evakuoitiin. ”Tämä oli kuin kummituskylä, kun kaikki olivat poissa”, sanoi Leon Crooks metsäisestä Pine Valleyn yhdyskunnasta noin 80 kilometriä San Diegosta itään. ”Šeriffin osasto partioi tarkkaan, ettei olisi tapahtunut varkauksia.”
Pyörremyrskyn muotoinen tulipatsas kulutti yhden talon, jakautui sitten kahteen haaraan, joista toinen meni Crooksin talon vieressä olevan metsikön läpi polttaen kokonaan hänen aitansa reunan ja eteni puolen metrin päähän taloa kärventämättä edes maalia. Hän osoitti useita puita, joiden toinen puoli oli palanut, kun taas toinen oli jäänyt vihreäksi – riippuen muuttuvien tuulien oikusta.
Alpinen maaseututaajamassa, 50 kilometriä San Diegosta itään, Clarence Engebretsonin oli lähdettävä talostaan kahdesti. Ensimmäisellä kerralla tuli kulki noin 400 metrin päästä hänen talostaan. Heidän toisesta lähdöstään hänen vaimonsa sanoi: ”Tuuli oli niin voimakas, että täytyi oikein koota voimansa, jotta olisi pystynyt kävelemään. Tuli eteni uskomattoman nopeasti. Se paloi kuin tuli dynamiitin sytytyslangassa. Me vain keräsimme eläimet ja lapset, nousimme autoihin ja lähdimme.” Kun he palasivat, he olivat aivan varmoja, että heidän kotinsa oli palanut poroksi. Tuuli oli kuitenkin työntänyt tulen viereisen palstan läpi säästäen kokonaan heidän talonsa.
La Crestassa, joka sijaitsee kymmenkunta kilometriä Alpinesta länteen, Albert Davis sanoi heränneensä sunnuntaiaamuna kello viiden aikoihin. ”Voimme nähdä tulen raivoavan Alpinesta tuonne saakka niin pitkälle kuin silmä kantoi”, hän sanoi viitaten laakson toiselle puolelle. Harbisonkanjoni sijaitsee La Crestan ja Alpinen välillä. Siitä oli tuleva erityisen hävityksen kohde. Hänen vaimonsa sanoi: ”Kun lähdimme sunnuntaina, näimme tuulen puhaltavan tulta kanjonin reunan yli. Tulipalloja lensi jyrkänteen yli ja putosi alla olevaan kanjoniin.” Iltapäivän kuluessa noin 80 kanjonin asuinrakennusta joko tuhoutui tai vaurioitui.
Sitten tuuli työnsi tulen ylös mäkeä La Crestaan, alueelle, jossa on 30000–40000 dollarin (130000–170000 markan) arvoisia asuinrakennuksia. ”Juuri tässä sijaitsi useita taloja”, Davis sanoi. Osia savupiipuista oli jäänyt pystyyn. Eräässä pihassa oli lasten keinun metallikehykset. Eräs uutistoimittaja laski 40 asuinrakennuksen vaurioituneen vaihtelevassa määrin La Crestassa.
Tuli kulki hyppäyksittäin niin rikkaitten kuin köyhienkin talojen keskellä. Jotkut kodit paloivat, toiset jäivät selittämättömästä syystä koskemattomiksi.
”Kukaan ei todella ajattele paloa, ennen kuin se on aivan hänen kohdallaan”, sanoi Joseph Taschetti El Cajonista, joka on vain vajaan 30 kilometrin päässä San Diegosta itään. Hän oli mennyt auttamaan erästä ystäväänsä, jonka koti oli vaarassa. ”Tuli saapui suunnattomin hyppäyksin”, hän sanoi. ”Se saattoi loikata ehkä 30 metriä, sitten polttaa ja hypätä jälleen. Autot räjähtelivät. Taloja paloi poroksi.” Bruce Jenson sanoi: ”Kukaan ei olisi voinut kulkea tulta nopeammin, jos hän olisi ollut sen edessä. Oli vain pysyteltävä poissa sen tieltä, kuten me pysyttelimme.”
Kun San Diegon palo lopulta saatiin tukahdutetuksi keskiviikkona kello 18, noin 75000 hehtaarin suuruinen ala oli palanut ja ainakin 250 taloa oli tuhoutunut.
Miten tuollaisia paloja voi syntyä?
Miten tuollaiset tuhoisat tulipalot saavat alkunsa, ja miksei niiden valtaa voida rajoittaa?
Etelä-Kalifornia on kuivaa aluetta. Ruoho, pensaat ja pienet puut sisältävät vettä talvella, mutta pitkien kesäkuukausien aikana nämä pienet kasvit muuttuvat ruskeiksi. Kuivina ja öljyisinä ne odottavat vain satunnaista kipinää sytyttämään ne tuleen. Vaara on niin suuri, että valtateiden varsilla on suuria kilpiä, joissa kielletään tupakoimasta vaarallisilla alueilla.
Tuuli on toinen tekijä. Aika ajoin kuumat, kuivat autiomaan tuulet kulkevat kanjonien läpi korkeapaineen alueelta sisämaan autiomaista matalapaineen alueelle Ison valtameren yläpuolelle. Niitä kutsutaan niillä seuduin ”Santa Anan” tuuliksi, ja ne lisäävät moninkertaisesti palovaaraa. Nykyhistorian rajuin Santa Ana aiheutti tämän suuren onnettomuuden. Tuulet saapuivat vuodenaikaan nähden aikaisin, tavallista voimakkaampana ja melkein täysin vailla kosteutta. Ne muuttivat kipinät tuhoisiksi kaikelle, mikä oli tuulen kulkusuunnassa.
”Tulimyrskyjä”
Tuollaisissa olosuhteissa kehittyy kauheita ”tulimyrskyjä”. Palokuntalaiset sanovat lämpötilan kohoavan yli tuhanteen asteeseen. Kuuma ilma kohoaa niin nopeasti, että se vetää tuulta joka suunnalta. Kieppuvat liekit nousevat 20–30 metriä ilmaan ja lähettävät kipinöitä puolentoista kilometrin korkeudelle.
Palot riistäytyvät valloilleen saavuttamattomilla vuoristoalueilla ja huokuvat sitten tuhoa asuttujen alueiden rajoilla. Siitä huolimatta ihmiset jatkuvasti asuvat vaara-alueilla. Vuorten harjanteilla on parempi ilma, sieltä avautuu loistava näköala ympäröivän alueen yli tai siellä on ”Vanhan lännen” tuntua, josta voi nauttia niin lähellä suurkaupunkialuetta.
Kun tuollainen palo riistäytyy valloilleen, jokaisen kodin suojelemiseksi ei ole tarpeeksi palokalustoa. Palokuntalaiset yrittävät tukahduttaa paloa reunamilta ja pelastaa kaiken minkä voivat.
Tuhannet miehet taistelivat tulta vastaan useita päiviä. Talonomistajat varjelivat kotejaan puutarharuiskujen, sankojen ja lapioiden avulla. Pihoja kasteltiin läpimäriksi. Nurmikonkastelulaitteita jätettiin katoille. Ihmiset käyttivät märkiä mattoja asuntojensa lähelle lentäneiden hehkuvien kekäleiden sammuttamiseen. Talonomistajat uhmasivat tuulia, jotka toisinaan olivat niin voimakkaita, että ne huojuttivat autoa tai kaatoivat miehen kumoon. Kun he hävisivät kamppailun, he näkivät, kuinka kymmenen metriä korkea liekkipatsas nielaisi heidän kotinsa.
Vettä ja kemikaaleja pudotettiin ilmasta. 25 vuotta vanhat B-17-pommikoneet jylisivät kukkuloiden yläpuolella 30 metrin korkeudella pudottaen vettä. Eräs Kanadasta tullut erikoiskone lensi matalalla läheisen Ison valtameren yllä, imi vettä letkuja pitkin ja pudotti siitä sitten 5500 litraa tuleen joka kuudes minuutti.
Palokuntalaiset raivasivat palolinjoja ja sytyttivät valvottuja vastatulia tuhotakseen pensaikkoa, johon varsinainen palo olisi voinut tarttua. Tulen vallan rajoittaminen oli palokuntalaisten ensimmäinen päämäärä. Tarkoituksena oli rajoittaa tuli yhdelle alueelle, sen sijaan että olisi sammutettu kaikki parhaillaan riehuvat palot.
Kun tuulet tyyntyivät, uupuneet palokuntalaiset rajoittivat ja sen jälkeen sammuttivat kaikki Etelä-Kalifornian palot. Uutena ongelmana oli vesien paljous. Suuria vedellä kasteltuja alueita, joka olivat ilman normaalia kasvullisuuttaan, uhkasivat pelottavat maanvieremät ja tulvat. Pelättiin, että talvisateet voisivat aiheuttaa yhtä paljon vahinkoa kuin tulikin!
Naapurien apu
Palokuntalaiset taistelivat urheasti. Julkiset laitokset saivat solkenaan avuntarjouksia. Vapaaehtoista apua oli tarjolla enemmän kuin oli mahdollista ottaa vastaan. Jokainen puhui toisten tarjoamasta avusta. Eräs mies, jonka oma koti oli juuri palanut, oli toisen uhanalaisen talon katolla auttamassa sen suojelemista.
Jehovan todistajien lukuisten seurakuntien valvojat suorittivat tarkistuksia nähdäkseen, että jokaisella oli paikka minne mennä (noin 85 prosenttia Pine Valleyn seurakunnasta oli evakuoitava). Toiset seurakunnat tarjosivat tarvikkeita ja varasivat aineellista apua tarvittaessa. Valvojat havaitsivat usein, että lähistön raamatuntutkistelunpalvelijat olivat jo huolehtineet evakuoimisesta ja olivat auttamassa talojen kastelemisessa.
Sauguksen erään seurakunnan valvoja Lloyd Harding sanoi: ”Syvimmän vaikutuksen teki meihin mm. se, että kaikkialla minne menimme veljet olivat jo olleet siellä henkilökohtaisesti huolehtien toinen toisistaan.” Hänen seurakuntansa jäsenistä 35–40 oli tullut alas uhanalaiselta kukkulalta, ja heidät oli majoitettu erään todistajan kotiin.
Glen Chart oli ollut poissa kotoaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että hänen kotinsa oli vaarassa. Palatessaan hän näki sen takana olevan kukkulan olevan tulessa ja otaksui talonsa palaneen. Mutta siellä olikin parikymmentä ihmistä. ”Talomme ympärillä oli niin paljon veljien autoja, että meidän oli pysäköitävä erään toisen ajotielle”, hän sanoi. Tärkeät esineet oli siirretty pois talosta ja samoin hänen lemmikkieläimensä. Ihmiset kastelivat hänen taloaan ja pihamaataan ja kuten hän sanoi: ”Kaikesta oli huolehdittu hyvin!”
Jeanne Fuchsin koti Malibussa oli täysin palanut. Hän sanoi: ”Jokainen oli erittäin ystävällinen. Minua kohtaan on osoitettu paljon ystävällisyyttä. Ihmiset ovat todella nähneet vaivaa auttaakseen – kaikenlaiset ihmiset.”
Eräs mies kysyi: ”Miksi ihmiset eivät voi olla tällaisia silloin, kun ei ole suurta onnettomuutta?”
”Jumala loi ihmiseen tällaisen säälin”, sanoi eräs Jehovan todistaja myöhemmin. ”Ihminen ei ole kehityksen itsekäs tuote. Hän ei ole eläin, joka pyrkii vain ’kyvykkäimmän säilymiseen’. Sen sijaan ihmiset ovat Jumalan luomuksia, heidät on tehty Hänen kuvakseen ja he ilmentävät yhä jossain määrin Hänen jumalallisia ominaisuuksiaan, viisautta, oikeudenmukaisuutta, rakkautta ja voimaa.” Tosiasiana pysyy, että nuo haluttavat ominaisuudet ovat yhä ihmisessä siitä huolimatta, mitä ihmiset ovat tehneet tukahduttaakseen nuo ominaisuudet ja mitä nykyinen kilpailulle ja materialismille perustuva yhteiskunta on tehnyt tappaakseen ne!
Ateistit, agnostikot, epäuskoiset ja kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat ihmiset ilmentävät niitä yhä, kun tarve on todella suuri.
Jehovan todistajat ovat onnellisia tietäessään, että pian kaikki ihmiset osoittavat tuota Jumalan antamaa säälin ominaisuutta, kun ihmiskunnan Luoja korvaa maan nykyisen itsekkään järjestelmän todella vanhurskaalla järjestelmällä.