Eläimet lääkäreinä

ELÄIMETKÖ lääkäreinä? Sehän voi kuulostaa lasten satukirjan esitykseltä. Kuitenkin on tosiasia, että monet eläimet osaavat erittäin hyvin hoitaa vaivansa. Ja niiden keinot osoittautuvat usein tehokkaammiksi kuin ihmisten käyttämät keinot. Luoja on todellakin lahjoittanut eläimille vaistomaisen kyvyn hoitaa itseään, kun ne loukkaantuvat tai sairastuvat.

Kirjailija ja luonnontutkija Archibald Rutledge muistaa, että ollessaan poikana plantaasilla hän piti monia villieläimiä lemmikkieläiminä, ja yksi niistä oli pieni valkohäntäinen hirvi. Eräänä päivänä hän huomasi, että hänen lemmikkinsä oli piikkilanka-aidassa repinyt pahan haavan kylkeensä. Auttaakseen haavaa paranemaan hän puhdisti sen ja sitoi sen huolellisesti.

Hirvi näytti kuitenkin tietävän paremmin kuin sen ihmisystävä, miten haavaa piti hoitaa. Vasa veti siteen pois, nuoli huolellisesti karvat pois vahingoittuneelta alueelta ja piti sitä sitten paljaana raittiissa ilmassa ja auringonvalossa. Mitä tapahtui? Lyhyessä ajassa haava parani.

Miten tuo pieni hirvenvasa voi saada niin hyvät tulokset? On havaittu, että eläimillä on kielessään ensiluokkaista antiseptistä ainetta. Niiden syljen entsyymit toimivat luonnollisena, mietona bakteereja tappavana aineena. Kokeet ovat osoittaneet, että kun sitä on lisätty bakteeriviljelyksiin, bakteerit eivät menestyneet. Mutta viljelyksissä, joita ei ollut käsitelty syljellä, taudinsiemenet menestyivät hyvin. Siis jo monien eläinten suussa näyttää olevan valmis lääkelaatikko.

Niiden parannusmenetelmät ja lääkkeet

Kun jokin vamma tai sairaus on uhkana eläimen terveydelle, sen Jumalalta saama vaisto määrittää ongelman ja sanoo, mitä sen tulisi tehdä. Tämä auttaa sitä saamaan oikean lääkemääräyksen ja käyttämään parasta lääkettä sen parantamiseksi, mikä sitä saattaa vaivata. Frank W. Lane huomauttaakin kirjassaan Nature Parade: ”Eläimet toimivat ikään kuin ne tietäisivät, että eri sairaudet vaativat erilaista hoitoa.”

Jos esimerkiksi eläin on loukannut itsensä, se etsii yksinäisyyttä, missä se saa levätä täysin. Jos sillä on kuumetta, niin se etsii ilmavan, varjoisan paikan läheltä vettä. Siinä se pysyy hiljaisena, syö hyvin vähän ja juo usein vettä. Jos eläimellä on reumatismi, se asettuu auringonvaloon ikään kuin imeäkseen lämmön kipunsa lievittämiseksi. Joskus eläimet syövät ruohoa oksentaakseen. Kun ne tarvitsevat verenvuotoa tyrehdyttävää ainetta, jotkut eläimet syövät tammen kuorta ja oksia, joissa on parkkihappoa, verenvuotoa tyrehdyttävää lääkettä.

Villieläinten keräilijä Joseph Delmont havaitsi eläinten lääkintätaidon tehokkuuden melko huvittavalla tavalla. Eräänä päivänä hän havaitsi lemmikkiorankinsa paistattavan päivää ja pitävän molempia käsiään vasemman poskensa päällä. Hän huomasi, että oranki oli voidellut kasvojensa vasemman puolen märällä savella ja että se piti toista suurta savikimpaletta painettuna alaleukansa vasempaa puoliskoa vasten. Hän näki myös, että oranki oli täyttänyt suunsa savella. Oliko tämä jotain orangin ilveitä? Ei, sillä Delmont havaitsi pian, että hänen lemmikkinsä leuka oli turvonnut ja siinä oli paha ienajos.

Tuli melko ilmeiseksi, mitä oranki yritti tehdä. Se tohtoroi vaivaansa pitämällä siinä kylmää savihaudetta. Parantuiko se tuolla keinolla? Kolme päivää myöhemmin oranki veti irti särkevän hampaan, ja mainostaakseen lääketieteellistä saavutustaan se toi hampaan isännälleen silminnähtävän ylpeänä. Tri Oranki tosiaan tiesi, miten hoitaa tuskallista hammaspulmaansa!

Afrikkalainen puhveli ei ole hitustakaan huonompi, mitä tulee terveyspulmista selviämiseen. Delmont kertoo, että kerran hän kohtasi sattumalta lauman noita puhveleita, joita vaivasi paha syyhy. Hän seurasi niitä nähdäkseen, miten niille kävisi, ja kuljettuaan kymmenen päivää ne saapuivat mutaisen järven rannalle. Siellä puhvelit ryhtyivät osittaiselle paastolle ja viettivät suurimman osan päivästä rypien mudassa ja seisten kaulaa myöten vedessä.

Kuukauden kuluttua Delmontilla oli tilaisuus tutkia yhtä niistä ja hän näki, että sairaille alueille alkoi taas kasvaa karvaa ja että kiusalliset punkit olivat melkein hävinneet. Koska lauma ei osoittanut mitään liikkeelle lähtemisen merkkejä, hän jatkoi sen tarkkailemista. Muutamien päivien kuluttua ne alkoivat hoitaa kaulaansa kierittäen sitä usein liejussa ja muodostaen kovia, paksuja mutakerroksia viimeisten tartunnan saaneitten kohtien päälle. Puhvelit eivät palanneet säännölliseen ruokavalioonsa eivätkä lopettaneet mudalla lääkitsemistään, ennen kuin ne olivat täysin parantuneita.

Terveydenhoitoa

Sairauden parantaminen ja varotoimiin ryhtyminen sen välttämiseksi ovat tietysti kaksi aivan eri asiaa. Tässä jälkimmäisessä suhteessa havaitsemme Jumalan varustaneen eläimet terveydenhoitovaistolla. Monet eläimet, niin suuret kuin pienetkin, tosiaan ryhtyvät toimenpiteisiin säilyttääkseen hyvän terveyden.

”Sekä linnut että maaeläimet”, sanoo Rutledge, ”kylpevät säännöllisesti vapauttaakseen ruumiinsa ei ainoastaan loiseliöistä vaan myös mahdollisista tartunnan lähteistä. Näitä kylpyjä on monia erilaisia – vedessä, auringossa, mudassa ja pölyssä. . . . Viiriäisen, kauluspyyn ja villikalkkunan kaltaisten riistalintujen melkein päivittäinen tapa on ottaa pölykylpyjä hyönteisten pitämiseksi loitolla.”

Harkitsehan, mitä villikalkkuna tekee pitääkseen poikasensa terveinä. Kun sataa, niin nuoren kalkkunan tautien vastustuskyky heikkenee. Siksi kalkkunaemo pakottaa ne syömään erään maustepensaan karvaita lehtiä. Vaikka nuo lehdet eivät ole kalkkunoiden säännöllistä ruokaa, niin ne varaavat tarpeellisen lääkkeen, jota poikaset tarvitsevat tuona kriittisenä aikana.

Korppikotkatkin, jotka syövät toisten eläinten raatoja, noudattavat käytännöllisen hygienian terveydenhoito-ohjelmaa, joka todella ehkäisee sairauksia. Ne pitävät ruokailuvälineensä, suuren nokkansa, tunnollisen puhtaana. Ne etsivät myös korkean aurinkoisen paikan, missä ne istuvat siivet levällään puhdistaessaan sulkansa. Rutledge huomauttaa, että korppikotkan elintapa ”vaatii erikoista varovaisuutta terveydenhoidollisesti ja se osoittaa sitä”. Tämä auttaa selittämään, miksi nuo haaskalinnut eivät saa tartuntaa siitä, mitä ne syövät.

Kevätaikana talviunesta heränneet mustakarhut ovat alttiita sairauksille, koska ne ovat alikuntoisia. Miten ne hoitavat terveyttään? Ne syövät marjoja ja kaivavat maasta paljon eräiden kukkien mukuloita, jotka vaikuttavat ulostuslääkkeen tavoin ja auttavat niitä pääsemään kuntoon.

Oletko tiennyt, että kun jotkut turkiseläimet, kuten koirat ja kissat, nuolevat itseään, niin se on todellisuudessa terveydenhoitoa? Useimmat noista eläimistä eivät saa ruokavaliossaan D-vitamiinia. Kuitenkin auringon toiminta niiden turkispeitteessä tuottaa sitä. Siksi ne nuolevat itseään saadakseen tuon runsaan vitamiinisadon vatsaansa. Siten tehden ne välttyvät riisitaudilta.

Meillä on taipumus ajatella, että merieläimet nauttivat jatkuvasta kylvystä, mutta kuitenkin nuo syvyyksien asukkaat puhdistavat jatkuvasti pois likaa, jota tulee niiden ruumiiseen. Monet äyriäiseläimet käyttävät jalkojaan puhdistusvälineinä. Joihinkin kaloihin on kiinnittynyt pienen pieniä äyriäiseläimiä, jotka toimivat lian hävittäjinä. Vesieläimetkin siis hoitavat terveyttään.

Sir Ray Lankester, joka oli kerran Ison-Britannian luonnonhistoriallisen museon johtaja, sanoi: ”On merkille pantavaa, että eliöitten mukautuminen ympäristöönsä on niin ehdottoman täydellistä luonnossa ihmistä lukuun ottamatta, että taudit ovat tuntemattomia jatkuvana ja normaalina ilmiönä noissa olosuhteissa. Kaikki taudit, joihin eläimet ovat taipuvaisia, hetkellistä ja erittäin poikkeuksellista tapausta lukuun ottamatta, johtuvat ihmisen väliin tulosta.”