Tarkkailemme maailmaa
Konventteja Espanjassa
◆ Ensimmäistä kertaa historiassa Jehovan todistajien annettiin pitää konventteja Espanjassa. Yksi pidettiin 5. helmikuuta Madridissa ja toinen päivää myöhemmin Barcelonassa. Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran presidentti, joka vieraili Espanjassa tuohon aikaan, puhui molemmissa konventeissa. Madridin lehdistö julkaisi yksityiskohtaisia selostuksia siellä pidetystä konventista. Todistajat arvostivat suuresti hallituksen virkailijoiden erinomaista yhteistoiminnallisuutta, mikä teki konventit mahdollisiksi. Näissä kahdessa konventissa oli läsnä 14569 henkeä.
Uskonnolliset lehdet vaikeuksissa
◆ Useimmille uskonnollisille lehdille vuosi 1970 osoittautui erityisen vaikeaksi vuodeksi. The Christian Century sanoi tämän johdosta: ”Vuosi 1970 oli tuomion aikaa monelle lehdelle. Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Kanadassa suuri määrä niitä yksinkertaisesti kuoli.” Levityksestä ja mainoksista saadut tulot vähenivät huomattavasti, ja sen lisäksi inflaatio nosti tuotantokustannuksia. Vastakohtana näille sortuville uskonnollisille lehdille Vartiotorni-lehden levikki kasvoi jatkuvasti. Vuoden 1970 alussa sen levikki oli 6 miljoonaa, vuoden päättyessä levikki oli 6750000, ja nyt se on sivuuttanut 7000000 kappaleen rajan.
Kirkon hyväksymiä abortteja
◆ Kanadan yhdistyneen kirkon 24:s yleinen kirkolliskokous julisti, että abortti on ”moraalisesti hyväksyttävä tietyissä lääketieteellisissä, yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa tilanteissa”. Se kehotti Kanadan hallitusta poistamaan abortin rikoslaista. Amerikan luterilainen kirkko on omaksunut suunnilleen samanlaisen asenteen julistamalla: ”Evankelisen etiikan perusteella nainen tai pariskunta voi päättää vastuuntuntoisesti hakea aborttia.” Nämä näkökannat eivät ole sopusoinnussa ihmiselämän kunnioittamista koskevan Raamatun käskyn kanssa.
Työntekijät varastavat enemmän
◆ On arvioitu, että vuoden 1971 aikana järjestäytynyt rikollisuus maksaa Yhdysvaltain teollisuudelle 500 miljoonaa dollaria (2100 milj. mk). Monet ihmiset, jotka valittavat sellaista rikollista toimintaa, edistävät todellisuudessa vielä suurempaa rikollisuuden lajia. He ovat työntekijöitä, jotka varastavat rahaa ja kauppatavaroita työnantajiltaan. On arvioitu, että vuoden 1971 aikana Yhdysvaltain teollisuus menettää yli 4000 miljoonaa dollaria (17000 milj. mk) sellaisten varkauksien takia.
Taloudellisia vaikeuksia
◆ Yhdysvallat ei ole ainoa maa, jolla on ollut taloudellisia vaikeuksia. Englantilaisten yhtiöiden vuonna 1970 kärsimät vajaukset olivat kaksi kertaa niin suuret kuin vuonna 1969. Arviolta 250000–300000 työpaikkaa lopetettiin Isossa-Britanniassa. Alankomaissa monet pienet liikkeet lopettavat toimintansa ja myyvät tavaransa loppuun tai sulautuvat toisiin. Lähes 600 yhtiötä Italiassa on taloudellisissa vaikeuksissa. Länsi-Saksassa 47000 työntekijää oli lyhennetyllä työviikolla joulukuussa, mikä on epätavallista tuossa maassa. Vauraassa Japanissakin liikkeiden vararikot lisääntyivät vuonna 1970. Eräs japanilainen toimitusjohtaja huomautti, että Japanin on tulevaisuudessa todennäköisesti kohdattava ne taloudelliset ongelmat, jotka nyt vaivaavat Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Monissa maissa eivät edessä olevien kuukausien taloudelliset odotteet ole hyvät.
Etiopian kirkon kriisi
◆ New York Times -lehden (17.2.1971) mukaan Etiopian ortodoksinen kirkko ”on kriisikaudessa”. Sen vaikutus on suuresti heikkenemässä. Tämä pitää erityisesti paikkansa koulutettujen kaupunkilaisnuorten keskuudessa. Koska kirkko omisti kolmanneksen kaikesta Etiopian omaisuudesta 17. ja 18. vuosisadalla ja jakeli sen myöhemmin papeille, suuri määrä maasta on pappien käsissä. Koska papeilla on lupa mennä naimisiin, he ovat voineet siirtää maan pojilleen, ja jos pojista tulee pappeja, kuten joka 70:nnestä etiopialaisesta tulee, maa pysyy verovapaana.
Avioerojen määrän lisääntyminen
◆ Avioerojen määrä kasvoi jyrkästi Yhdysvalloissa 1960-luvun aikana. Vuonna 1960 oli 35 eronnutta jokaista 1000:ta naimisissa olevaa pariskuntaa kohti. Vuonna 1970 suhde oli 47 eronnutta jokaista 1000:ta avioliitossa olevaa pariskuntaa kohti, mikä merkitsee 33 prosentin lisäystä.
Elämä alkaa 40-vuotiaana?
◆ Afrikassa voi toivoa elävänsä keskimäärin 35 vuotta. Joissakin Aasian kehitysmaissa, samoin kuin latinalaisessa Amerikassa, luku on 40–50 vuotta. Eräässä Yhdistyneiden Kansakuntien raportissa huomautettiin, että Gabonissa, joka sijaitsee Afrikan länsirannikolla, miesten elinikä on keskimäärin 25 vuotta.
Omaan rotuun kuuluvat rikollisten uhreina
◆ Väkivallan syitä ja ehkäisyä tutkiva Yhdysvaltain kansallinen komissio on julkaissut tilastoja, jotka osoittavat, että noin 90 prosenttia Yhdysvaltain kaupunkialueilla suoritetuista tapoista, pahoinpitelyistä ja raiskauksista kohdistettiin saman rodun edustajiin – mustat mustia vastaan, valkoiset valkoisia vastaan. Vain ryöstöissä oli merkittävä ero: 47 prosenttia niistä oli sellaisia, joissa mustat ryöstivät valkoisilta. Ottamatta rotua huomioon 18–24-vuotiaat suorittivat ryhmänä neljä kertaa niin paljon rikoksia kuin vanhemmat ihmiset.
Lääkkeet eivät tehoa tippuriin
◆ Vietnamissa olevia amerikkalaisia sotilaita hoitavat lääkärit ilmoittavat, että yleisimmän heidän keskuudessaan esiintyvän sukupuolitaudin, tippurin, hoitaminen käy yhä vaikeammaksi. Tautibakteeri on tullut vastustuskykyisemmäksi hoidon perustana käytettyä lääkettä, penisilliiniä, vastaan. Eräs armeijan lääkäri sanoi: ”Kasvanut vastustuskyky on maailmanlaajuinen asia.” Yhdysvaltain armeijan tietojen mukaan sukupuolitauti tarttuu joka vuosi 200 sotamieheen jokaisesta tuhannesta.