Sukeltamalla ruokaa

LINNUT hankkivat ruokansa monin eri tavoin, mutta on erittäin kiehtovaa katsella lintuja, jotka hankkivat ruokansa sukeltamalla.

Jotkut linnut käyttävät taivasta jättiläismäkenä ja syöksyvät suurista korkeuksista pää edellä veteen saaliinsa kimppuun. Toiset kiitävät pitkin veden pintaa ja näykkäävät ruokansa mennessään. Vielä jotkut painuvat hitaasti ja värettäkään synnyttämättä pinnan alle ja ajavat kaloja takaa veden alla, missä ne tavoittavat saaliinsa.

Syöksysukeltajat

Syöksysukeltajien mestari on todennäköisesti lähes metrin mittainen suula. Tämä valkoinen salama, jonka siivenkärjet ovat mustat, syöksyy tulevan ateriansa kimppuun eri korkeuksista riippuen siitä, miten syvällä kala ui. Se voi sukeltaa veteen vain muutaman metrin korkeudesta ilmasta, mutta se voi myös syöksyä veteen yli kolmenkymmenen metrin korkeudesta pää edellä, jolloin se vähän ennen vedenpintaan iskeytymistään sulkee kokonaan siipensä, joiden kärkien väli on noin kaksi metriä. Iskun voima on niin suuri, että joskus veden pärskeet saattavat kohota neljättä metriä korkealle ilmaan. Se on sykähdyttävä näky katsella!

Suulia on tavattu kalastajien verkoista, jotka ovat olleet jopa kolmisenkymmentä metriä vedenpinnan alapuolella, mikä osoittaa, miten syvälle ne voivat sukeltaa. Tavallisesti se kuitenkin nousee pinnalle muutaman sekunnin kuluttua ja lepää aalloilla, kunnes se on niellyt saaliinsa. Sitten se kohoaa taas korkeuksiin etsimään uutta riistaa.

Pelikaani on toinen syöksysukeltaja, vaikka sitä on vaikea uskoa, kun sitä tarkkailee kuivalla maalla. Vaappuessaan lyhyillä, tukevilla jaloillaan se vaikuttaa hullunkuriselta kuin sirkuspelle. Sen valtava nokka ja siitä riippuva suuri venyvä pussi korostavat sen koomista ulkonäköä. Mutta ilmassa kuva muuttuu aivan toisenlaiseksi. Se on siellä erittäin viehättävä, ja suurissa korkeuksissa siitä uhoaa sellaista voimaa ja arvokkuutta, että vain kotka kilpailee sen kanssa. Sen puolitoista metriä pitkä ruumis ja siipienväli, joka on 2,5–3,5 metriä, tekee siitä todella harvinaisen komean lentäjän!

Ruskea pelikaani, joka on hiukan valkoista sukulaistaan pienempi, on perheen varsinainen sukeltaja. Se vaanii kaloja usein jopa 15 metrin korkeudesta, sulkee sitten siipensä ja syöksyy alas suurella nopeudella. Mutta huolimatta sukelluksensa voimasta se ei tunkeudu kuin noin puoli metriä vedenpinnan alle, koska sen ruumis on hyvin kevyt. Siitä huolimatta käy ani harvoin niin, ettei se saa pussiinsa kalaa.

Kun pelikaani nousee vedestä, niin sen pussissa ei ole ainoastaan kalaa, vaan jopa kymmenisen litraa vettä tai enemmänkin. Usein lokit tai muut pienemmät vesilinnut ovat odottamassa sitä. Ja kun suuri pelikaani avaa nokkansa päästääkseen veden pois, ne istuutuvat sen selkään tai päähän ja kurkottavat ja kahmaisevat kalat sen nokasta. Pelikaanin uurastus voi siis mennä hukkaan, ellei se ole varuillaan.

Toisella syöksysukeltajalla, kalasääskellä, on samanlainen ongelma. Kun se on pyytänyt saaliinsa, niin lähettyvillä oleva valkopäämerikotka voi käyttää suurempaa kokoaan ja voimaansa ja pakottaa sen luopumaan siitä. Se ei merkitse, että kalasääski olisi pieni tai pelokas. Se on varsin isokokoinen otus, ja sen siipienväli voi olla noin kaksi metriä. Sen sukellus on siksi todellinen nähtävyys, varsinkin jos se alkaa sadan metrin korkeudesta tai ylempää, mikä ei ole harvinaista.

Havaittuaan kalan lähellä vedenpintaa kalasääski ottaa suunnan, sulkee siipensä ja sukeltaa pää ja jalat edellä. Se iskeytyy veteen kovalla loiskeella ja vajoaa joskus kokonaan veden alle. Tavallisesti se nousee pian pinnalle saalis tukevasti kynsissään. Joskus sen kuitenkin tiedetään arvioineen väärin.

Kerran kalasääsken nähtiin upottavan kyntensä suurempaan kalaan kuin se jaksoi nostaa. Sen sijaan, että se olisi siis noussut ilmaan, kala veti sen veden alle. Lopulta kalasääsken onnistui irrottaa otteensa ja päästä pinnalle. Siinä se kuitenkin lepäsi kymmenkunta minuuttia ennen kuin jaksoi nousta jälleen lentoon.

Huomattavasti pienempi sukeltaja vaikka yhtä rohkea ja viehättävä on kuningaskalastaja. Se odottaa liikkumattomana korkean puun kuivuneella oksalla tutkien ehkä viitisentoista metriä alempana olevaa vedenpintaa terävällä katseellaan. Kun varomaton särkikala tai joku muu pikkukala uskaltautuu lähelle vedenpintaa, se syöksyy pää edellä tavoittamaan sitä pitkällä nokallaan. Kuningaskalastaja voi myös tähyillä ateriaa lentäessään, ja kun se näkee saaliin, se pysähtyy, lekuttelee hetken ja sukeltaa sitten kuin nuoli.

Veden yläpuolella leijaileva ja veteen syöksyvä tiiraparvi on myös tervetullut näky kalastajille. Tiirat syövät pikkukaloja, joita usein syvemmällä uivat suurempien kalojen parvet ajavat pinnalle, mikä selittää kalastajien mielenkiinnon. Nuo lokkien sukulaiset ovat niin viehättäviä lentäessään, että jotkut sanovat niitä meripääskyiksi.

Pintasukeltaja

Todella oudonnäköinen kalastaja on saksinokka, musta-valkoinen vesilintu, joka muistuttaa tiiraa monessa suhteessa. Mutta toisin kuin kaikilla muilla linnuilla saksinokalla on sivusta litistynyt veitsimäinen nokka, jonka alapuoli on huomattavasti pitempi kuin yläosa. Siitä nimi saksinokka. Se kalastaa ainutlaatuisella tavalla tällä harvinaisella nokallaan.

Saksinokka lentää ehkä satakunta metriä niin lähellä vettä, että sen alanokka viistää veden pintaa. Se vetää puoleensa pieniä merieläimiä. Sitten se palaa samaa reittiä ja kahmii nämä eliöt alanokallaan liukuessaan vettä pitkin. Nokka sulkeutuu kosketuksesta, joten saksinokka muistuttaa työssään olevaa ompelijaa saksineen.

Syvyyssukeltajat

Yksi kiinnostavimmista syvyyssukeltajista on vankkarakenteinen merimetso, jonka pituus vaihtelee 60 sentistä metriin. Sen höyhenistö on sävyltään tumma, usein pääväriltään musta, vihreään ja siniseen vivahtava. Sillä on pitkä, koukkupäinen nokka, ja se on sukua pelikaanille.

Mutta toisin kuin pelikaani ja muut syöksysukeltajat merimetso sukeltaa pinnalta tai matalalla sijaitsevalta istumapaikalta. Uidessaan se ponnahtaa ylöspäin ja eteenpäin ja laskeutuu veteen sirossa kaaressa siivet painettuina kylkiä vasten. Se voi havaita saaliinsa ennen sukeltamista, tai se voi ensin sukeltaa ja tähyillä kalaa ollessaan veden alla. Siivillään ja jaloillaan vauhtia antaen se ajaa saalistaan takaa ja tavoittaa sen. Joskus se sukeltaa hyvin syvälle, ja esimerkiksi Englannin rannikolta on löydetty merimetso rapumerrasta noin 40 metrin syvyydestä!

Jotkut kalastajat ovat valmentaneet poikasena kiinni otettuja merimetsoja pyytämään heille kaloja. Tämä tapa oli yhteen aikaan yleinen Englannissa, ja se on ollut kauan tunnettu itämailla. Merimetson kaulaan pannaan verraten löysä rengas, joka estää sitä nielemästä muita kuin pikkukaloja.

Uikku ja eräät muut kuikkalinnut kuuluvat parhaisiin sukeltajiin. Niillä molemmilla on samoja piirteitä: ne ovat verrattoman taitavia vedessä ja kömpelöitä maalla. Niiden jalat sijaitsevat ruumiin takaosassa, mikä tekee niistä erinomaisia uimareita ja sukeltajia mutta melkein avuttomia maalla. Ja koska esim. amerikanjääkuikat eivät osaa nousta lentoon maasta, niin niiden joutuminen maalle liian kauas vedestä merkitsee tavallisesti niille kuolemaa.

Pikku-uikkujen sukellusliikkeet ovat viehättävää katseltavaa. Ne vajoavat näkyvistä hiljaa ja nopeasti, ilman ääntä tai värettä. Jos ne nyt ovat veden pinnalla, seuraavassa hetkessä ne ovat kadonneet. Katsoja miettii, mahtoiko hän todellisuudessa nähdäkään niitä. Ja jos hän odottaa, hän voi päätellä, ettei hän nähnyt, sillä ne eivät ehkä enää näyttäydy hänelle. Ne voivat olla sukelluksissa pitkän tovin ja uida veden alla melkoisen matkan. Sitten ne nousevat ovelasti pinnalle työntäen veden yläpuolelle vain nokkansa ja silmänsä, joten niitä on vaikea erottaa.

Amerikanjääkuikka on paljon suurempi, lähes metrin mittainen, ja se on luultavasti kaikkien lintujen syvyyssukelluksen mestari. Se kirjaimellisesti lentää veden alla ja sen voimakkaat siivet kiidättävät sitä kuin jousen sinkoamaa vasamaa. Amerikanjääkuikka voi tavoittaa nopeimmankin kalan. Ja se voi pysytellä veden alla useita minuutteja ja ajaa takaa saalistaan lähes uskomattoman syvälle. Jääkuikkia on löydetty yli 50 metrin syvyyteen lasketuista verkoista! Ja niiden uskotaan sukeltavan vielä paljon syvemmälle.

Me olemme ehkä kuvitelleet, että linnut ovat kotonaan vain ilmassa. Ja vaikka tiira, kalasääski, pelikaani ja muut vesilinnut kuuluvat parhaimpiin lentäjiin, jotkut niistä ovat myös loistavia sukeltajia. Muutamat kilpailevat jopa kalojen kanssa vedenalaisessa liikkumiskyvyssään! Ei ole ihme, että ne niin menestyksellisesti hankkivat ruokansa sukeltamalla.