Näinkö paineesta vapaudutaan?

TUSKALLISEN paineen alaisina ihmiset toimivat usein hätäisesti. He voivat turvautua tilapäiseen lievitykseen, vaikka se ei todellisuudessa ratkaisekaan ongelmaa. He voivat jopa yrittää uskotella itselleen, ettei painetta aiheuttavaa ongelmaa ole olemassakaan.

Tuhannet ovat tänä aikana väittäneet löytäneensä keinon, jonka avulla he voivat vapautua paineesta ja jännityksestä. Mikä se on? Filosofia, sekä itämainen että länsimainen filosofia. Jotkut väittävät voivansa intensiivisen mietiskelyn avulla karkottaa mielestään aikamme vaikeudet ja löytää sisäisen rauhan. Toiset uskovat voimakkaaseen optimismiin ’myönteisen ajattelun voimalla’. ”Ole luottavainen!” he sanovat. ”Usko itseesi ja omiin kykyihisi onnistua!”

Onko tämä vastaus aikamme paineeseen?

On ilmeistä, että sellainen filosofia ei auta sinua selviytymään liikennekaaoksesta, jos ympärilläsi on pitkä jono autoja. Ja vaikka joku koettaisi karkottaa mielestään vaaranmerkit pahanlaatuisesta kasvaimesta, niin estäisikö se kasvaimen leviämistä hänen elimistössään?

Luottavaisuus ja optimismi ovat tietenkin hyviä ominaisuuksia, mutta niillä täytyy olla vankka perustus. Esimerkiksi New York Times Magazine julkaisi jokin aika sitten kirjoituksen J. I. Rodalesta, menestyksellisestä kustantajasta ja orgaanisen viljelyksen ja terveysravinnon alalla toimineesta johtavasta hahmosta. Lehden mukaan hän oli sanonut: ”Elän satavuotiaaksi, ellei joku humalainen taksinkuljettaja sitä ennen aja päälleni.” Kirjoituksen julkaisemisen jälkeisenä päivänä hän kuoli sydänkohtaukseen 72 vuoden ikäisenä.

Eläminen unimaailmassa ja pilvilinnojen rakenteleminen omasta kunnianhimostamme tai kuvitelluista kyvyistämme voi olla tyynnyttävää. Mutta jos sen ainoana perustuksena on epätäydellinen kykymme ja ajattelumme tai kuolevien ihmisten muuttuva filosofia, niin meitä odottaa epämiellyttävä herääminen jonakin päivänä.

Avun etsiminen salatieteistä

Mikä voisi auttaa meitä paremmin vapautumaan ahdistavasta epävarmuuden tunteesta kuin tulevaisuuden tietäminen ennalta?

”Salatieteet” miellyttävät lukuisia kannattajiaan monissa maissa. Yhä kasvava joukko ihmisiä koettaa oppia tuntemaan tulevaisuutta astrologian ja spiritististen istuntojen avulla.

Jo vuonna 1946 sanoi Washingtonin luonnonhistoriallisen museon intendentti (Associate Curator of Education at the American Museum of Natural History in Washington D.C.), että ”10000 asiakasta kysyy joka viikko neuvoa pääkaupungin astrologeilta”. Huomattavien lainsäätäjien kerrotaan käyttäneen hyväkseen povareitten palveluksia ja eräskin kongressin jäsen ”laaditutti horoskooppinsa joka viikko toimistossaan”.

Jos sinulla on taipumus etsiä helpotusta tällä tavalla, niin kysy ensin itseltäsi: Mikä on tilanne niissä osissa maailmaa, missä sellainen salatieteitten harrastus kuuluu päiväjärjestykseen? Millaiseen vapautukseen se on johtanut?

Joissakin Kaakkois-Aasian maissa käytännöllisesti katsoen koko väestö turvautuu astrologiaan etsien siltä ohjausta kaikkiin elämänsä asioihin. Spiritismi ja voodoo-kultti rehottavat monissa Afrikan ja latinalaisen Amerikan maissa. Sanoisitko, että se on tuonut rauhan, vakiintuneet olot ja turvallisuuden näille alueille? Vai onko niiden harjoittaminen ollut kuin huumaava lääke, joka on turruttanut ihmisten ajatukset näkemästä todellista tilannetta?

Rentoutuako turvautumalla tieteeseen?

Niin sanotuissa ”kehittyneissä” maissa monet panevat toivonsa siihen, että tiede ja teknologia keksivät ratkaisun maailman jännityksen lievittämiseksi. He ovat mielestään ”käytännöllistä”.

Kuka voi kieltää etteivät inhimillisen tieteen monet haarat olisi edistyneet suunnattomasti viimeisen puolen vuosisadan aikana? Saamme lukea hämmästyttävistä kirurgisista suorituksista, ”ihmelääkkeistä”, kuussa kävelevistä astronauteista ja maata kiertävästä avaruuslaboratoriosta. Ja sitten meillä on ”vihreä vallankumous”. Maataloustiedemiehet väittävät aloittaneensa sen kehittämällä uusia, runsassatoisia vehnä-, maissi- ja riisilajikkeita. Niiden on määrä ravita maailman kasvava väestö.

Eikö siis ole käytännöllistä luottaa siihen, että tiedemiehet vapauttavat meidät painetta aiheuttavista ongelmista teknologisella ”kaikkitietävyydellään”? Ei. Miksi ei?

Koska rehelliset tiedemiehet myöntävät, ’etteivät he ole kaikkitietäviä’.

Tarkastellessaan ihmisen elinympäristön maailmanlaajuista myrkyttämistä State University Collegen (New York) julkaisu Pollution sanoo:

”Yleensä maallikko kieltäytyy edes harkitsemasta tuhon mahdollisuutta. Hänen vakiovastauksensa kuuluu: ’Tiede ja teknologia ratkaisevat ongelmamme. Niin ne ovat aina tehneet.’ . . . yhä useammat tiedemiehet eivät yhdy tähän näkemykseen.”

Esimerkki terveydenhoidon alalta: Columbiayliopiston kirurgian professori Harry Grundfest sanoi 15. toukokuuta 1971: ”Syöpäongelman luonteesta on toistaiseksi vain hämäriä aavistuksia – puhumattakaan sen ratkaisemisesta.” Huolimatta kaikista lääketieteellisistä tutkimuksista ja ponnisteluista tutkimus osoittaa, että kokonaista 25 prosenttia Yhdysvaltain kansasta sairastuu syöpään jolloinkin elämänsä aikana. Kirurgit suorittavat nykyään hämmästyttäviä urotöitä siirtämällä ihmissydämiä. New York Times kirjoitti kuitenkin 16. heinäkuuta 1971, että sydäntaudit ovat jatkuvasti ensimmäisellä tilalla kuolemansyynä Yhdysvalloissa. Samoin ne ovat Suomessa. Muut ”tappavat taudit” uhmaavat samalla tavalla lääketieteen voittoja.

Vaikka viljantuotantoa onkin dramaattisesti lisätty joissakin maissa, niin myös ”vihreä vallankumous” on osoittanut vakavia heikkouksia. Eräs uutistoimisto AP:n kirjoitus totesi: ”Uudet risteytykset eivät ole yhtä rutonkestäviä kuin vanhat lajikkeet. On mahdollista, että uusi kasvisairaus voisi tuhota koko kansakunnan sadon – ehkä koko maailman sadon. Yhdysvaltain maissisadolle oli vähällä käydä niin viime vuonna.”

Tästä ja muista syistä ravintoasiantuntija William C. Paddock ilmaisi viime vuonna epäilyksensä siitä, että tämä olisi keino vapautua maailman ’väestöräjähdyksen’ aiheuttamasta paineesta. Hän sanoi: ”Vallankumous on vihreä vain siksi, että sitä katsellaan vihreitten silmälasien takaa. Jos lasit pannaan pois, niin vallankumous osoittautuu aistiharhaksi . . . se ei ole käyttökelpoinen.”

Hän ja muut viittaavat vielä seuraavaan lisätekijään: Ihminen autioittaa jatkuvasti paljon enemmän maata kuin mitä hän kastelulla valtaa takaisin. Lainataksemme erästä esimerkkiä: Lordi Richie Calderin mukaan Induslaakson väestö Länsi-Pakistanissa on lisääntynyt kymmenen uuden ruokittavan suun nopeudella joka viides minuutti. Kuitenkin ”saman viiden minuutin aikana samalla alueella menetetään lähes puoli hehtaaria maata vettymisen ja suolaantumisen takia”.

Eikö teknologinen tiede ole todellisuudessa tähän mennessä ollut juuri syynä moniin ilmiöihin, jotka synnyttävät aikamme painetta – liikennekaaoksesta ja LSD:stä maailmanlaajuiseen saastumiseen ja ydinsodan uhkaan asti? On helppo sanoa, että ”koska tiede on aiheuttanut nämä ongelmat, se löytää myös pääsytien niistä”. Mutta vaikka joku ihminen olisi kyllin voimakas uidakseen kauas myrskyävälle avomerelle, merkitseekö se välttämättä sitä, että hän jaksaa uida sieltä takaisin hukkumatta?

Väitteistään huolimatta tiedemiehet ovat itse yhtä alttiita kansallisen kunnianhimon tai henkilökohtaisen itsekkyyden paineelle kuin muutkin. He ovat yhä uudelleen ’myyneet’ tai ’kaupitelleet’ itsensä palvelemaan poliittisia tarkoitusperiä tai kaupallista ahneutta. He voivat tehdä ’ihmeitä’ tekniikan, fysiikan ja kemian avulla. Ihmissuhteita koskevien vaikeuksien ratkaiseminen on kuitenkin toinen asia. Murheellinen tosiasia on, että mitä ”inhimillisempi” ongelma, sen vähemmän tieteellä on annettavaa.

Niin häikäiseviltä kuin tiedemiesten saavutukset voivatkin näyttää, heidän lähes maagilliset saavutuksensa eivät lopullisessa tarkastelussa anna sen realistisempaa lupausta tosi vapautuksesta kuin luita kalisuttavan ja taikakalua heiluttavan afrikkalaisen noitatohtorin toimeenpanema rituaalitanssi.

Voittavatko ”terve järki” ja ”ihmisen kunniallisuus”?

Jotkut ihmiset etsivät vielä lohtua siitä vakaumuksesta, että ihmiskunta lopulta herää tajuamaan vaarat ja tekee sen, mikä on välttämätöntä tilanteen korjaamiseksi. He uskovat, että hallitusten johtomiehet alkavat vähitellen kiinnittää yhä enemmän huomiota aikamme ongelmien vakavuuteen.

Niinpä he sanovat, että vapautus voidaan saada uskomalla ”ihmiskunnan luontaiseen kunniallisuuteen”. He kehottavat uskomaan ”ihmisten haluun ja kykyyn ratkaista ongelmat yhdessä”.

Ovatko he oikeassa? Voimmeko todella saada lievitystä sellaisesta vakaumuksesta?

Monet ihmiset elävät rauhassa, joten toisetkin voisivat. Jotkut ovat rehellisiä, eivät varasta eivätkä petä. Toisetkin voisivat olla samanlaisia. Joillakin alueilla ihmiset eivät saastuta ilmaa, vettä ja maata kemikaaleilla tai koneitten pakokaasuilla. Toiset voisivat jäljitellä heitä, olla valmiit uhraamaan jotakin, muuttamaan elämäntapansa, jotta kaikki voisivat säästyä vahingolta. Niin, he voisivat tehdä sen, mutta kysymys on: tekevätkö he sen? Ovatko he tehneet siten aikaisemmin? Ovatko he nyt kulkemassa siihen suuntaan?

Onko ihmisen ”luontainen kunniallisuus” estänyt sotia syttymästä? Historia luettelee tuhansia rauhansopimuksia ja hyökkäämättömyyssopimuksia. Mutta asia on niin kuin Ranskan entinen presidentti Charles de Gaulle sanoi: ”Sopimukset ovat kuin ruusuja ja nuoria tyttöjä: ne kestävät, minkä kestävät.”

Katsokaamme vain yhtä esimerkkiä: historiallista Briandin – Kelloggin sopimusta vuodelta 1928. Sopimusta tervehdittiin erittäin suurena saavutuksena, ja se kielsi sodan ”kansallisen politiikan välikappaleena”. Kuudenkymmenenkahden maan edustajat allekirjoittivat sen juhlallisesti. Runsaan kymmenen vuoden kuluttua useimmat noista kansoista olivat kuitenkin kietoutuneet toisen maailmansodan veriseen teurastukseen.

Epäilemättä useimmat ihmiset haluaisivat rauhaa. Mutta kun itsekkäät edut ovat kysymyksessä, niin he ovat halukkaat uhraamaan rauhan. Aineellinen hyvinvointi, valta ja kansallinen ylpeys merkitsevät heille enemmän kuin ihmiselämä. Tämä koskee muitakin rasitusta ja jännitystä aiheuttavia suuria ongelmia.

Kuulostaa ylevältä puhua ’uskosta ihmiskunnan luontaiseen kunniallisuuteen’, mutta onko se realistista?

Onko esimerkiksi realistista ajatella, että rikollisuus rehottaa vain gangsterien, raiskaajien ja kiristäjien keskuudessa? Tai että kaikki rikolliset tulevat köyhyyden rasittamilta slummialueilta?

Eräs kanadalainen etsivätoimisto havaitsi tutkimuksissaan, että keskimäärin ”joka kolmas työntekijä on pohjimmaltaan epärehellinen” ja etsii tilaisuutta varastaa, kun taas ’toinen kolmasosa varastaa, jos siihen tarjoutuu tilaisuus’. New York Times -lehden (10.6.1971) mukaan apulaispiirisyyttäjä Murray J. Gross sanoi, että Wall Streetin rahamaailmassa varastaminen on kuin ”kaikkia varten”. ”Kaikki varastavat – lähetit, virkailijat, vieläpä valvontahenkilökunta.”

Yhdysvaltain rikostutkijain järkyttävän arvion mukaan näennäisesti ”kunnon” työntekijöiden varastamien tavaroiden kokonaisarvo on 70 kertaa suurempi (noin 4000000000 dollaria [17 mrd. mk] vuodessa kuin suoranaisten rikollisten varastamien tavaroiden kokonaisarvo.

Lisäksi joka päivä ilmaantuu lisää todisteita siitä, että nyt, kuten ennenkin, korkeissa hallituksen viroissa olevat miehet ovat yhtä alttiita kiusaukselle väärentää tosiasioita ja osallistua petoksiin kuin tavallinen kansalainen – ehkä enemmänkin. Meitä ei hyödytä vähääkään, jos väitämme, että asia on toisin.

Entä sitten? Olemmeko menettäneet toivomme vapautuksen löytämisestä? Emme suinkaan.

Vaikka tarkastelemamme parannuskeinot eivät voikaan aikaansaada tosi vapautusta, niin on olemassa väärentämätön lähde, johon voimme turvautua.

[Tekstiruutu s. 11]

Albert Einstein on sanonut nykytieteestä: ”Sodan aikana se palvelee, jotta me voisimme myrkyttää ja silpoa toisiamme. Rauhan aikana se on tehnyt elämämme kiireiseksi ja epävarmaksi. Sen sijaan, että se olisi vapauttanut meidät suuressa mittakaavassa henkisesti näännyttävästä raatamisesta, se on tehnyt ihmisestä koneitten orjia, ja useimmat heistä päättävät pitkän yksitoikkoisen päivätyönsä inhoa tuntien.”

[Kuva s. 9]

Voiko itseensä luottamisen filosofia auttaa sinua selviytymään liikenneruuhkasta?

[Kuva s. 10]

Miljoonat kääntyvät salatieteisiin päästäkseen eroon paineesta, mutta mihin todelliseen vapautukseen se on johtanut?

[Kuva s. 11]

Tieteen saavutukset eivät anna sen todellisempaa lupausta paineesta vapautumisesta kuin noitatohtorin temput