Miten voi välttää maksatulehduksen

MAKSA on ihmisruumiin kookkain rauhanen ja toimittaa samalla suurimman määrän erilaisia tehtäviä – yli viisisataa tehtävää. Ei sen tähden pitäisi olla hämmästyttävää, että se toisinaan tulehtuu, kun tietyt myrkyt, bakteeri- tai viruseliöt valtaavat sen. Maksan tulehtumista kutsutaan maksatulehdukseksi eli hepatiitiksi. Yhdysvalloissa tulee joka vuosi ilmi 30000–70000 maksatulehdustapausta. Todellinen kokonaismäärä saattaa olla hyvin paljon suurempikin.

Maksatulehdusta on olemassa monta lajia. Tarttuva keltatauti leviää keltatautia sairastavan ulosteiden saastuttaman ruoan tai juoman välityksellä. Henkilö voi olla keltatautiviruksen kantaja, ilman että hän itse vammautuu tai sairastuu siitä. Tällaisella maksatulehduksella on 15–40 vuorokauden itämisaika. Se merkitsee sitä, että viruksen tunkeutumisesta ruumiiseen kuluu näin monta päivää, ennen kuin sairauden oireet ilmaantuvat, mikä tapahtuu sangen äkisti. Henkilö voi tietämättään sairastaa tarttuvan keltataudin, mikä on yksi syy siihen, miksi sairastumistapauksia saattaa olla monta kertaa enemmän kuin niitä ilmoitetaan Vain 0,2 prosenttia eli yksi jokaisesta viidestäsadasta ilmoitetusta tarttuvan keltataudin tapauksesta johtaa kuolemaan.

Aivan tarttuvan keltataudin kaltainen on toksinen eli myrkkyjen aiheuttama keltatauti. Sen aiheuttavat yleensä eräät lääkeaineet ja kemikaalit, joita on voitu saada syömällä, hengittämällä tai ruiskeina tai jotka ovat voineet imeytyä ihon läpi. Yksi maksan tärkeä tehtävä on poistaa ruumiiseen päässeet myrkyt. Mutta jotkin myrkyt saattavat olla liian voimakkaita maksan käsitellä ja saattavat siten joko vahingoittaa maksaa tai häiritä sen suorittamaa muiden myrkkyjen poistamista verenkierrosta.

Vakavin maksatulehdus on seerumikeltatauti. Se leviää yleensä verensiirtojen välityksellä, jos käytetään saastunutta verta, vaikkakin myös narkomaanit levittävät sitä keskuudessaan injektioneulojen välityksellä. Sen itämisaika on 60–160 vuorokautta eli noin neljä kertaa niin pitkä kuin tarttuvan keltataudin itämisaika. Taudin ilmenemistä edeltävän ajan pituus on epäilemättä yksi syy siihen, miksi ilmoitettujen tapausten määrä on paljon pienempi kuin niiden todellinen määrä.

Seerumikeltataudin vakavin piirre on se, että yksi kymmenestä tartunnan saaneesta kuolee siihen, kun taas ainoastaan yksi viidestäsadasta tarttuvan keltataudin saaneesta kuolee tähän tautiin. Näin ollen Yhdysvalloissa joka vuosi esiintyvästä 30000 seerumikeltatautitapauksesta saattaa aiheutua 3000 kuolemantapausta. Viime aikoihin asti uskottiin, että seerumikeltatauti voi siirtyä vain verensiirtojen tai injektioneulojen välityksellä, mutta nyt näyttää olevan joitakin todisteita sen leviämisestä muillakin tavoilla.

Salaperäinen tauti

Maksatulehduksesta kirjoittavat viittaavat siihen toistuvasti salaperäisenä sairautena. Miksi? Yksi syy on se, että ihminen ei toistaiseksi ole kyennyt eristämään sen aiheuttavaa virusta. Niinpä tieteellisten artikkeleiden kirjoittaja Lawrence Galton selosti: ”Kaikista ihmistä vaivaavista sairauksista harvat heikentävät potilasta enemmän, ovat tiedemiehelle enemmän pettymystä tuottavia ja lopuksi salaperäisempiä ja vaikeammin määritettäviä kuin maksatulehdus.”

Toinen syy, miksi maksatulehdus ansaitsee salaperäiseksi nimittämisen, on se, että sen oireet eivät ole selväpiirteiset; tämä saattaa muuten olla toinen syy, miksi maksatulehdustapauksia on ilmeisesti paljon enemmän kuin ilmoitetaan. Henkilöllä on saattanut olla maksatulehdus, mutta hän ei ole ollut selvillä sairautensa luonteesta, vaan on ajatellut, että hän oli vain pahoin vilustunut tai saanut lievän influenssan, pahan ruoansulatushäiriön tai ripulin. Niinpä on sattunut, että lääkärit ovat suorittaneet potilailleen sappikivileikkauksia tai tutkimusleikkauksia epäiltyään syöpää, mutta ovatkin myöhemmin todenneet, että potilas sairasti koko ajan maksatulehdusta.

Mitkä ovat oireet?

Olipa maksatulehdus tarttuvaa keltatautia tai seerumikeltatautia, oireet ovat aivan samanlaiset, paitsi että seerumikeltataudissa ne ilmestyvät paljon myöhemmin ja ovat todennäköisesti ankarammat ja pitempiaikaiset, sillä ne kestävät jopa kuusi kuukautta tai kauemminkin. Maksatulehdukseen yleensä liittyviä oireita ovat vatsan oikeassa yläosassa oleva kipu, ruokahaluttomuus, päänsärky, kuvotus, kuume, epäkuntoinen mahalaukku, ripuli ja pahoinvointi eli yleensä tunne, ettei ole kunnossa. Tavallisesti neljän vuorokauden kuluttua sellaisten oireiden ilmestymisestä alkaa näkyä keltaisuutta. Virtsasta saattaa löytyä sappea, ja ulostus voi tulla saven väriseksi.

Maksatulehduksen aiheuttaja on ilmeisesti virus. Se pani matalaksi kokonaisen rotevien jalkapalloilijoiden joukkueen syksyllä 1969. Erään Yhdysvaltojen itäosan yliopiston jalkapallojoukkueen jäsenten kerrotaan kaatuneen maahan ”kuin tapetut kärpäset” siksi, että he olivat juoneet saastunutta vettä muutamaa viikkoa aikaisemmin. Yli 98 prosenttia kaikista yliopiston jalkapallojoukkueeseen kuuluneista sai tartunnan.

Se, että on ollut maksatulehdustapauksia, jotka on tunnistettu ankaruutensa tähden, ja lieviä tapauksia, jotka ovat jääneet huomaamatta, voisi hyvinkin johtua yksilön ravitsemustilasta ja yleiskunnosta. Tätä näyttää tukevan se seikka, että maksatulehduksen vaatimien uhrien määrä on eräissä Aasian maissa, joissa on paljon aliravitsemusta, 15 kertaa niin suuri kuin länsimaissa, missä ihmiset saavat paljon hyvää ruokaa syödäkseen.

Maksatulehduksen ehkäisy

Mitä tulee tarttuvan keltataudin ehkäisemiseen, on pääasiallisesti varmistauduttava siitä, ettei vesi ole saastunutta. Suurissa kaupungeissa tämä on pienempi ongelma kuin pikkukaupungeissa, kylissä ja maaseutuyhdyskunnissa, missä vesivarat saattavat helposti saastua viemärivesistä. Ollakseen tässä suhteessa huolellinen henkilön on tarpeellista kiinnittää huomiota vesivarastonsa puhtauteen ja pestä kätensä kunnolla WC:ssä käynnin jälkeen ja ennen ruoan valmistamista.

Myös nilviäiset, erityisesti simpukat, voivat aiheuttaa vaaran, sillä ne ovat saattaneet saastua veteen päässeistä viemärivesistä. Ilmeisesti muinaisille israelilaisille annetulla kiellolla olla syömättä minkäänlaisia nilviäisiä oli myös terveydenhoidolliset syynsä.

On esitetty, että ainoa varma keino välttää seerumikeltatauti on, ettei ota verensiirtoja ja että käyttää vain kertakäyttöisiä injektioneuloja.

Yritettäessä vähentää seerumikeltatautia on jossain määrin saavutettu menestystä verta jäädyttämällä (jonka suorittamiseksi tutkijat yhä yrittävät löytää parasta tapaa) sekä käyttämällä menetelmää, jossa punaiset verisolut erotetaan, säilytetään ja sitten tarvittaessa käytetään kokoveren sijasta. Mutta nämä eivät ole täysin ratkaisseet ongelmaa.

Eräät lääketieteen tutkijat ovat äskettäin kehittäneet niin kutsutun ”australialaisen tekijän”, joka on aikaansaatu pienillä kynsiapinoilla suoritetuilla kokeilla. Tätä tekijää tarjotaan yleisesti lääkäreille keinona paljastaa veressä oleva keltatautivirus. Mutta kaikki lääkärit eivät ole innoissaan siitä. Niinpä Illinois Masonic Hospital -sairaalan patologi tri R. Kelsey, joka on tehnyt paljon tutkimuksia tällä alalla, esitti: ”Mitä meihin tulee, nykyiset Au-antigeenikokeet ovat hyvin kehnoja seulontakeinoja, jotka eivät paljasta enempää kuin 20–25 prosenttia niistä, jotka sairastavat tyypillistä viruksen aiheuttamaa maksatulehdusta.” Lisäksi tämä Au- eli Australia-antigeenikoe ”antaa väärän turvallisuudentunteen. Ajatus suorittaa Au-antigeenikoe kaikelle siirrettävälle verelle on tällä hetkellä naurettava”.a

Toiset saman alan tutkijat ovat kehittäneet Hepa-Gent-kokeen (HG-koe), johon he asettavat suuria toiveita ja josta he ovat esittäneet melkoisia väitteitä. Kuitenkin jotkut, jotka ovat käyttäneet sitä aika paljon, ovat sangen varovaisia ilmaisemaan hyväksymystään tai antamaan sille ehdotonta kannatustaan.b

Ponnistelut seerumikeltataudin ehkäisemiseksi ovat kohdistuneet myös suurempaan huolellisuuteen luovutetun veren vastaanotossa. Esimerkiksi New Jerseyn osavaltion terveysministeriö Yhdysvalloissa havaitsi, että jos veri tuli huumeiden käyttäjiltä tai käyttäjiksi epäillyiltä, seerumikeltatautivaara oli 70 kertaa niin suuri kuin yleensä. Mutta mitä tulee ’hyvien’ ei-kaupallisten veripankkien paremmuuteen verrattuna ’huonoihin’ ei-kaupallisiin veripankkeihin ja ’hyvien’ kaupallisten veripankkien paremmuuteen verrattuna ’huonoihin’ kaupallisiin veripankkeihin, tri M. J. Goldfield New Jerseyn terveysministeriöstä esitti: ”Huolimatta kaikista hyviä ja huonoja veripankkeja koskevista ennakkokäsityksistämme ja sokeasta uskostamme, että hyvin hoidetun veripankin veri aiheuttaa vähemmän maksatulehdusta . . . maksatulehdusvaara ei vaihdellut merkittävästi kaupallisten veripankkien kesken ja ei-kaupallisten veripankkien kesken.” Toisin sanoen hyvin hoidetun kaupallisen veripankin vereen liittyy yhä kolme kertaa niin suuri maksatulehdusvaara kuin huonosti hoidetun ei-kaupallisen veripankin vereen!c

Maksatulehduksen hoitaminen

Toiset lääkärit antavat maksatulehduspotilaittensa syödä ja tehdä mitä nämä haluavat järkevyyden rajoissa, kun taas toiset määräävät täydellisen vuodelevon ja ravitsevaa ruokaa.

Jotkut suosittelevat erikoisesti ylimääräisiä vitamiineja maksatulehduspotilaille. Niinpä tri Fishbein kertoo englantilaisista tutkijoista, jotka ovat todenneet vesiliukoisten vitamiinien, kuten C-vitamiinin, olevan avuksi. Toiset sanovat, että hyvin suurien C-vitamiinimäärien nauttiminen yhdessä verrattain suurien B₁₂-vitamiinimäärien kanssa auttaa. Vitamiinien käyttö samoin kuin se, miten paljon potilaan pitäisi sallia syödä rasvaa, ovat kiistanalaisia seikkoja. Kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että maksatulehduspotilaiden tulee ehdottomasti karttaa alkoholijuomia.

Lyhyesti sanoen opetus näyttää olevan: Työskentele pitääksesi elimistösi terveenä. Älä päästä ruokaasi ja juomaasi saastumaan, ja karta verensiirtoja.

[Alaviitteet]