Eläimet ovat ihastuttavia – omilla paikoillaan
SUKUPOLVIEN ajan eläinkunnasta on ollut ihmiselle hyötyä. Meijerituotteiden ja villan varaamisen lisäksi jotkin eläimet, kuten kameli, aasi, hevonen, norsu ja vesipuhveli, ovat kauan aikaa varanneet voimaa kuljetuksiin ja raskaisiin töihin. Ihmisen kiinnostus eläimiin ei ole kuitenkaan rajoittunut niiden hyötyarvoon.
Toisella vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua patriarkka Jaakob käytti lukuisia eläimiä – nuoresta leijonasta ja vahvaluisesta aasista kyyhyn ja solakkaan peuraan asti – kuvatakseen kahdestatoista pojastaan eräiden ominaispiirteitä. (1. Moos. 49:9, 14, 17, 21, 27) Kuningas Salomo, jolla oli paljon viisautta, ei puhunut ainoastaan puista, setristä isoppiin asti, vaan myös ”karjaeläimistä, linnuista, matelijoista ja kaloista”. (1. Kun. 4:32, 33) Ihminen on näin ollen kauan arvostanut eläinkuntaa myös muun kuin aineellisen hyödyn vuoksi. Hän on todennut sen kiinnostavaksi tutkimuskohteeksi ja aidoksi ilon lähteeksi.
Kuinka paljon kiinnostavampaa elämä tällä kiertotähdellä onkaan eläinkunnan vuoksi. Kävely metsän viileässä siimeksessä on itsessään miellyttävää. Mutta eikö se ole vielä paljon nautittavampaa, kun satut näkemään oravan tai kuulemaan sen kirskuttelun tai kun kuuntelet rastaan laulua tai näet tikan hakkaavan tien puun kaarnassa olevalle aterialleen?
Kaikkein parasta on, että nämä luomukset paljastavat meille jotakin Luojastamme. Maalla ja merissä asustavien eläinten suunnaton moninaisuus suorastaan häkellyttää mielikuvituksen. Lisäksi niiden eri muodot, värit, elintavat ja kyvyt antavat aiheen ihailla niiden Luojan viisautta, hänen taiteikkuutensa ja kekseliäisyytensä uskomatonta ulottuvuutta.
Toveruuden lähde
Ihmiset ovat tavanneet eläinten parista myös jossakin määrin toveruutta. Erityisesti maatiloilla poika ja hänen koiransa näyttävät toisinaan erottamattomilta. Yksinäinen paimen nauttii yöllä lammaskoiransa läsnäolosta. Samanlainen suhde kehittyy karjapaimenen ja hänen hevosensa tai arabibeduiinin ja hänen kamelinsa välille. Mutta näissä tapauksissa eläin tavallisesti palvelee jo takin muuta perustarkoitusta kuin vain toveruutta. Tämän ulkopuolelle jää toinen ryhmä eläinsuhteita: ”lemmikkieläimet”.
Ei vain koiria ja kissoja vaan myös alligaattorin poikasia, boakäärmeitä, panttereita, saukkoja, apinoita ja lähestulkoon kaikkia eläintarhasta tavattavia eläimiä voidaan myös tavata joistakin kodeista ympäri maapallon. Opetuslapsi Jaakobin sanat ovat nykyään yhtä todet kuin ne olivat 1900 vuotta sitten: ”Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt.” – Jaak. 3:7.
Life-lehdessä (9.4.1971) sanottiin kuitenkin eräässä artikkelissa: ”Asiantuntijat ovat yhtä mieltä [siitä, että] villieläimistä tulee kehnoja lemmikkieläimiä – ja useimmat kodit ovat erittäin kehnoja eläintarhoja.” Eräs ”eksoottisten” eläinten kauppias mainitsee, että ”kaikista maahan tuoduista eläimistä 75 % kuolee ensimmäisen vuoden kuluessa”. Melu, kodin toistuva vahingoittuminen sekä haju avaavat usein villieläinlemmikkien omistajien silmät. ”Lemmikki” päätyy usein takapihan häkkiin tai tienvarren eläintarhaan tai se surmataan. Suuret eläintarhat eivät yleensä halua näitä eläimiä, koska ne on pilattu, mitä tulee elämiseen rauhaisasti toisten eläintarhan eläinten kanssa.
Yksi suuri pulma on, että niin sanotun ’eksoottisen” lemmikkieläimen pitäminen usein suuresti rajoittaa omistajan vapautta. Suurten kissaeläinten, kuten leopardien ja leijonien, omistajat toteavat, ettei heidän kannata pitää hyviä huonekaluja tai mattoja, ja he myös usein pelkäävät lähteä lomalle, sillä he havaitsevat villieläimen hoitoon saamisen poissaolonsa ajaksi äärimmäisen vaikeaksi. Life-lehti lainaa erään eteläamerikkalaisen viidakkokissan omistavan naisen sanat: ”Kun sinulla ei ole vapautta omistaessasi ne ja kun niilläkään ei ole vapautta, koska sinä omistat ne, niin voisit yhtä hyvin tehdä niistä turkkeja.”
Näyttää ilmeiseltä, että monissa tapauksissa ainakin eräät lemmikkieläimet ovat kodeissa ”poissa paikaltaan”. Jotkin ovat kooltaan ja luonteeltaan sellaisia, että ne tehtiin ilmeisesti kuljeskelemaan laajoissa ulkotiloissa tai hiipimään syvien metsä- tai viidakkoseutujen läpi. Toiset, kuten alligaattori ja saukko, suunniteltiin oleilemaan vesialueiden ympärillä. Toiset tarvitsevat kiipeilläkseen puita (ei olohuoneen kattokruunua tai verhoja). Vielä toiset tarvitsevat ruokaa, joka yksinkertaisesti ei ole luontaista omistajan asuinpaikan alueelle. Kun ne tuodaan ihmisten asuinpaikkaan, jonkin on ikään kuin ’annettava myöten’. Tämä pitää vähäisemmässä määrin paikkansa, kun eläin pidetään perheen pihamaalla. ’Myöten antaminen’ tapahtuu pääasiallisesti omistajan puolelta, ja siihen voi sisältyä elintavan uudelleen muovaaminen eläimen miellyttämiseksi.
Omistajat menevät toisinaan hämmästyttäviin äärimmäisyyksiin miellyttääkseen lemmikkiä. Eräällä lemmikkisaukon omistavalla perheellä oli kodissaan kaksi kylpyhuonetta. Ihmiset käyttivät kaikki yhdessä toista ja luovuttivat toisen saukon yksityiskäyttöön. Life-lehden kirjoitus kertookin: ”Monet omistajat havaitsevat vähitellen, että lemmikkieläimestä on tullut isäntä.”