Sinä voit jäädä eloon tulevassa yhteentörmäyksessä
MAAILMA on kulkemassa kasvavaa vauhtia kohti yhteentörmäystä – törmäystä, joka pian murskaa täysin nykyisen maailmanjärjestyksen. Tuossa yhteentörmäyksessä on kuitenkin oleva eloon jääviä, ja nämä aloittavat elämän uudessa maailmanjärjestyksessä.
Tuleeko tuo tuho kaiken käsittävän ydinsodan seurauksena? Tai koko maapallon ekologisen järjestelmän sortuessa? Tai kansainvälisen rahajärjestelmän romahtaessa? Ei, yksikään näistä nykyään uhkaavista vaaroista ei aiheuta yhteentörmäystä. Tämän osoittaa varmasti se ainoa tietolähde, joka ennusti täsmällisesti maailman tapahtumien nykyisen suunnan, nimittäin Raamattu, Jumalan henkeytetty sana.
Sen ennustamat olosuhteet vallitsevat nykyään, ne vaikuttavat meihin, uhkaavat meitä ja tulevat joka päivä entistä mutkikkaammiksi ja vaikeammiksi. Sen tähden meidän ei varmastikaan pitäisi sulkea silmiämme siltä, minkä tuo profeetallinen Sana osoittaa olevan aivan edessämme.
Raamatun mukaan tuleva yhteentörmäys tapahtuu hallitusten kesken – mutta se ei ole vain yksi kansojen välisistä sodista. Yhteentörmäys tapahtuu maailman hallintoa koskevan kiistakysymyksen tähden. Kiistan osapuolina ovat toisaalta koko maailman kaikki ihmiskallitukset ja toisaalta Jumalan oma hallitus, hänen lupaamansa valtakunta, jota hallitsee hänen Poikansa Kristus Jeesus. Henkeytetty profeetta kirjoitti kauan sitten tuosta hallituksesta ja meidän ajastamme:
”Niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” – Dan. 2:44.
Mutta miksi sellaisen yhteentörmäyksen täytyy tulla? Miksi sen täytyy koitua koko nykyisen maailmanjärjestyksen täydelliseksi tuhoksi? Mitä sitten seuraa?
Miksi yhteentörmäys on väistämätön
Tilannetta voidaan verrattain hyvin valaista miehellä, joka omistaa kauniin maapalstan. Hän antaa muiden ihmisten asua tuolla palstalla ilmaiseksi, jopa huolehtii monista heidän perustarpeistaan ja sallii heidän käyttää hyödykseen kaikkea sitä, mitä maa tuottaa. Hän odottaa heiltä kuitenkin aivan oikein, että he käyttävät maata soveliaalla tavalla, eivät rikollisiin tai moraalittomiin tarkoituksiin; että he pitävät sen siistinä ja työskentelevät parantaakseen sitä. Niin, koska he ovat vastaanottaneet hänen anteliaisuuttaan, on sopivaa, että hän odottaa heidän kiitollisina pitävän hänen etunsa mielessään ja sydämessään.
Entä sitten jos nuo ihmiset muuttaisivat maan vähitellen todelliseksi kaatopaikaksi, osallistuisivat katkeriin taisteluihin, syyllistyisivät verisiin väkivallantekoihin ja irstaaseen käytökseen? Ja entä jos he omistajan lähetettyä edustajiaan kehottamaan heitä korjaamaan menettelynsä kohtelisivat pahoin näitä edustajia ja jopa tappaisivat joitakuita heistä? Pitäisikö omistajan sallia heidän jatkuvasti käyttää hänen maataan? Vai pitäisikö hänen häätää heidät, tarvittaessa jopa pakolla? Jos hän sallisi heidän jatkaa, eikö hän olisi osittain vastuussa heidän turmeltuneesta käytöksestään? Voisivatko toiset pitää hänen nimeään hyvämaineisena, ja voisiko hän ansaita heidän kunnioituksensa, ellei hän ryhtyisi toimenpiteisiin?
Nykyään vallitsee juuri tällainen tilanne. Kun astronautit ovat katselleet Maata Kuun karulta pinnalta, he ovat kuvailleet sitä ihastuttavaksi ”avaruuden jalokiveksi”. Kaikki, mitä ihminen on kyennyt oppimaan maailmankaikkeudesta, todistaa, että tämä planeetta on ainutlaatuinen – tiedemiehet ovat syystä kuvailleet sen suurenmoisia elämänjärjestelmiä ja -olosuhteita ”ihmeellisiksi”. Maalla on selvästi Luoja ja Omistaja, jonka Raamattu ilmaisee Jehova Jumalaksi, ”häneksi, joka on tehnyt taivaan ja maan, meren ja kaiken, mitä niissä on, joka pysyy uskollisena iankaikkisesta”. – Ps. 146:5, 6.
Jumalan sallinnalla epätäydelliset ihmiset ovat hallinneet tätä maata oman tahtonsa mukaan nyt jo lähes 6000 vuotta. Jumala on sallinut heidän ponnistella loppuun asti toteuttaakseen suunnitelmansa ja tyydyttääkseen kunnianhimonsa. Mitä heidän tekojensa historia nyt osoittaa?
Se osoittaa, että ihmiset ovat räikeällä tavalla väärinkäyttäneet maata ja ovat jättäneet huomioon ottamatta tai tahallaan hylänneet Jumalan sitä koskevan tahdon. Monet heistä ovat tosin rukoilleet: ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.” Kuitenkin tosiasiat osoittavat, että ihmiskunta on yleensä valinnut Jumalasta riippumattoman menettelyn, eikä vain sitä, vaan menettelyn, joka uhmaa Häntä ja hänen ilmoittamaansa tarkoitusta maan suhteen. Mutta miten se voi olla mahdollista, kun niin monet miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa harjoittavat niin paljon uskonnollista palvontaa?
Häädön peruste
Henkeytetyn apostolin Paavalin sanat kuvaavat hyvin tilannetta. Hän sanoo: ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät.” – Tiit. 1:16.
Niin, todisteet osoittavat, että maailman uskonto on suuressa määrin ollut ulkokultaista. Valtava määrä ihmisverta tahraa maata, ja suuri osa siitä on vuodatettu uskonnon nimessä. Useiden ristiretkien, kolmikymmenvuotisen sodan ja Espanjan inkvisition väkivaltaisuus ja julmuus ovat historiaa. Aivan yhtä historiallista on uskontojen ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa sotiville kansoille antama tuki, kun vastakkaisten puolten papit kannustivat kansallisarmeijoitaan eteenpäin keskinäiseen teurastukseen vakuuttamalla niiden olevan Jumalan suosiossa. Katolisessa St. Anthony Messenger -lehdessä toukokuussa 1973 ilmestyneessä kirjoituksessa sanottiin:
”Kristilliset kirkot antavat usein sen vaikutelman, että ne siunaavat minkä tahansa sodan tai uhkayrityksen, johon valtion johtajat päättävät ryhtyä.’
Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla suoritettu jatkuva tappaminen ja miljoonat kuolleet saivat erään englantilaisen aikakauslehden toimittajat sanomaan, että tämä teurastus merkitsee ’syytettä jopa oman lajimme oikeudelle pitää hallussa tätä kaikkeuden osaa’. Ihmisten poliittisesta ja kaupallisesta vallasta käymässään taistelussa suorittama raaka hävitys on todellakin tuottanut vakavaa häpeää tämän maan taivaalliselle Omistajalle. Siinä on hänelle kylliksi syytä pyyhkäistä heidät pois.
Maailma jatkaa kuitenkin kaikkien aikojen suurinta aseistautumiskilpaa ja keksii aseita, jotka tappavat ihmisiä ja hävittävät omaisuutta aina vain suuremmassa mitassa. Se mitä profeetta Jesaja kirjoitti Israelin luopiokansasta, soveltuu yhtä paljon nykyiseen ihmiskuntaan yleensä:
”Heidän ajatuksensa ovat vääryyden ajatuksia, tuho ja turmio on heidän teillänsä. Rauhan tietä he eivät tunne, oikeutta ei ole heidän askeleissansa; polkunsa he tekevät mutkaisiksi, ei kukaan, joka niitä käy, tunne rauhaa.” – Jes. 59:7, 8.
Hitaasti mutta varmasti tämä maailma muuttaa kiertotähteämme valtavaksi kaatopaikaksi. Yhdistyneitten Kansakuntien pääsihteerinä ollessaan U Thant varoitti, että maailmanlaajuinen saastuminen oli tullut siihen pisteeseen, että ellei tilannetta ryhdytä välittömästi korjaamaan, ”itse planeettamme kyky ylläpitää ihmiselämää käy kyseenalaiseksi”. Kuitenkin rikkauksien ahnehtiminen saa ihmiset ja kansat jatkamaan järvien, jokien ja valtamerten saastuttamista, maaperän myrkyttämistä ja ilman pilaamista – vuokralaisen tavoin, joka ei vähääkään välitä suojella vuokraisäntänsä omaisuutta. Jehova Jumala on sen tähden julistanut päättäneensä ”turmella ne, jotka maan turmelevat”. – Ilm. 11:18.
Huolimatta ilmoituksesta, että Jumala on itse valinnut hallituksen, joka tulee ohjaamaan maan asioita, ihmiset ovat itsepäisesti pitäneet kiinni yrityksistään hallita maata Jumalasta riippumattomina. He ovat kokeilleet kaikkia kuviteltavissa olevia hallitusmuotoja. Hallitsijoita on vaihdettu yhä uudelleen; kansalaiset ovat jatkuvasti korvanneet vallassaolijoitten ryhmän uudella ryhmällä. Kuitenkin useimmat tunnustavat, että heidän pulmiaan ei ole ratkaistu vaan että ne sen sijaan ovat pahentuneet. Ja ihmiset tunnustavat yleisesti, että poliittiset hallitukset ovat usein olleet turmeluksen, epärehellisyyden ja sorron läpitunkemia. Yhdysvaltain entinen presidentti Harry Truman kirjoittikin, että menestyäkseen hallitsijana ihminen ”ei voi elää vuorisaarnan mukaan”, vaan hänen ”täytyy menestyäkseen olla Machiavelli, Ranskan Ludvig XI, Caesar, Borgia . . . valehtelija, petkuttaja, sankari ja mitä tahansa”.
Kuitenkin useimmat maapallon väestöön kuuluvat eivät nykyään kuuntele niitä, jotka julistavat heille hyvää uutista Jumalan lupaamasta valtakunnasta, tai mikä vielä pahempaa, he kohtelevat huonosti ja jopa vainoavat näitä Valtakunnan julistajia. Samanaikaisesti maailman uskonnolliset, poliittiset ja muut johtajat nousevat ennustamaan maailmalle loistavaa tulevaisuutta. Ja vaikka kaikki todisteet osoittavat näiden ennustusten olevan pelkkää valhetta, niin ’sitä kansa rakastaa’. (Jer. 5:31; myös Jes. 30:9–11) Koska he ovat valinneet tämän tien ja itsepäisesti pitävät siitä kiinni, Jumalalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ’antaa heidän vaelluksensa tulla heidän oman päänsä päälle’. – Hes. 9:9, 10.
Niin, se, että ihminen on hallinnut maata Jumalasta riippumattomana, on surkeasti epäonnistunut. Jeesuksen oman aikansa uskonnollisista johtajista sanomat sanat sopivat hyvin kaikkiin meidän aikamme maailman johtajiin: ”Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.” (Matt. 15:14) Se, että he käyttävät maata väärin, johtaa suoraan yhteentörmäykseen sen ainoan hallituksen kanssa, joka kykenee toteuttamaan Jumalan tahdon maan suhteen, nimittäin Jumalan valtakunnan kanssa, jota hänen Poikansa hallitsee.
Yhteentörmäys on varma, koska Jumala ei koskaan luovu vanhurskaista periaatteistaan välttääkseen tämän väkivaltaisen kohtaamisen. Tuossa törmäyksessä koko nykyinen maailmanjärjestelmä murskaantuu palasiksi, kuten Dan. 2:34, 35, 44, 45:n ennustuksessa kauan sitten edeltä kerrottiin. Sitten Jumalan oma hallitus ottaa haltuunsa kaikkien maan asioiden valvonnan kaikkien silloin elävien pysyväksi hyväksi.
Miten sinä voit jäädä eloon tulevassa yhteentörmäyksessä? Vain ottamalla nyt uskollisen ja lujan asenteen tuon vanhurskaan hallituksen puolelle. Siten osoitat todella tarkoittavasi sitä, mitä rukoilet Jumalalta sanoessasi: ”Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.” – Matt. 6:10.
Silloin sinuun soveltuvat psalmistan sanat: ”Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu. Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. – Sillä: ’Sinä, Herra [Jehova, Um], olet minun turvani’. – Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi. Ei kohtaa sinua onnettomuus.” – Ps. 91:7–10.
Tarkastelehan nyt niitä sykähdyttäviä tilaisuuksia, jotka avautuvat koko tottelevaiselle ihmiskunnalle tulevassa uudessa järjestyksessä.