Eläinten talvehtimistapoja

TALVI muodostaa pulman pohjoisten ilmastovyöhykkeitten luonnonvaraisten eläinten suurille joukoille. Ne ratkaisevat tuon pulman monella eri tavalla. Esimerkiksi lumi on monille näistä villieläimistä selvästi pikemminkin ystävä kuin vihollinen, koska se on erinomainen eristysaine. ’Tulkoon lumi’, kuuluu niiden yhteinen toivomus.

Niinpä kun lumimyrsky koettelee naalia, se vain kaivautuu syvälle lumikinokseen. Se kietoutuu kerälle, peittää nenänsä hännänpäällään ja nukkuu lumimyrskyn ohi. Kun ankarat tuulet ahdistavat puuvillahäntäkaniinia, se tekee lumeen onkalomaisen syvennyksen ja antaa tuulen nietostaa lunta ympärilleen. Kaniinin oma ruumis lämmittää onkalon, ja lumi suojelee sitä tuulelta.

Monilla pienillä jyrsijöillä on lumen alla viihtyisät, mukavat olosuhteet. Maanpinnan lämpötila laskee talvella harvoin alemmaksi kuin –7 asteeseen Celsiusta edes Alaskassa tai Siperiassa, missä ilman lämpötila saattaa pudota –45 °C:seen. Ne toimittavat iloisesti askareitaan, kaivavat pesiä ja käytäviä lumen alla ja havaitsevat lumen suojelevan niitä paitsi kylmältä säältä myös monilta niiden tavallisilta saalistajilta.

Myös jotkin linnut käyttävät lunta hyödykseen. Arktisilla seuduilla elävä kiiruna kaivautuu usein lumikinokseen nukkuakseen siellä yönsä.

Talviuni

Monille luontokappaleille paras tapa suhtautua talveen on nukkua sen yli tai suurin osa siitä. Niinpä kun talvi tulee ja ihmiset luistelevat innokkaasti lammen jäällä, he eivät näe missään sammakoita. Tämä johtuu siitä, että sammakot useitten muitten vaihtolämpöisten eläinten tavoin nukkuvat talvella. Sammakot löytävät itselleen mukavan vuoteen sulasta mudasta kotilammikkonsa pohjalta. Mutta ennen talviuneen vaipumista ne syövät runsaasti ravintoa, niin että niiden nukahdettuaan ei tarvitse välittää aterioista.

Myös pohjoisten ilmastovyöhykkeitten käärmeet etsiytyvät talven tullen mukavaan paikkaan torkkumaan. Ne etsivät vuoteekseen onttoja puita tai kannonalustoja. Kalliononkalo tai luola on myös miellyttävä nukkumapaikka. Joistakin luolista tulee melkeinpä käärmekunnan hotelleja. Eräästä Pennsylvanian vuoristossa olevasta luolasta löydettiin lähes 200 nukkuvaa kalkkaro- ja kuparipääkäärmettä.

Käärmeet syövät tukevasti ennen talven tuloa ja käyttävät rasvaansa talviunen aikana. Talven kuluessa ne tietysti kuluttavat rasvansa loppuun. Niinpä kevättalvella eräs luonnontieteilijä näki kerran metsurien herättävän suuren kalkkarokäärmeen talviasunnostaan suuren tukin alta. Unensa aikana kalkkarokäärme oli käyttänyt niin paljon rasvaansa, että kuten luonnontieteilijä sanoi, käärmeen nahka ”riippui sen päällä melkein yhtä löysänä kuin se näyttää riippuvan elefantin kyljillä”.

Myös monet tasalämpöiset eläimet nukkuvat talven yli. Otahan esimerkiksi metsämurmeli. Herra Metsämurmeli kaivaa itselleen pesän ja varmistaa kotirauhan sulkemalla makuukammionsa aukon huoneen toisesta päästä kaivamallaan maalla. Sitten hän kääriytyy kerälle ja nukkuu, joskus jopa kuusi kuukautta! Luonnontieteilijät ovat kaivaneet esiin nukkuvia metsämurmeleita ja havainneet tämän talviunta nukkuvan eläimen hengittävän ainoastaan noin kaksitoista kertaa tunnissa. Sydämen lyöntitiheys saattaa pudota normaalista 80–90 lyönnistä minuutissa viiteen lyöntiin tai sitäkin vähempään. Lisäksi eläimen lämpötila saattaa pudota 4–5 asteeseen Celsiusta. Kun herra Metsämurmeli on kerran nukahtanut, hän ei tajua ääniä eikä kosketusta. Sitä voisi esimerkiksi kierittää pitkin lattiaa sen heräämättä. Unettomuus ei ole metsämurmeleitten ongelma!

Sellainen syvä uni näyttää tekevän talviunta nukkuvat eläimet immuuneiksi monille vaaroille. Esimerkiksi nukkuva siili upotettiin veden alle yli 20 kertaa sen hukkumatta. Tiedemiehet panivat myös nukkuvan murmelin ilmatiiviiseen tölkkiin, joka oli täytetty hiilidioksidilla. He tekivät sen merkittävän havainnon, että tämä talvinukkuja ei kokenut mitään vaurioita oltuaan siinä neljä tuntia. Sellaisten eläinten talviuni on niin syvää, että siitä herääminen tapahtuu hitaasti ja vaatii pitkäaikaista lämmölle alttiina olemista. Ehkä kaikkien aikojen talvihorrosennätys on rekisteröity nuorelle maaoravanaaraalle, joka nukkui 33 viikkoa vuodessa! Ainoastaan 19 viikkoa toimintaa, ja sitten takaisin nukkumaan!

Karhun nokkaunet

Metsämurmeleihin, maaoraviin, käärmeisiin, sammakoihin ym. verrattuna monet karhut nukkuvat talviunta ainoastaan useitten torkahdusten muodossa. Tämä johtuu siitä, että karhujen talviuni saattaa häiriintyä, koska niiden ruumiinlämpö pysyy korkeana ja niiden hengitys normaalina. Karhuja ei pidetä todellista talviunta nukkuvina eläiminä, sillä ne voi helposti herättää nokkauniltaan. Jotkin niistä heräävät talvella jopa itsekseen ja kuljeksivat saaliinajossa muutamia tunteja tai päiviä.

Nokosilla olevat karhut eivät tietenkään halua kenenkään, eivät edes vuodenaikaan nähden lämpimien kausien, häiritsevän niitä. Tiedemiehet, jotka tutkivat harmaakarhuja Yellowstonen kansallispuistossa, havaitsivat, että ne valitsivat luolat, joissa niitä todennäköisesti ei häirittäisi; jotkin luolat olivat kanjonin seinämissä. Kaikki pesäluolat olivat pohjoiseen viettävillä rinteillä, niin että lyhyet lämpimät kaudet eivät lämmittäisi niitä ja herättäisi niiden asukkaita. Kaikki pesät oli vuorattu kodikkaasti männyn- ja kuusenoksien muodostamalla eristeellä. Mutta milloin harmaakarhut asettuvat pesiinsä talvinokosia varten?

Useitten vuosien kuluessa tiedemiehet saivat selville, että harmaakarhut menivät valmistamiinsa pesiin nukkumaan vasta, kun alkoi lumimyrsky, joka peittäisi nopeasti karhujen jäljet niiden mentyä pesiinsä. Muutamassa tunnissa tuiskuava, ryöppyävä lumi peitti niiden jäljet, ja kuka saattoi silloin tietää, että otso torkkui vuoteessaan?

Etelään matkustaminen

Samoin kuin jotkut ihmiset, jotka suuntaavat talven lähestyessä eteläisempiin ilmanaloihin, matkaavat myös monet villieläimet, erityisesti linnut. Itse asiassa noin kaksi kolmannesta kaikista Yhdysvaltain pohjoisosissa ja Kanadassa elävistä lintulajeista (noin 12–15 miljardia lintua) lentää talvehtimaan etelään, eteläisiin osavaltioihin ja Meksikoon tai Keski- ja Etelä-Amerikkaan. Linnut eivät tietenkään matkusta etelään ainoastaan päästäkseen pois kylmästä; niiden tarvitsee matkustaa lämpimämpään ilmastoon saadakseen elantonsa. Ollessaan kesällä pohjoisessa ne elävät siemenillä, marjoilla ja hyönteisillä. Mutta talvella sellaisia makupaloja ei ole ainoastaan niukasti, vaan on pulaa myös päivän valoisista tunneista, joiden aikana ne etsivät sopivaa ruokaa.

Useille linnuille etelänmatka on pitkä. Talven lähestyessä esimerkiksi kattohaikarat matkustavat Euroopasta aina Etelä-Afrikkaan asti. Kummallisinta on, että nuoret haikarat, jotka eivät ole vielä koskaan olleet poissa kotoa, matkustavat ensiksi, vanhempien lintujen näyttämättä niille tietä. Herra ja rouva Kattohaikaran ja muun perheen vuosittainen rengasmatka saattaa olla noin 22000 kilometrin pituinen! On, kuten Pyhä Raamattu sanoo Jumalan haikaralle antamasta vaistosta: ”Haikarakin taivaalla tietää aikansa [muuttoajan, New English Bible].” (Jer. 8:7) Eläinten ihmeelliset talvehtimisajat ovat todella kunniaksi kaikkien näitten luontokappaleitten Luojalle.

Harkitsehan myös tätä: Monet etelään suuntaavat siivekkäät matkaajat lentävät käytännöllisesti katsoen koko, ajan veden yllä pitkiä matkoja pysähtymättä. Eräs kapustarintoihin kuuluva Tyynenmeren laji elää Alaskan tundralla kesäaikaan. Syksyllä tämä lintu matkustaa lähes 5000 kilometriä Tyynenmeren yli Havaijiin! Ikään kuin se ei olisi vielä riittävän pitkä matka, tämä lintu jatkaa vielä 4000 kilometriä etelään Marquesassaarille. Usein se lentää vielä 800 kilometriä Tyynenmeren pienille Tuamotusaarille.

Toisia talvehtimistapoja

Etelään suuntaaminen saattaa, jos se on mahdollista, olla ihanteellinen tapa kylmän voittamiseksi. Mutta eläimille, jotka eivät osaa lentää, se ei useimmiten tule kuuloonkaan. Niinpä yleinen tapa talven pulmien voittamiseksi on ruokavarastojen kerääminen. Punaorava pitää sieniaterioista ja varastoi sen tähden runsaasti sieniä kesän aikana. Ensin se kuitenkin kuivattaa sienet levittämällä ne puiden korkeimmille oksille. Sitten se varastoi ne kuivaan paikkaan valmiiksi käytettäväksi talvella.

Monet eläimet kestävät kylmyyden panemalla ylleen erityisen talviturkin. Ne kasvattavat paksun turkin, jossa on ihoa lähinnä hieno, pehmeä karvakerros.

Kauan ennen kuin ihminen alkoi valmistaa ilmavia, vanutäytteisiä takkeja, metsäkauris käytti hyödykseen ilmatilaa – lämpö karkaa hitaasti paikallaan pysyvän ilman lävitse. Niinpä syksyn lähestyessä metsäkauris pudottaa viileän kesäturkkinsa ja kasvattaa talviturkin, jonka jokainen karva on ontto. Tämä ilmaeristeinen turkki päällään metsäkauriin ei tarvitse pahimpinakaan päivinä muuta kuin hakeutua sankkoihin metsiin mäntyjen ja kuusien suojaan.

Mutta vaikka metsäkauris saattaa juuttua syvään lumeen, lumikenkäjänis ei välitä, miten korkeaksi kinos kasvaa. Miksi niin? Talven lähestyessä jäniksen jalkoihin kasvaa runsaasti uutta valkoista karvaa. Siihen mennessä kun lumi on maassa jäniksen käpälät ovat muuttuneet leveiksi, pehmeiksi, vaaleiksi tyynyiksi, jotka kuljettavat sen korkeimpienkin kinosten yli vajottamatta.

Juuri nyt lukemattomat erilaiset eläimet taistelevat pohjoisella pallonpuoliskolla talven kylmyyttä ja tuulta vastaan. Ne saattavat nukkua luolassa tai lumen alla tai loikkia ympäri maaseutua. Eläinten talvehtimistavat ovat todella hämmästyttäviä!