Mikä on Raamatun kanta?
Ovatko ne viattomia juhlia?
VALENTINUKSEN päivä, vappu ja äitien päivä ovat juhlia, joiden viettoa useimmat ihmiset pitävät ”viattomana”. Harvat ovat koskaan edes ajatelleet, olisiko mitään huomauttamista sitä vastaan, että kristitty viettää niitä. Mutta onko Raamatulla mitään sanottavaa tästä asiasta?
Raamattu ei mainitse mitään näistä juhlista nimeltä. Mutta se sisältää ohjaavia periaatteita, jotka auttavat ratkaisemaan, onko kristittyjen sopiva viettää niiden kaltaisia juhlia. Yksi sellainen periaate on se, että Raamattu opettaa pysymään täysin erossa tavoista, jotka ovat vastoin tosi palvontaa.
Israelin kansalle antamassaan laissa Jehova Jumala julisti: ”Vierasten jumalien nimiä älkää mainitko, älköön niitä kuuluko teidän huuliltanne.” (2. Moos. 23:13) Tämä merkitsi sitä, että israelilaisten ei tullut puhua vääristä jumalista kunnioittavaa pelkoa tuntien tai tavalla, joka olisi viitannut niiden olevan olemassa tai niillä olevan valtaa. Heidän tuli suhtautua sellaisiin vääriin jumaliin halveksuen ja pitää niitä arvottomina, häpeällisinä, inhottavina ja iljettävinä. – Ps. 96:5; Jer. 11:13; Hes. 16:36; 37:23.
Uskonnollisten esineiden suhteen, jotka liittyivät kanaanilaisten väärään palvontaan, israelilaisia neuvottiin: ”Kukistakaa heidän alttarinsa, murskatkaa heidän patsaansa, hakatkaa maahan heidän asera-karsikkonsa ja polttakaa tulessa heidän jumalankuvansa. Sillä sinä olet Herralle [Jehovalle, Um], Jumalallesi, pyhitetty kansa.” – 5. Moos. 7:5, 6.
Tällaisten käskyjen valossa oli ilmeistä, että israelilaiset, jotka halusivat olla uskollisia Jumalalle, eivät olisi koskaan omaksuneet kanaanilaisten uskonnollisia juhlia ja alkaneet viettää niitä uusilla nimillä. Jos he olisivat tehneet sellaista, he olisivat menettäneet ”pyhitetyn” ja puhtaan asemansa Jumalansa Jehovan edessä. Samoin kuin ihmiset eivät nykyään pitäisi paitaa, jossa on selvästi näkyvä tahra, puhtaana ja juhla-asuun sopivana, ei Jehova Jumalakaan pidä soveliaana minkään sellaisen harjoittamista, jonka väärä palvonta on saastuttanut. Hän vaatii yksinomaista antaumusta. (Hes. 5:13) Israelilaisille hän julisti: ”Minä, Jehova sinun Jumalasi, olen yksinomaista antaumusta vaativa Jumala.” – 2. Moos. 20:5, Um.
Se, että Jehova Jumala ei suvaitse epäjumalisten tapojen sekoittamista tosi palvontaan, käy ilmi hänen menettelyistään israelilaisten kanssa. Tarkastelkaamme esimerkiksi erämaassa tehdyn kultaisen vasikan tapausta. Kun israelilaiset pyysivät Aaronia tekemään heille vasikan, he eivät ajatelleet ryhtyvänsä egyptiläisen jumalan palvontaan. He vain omaksuivat egyptiläisten uskonnollisen tavan, joka huomiota herättävällä tavalla yhdisti jumalat lehmiin, härkiin ja muihin eläimiin. Tämä käy ilmi siitä, että kultaisen vasikan yhteydessä vietetyn uskonnollisen juhlan tarkoitus ei ollut kunnioittaa egyptiläistä jumalaa, vaan sitä kutsuttiin ”Herran [Jehovan, Um] juhlaksi”. (2. Moos. 32:5) Mutta se ei tehnyt siitä oikeata. Jehova Jumala rankaisi israelilaisia ankarasti heidän uskottomuudestaan. – 2. Moos. 32:28–35.
Muuttumaton Jumala Jehova ei ole yhtään suvaitsevampi epäjumalisia tapoja kohtaan nykyään kuin hän oli menneisyydessä. (Mal. 3:5, 6) Kristitty apostoli Paavali muistutti uskovia tovereitaan: ”Mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: ’Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani’. Sentähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko’.” – 2. Kor. 6:14–17.
Tämän tähden ensimmäisen vuosisadan kristityt eivät olisi varmasti voineet osallistua vääriä jumalia ja jumalattaria kunnioittaviin juhliin. Historian tosiasiat osoittavat, että he eivät osallistuneet niihin.
Tämä herättää kysymyksen: olisivatko varhaiskristityt karttaneet Valentinuksen päivän, vapun tai äitien päivän viettoa, vai olisivatko he pitäneet niiden viettämistä viattomana? Katsokaamme, mikä näiden erityisten päivien alkuperä on.
Valentinuksen päivästä The World Book Encyclopedia -tietosanakirja (vuoden 1973 painos) mainitsee:
”Valentinuksen päivä on peräisin kahden Valentinus-nimisen kristityn marttyyrin juhlapäivästä. Mutta päivään liittyvillä tavoilla ei ole mitään tekemistä pyhimysten elämän kanssa. Ne ovat luultavasti peräisin muinaisesta roomalaisesta Lupercalia-nimisestä juhlasta, jota vietettiin 15. helmikuuta. Juhlalla kunnioitettiin Junoa, roomalaista naisten ja avioliiton jumalatarta, sekä Pania, luonnonjumalaa.”
Mutta miten väärien jumalien kunniaksi vietetystä juhlasta tuli niin kutsuttu kristillinen juhla? Sama hakuteos jatkaa:
”Kristillisyyden levittyä laajalle kirkonmiehet yrittivät antaa pakanajuhlille kristillisen merkityksen. Vuonna 496 paavi Gelasius muutti helmikuun 15. päivän Lupercalia-juhlan helmikuun 14. päivänä vietettäväksi pyhän Valentinuksen päiväksi. Mutta vanhan juhlan tunnemerkitys on säilynyt nykyaikaan asti.”
Vapusta tämä tietosanakirja mainitsee: ”Englantilaiset ja muut roomalaisten voittamat kansat kehittivät vapunviettonsa Floraliasta.” Entä kenen kunniaksi tuota juhlaa vietettiin? Sitä vietettiin kukkien jumalattaren Floran kunniaksi.
Mutta mitä on sanottava äitien päivästä? ’Se ei varmastikaan ole peräisin muinaisesta pakanuudesta’, joku saattaa sanoa. ’Eikö Raamattu käske lapsia: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”?’ On totta, että Raamattu käskee lapsia kunnioittamaan, tottelemaan ja arvostamaan vanhempiaan. (Ef. 6:1, 2) Mutta se ei missään kohdassa tue erityisen äitien päivän viettoa. Sellaisen vieton alkuperästä Encyclopædia Britannica -tietosanakirja (vuoden 1959 painos) sanoo:
”Juhla, joka on peräisin muinaisessa Kreikassa harjoitetusta äidinpalvonnan tavasta. Muodollista äidinpalvontaa, jossa toimitettiin muotomenoja Kybelelle eli Rhealle, jumalten Suurelle Äidille, harjoitettiin 15. päivänä maaliskuuta kaikkialla Vähässä-Aasiassa.”
New York Times -lehti kertoi 10. toukokuuta 1953 siitä, miten äitien päivän vietto omaksuttiin Yhdysvalloissa:
”Huolimatta keskiajalla ilmenneestä Kybelen suosiosta, . . . ja äitien satunnaisesta kunnioittamisesta, niin vasta vuonna 1914 syntyi tunteellisuuden, ihannoivan kannatuksen ja tunteettoman liikemiesajattelun oikea yhdistelmä, joka pakotti Yhdysvaltain kongressin määräämään toukokuun toisen sunnuntain äitien päiväksi.”
Kun otetaan huomioon Valentinuksen päivän, vapun ja äitien päivän väärään uskontoon liittyvä tausta, eikö ole selvää, että ensimmäisen vuosisadan kristityt eivät olisi viettäneet näitä päiviä? Eikö sen tähden ole oikein karttaa sellaisten juhlien viettämistä nykyään ja totella Raamatun käskyä ’olla koskematta saastaiseen’?