Taisteleminen vandalismin hyökyaaltoa vastaan
PHILADELPHIAN kaupungissa Yhdysvalloissa koululaiset rikkoivat 170 ikkunaa, katkoivat puhelinjohtoja ja räiskyttivät maalia luokkahuoneisiin. Vahinkojen korjaaminen maksoi 10000 dollaria (38000 markkaa), ja koulu oli suljettava päiväksi.
St. Louisin alakoulun oppilaat riehaantuivat ja heittivät yli 100 pulpettia ulos ikkunoista sekä työnsivät pianon portaita alas.
Torontossa Kanadassa työskentelevä poliisikonstaapeli sanoi sikäläiseen kouluun kohdistuneesta raivoisasta hävityksestä: ”Se näytti pommitetun rakennuksen kulisseilta, jotka oli otettu suoraan sotafilmistä.”
Se, että nämä olisivat harvinaisia yksittäistapauksia, olisi jo kyllin paha asia. Mutta ne eivät ole harvinaisia. Julkaisun Education USA toimittajakunnan erityisraportin mukaan kouluvandalismi on saavuttanut ”kansallisen ongelman mittasuhteet”.
Ei ainoastaan kouluissa
Vandaalit turmelevat ja tuhoavat myös liikehuoneistoja, asuntoja, kirjastoja, museoita, kirkkoja, pankkeja, puistoja, leikkikenttiä, hautausmaita, puhelinkioskeja, autoja, busseja, maanalaisia, junia – käytännöllisesti katsoen kaikenlaista yksityistä ja yhteiskunnan omaisuutta.
Hävitys on suuressa määrin kuljeskelevien nuorisojoukkojen aikaansaamaa. San Francisco Examiner -lehti kutsuu niitä ”hiirijengeiksi”. Ne rikkovat ikkunoita, repivät antenneja pysäköidyistä autoista, rosvoavat leikkikenttiä, sytyttävät tulipaloja, ruiskuttavat maalia ja tekevät ilkivaltaa kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla.
”Olemme jatkuvan hyökkäyksen kohteena”, sanoi erään philadelphialaisen esikaupunkiliikennettä hoitavan yrityksen edustaja. ”Olivatpa lapset 7- tai 17-vuotiaita, he laskevat virtsansa asemille, koristelevat ne hakaristein ja rumin sanoin, peukaloivat opasteita ja rikkovat laseja. Kun asensimme korkeisiin pylväisiin tärinää kestävät elohopeahöyrylamput, he ampuivat ne rikki.”
Käytännöllisesti katsoen kaikki New Yorkin kaupungin maanalaisen 7000 vaunua on tuhrittu maalilla tai piirtokirjoituksilla, ja paljon ikkunoita on rikki. Sellaisten vandaalitekojen vuoksi sai eräänä äskeisenä vuonna yli 560 ihmistä vammoja enimmäkseen särkyneestä lasista tuon kaupungin maanalaisissa ja busseissa. Autoja kohti heitetyt tai niiden päälle pudotetut esineet surmaavat Yhdysvalloissa noin 100 henkeä vuodessa.
Mutta ei ainoastaan lasten keskuudessa ole vandaaleja. Vuonna 1971 yleisölle avattiin uusi John F. Kennedyn esittävien taiteiden keskus. Kolmessa kuukaudessa matkamuistoja metsästävät vandaalit olivat vieneet käytännöllisesti katsoen kaiken ”ulottuvilla olevan ja irrotettavan”, kuten senaattori Charles Percy valitti. Mattoja oli leikelty, kattokruunuja tärvelty, maalauksia ja ruukkukasveja viety, pesuhuoneitten vesihanoja oli väännetty irti ja niin edelleen. Sekä nuoret että vanhat aiheuttavat yhtä lailla hävitystä myös kauniissa kansallispuistoissa.
Päätä huimaavat kustannukset
Vandalismin aiheuttamien vahinkojen yhteissumma on jättimäinen. Pelkästään yhdessä vuodessa New Yorkin kaupungin kouluissa rikottiin 243652 ikkunaa! Ikkunoitten särkemisen, varkauksien ja tuhopolttojen Yhdysvaltain kouluille aiheuttamat menot arvioidaan yhteensä 200 miljoonaksi dollariksi (760 miljoonaksi markaksi) vuodessa. Toiset asiantuntijat sanovat kuitenkin tämän olevan ”räikeän vähättelevä” summa, koska on myös muita menoja.
Esimerkiksi vuonna 1969 vandalismin ilmoitetaan merkinneen New Yorkin kaupungin kouluille 2266025 dollarin (8610000 markan) menoja. Mutta New Yorkin kaupungin koulurakennustoimiston toimitusjohtaja Hugh McLaren huomautti, että tähän summaan eivät sisältyneet turmeltujen seinien ja pulpettien, särjettyjen huonekalujen ja muun kaluston korjauskulut. Hän sanoi, että jos sellaiset kulut laskettaisiin mukaan, ”kokonaissumma olisi kolme kertaa niin suuri kuin raportissa mainittiin”.
Mutta on vielä yksi huomattava menoerä: koulujen vartijoitten palkat. Vuonna 1971 New Yorkin koulut enemmän kuin kaksinkertaistivat vartijoittensa määrän, mikä aiheutti miljoonan dollarin (3,8 miljoonan markan) kulut. Myös Los Angelesin koulut käyttävät yli miljoona dollaria vuodessa vartijoitten palkkoihin. New Yorkin kouluissa poliisikonstaapelit ilmoittautuvat toisinaan opiskelijoiksi ja ottavat osaa tunneille.
Olivatpa kouluvandalismin kustannukset miten suuret tahansa – jotkut sanovat niiden ”lähentelevän puolta miljardia dollaria vuodessa” – laskua ei voida arvioida pelkästään rahassa. Hävityksen tai hävityksen uhan aiheuttama pelko ja jännitys häiritsevät opetusta ja jopa lisäävät sairauksia. Kaikki nämä kouluille aiheutuvat kustannukset ovat ainoastaan osa vandalismin kokonaislaskusta.
Myös turmeltujen autojen, yksityiskotien, liikehuoneistojen, kirkkojen ja muiden rakennusten korjauskustannukset kohoavat moniin miljooniin markkoihin. Yksistään töhertelyjen ja raapustelujen poistaminen on huomattava menoerä. Siihen kuluu pelkästään New Yorkin maanalaisen osalta noin puoli miljoonaa dollaria (2 miljoonaa markkaa) vuodessa. Philadelphian kaupunki arvioi käyttävänsä 4 miljoonaa dollaria (15 miljoonaa markkaa) vuodessa tämän pulman hoitamiseen. The Christian Century -lehti huomautti pääkirjoituksessaan: ”Töhertelyjen ja raapustelujen sekä iskulauseitten poistaminen seinistä ja kivipinnoista on nyt hyödytön miljardin dollarin vuosittainen hanke pelkästään Yhdysvalloissa.”
Miksi tämä vandalismin hyökyaalto vaikuttaa kasvavan vuosi vuodelta?
Mitä on sen takana?
On esitetty useita selityksiä. ”Kaikenlainen rikollisuus on nousussa kaikkialla, ja tämä on vain osa siitä”, sanoi Chicagon liikenneviraston eräs toimihenkilö.
Education USA -julkaisun toimittajakunnan erityisraportissa ”Vandalismi ja väkivalta” osoitetaan väärälaatuinen opetus ja aikuisten käytös myötävaikuttaviksi tekijöiksi: ”Bostonin teekutsut esitetään opiskelijoille usein ’isänmaallisena tekona’, eräänlaisena rangaistuksena englantilaisille kostoksi rasittavasta teeverosta. Kuitenkin se, mitä tapahtui oli aikuisten miesten harjoittamaa puhdasta vandalismia.”
Kun eri syitä tarkastellaan yhdessä, ne näyttävät osoittavan, että vandalismi on usein vastalause. Stanfordin yliopiston professori Philip G. Zimbardo sanoo: ”Vandalismi on kapinaa, jolla on syy.” Syyn hän sanoo olevan ”yhteiskunnallinen välinpitämättömyys ja haluttomuus, yhdyskuntaan, lähiympäristöön ja perheeseen liittyvien arvojen katoaminen”.
On totta, että käytännöllisesti katsoen kaikkialla nuoret näkevät arvojen katoavan valehtelu, pettäminen ja ulkokultaisuus rehottavat jopa maailman johtajien keskuudessa. Tämä synnyttää nuorissa vihamielisyyttä ’vallitsevaa järjestystä’ vastaan, ja vandalismi on yksi tapa, jolla he ilmaisevat tunteitaan.
Myös vanhemmat edistävät vandalismia. Tuomari John Forte Concordista Massachusettsista osoittaa, miten se tapahtuu: ”Katselen lapsia, jotka istuvat vanhempiensa vieressä odottamassa oikeudenkäyntiä uudessa oikeussalissamme. Lapset raapustavat nimikirjaimensa penkkeihin, samalla kun heidän vanhempansa katselevat välinpitämättöminä. Noilla onnettomilla lapsilla on vanhemmat, jotka välittävät liian vähän huomatakseen, mitä he tekevät, ja vielä vähemmän opettaakseen heitä.”
Välinpitämättömät, huolehtimattomat vanhemmat ovat ehkä vandalismin pääsyy. Tällainen vanhempien luopuminen vastuustaan havaitaan melkein jokaisessa yhdyskunnassa. Seurauksena on, että rikkaat, köyhät ja keskiluokkaan kuuluvat sekä mustat että valkoiset nuoret sekaantuvat pahoin tihutöihin. Yli 3100 teini-ikäistä käsittänyt tutkimus, joka kattoi ”Illinois’n nuorison jokaisen huomattavan ryhmän”, paljasti, että lähes yksi kolmesta oli osallistunut omaisuuden tuhoamiseen!
Miten tämä vandalismin paisuva hyökyaalto voidaan torjua?
Mitä tarvitaan?
On ponnisteltu monin tavoin suunnan muuttamiseksi. Koulujen ikkunoita ei valmisteta enää lasista vaan särkymättömästä muovista. Sisäseinissä käytetään kovapintaisia epoksimaaleja, joihin huopakynillä, huulipuikoilla ja värikynillä piirtäminen on vaikeata. Uudet koulut, joita rakennetaan, ovat kuin linnoituksia, joissa on vain vähän, jos yhtään, ulospäin suuntautuvia ikkunoita. Käytetään hälytyslaitteita, aitoja, yövalaistusta, vartiokoiria ja monia muita keinoja. Kuitenkin vandalismi lisääntyy.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että tilanne on toivoton. On olemassa ratkaisu. Siihen viitattiin eräässä pääkirjoituksessa, jossa sanottiin: ”Todellinen ratkaisu on lastemme käytöksen muovaaminen.” Mutta miten?
Yksi tapa on lainsäädäntö. Yhdysvalloissa 38 osavaltiota on säätänyt lakeja, jotka tekevät nyt vanhemmat vastuullisiksi lastensa tihutöistä. Se, että vanhemmat on pantu maksamaan lastensa aiheuttamat vahingot, on auttanut, mutta se ei ole suinkaan ratkaissut ongelmaa. Tarvitaan enemmän.
Eräs tarkkanäköinen nuorisovirkailija osoitti sen sanoessaan: ”Rahalla maksaminen ei poista vandalismia: se ainoastaan käärii tämän sairauden seteleihin. Kun vanhemmat omistavat riittävästi aikaa ja huomiota lapsilleen siksi, että he haluavat – ei siksi, että he pelkäävät tulevia laskuja tai sakkoja – vandalismin pulma alkaa väistyä.”
Todellisuudessa lapset tarvitsevat enemmän kuin vain vanhempiensa aikaa ja huomiota. Vanhempien tarvitsee opettaa heille, miksi tottelevaisuus lakia kohtaan ja kunnioitus toisten omaisuutta kohtaan on oikein. Mutta kuka sanoo, mikä on oikein? Ei vain jotkut ihmiset. Sen sanoo meidän Luojamme, Kaikkivaltias Jumala, ja hän kertoo Sanassaan Raamatussa, mikä on oikein.
Vanhemmat, jotka kasvattavat lapsensa rakastamaan ja kunnioittamaan heidän Luojaansa ja hänen vanhurskaita vaatimuksiaan, havaitsevat, että heidän jälkeläistensä keskuudessa vandalismin paisuva hyökyaalto voidaan tehokkaasti torjua.