Lähetystyöntekijät vievät hyvää uutista tähän mennessä koskemattomille alueille

VARTIOTORNIN Raamattukoulun Gileadin 57. kurssilla oli ainoastaan 25 oppilasta. Silti heidän päättäjäistilaisuudessaan Queensissa New Yorkin kaupungissa sunnuntaina 8. syyskuuta 1974 oli läsnä suunnilleen 2000 sukulaista ja ystävää. Miksi sellaisesta pienestä ryhmästä oltiin niin kiinnostuneita?

Se johtuu kaikesta siitä, mitä yli 5000 kurssin käynyttä ovat saaneet aikaan siitä pitäen, kun koulu perustettiin vuonna 1943. Nämä oppilaat, jotka palvelevat lähetystyöntekijöinä, ovat olleet välikappaleina Jehovan todistajain toiminnan suuressa laajennustyössä ja erityisesti avanneet uusia kenttiä maapallon syrjäisissä osissa.

Ennen kuin lähetystyöntekijöitä alkoi valmistua koulusta vuonna 1943, monissa Etelä-Amerikan, Aasian ja Afrikan maissa sekä sadoissa merten saarissa ei ollut yhtään Jehovan todistajaa. Esimerkkinä lähetystyöntekijöitten työn hedelmällisyydestä mainittakoon, että vain viidessä sellaisessa Etelä-Amerikan maassa on nykyään yli 30000 toimivaa todistajaa.

Nyt koulunsa päättävien mieleen muistutettiin tämä heitä edeltäneitten lähetystyöntekijöitten suorittama erinomainen työ viimeisissä neuvon sanoissa, jotka koulun opettajat ja muut puhujat esittivät. Koulun rehtori N. H. Knorr osoitti rohkaisevasti, että julistaessaan uskollisesti hyvää uutista lähetystyöntekijät toimivat ’Jumalan työtovereina’. – 2. Kor. 6:1.

Hyvä uutinen tuottaa aitoja kristittyjä

Lähetystyöntekijä toimii ”evankelistana”, se on, Jeesuksen Kristuksen hallitseman Jumalan valtakunnan hyvän uutisen sanansaattajana. Se on todella hyvä uutinen, sillä se kertoo hallituksesta, joka tulee hallitsemaan maata tuhat vuotta ja tuomaan ihmiskunnalle terveyden, elämän ja täydellisyyden. – Ilm. 20:4–6; 21:3, 4.

Tämä todellinen hyvä uutinen tuottaa aitoja kristittyjä. He eivät ole ”riisikristittyjä”, jotka on ”ostettu” aineellisella hyvällä ja joiksi niitä kutsutaan, jotka antavat kristikunnan lähetysjärjestöjen kasvattaa lapsensa korvaukseksi ravinnosta. Ne, jotka kuulevat todellisen hyvän uutisen, saavat hengellistä ruokaa. He tulevat tietämään, että heidät on ostettu Jeesuksen Kristuksen verellä. (1. Piet. 1:18, 19) He luopuvat usein hyvin rappeutuneista, epäjumalisista tavoista ja muuttuvat elämäntavaltaan puhtaiksi, rehellisiksi, Jumalaa pelkääviksi ihmisiksi, jotka vuorostaan kertovat hyvää uutista toisille. – Kol. 3:5–10.

Huolenpito ja vaatimukset

Jehovan todistajain hallitsevan elimen lähettämille lähetystyöntekijöille järjestetään ”lähetyskoti”, ateriat ja pieni määräraha. He omistavat 150 tuntia tai enemmän joka kuukausi hyvän uutisen julistamiseen talosta taloon ja Raamatun tutkimiseen ilmaiseksi niiden kanssa, jotka haluavat tuntea Jumalan ja hänen tarkoituksensa. He eivät odota ihmisten tulevan heidän luokseen ja palvelevan heitä. He palvelevat ihmisiä.

Joissakin paikoissa lähetystyöntekijät määrätään tukemaan jo olemassa olevia seurakuntia. Jotkut lähetetään matkustaviksi evankeliuminpalvelijoiksi. Mutta heidän halunsa auttaa ihmisiä joutuu ankarimpaan kokeeseen sellaisten alueitten avaamisessa, missä hyvää uutista ei ole ennen julistettu. – Room. 15:20, 21.

Evankelioimista Mikronesian saarilla

Erääseen Mikronesian saariryhmään määrätyn lähetystyöntekijäpariskunnan kokemus valaisee, millaista lähetystyö voi olla. Se osoittaa myös, että Jumala tukee tätä evankelioimistyötä.

Saavuttuaan määräpaikkaansa tämä aviopari löysi talon, jonka he vuokrasivat ”lähetyskodikseen”. Ei ollut nykyajan mukavuuksia – ainoastaan öljylamppuja ja liesi, suuriin öljytynnyreihin koottua sadevettä juomavedeksi, ulkokäymälä ja kerran viikossa tapahtuva postinkanto. Tropiikissa yleisten tuholaisten läsnäolo vaati alituista valppautta ja torjuntaa pyydysten, suihkutteiden ja moskiittoverkkojen avulla.

Ei ollut yhtään oppikirjaa tai sanakirjaa kielen oppimiseksi. Oli kuitenkin ilo havaita, että Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset (eli ”Uusi testamentti”) ja Psalmit oli käännetty pääkielelle.

Ponnistelemalla saarnaamistyössä majasta majaan, kirjoittamiensa lyhyitten saarnojen välityksellä ja ihmisten avulla he vähitellen oppivat kielen. Ihmisiin teki suotuisan vaikutuksen se, että ”ulkomaalaiset” kävivät heidän kodeissaan. He eivät olleet tottuneet siihen siellä olevien kristikunnan uskontojen lähetyssaarnaajien taholta.

Näiden lähetystyöntekijöitten osana olivat mitä alkeellisimmat elinolosuhteet sekä vaarat merellä ja maalla heidän työskennellessään eri saarissa, mutta he saivat runsaasti siunauksia. He aloittivat vuonna 1965, ja vuoteen 1968 mennessä he olivat perustaneet seurakunnan. He rakensivat erinomaisen valtakunnansalin viidakosta kaadetuista puista ja meren hiekasta. Vuoteen 1971 mennessä seurakunta oli kyllin vahva pitääkseen huolen itsestään ja lähistöllä olevista saarista, ja niinpä lähetystyöntekijät saivat uuden määräyksen. Vuoteen 1973 mennessä tässä kahden vuoristoisen saaren ja kahdeksan pienen atollin ryhmässä, joka sijaitsi hajallaan yli 400 neliökilometrin alueella Tyynellämerellä, oli yli 100 ihmistä, jotka osallistuivat hyvän uutisen julistamiseen.

Toisten lähetystyöntekijöitten kokemukset ovat yhtä vaihtelevia kuin ovat ne monet maat, joissa he työskentelevät. Muuan Länsi-Intian saaristossa asuva lähetystyöntekijä meni työskentelemään erääseen pieneen saareen. Siellä ei ollut yhtään hotellia eikä majataloa. Etsittyään kauan hän löysi tyhjän huoneen, jossa oli armeijan kenttävuode. Pienestä myymälästä hän osti hieman juustoa, keksejä ja teetä. Niinpä hänellä oli aamiaiseksi juustoa, keksejä ja teetä, päivälliseksi juustoa, keksejä ja vaihteeksi kylmää juomaa. (Saarella ei ollut sähköä, ainoastaan paloöljyllä toimivia jääkaappeja.) Illalla hän söi jälleen juustoa, keksejä ja teetä.

Vaikka saaren asukkaat tunnustautuivat kristityiksi, he olivat sangen pidättyväisiä asenteessaan lähetystyöntekijää kohtaan. Mutta saarnatessaan talosta taloon hän päätti lukea Raamatusta Hepr. 13:2:n useille kotona oleville naisille. Siinä sanotaan: ”Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan.” Lähetystyöntekijä huomasi, että tämä raamatunkohta näytti vaikuttavan heihin suuresti.

Viikon kestävän oleskelunsa jäljellä olevina päivinä lähetystyöntekijän asunnossa kävi useita ihmisiä, jotka toivat ruokaa enemmän kuin hän saattoi syödä. Nämä sydämeltään yksinkertaiset ihmiset eivät halunneet, että heidän kristityiksi tunnustautumistaan pidettäisiin pelkkänä teeskentelynä.

Erään toisen pienen saaren asukkaat olivat erilaisia. He arvostivat hengellistä ravintoa ja sen saamisen tarvettaan. He kuuntelivat lähetystyöntekijää halukkaasti. Hänen kolmipäiväisen oleskelunsa aikana he ottivat paitsi paljon raamatullista kirjallisuutta myös 23 tilausta Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdelle. Näin he saisivat tätä hyvää raamatullista tietoa säännöllisesti siihen asti, kunnes lähetystyöntekijä tulisi seuraavan kerran.

Niinpä lähetystyöntekijöitten hyvän työn avulla ”ne, joille ei ole julistettu [Kristuksesta], saavat hänet nähdä, ja jotka eivät ole kuulleet, ne ymmärtävät”. – Room. 15:21.

[Kuva s. 14]

Vartiotornin Raamattukoulun Gileadin 57. kurssi

Rivit on numeroitu alla olevassa luettelossa edestä taakse ja nimet on lueteltu kussakin rivissä vasemmalta oikealle.

1) Davies, M.; Davis, L.; Moy, J.; Cairns, D.; Wentworth, S.; Alderson, R.; Lange, H.; Wierutsch, G. 2) Parczany, D.; Davis, W.; Tewolde. G.; Candee, L.; Wentworth, J.; Alderson, P.; Krenicki, B.; Wierutsch, H. 3) Lange, P.; Pijanowski, R.; Krenicki, J.; Faller, A.; Cairns. J.; Davies, E.; Burton, J.; Knaack, T.; Grafton, R.