Mitä köyhät maat sanovat
KUKAAN ei halua olla köyhä. Kuitenkin nykyään kaikkialla on valtavat määrät köyhiä ihmisiä. Monissa maissa lähes koko väestö elää köyhyydessä!
Maailman johtajat kutsuvat sellaisia kansoja ”kehitysmaiksi”. Mutta todellisuudessa ne ovat köyhiä maita. Näitä maita kutsutaan myös ”kolmanneksi maailmaksi”, koska ne luokitellaan vauraitten maitten ja jonkin verran vaurautta omaavien maitten alapuolelle.
Vuosisatoja sitten rajalliset yhteydenpitomahdollisuudet estivät useimpia köyhien maitten ihmisiä näkemästä, miten rikkaammissa maissa eletään. Mutta nykyään on toisin. Sanomalehtien, aikakauslehtien, radion ja television välityksellä köyhät ihmiset kaikkialla näkevät, miten ”toinen puoli maailmaa” elää. Hekin haluavat elää siten.
Monet asiantuntijat sanovat, että maailman tilanne voisi tulla erittäin herkästi räjähtäväksi köyhien maitten kasvavien odotusten tähden. Uskotaan, että jos niiden tilanne ei parane, ne saattavat olla halukkaita hyväksymään radikaaleja ratkaisuja pulmiinsa. Lisäksi ollaan yleensä yhtä mieltä siitä, että se aika on ohi, jolloin köyhät maat voitiin saada vakuuttuneiksi siitä, että niiden olosuhteet johtuivat pelkästään ”kohtalosta”, johon niiden tuli passiivisesti alistua.
”Syyteoikeudenkäynti”
Vuoden 1974 keväällä kehitysmaat järjestivät Yhdistyneitten Kansakuntien yleiskokouksen erikoisistunnon. Tämä kolmiviikkoinen istuntokausi oli omistettu niiden pulmille ja erityisesti sille, miten rikkaat maat käyttävät niiden raaka-aineita.
Näistä kokouksista New York Times -lehden James Reston sanoi: ”Täällä Yhdistyneissä Kansakunnissakin on käynnissä eräänlainen syyteoikeudenkäynti – ei ihmistä vaan sivilisaatiota vastaan. Köyhät kansat esittävät joka päivä syytteitä rikkaita maita vastaan.”
Mitä köyhät maat sanoivat? Niiden ”syyteartiklat” esitetään seuraavalla sivulla.
Nämä ovat joitakin köyhien kansojen esittämiä valituksen aiheita. Ne viittaavat myös vauraampien maitten suunnattomaan liikakulutukseen ja jopa tuhlaukseen. Maailma, erityisesti teollisuusmaat, käyttää nykyään esimerkiksi yli 700 miljardia markkaa vuodessa aseistautumiseen. Köyhät maat ajattelevat, mitä kaikella tuolla rahalla voitaisiin tehdä niiden tilanteen helpottamiseksi. Kuitenkin on tosiasia, että myös useimpien köyhien maitten vuosibudjetista huomattava osa käytetään aseistautumiskuluihin!
Köyhät maat voivat myös viitata siihen, että jos jokainen yhdysvaltalainen söisi vain yhden hampurilaisen vähemmän viikossa, viljaa säästyisi riittävästi kattamaan Intian arvioidun vuotuisen viljantuonnin. Arvioidaan lisäksi, että lannoitteet, joita yhdysvaltalaiset levittävät nurmikoilleen, pensailleen ja kukilleen, täyttäisivät suuresti Aasian lannoitevajausta ja auttaisivat aasialaisia hankkimaan oman ravintonsa. Lisäksi maatalouden asiantuntijoiden mukaan se viljamäärä, joka käytetään vuosittain Yhdysvalloissa alkoholijuomien valmistukseen, voisi pitää 500000 eteläaasialaista elossa saman vuoden aikana.
Mutta onko realistista odottaa, että rikkaitten maitten ihmiset luopuisivat kaikesta tällaisesta auttaakseen köyhiä maita? James Reston kysyy: ”Voivatko rikkaat ja köyhät valtiot jatkaa tällä tavoin? Voivatko kehittyneet valtiot kuluttaa ja tuhlata ja vaatia työpalkkoja, niin kuin nykyään tapahtuu, ja olla välittämättä ihmiskunnan enemmistön kurjuudesta köyhissä maissa?” Sitten hän toteaa köyhien maitten kysyvän: ”Kuuntelevatko suuret maat edes?” Reston sanoo: ”Vastaus on ilmeisesti: ’Eivät vielä.’”
Niinpä kansainvälinen kiistely jatkuu ja pessimismi kasvaa. Miksi? Siksi, että useimpien köyhien maitten ongelmat eivät ratkea. Ne pahenevat.
Kasvavia ongelmia
Huolimatta siitä, että puhutaan kovasti ”edistyksestä” ja ponnistellaan sitä kohti, maailman köyhien määrä kasvaa. Nykyään, jolloin ihmiset matkustavat kuuhun ja atomivoima on valjastettu, maailmassa on paljon enemmän nälkäisiä, huonosti puettuja, kehnoissa asunnoissa asuvia ja lukutaidottomia ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin historiassa! Miten paljon? Yhdistyneitten Kansakuntien pääsihteeri Kurt Waldheim vastaa:
”Tuhoisin erillinen syyte nykyistä maailman sivilisaatiotamme vastaan on kolkon, kaikkialle leviävän köyhyyden jatkuva olemassaolo maailman väestön kahden kolmanneksen keskuudessa.
”Se on tunnettavissa kaikilla elämänaloilla kehitysmaissa: lasten aliravitsemuksessa, tautien puhkeamisessa, laajalle levinneessä työttömyydessä, lukutaitoisuuden alhaisessa määrässä, liikakansoittuneissa kaupungeissa.”
Maailman nykyinen väestö on lähes neljä miljardia. Waldheimin mukaan kaksi kolmannesta siitä kokee ankaraa köyhyyttä. Se merkitsee 2600000000 ihmistä! Kuitenkin maailman väkiluku varsinkin köyhissä maissa kasvaa räjähdysmäisesti. Jos nykyinen nopeus jatkuu, se kaksinkertaistuu vain 35 vuodessa. Niinpä ruotsalainen ravintotieteilijä Georg Borgström sanoo:
”Ihmisten määrän räjähdysmäinen kasvu uhkaa pyyhkäistä pois ihmiskunnan aikaansaaman edistyksen ja jäytää kaikkia inhimillisiä arvoja sekä vajottaa kasvavan osan ihmiskunnasta säälittävään köyhyyteen.
”Yleisestä käsityksestä ja vastatoimenpiteistämme huolimatta nälkäisten, janoisten, köyhien ja lukutaidottomien määrä lisääntyy herkeämättä sekä suhteellisesti että absoluuttisesti.”
Intiassa, maailman toiseksi väekkäimmässä maassa, on lähes 600 miljoonaa ihmistä, ja sen väestö kasvaa nykyään 13 miljoonalla vuodessa. Tuon maan hallituksen erään ministerin arvion mukaan nykyään lähes kaksi kolmasosaa Intian väestöstä elää ”köyhyysrajan alapuolella”. Se merkitsee noin 400 miljoonaa ihmistä! Selonteon mukaan näiden ihmisten keskiansiot ovat noin 24 markkaa kuukaudessa. Maaseudun työttömien määrä on kasvanut kuusinkertaiseksi 20 vuodessa, yli kolmesta miljoonasta nykyisiin yli 18 miljoonaan. Lisäksi Intian olosuhteet pahenevat jatkuvasti huonojen satojen ja tuontitavaroitten, kuten öljyn ja lannoitteitten, suuresti kohonneitten hintojen tähden.
Lukutaidottomien määrä on kasvamassa. Noin kolme neljäsosaa kaikista afrikkalaisista ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Puolet Aasian ja noin neljännes latinalaisen Amerikan väestöstä on lukutaidotonta.
Joissakin maissa köyhyydestä on tullut niin ankara ja toivottomalta näyttävä, että ”sana ’köyhyys’ on saanut uusia ulottuvuuksia”, sanoo Atlantic-aikakauslehti. Eräästä Aasian maasta tuo julkaisu sanoo:
”Voitaisiin jopa sanoa, että se on mennyt liian pitkälle voidakseen kuulua kamppailevan kolmannen maailman kansoihin; se on kulkemassa kohti nuorista ja rutiköyhistä valtioista syntyvää neljättä maailmaa, joka pysyy elossa ainoastaan ulkomaisen avun runsailla ruiskeilla. . . .
”Ne uppoaisivat kuin kivet ilman kansainvälistä apua . . . Kukaan ei tarvitse niitä tai kaipaa niitä.”
Kuilu levenee
Monet asiantuntijat ovat huolissaan siitä, että useimmat köyhät maat ovat jäämässä entistä enemmän jälkeen rikkaista. Eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten tulot ovat olleet paljon suuremmat kuin köyhien maitten asukkaitten tulot. Ja kuilu kasvaa eikä kapene.
Esimerkiksi Yhdistyneitten Kansakuntien tilaston mukaan viimeksi kuluneena kahdeksanvuotiskautena keskitason yhdysvaltalaisen tulot kasvoivat summalla, joka on 25 kertaa niin suuri kuin tulojen kasvu keskitason afrikkalaisella, 16 kertaa niin suuri kuin aasialaisten ja 9 kertaa niin suuri kuin latinalaisamerikkalaisten tulojen kasvu.
Sama pitää paikkansa ravinnontuotannosta. Äskeisenä kuusivuotiskautena keskimääräinen ravinnontuotanto henkeä kohti kasvoi 9 prosenttia Länsi-Euroopassa. Mutta tuona samana aikana se väheni Afrikassa 5 prosenttia. Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-idässä ei ilmennyt yhtään kasvua henkeä kohti. Lisäksi nämä numerotiedot julkistettiin ennen Afrikan ja Aasian eräiden osien äskeistä tuhoisaa ravinnonpuutetta.
Köyhien maitten ihmisten ei ole myöskään realistista ajatella, että jonakin päivänä niillä on yhtä paljon omaisuutta kuin vauraammilla kansoilla. Jos kaikki valtiot tuottaisivat yhtä paljon tarvikkeita kuin Yhdysvallat, maailman raaka-aineitten tuotannon olisi lisäännyttävä mielikuvituksellisen paljon. Esimerkiksi raudan ja sinkin tuotannon olisi lisäännyttävä noin 75-kertaiseksi nykyiseen määrään verrattuna. Olisi hankittava 200-kertaisesti lyijyä ja 250-kertaisesti tinaa. Kun otetaan huomioon, että nykyäänkin maan luonnonvaroja rasittaa suuresti teollisen maailman valtava ja kasvava kysyntä, sellainen tuotanto köyhien maiden saattamiseksi tasoihin rikkaitten maitten kanssa on tällä hetkellä saavuttamattomissa.
Öljyntuottajamaat nostivat äskettäin öljyn hinnan nelinkertaiseksi. Tämä osoittautui ankaraksi iskuksi teollisuusmaille, mutta köyhille maille se on osoittautunut katastrofiksi. Näillä kansoilla oli maksuvaikeuksia jo ennen hintojen kohoamista. Sen tähden Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Schmidt sanoi: ”Kehitysmaat ovat vaarassa jäädä täysin kuiville. Öljyn kohonneet hinnat uhkaavat niiden koko olemassaoloa.”
Kirjailijat Paul Ehrlich ja Dennis Pirages totesivat nämä köyhien maitten synkät näkymät äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Ark II. He mainitsivat:
”On selvää, että hellitty uskomus, että [köyhät maat] voivat jonakin päivänä saavuttaa teollisuusmaat, on pelkkä rikkaitten edistämä myytti köyhien pitämiseksi ojennuksessa.
”Tiedot osoittavat, että rikkaitten ja köyhien valtioitten välinen kuilu on levenemässä, ei kapenemassa.”
Muuttuva asenne
Levenevä kuilu aiheuttaa vakavia seurauksia myös rikkaille kansoille. Tämä johtuu niiden kasvavasta riippuvaisuudesta ”kolmannen maailman” kansojen raaka-aineista. Nämä kansat ovat nykyään muuttaneet asennettaan niiden luonnonvarojen käytön ja hinnan suhteen.
Esimerkkinä tästä olivat toimenpiteet, joihin öljyä tuottavat kehitysmaat ryhtyivät kaikkien teollisuusmaitten suureksi järkytykseksi. Monien vuosikymmenien ajan köyhien öljyntuottajamaitten oli myytävä öljynsä suhteellisen halpaan hintaan. Mutta äskettäin nämä valtiot liittyivät yhteen ja sopivat hintojensa nelinkertaistamisesta. Iranin šaahi ilmaisi näiden kansojen muuttuneen asenteen sanomalla: ”Halvan öljyn aika on lopussa. Meidän täytyy lisätä, että riiston aika on lopussa.”
Tarkkailtuaan öljyn hintojen kohoamista Länsi-Saksan liittokansleri Schmidt lausui: ”Kamppailua öljyn hinnoista saattaa huomenna seurata samanlainen kamppailu muiden tärkeitten raaka-aineitten hinnoista.” Tuon näkemyksen vahvisti Jamaikan pääministeri, maan, jossa on runsaasti bauksiittia alumiinin valmistamiseksi. Hän lausui:
”Kehitysmaat eivät voi enää jatkaa raaka-aineitten tuottamista kehittyneille maille vanhalla perusteella, ja inflaatiokierteisessä maailmassa on tärkeätä kytkeä raaka-aineitten arvo lopullisten tuotteitten arvoon.”
Köyhät maat ovat antaneet selvän haasteen rikkaille maille. Ne eivät enää passiivisesti hyväksy sitä, mitä teollisuusmaat ovat pitäneet selviönä yli kaksisataa vuotta. Tuo olettamus oli, että köyhistä maista olisi aina saatavissa halpoja raaka-aineita. Näin ei ole enää asian laita.
Köyhien maitten vaikea pulma on kuitenkin se, että useimpia niistä ei ole siunattu runsailla raaka-aineilla. Useimmista niistä puuttuvat runsaat mineraali- ja öljyvarat. Ne ovat suuressa määrin maatalousmaita, ja katovuosina niillä ei ole mitään myytäväksi toisille kansoille. Niinpä niillä ei ole rahaa ostaa ravintoa ja muita tarvikkeita, jotka auttaisivat niitä selviämään katovuosien yli. Juuri näin on tapahtumassa nyt eri maille Afrikassa, Aasiassa ja latinalaisessa Amerikassa.
Niinpä erään köyhän maan vihainen runoilija kirjoitti: ”Miten kestämme kuuman auringon? Polttamalla siinä nahkamme. Miten saamme suojan sateelta? Kastumalla likomäriksi. Miten pidämme nälän poissa? Nääntymällä nälkään. Miten parannamme sairaudet? Kuolemalla.”
Miten ilmeistä onkaan, että maan päällä nykyään vallitseva asiainjärjestelmä ei toimi! Ihmiskunta tarvitsee kipeästi uutta järjestelmää, sellaista, joka voi tuoda siunauksia kaikkien kansojen ihmisille. Ainoastaan Jumalan tuleva uusi järjestys voi tuoda ja tulee tuomaan siunaukset.
[Tekstiruutu s. 14]
’SYYTEARTIKLAT RIKKAITA MAITA VASTAAN’
1. Köyhissä maissa syntyneistä lapsista noin yksi lapsi kolmesta kuolee ennen viiden vuoden ikää;
2. Eloon jäävistä lapsista Pakistanin finanssiministeri tri Mubashir Hasan sanoo, että he elävät ”elämää, joka on täynnä puutetta, epätoivoa ja alennusta. Se on kiihkeä, mutta armollisen lyhyt kamppailu, koska heidän keskimääräinen jäljellä oleva elinaikansa on vain 30 vuotta”;
3. Se paheneva katastrofi, johon monet Afrikan valtiot ovat joutuneet kuivuuden ja huonon asiainhoidon tähden, on kehittyneiden maitten käsityskyvyn ulkopuolella. Se on myös moite Yhdistyneille Kansakunnille, joka lupasi peruskirjassaan edistää ”elintason kohoamista, täystyöllisyyttä sekä taloudellista ja sosiaalista edistymistä ja kehittymistä”;
4. Kansat, joita oli tapana kutsua nimellä kristityt länsimaat ja joita nykyään kutsutaan läntisiksi teollisuusmaiksi tai kehittyneeksi tai edistyneeksi maailmaksi, pettävät köyhiä maita. Miten? Ostamalla raaka-ainetta ja muita tuotteita köyhistä maista hyvin halvalla ja myymällä teollisuustuotteita takaisin erittäin kalliilla hinnalla;
5. Rikkaat maat maksavat työntekijöilleen 10–20 kertaa niin paljon kuin köyhien maitten työntekijöille maksetaan. Jos palkat suurin piirtein tasoitettaisiin, köyhät maat saisivat vuosittain noin 925 miljardia markkaa enemmän työstään ja tuotteistaan.