Miten vakavia ovat pulat?
MENNEISYYDESSÄ kiinnitettiin hyvin vähän huomiota maapallomme luonnonvarojen rajallisuuteen. Raaka-aineitten runsautta pidettiin suuressa määrin itsestään selvänä. Niinpä vuosisatojen ajan sen mineraaleja, fossiilipolttoaineita ja muita luonnonvaroja on käytetty, ikään kuin niitä olisi rajattomasti.
Nykyään tilanne on erilainen. Maata ei enää pidetä aineellisen vaurauden ehtymättömänä lähteenä.
Kasvun edistäminen
Viime aikoihin asti useimmat taloustieteilijät hyväksyivät brittiläisen John Maynard Keynesin ajatukset. Hänen käsityksensä mukaan taloudelliset vaikeudet, kuten lama ja työttömyys, voitaisiin parantaa tuotteitten massakulutusta lisäämällä, vaikka ihmisten, yritysten ja hallitusten olisi otettava velkaakin niin tehdäkseen.
Ajateltiin, että tavaroitten kysynnän jatkuva kasvu vaatisi tuotannon lisäämistä, mistä seuraisi enemmän tehtaita, työpaikkoja ja tuloja kaikille – siis ”vaurautta”. Nyt jo vuosikymmenien ajan länsimaitten talouselämässä on noudatettu yleisesti tätä politiikkaa.
Lopulta on käynyt kuitenkin selväksi, että jatkuvan kasvun ajatuksessa oli jotakin perin pohjin virheellistä sen lisäksi, että enentyvistä veloista saattaa muodostua kestämätön taakka. Tilanne kärjistyi otaksuttua nopeammin maailman ”väestöräjähdyksen” alkaessa. Tämä johtui jatkuvasta suuresta syntyneisyydestä ja lapsikuolleisuuden jyrkästä vähentymisestä tautien paremman torjunnan ansiosta.
Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen maailman väestö alkoi kasvaa nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Tällä hetkellä maan päällä on lähes neljä miljardia ihmistä, ja lähes 80 miljoonaa ihmistä tulee lisää joka vuosi. Jos tämä nopeus jatkuu, väestö kaksinkertaistuu vain 35 vuodessa. Maailman johtajista vaikuttaa siltä, että maapallo ei pysty loputtomasti elättämään sellaista räjähdysmäisesti lisääntyvää väestöä.
Ehtymässäkö?
Merkitseekö tämä sitä, että maapallon luonnonvarat ovat ehtymässä? Ei oikeastaan, ei ainakaan tällä hetkellä. Pääpulma on siinä, mihin ihmisyhteiskunta nykyään pohjautuu, kun se korostaa yhä enemmän teollistumista.
Eräs kaivosalan johtava toimihenkilö huomautti julkaisussa Vital Speeches: ”Koska mineraalivarat ovat uusiutumattomia, luonnonvarat kieltämättä loppuvat jonakin tulevaisuuden päivänä – mutta tuo päivä näyttää sangen etäiseltä. Käytettävissä olevien luonnonvarojen puute ei ole aiheuttanut viimeisten 15 kuukauden pulaa.”
Mutta vaikka maassa on yhä runsaasti luonnonvaroja, on aivan toista saada niitä riittäviä määriä, kyllin nopeasti ja kyllin halvalla kansoille, jotka tarvitsevat niitä. Tilanteen tekee Länsi-Euroopalle, Japanille ja jopa Yhdysvalloille kriittisemmäksi se, että niiden tarvitsemien useimpien mineraalien ja energianlähteiden parhaimmat esiintymät sijaitsevat nykyään näiden maiden rajojen ulkopuolella. Lisäksi ne luonnonvarat, mitä niillä itsellään on, eivät riitä, ja niitä kulutetaan entistä nopeammin loppuun näiden kansojen valtavan kysynnän tähden. Niinpä nämä maat kärsivät vakavasta ja pahenevasta raaka-ainepulasta.
Valtava kysyntä
Aikaisemmin, ihmiskunnan eläessä suuressa määrin maataloudesta, maan luonnonvarojen kysyntä oli hyvin vähäistä. Mutta teollisen aikakauden alkaessa joitakin vuosisatoja sitten raaka-aineitten kysyntä kasvoi valtavan nopeasti.
Teollinen yhteiskunta tarvitsee tehtaita, toimistoja, kerrostaloasuntoja, voimalaitoksia, koneita, kuljetusvälineitä ja energiaa. Näitä ei voida tuottaa ilman terästä, alumiinia, kuparia, betonia ja muita raaka-aineita. Lisäksi teollisuusyhteiskunnan polttoaineena käytetään pääasiassa maaöljyä.
Länsi-Euroopan, Japanin ja Pohjois-Amerikan teollisuusvaltioissa kaikkien sellaisten luonnonvarojen kysyntä on kasvanut monta kertaa niin nopeasti kuin väestö. Mutta tätä kysynnän kasvua vauhdittaa toinenkin tekijä – niin kutsutun ”alikehittyneen” maailman väestön räjähdysmäinen kasvu.
Näiden köyhienkin maiden ihmiset haluavat niitä koneita ja muuta aineellista hyvää, mitä he näkevät teollisuusmaissa. Noiden maiden johtajat ajavat niitä teolliseen aikakauteen niin nopeasti kuin voivat. Esimerkki siitä, miten tämä voi lisätä kaikenlaisten tavaroitten kysyntää, voidaan nähdä pelkästään yhden tuotteen kysynnän lisääntymisestä yhdessä teollisuusmaassa, kuten kirja Introduction to Geology (Johdatus geologiaan) totesi: ”Raudan kulutus kasvoi Yhdysvalloissa noin 20-kertaiseksi, kun maan väestö samanaikaisesti kaksinkertaistui.”
Niin, kun valtio tulee erittäin teollistuneeksi, sen raaka-aineitten kysyntä kasvaa suhteettomasti sen väestönkasvuun verrattuna. Mutta köyhissä maissa on miljardeja ihmisiä, jotka haluavat teollisuuden tuotteita. Ekologit Paul Ehrlich ja Dennis Pirages mainitsevat kirjassaan Ark II: ”Tätä määrien kriisiä pahentaa maailmanlaajuinen kasvavien odotusten vallankumous. Materialismista on tullut yleismaailmallinen uskonto. Lähes jokainen pitää tuotannon jatkuvaa lisäämistä välttämättömänä.”
Näin ollen maailman ”väestöräjähdys”, jo teollistuneitten kansojen tyydyttämätön kysyntä ja nyt köyhien kansojen kasvavat odotukset rasittavat ankarasti maan luonnonvarojen riittävyyttä. Siitä, miten ankara rasitus on, huomauttaa poliittinen tiedemies William Ophuls Harper’s-lehdessä:
”Maailman kasvavan väestön sijoittamiseksi meidän täytyy suunnilleen seuraavien 30 vuoden aikana rakentaa taloja, sairaaloita, satamia, tehtaita, siltoja ja kaikenlaisia muita tiloja melkein yhtä paljon kuin ihmiskunta on rakentanut tähän mennessä. . . .
”Ongelmat kehittyvät nykyään niin nopeasti, että ne täytyy nähdä hyvissä ajoin ennalta. Muussa tapauksessa ’ratkaisumme’ ovat liian vähäpätöisiä ja liian myöhäisiä. . . .
”Ainoastaan mitä huolellisimmat toimenpiteet estävät sen teknologisen yhteiskunnan romahtamisen, josta me kaikki olemme riippuvaisia.”
Rasitus oli selvästi nähtävissä vuonna 1973 ja vuoden 1974 alussa. Silloin yleensä maailmassa vallinneen noususuhdanteen tähden tuotteiden kysyntä kasvoi nopeasti. Hallitukset olivat lainanneet ja syytäneet yhä enemmän rahaa talouselämäänsä tämän vaurauden ylläpitämiseksi. Mutta samalla kun kysyntä nousi äkisti, uusia tehtaita ja kaivoksia ei rakennettu kyllin nopeasti. Varastot loppuivat lyhyessä ajassa. Tyypillinen esimerkki on kupari, jonka tuotannon keskimääräinen vuosikasvu on ollut noin 4 prosenttia 1950-luvun alusta pitäen. Mutta vuonna 1973 kuparin kysyntä kasvoi länsimaissa yli 10 prosenttia. Siten tuotteitten kysyntä ylitti kyvyn tuottaa niitä, mikä osaltaan edisti inflaation pääsyä valloilleen.
Inflaation myötä lainojen korkokanta kohosi nopeasti. Se teki uusien tuotantolaitosten rakentamisen entistä kalliimmaksi. U.S. News & World Report -lehti huomautti siitä: ”Teollisuudenhaarassa toisensa jälkeen raaka-aineitten ja tuotantokapasiteetin puutetta pahentaa mahdollisesti kaikkein ratkaisevin pula – pula rahasta. . . . Teollisuuden on vaikeata löytää keinot kustantaa tuotantokapasiteetin lisäys kysynnän tasalla pysyttelemiseksi.”
Hinnat kohoavat kohoamistaan
Hinnat luonnollisesti heilahtelevat. Toisinaan ne laskevat, erityisesti kun jotakin tuotetta on runsaasti markkinoilla. Mutta kysynnän vuosi vuodelta jatkuva kasvu, paheneva pula ja maan luonnonvaroista käytävä kilpailu ovat yleensä työntäneet hintoja ylöspäin. Esimerkkinä tästä on oheinen taulukko joidenkin tuotteitten tukkuhintojen noususta.
Mutta on toinenkin syy, miksi metallien ja muiden raaka-aineitten hinnat ovat kohonneet. ”Alikehittyneet” maat, joilla on raaka-aineita, haluavat tuotteistaan enemmän rahaa voidakseen ostaa haluamiaan valmisteita teollisuusmaista. Raakaöljyn hinnan nelinkertaistuminen on tuoreena kaikkien kansojen muistissa. Sama pitää paikkansa myös muista hyödykkeistä.
Esimerkiksi Jamaikassa ja muutamassa muussa maassa, kuten Guineassa, Guayanassa ja Surinamessa, on runsaasti bauksiittia, joka on perusmineraali alumiinin valmistuksessa. Nuo maat ovat nostaneet hintojaan huomattavasti. Kuparin hinnan suuntaus on sama, koska Chile, Peru, Sambia ja Zaire tuottavat suurimman osan maailman vientikuparista. Sama pitää paikkansa tinasta, koska noin 70 prosenttia vientiin liikenevästä tinasta tulee pääasiassa Boliviasta, Malesiasta ja Thaimaasta. Monien muiden perushyödykkeiden kohdalla tilanne on sama.
Riippuvaisuus tuonnista
Harvat teollisuusyhteiskuntien ihmiset tajuavat täysin, miten kasvavassa määrin heidän elämäntapansa riippuu tuonnista. Monia näistä tuontiartikkeleista tarvitaan, koska maassa on pulaa kyseisestä tuotteesta ja se on hankittava muualta.
Esimerkiksi Alankomaat tuo maahan suurimman osan valkuaisaineravinnostaan, kaiken puuvillan ja noin 80 prosenttia villasta. Myös kaikki antimoni, bauksiitti, kupari, kulta, rautamalmi, nikkeli, fosfori- ja kalilannoitteet, tina, sinkki ja monet muut hyödykkeet, myös öljy, tuodaan muualta. Muut Euroopan maat ovat samanlaisessa asemassa.
Kun on kysymys öljystä, suurin osa Länsi-Eurooppaa on täysin riippuvainen öljyn tuonnista, sillä se tuottaa sitä itse hyvin vähän. Vuoden 1973 loppupuolen öljysaarto paljasti, miten hauras näiden valtioitten vauraus on. Öljyntuonnin keskeytys voisi tuhota niiden elämäntavan lyhyessä ajassa.
Japania pidetään usein aineellisen edistyksen esimerkkinä. Mutta tuo edistys on toteutettu suuressa määrin toisten maitten luonnonvarojen avulla. Sen lisäksi että Japani tuo muualta suuren osan ruokavaroistaan, se tuottaa maahan myös suurimman osan teollisuutensa raaka-aineista. Niinpä se tuo 92 prosenttia käyttämästään rautamalmista, 59 prosenttia koksi- ja bitumihiilestään ja kaiken tarvitsemansa bauksiitin, 84 prosenttia kuparistaan ja 99,7 prosenttia maaöljystään. Niin, myös Japanin ”vauraus” lepää hauraalla perustalla.
Yhdysvaltain tuonti kasvaa
Yhdysvaltoja pidetään maailman maista tuottavimpana. Kuitenkin se on nykyään sangen samanlaisessa tilassa kuin Japani ja Länsi-Euroopan teollisuusmaat. Niinpä U.S. News & World Report -lehti mainitsi:
”Yhdysvallat – jota alussa siunattiin luonnonvarojen runsaudella – on tulossa köyhäksi maaksi.
”Kylmät tosiasiat osoittavat, että Yhdysvallat nojautuu entistä enemmän muiden maiden raaka-aineisiin, jotka ovat elintärkeitä sen asemalle maailman vauraimpana maana. Amerikkalaisille kerrotaan, että näitä raaka-aineita ei ole helppo saada tulevaisuudessa.”
Monet Yhdysvaltain ”helpoimmat” raaka-aine-esiintymät on jo käytetty hyväksi. Esimerkiksi Minnesotassa sijaitsevan Mesabi Rangen runsaat rautamalmiesiintymät on käytetty lähes loppuun. Vähemmän rautapitoisen malmin louhiminen tulee kalliimmaksi. ”Helpoimmat” öljykentät on jo tyhjennetty. Tämän tähden merenalaisen öljyn poraukset lisääntyvät. Myös maalla sijaitsevia öljylähteitä porataan entistä syvemmältä. Lisäksi Alaskan öljyä kuljetetaan putkia pitkin. Jo nykyään maa tuottaa muualta noin kolmanneksen käyttämistään öljytuotteista.
Lisäksi Yhdysvallat joutuu nykyään toimittamaan muista maista lähes kolmanneksen kaikista mineraaleista, joita pidetään sen teollisuudelle välttämättöminä. Uskotaan, että vuoteen 1985 mennessä sen on tuotettava niistä puolet. Entä kustannukset? Vuonna 1970 Yhdysvalloissa tuotettujen mineraalien määrässä esiintyi lähes 9 miljardin dollarin (33 miljardin markan) vajaus kysyntään nähden. Erään hallitusvirkailijan arvion mukaan tämä vajaus kasvaa 31 miljardiin dollariin (115 miljardiin markkaan) vuoteen 1985 mennessä ja 64 miljardiin dollariin (240 miljardiin markkaan) vuoteen 2000 mennessä. Kaikki tämä vajaus täytyy peittää tuonnilla. Lisäksi nämä arviot tehtiin ennen inflaation vauhtiinpääsyä vuosina 1973 ja 1974!
Yhdysvallat janoaa myös valtavasti vettä. Teollisuus kuluttaa sitä suunnattomia määriä; vain yhden auton valmistamiseksi tarvitaan noin 380000 litraa vettä. Jos nykyinen nopeus jatkuu, vain 25 vuoden kuluttua maan tuotantoelämä tarvitsee arviolta noin 950 miljardia litraa vettä päivässä ja noin 1700 miljardia litraa jäteaineitten pois kuljettamiseksi. Pintavettä saadaan nykyään kuitenkin arviolta vain 380–470 miljardia litraa päivässä.
Onko maan päällä yhtään teollisuusvaltiota, joka olisi suuressa määrin omavarainen luonnonvarojen suhteen? On. Sellainen valtio on Neuvostoliitto, jolla on yhä runsaasti raaka-aineita käytettäväksi. Sen maaperä ei ole kuitenkaan yhtä hedelmällinen kuin Yhdysvaltojen maaperä, joten Neuvostoliitto kokee usein katovuosia ja sen on tuotava maahan ravintoaineita.
Kohti muutosta
Teollisuusmaat, erityisesti Länsi-Euroopan, Japanin ja Yhdysvaltain pitkälle kehittyneet valtiot, ovat saattaneet itsensä satimeen. Ylläpitääkseen nykyisen elintasonsa niiden täytyy nykyään tuoda maahan lisääntyviä määriä tarvitsemiaan raaka-aineita ja energianlähteitä. Mutta köyhät kansat, joilla on näitä luonnonvaroja, vaativat niistä nyt enemmän rahaa.
Tämän välitön seuraus on ollut, että nämä teollisuusvaltiot velkaantuvat yhä enemmän maksaessaan tarvitsemistaan tuotteista. Pelkästään viime vuoden öljylasku on järkyttänyt koko läntisen maailman taloutta. Maa toisensa jälkeen velkaantuu entistä pahemmin öljyn hinnan kallistumisen tähden. Niinpä sen lisäksi, että on entistä vaikeampaa hankkia raaka-aineita ja tuottaa ihmisten kysymiä tavaroita, teollisuusmaitten taloudellinen tilanne on tullut epätoivoiseksi.
Taloustieteilijät ovat yhtä mieltä siitä, että ei ole mahdollista jatkaa tällä tavoin paljon pitempään. Jonkin on muututtava. Näiden maitten maksutasevajaus on aiheuttava pian jyrkän muutoksen. Vaikka miljardien markkojen lainaaminen tällä hetkellä vaurailta öljyntuottajamailta auttaa työntämään tuhoa jonkin verran kauemmaksi, sellaista lainaamista ei voi jatkua loputtomiin, koska tarvittavat määrät ovat valtavia. Se saattaisi merkitä sitä, että näillä kansoilla ei yksinkertaisesti ole enää varaa sellaiseen tuontiin elämäntapansa ylläpitämiseksi. Se merkitsisi jyrkkää muutosta ihmisten elintasossa.
On kyseenalaista, kykenevätkö ihmiset mukautumaan alempaan elintasoon. New York Times -lehden äskettäinen uutinen saattaa olla tulevia tapahtumia ennakoiva:
”KAIRO, 10. elokuuta (Reuter) – Kaksi ihmistä kuoli ja viisi haavoittui ihmisten rynnätessä ostamaan saippuaa, jota on niukalti Egyptissä nykyään, sanomalehti Al-Ahram kertoi tänään.
”Taistelussa, joka syntyi viimeisestä saippuapalasesta eräässä kaupassa Rozeikin kylässä, sekatavarakauppias ja hänen poikansa saivat surmansa, sanomalehti kertoi.”
Brittiläinen historioitsija Arnold Toynbee huomauttaa, että teollisuusmaat ”havaitsevat olevansa pysyvässä piiritystilassa, jossa elämän aineelliset olosuhteet . . . käyvät entistä ahtaammiksi”. Hän lisää:
”Kussakin saarretussa ’kehittyneessä’ maassa tullaan käymään katkeraa taistelua niiden vähentyneitten luonnonvarojen valvonnasta. . . .
”Niinpä kaikissa ’kehittyneissä’ maissa säälimättömän auktoritaarisen hallituksen on pakotettava voimaan uusi elämäntapa – ankarasti valvottu elämäntapa.”
Monista tarkkailijoista on ilmeistä, että maailman olojen valtava uudelleenjärjestely ei voi olla kaukana. Ongelmat ovat tulleet liian kriittisiksi. Teoksen Ark II kirjoittajat esittivät sen seuraavasti: ”Me tiedämme, että vanha järjestelmä ei pysy koossa paljon kauempaa.”
[Taulukko s. 18]
(Ks. painettu julkaisu)
YHDYSVALTAIN TUKKUHINTOJEN NOUSU VAIN YHDEN VUODEN AIKANA
HYÖDYKE 1973 PUOLIV. 1974 PUOLIV. LISÄYS
SANOMALEHTIPAPERI,
amer. tonnilta (907 kg) $169,00 $205,00 21 %
TERÄSROMU,
amer. tonnilta 53,00 145,00 174 %
RIKKIHAPPO,
amer. tonnilta 31,00 41,00 32 %
TINA,
naulalta (454 g) 2,18 4,49 106 %
KUPARI,
naulalta 0,60 0,86 43 %
ALUMIINIHARKKO,
naulalta 0,25 0,33 32 %
SINKKI,
naulalta 0,21 0,35 67 %
BENSIINI,
gallonalta (3,8 l) 0,14 0,28 100 %
POLTTOÖLJY,
gallonalta 0,11 0,23 109 %
[Kuva s. 17]
PULAN PÄÄTEKIJÄT
Väestöräjähdys
Teollistumisen korostaminen
Raaka-aineitten ehtyminen
Kasvaneet odotukset
Poliittiset erimielisyydet