Ennätyssatoja, mutta silti ruoanpuutetta – miksi?
JOKAINEN ostoksilla kävijä tietää, mitä ruokakustannuksille on viime aikoina tapahtunut. Useimmissa maissa hinnat ovat kohonneet hyvin jyrkästi. Tämä heijastaa sitä tosiasiaa, että kaikkialla maailmassa esiintyy ruoanpuutetta.
Kuitenkin vuoden 1973 aikana monet huomattavat ravinnontuottajamaat saivat ennätyssatoja. Yhdysvaltain maissi-, vehnä- ja soijapapusadot kohosivat ennätyslukemiin. Neuvostoliitossa viljantuotanto nousi vuonna 1972 saadusta 168 miljoonasta tonnista noin 222 miljoonaan tonniin vuonna 1973, mikä merkitsee noin 54 miljoonan tonnin valtavaa lisäystä.
Miksi sitten esiintyy ruoanpuutetta, mikä aiheuttaa hintojen kohoamista? Mitä maailman ravintovaroille oikeastaan on tapahtumassa?
Kysyntä ja tarjonta
Talouselämässä puhutaan ”kysynnän ja tarjonnan laista”. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kun jonkin tuotteen kysyntä kasvaa nopeammin kuin sen tarjonta, hinnat tavallisesti nousevat.
Juuri näin on tapahtumassa ravinnolle. Muutamana viime vuotena ravinnon kysyntä on lisääntynyt valtavasti. Tämä kysynnän suunnaton kasvu on ylittänyt melkoisesti tarjonnan lisäyksen. Seurauksena on ollut ravinnonpuutetta, mikä on aiheuttanut hintojen kohoamista.
Lisäksi vaikka vuoden 1973 sato oli hyvä, vuoden 1972 sato ei ollut. Itse asiassa vuonna 1972 maailman ravinnontuotanto alitti sitä edeltäneen vuoden tuotannon. Yhdysvaltain maatalousministeriön virkailija Don Paarlberg sanoi: ”Nykyaikana sadot eivät ole koskaan olleet niin huonot niin monissa tärkeissä tuottajamaissa samanaikaisesti. Hinnat kohosivat ja varastot hupenivat.” The Americana Annual -vuosikirja sanoi vehnäntuotannosta: ”Maailman vehnäntuotanto oli vuonna 1972 300489000 tonnia, mikä oli vähemmän kuin vuonna 1971 saadut 323188000 tonnia.”
Mutta ravinnon kysyntä ei vähentynyt vuonna 1972. Se kasvoi jatkuvasti, hellittämättömästi. Eikä vuoden 1973 suurempi ravinnontuotanto riittänyt täyttämään varmuusvarastoja. Niinpä Paarlberg sanoo:
”Vaikka saimmekin tämän suuren sadon, Yhdysvaltain pääviljalajien varastot eivät todennäköisesti kasva huomattavasti lähitulevaisuudessa. . . .
”Tämä viljamarkkinoitten jatkuva epänormaali kireys suuresti parantuneista sadoista huolimatta panee ajattelemaan, että olemme saattaneet astua niukkojen varastojen, nälkäisten ihmisten ja kohonneitten hintojen uuteen aikakauteen.”
Maailman viljavarastot vähenevät itse asiassa koko ajan. U.S. News & World Report -lehti toteaa, että vuonna 1961 maailman viljavarat olivat 222 miljoonaa tonnia, mikä olisi riittänyt maailman silloiselle väestölle 94 päiväksi. Mutta vuoden 1974 puoliväliin mennessä varastojen sanottiin vähentyneen arviolta vain 105 miljoonaan tonniin, joka olisi riittänyt maailman väestölle ainoastaan 29 päiväksi.
Ravinnon kysynnän kasvaessa kaikkialla yhä useammat kansat ovat kääntyneet Yhdysvaltain puoleen ravintovajauksensa täyttämiseksi. Tänä vuonna arviolta 90 maata on tilannut viljaa Yhdysvalloista. Apulaismaatalousministeri Carroll Brunthaver mainitsee siitä: ”Maailman kansat käyttävät enemmän viljaa, ne ostavat entistä suuremman osan käyttämästään viljasta maailmanmarkkinoilta, ja yhä suurempi osa niiden ostamasta viljasta tulee Yhdysvalloista. . . . Maailman ravintotalous perustuu kasvavassa määrin Yhdysvaltain [viljaan].”
Tämä on kuitenkin rasittanut suunnattomasti Yhdysvaltain viljavarastoja, niin että ne ovat nykyään käytännöllisesti katsoen lopussa. Menneitten vuosien valtavia ylijäämävarastoja ei enää ole. Lisäksi niin monien muiden maiden valtava kysyntä on nostanut tämän ravinnon hintaa jyrkästi. Vuoden 1972 puolivälissä yhdysvaltalainen vehnä maksoi 1,30 dollaria buššelilta (18 p/kg). Seuraavien puolentoista vuoden aikana hinta nelinkertaistui, vaikkakin se on nyt jonkin verran laskenut hyvien satojen ansiosta.
Niinpä kasvaneen koti- ja ulkomaisen kysynnän tähden Yhdysvalloissa ei enää ole suuria ylijäämiä. Tämä on pannut köyhemmät maat suhtautumaan tilanteeseen vakavasti. Stephen Rosenfeld mainitsee Washington Post -lehden pääkirjoituksessa: ”Nyt kun Yhdysvaltain ravintoylijäämät ovat lopussa ja sen suhteet toisiin maihin ovat muuttumassa, se ei voi enää toimia kansainvälisenä laupiaana samarialaisena.” Saturday Review/World -lehti mainitsee esimerkin siitä, mitä tämä voi merkitä:
”Yhdysvaltain ylijäämäpolitiikka on muuttunut jyrkästi. Vuosien 1966–67 Intian nälänhädän aikana Yhdysvallat lähetti kylliksi vehnää yli 50 miljoonan ihmisen ruokkimiseksi . . .
”Mutta vuonna 1973, Saharan kuivuuden aikana, Yhdysvallat havaitsi voivansa lähettää vain 156000 tonnia ruokaa, tuskin yhden prosentin aikaisemmista Intian lähetyksistä.”
Mitä asiantuntijat sanovat
Maailman ravintotaloudessa esiintyvä suuntaus aiheuttaa syvää huolta kaikkialla. Yhä useammat huomioijat ovat nyt lähitulevaisuudesta samaa mieltä.
Washington Post -lehden kirjoittaja Rosenfeld sanoo: ”Maailma, myös Yhdysvallat, saattaa joutua epämääräisen ajan kestävään, ellei pysyvään ravinnonpuutteen aikaan. Jotkut asiantuntijat ennustavat nälkää, aliravitsemusta ja nälkäkuolemia laajemmassa mitassa kuin on koskaan aikaisemmin ajateltukaan.”
Yhdistyneitten Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön pääjohtaja tri A. H. Boerma sanoi viime vuonna: ”Maailman ravintotilanne on vuonna 1973 vaikeampi kuin minään aikana toisen maailmansodan hävitystä välittömästi seuranneitten vuosien jälkeen.” Koska missään ei ole enää suuria varastoja, Boerma varoitti lisäksi: ”Uuden laajamittaisen kadon mahdollisuus on veitsen terällä, ja maailma on tullut vaarallisen riippuvaiseksi kulloinkin kulumassa olevan satokauden tuotannosta.”
Norman Borlaug, joka sai Nobelin palkinnon uusien vehnä- ja riisilajikkeitten kehittämisestä (niin kutsutusta ”vihreästä vallankumouksesta”), on samaa mieltä. Hän sanoi vuodesta 1973: ”Vain kourallinen ihmisiä tietää, miten läheltä piti, ettei 50–60 miljoonaa ihmistä joutunut kuolemaan.”
New York Times -lehden äskeisessä kirjoituksessa oli seuraava otsikko: ”MAAILMAN NÄHDÄÄN OLEVAN LÄHELLÄ NÄLKÄTUHOA.” Kirjoituksessa mainittiin:
”Rockefeller-säätiön johtaja tri John H. Knowles sanoi eilen illalla, että maailma oli joutumassa Malthusin teorian mukaisen tuhon partaalle, mikä merkitsisi nälkiintymistä ja kurjuutta miljoonille . . .
”Maailman vähemmän kehittyneissä maissa elävistä 2,5 miljardista ihmisestä tri Knowlesin mukaan 60 prosentin [1,5 miljardin] arvioidaan olevan aliravittuja, fyysisesti kehittymättömiä ja vain vähän koulutusta saaneita ja 20 prosentin [500 miljoonan] uskotaan olevan tällä hetkellä nälkään kuolemaisillaan.”
”Väestöräjähdys”
Yksi sellaisten synkkien ennusteitten pääsyistä liittyy maailman väestönkasvuun. Väestö kasvaa ”räjähdysmäisesti”. Kasvu on sitä paitsi nopeinta juuri niissä maissa, missä jo nyt on ruoanpuutetta.
Vuoteen 1975 mennessä maan päällä on neljä miljardia ihmistä. Nettolisäys on silloin noin 80 miljoonaa vuodessa (se on nykyään noin 78 miljoonaa vuodessa väestön ollessa 3,9 miljardia). Sellainen vuotuinen lisäys vastaa Bangladeshin koko väestöä. Yksistään Intia tuottaa vuodessa 13 miljoonaa uutta suuta ruokittavaksi.
Asiantuntijoita huolestuttaa suuresti se, että maailman väestö lisääntyy yhä nopeammin. Kesti tuhansia vuosia, ennen kuin maailman väkiluku ylti yhteen miljardiin, mikä tapahtui noin vuonna 1830. Mutta toinen miljardi saavutettiin vain sadassa vuodessa, vuoteen 1930 mennessä. Sitten kolmas miljardi saavutettiin vain 30 vuodessa, vuoteen 1960 mennessä. Neljäs miljardi on ilmeisesti kuitenkin saavutettu vain 15 vuodessa – vuonna 1975!
Niinpä maanviljelyksen asiantuntija Lester Brown sanoo: ”Maailman vehnävarastot vähenivät vuonna 1973 alhaisimmalle tasolle 20 vuoteen. . . . Vaikka useimmat tärkeimmät tuottajamaat saisivat vuonna 1974 odottamansa hyvän tai erittäin hyvän sadon, maailman jo pienentyneitten viljavarastojen uskotaan vähentyvän entisestään.”
Väestöongelman tekee entistä ”räjähtävämmäksi” se, että yhä useammat miljardit vaativat parempaa ruokavaliota. Kun yhä useampien ihmisten tulot kasvavat, he haluavat syödä paremmin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa naudanlihan kulutus henkeä kohti on kaksinkertaistunut vuodesta 1950. Espanjalaiset kuluttajat syövät nykyään kaksi kertaa niin paljon lihaa kuin he söivät vuonna 1960. Tilanne on sama maassa toisensa jälkeen.
Lihan, maitotuotteiden ja munien kysynnän kasvu rasittaa kaikkia ravintovaroja. Ihminen, joka syö pelkästään viljaa, saattaa kuluttaa sitä noin 200 kiloa vuodessa. Mutta ruokavalioon lisättyjen lihan, maidon ja munien tuottaminen vaatii paljon suurempia määriä viljaa. Valaisemme asiaa: Jokainen yhdysvaltalainen käyttää yli 900 kiloa viljaa vuodessa, mutta syö sitä vain 70 kiloa suoranaisesti leivän, leivonnaisten ja muiden viljatuotteitten muodossa. Lopun kuluttavat eläimet, jotka tuottavat lihaa, maitotuotteita ja munia, joita hän syö vuoden aikana.
Niinpä ’kasvaneet vaatimukset’ kuluttavat ruokaviljaa paljon nopeammin kuin pelkkä väestönkasvu. Tämä on suhteellisen uusi tekijä, jota ei aikaisemmin paljoakaan otettu huomioon. Mutta nyt maailman ”väestöräjähdys” sekä monipuolisemman ravinnon kysyntä vaikuttavat uudella dramaattisella, kaksipuolisella tavalla saatavissa oleviin varastoihin.
Säänvaihtelut
Sääolosuhteet ovat viime vuosina muuttuneet monilla alueilla. Toisin paikoin kuivuus ja toisin paikoin tulvat ovat yllättäen vahingoittaneet ravinnontuotantoa.
Ankara kuivuus on vallinnut laajalti Keski-Afrikan pohjoisosissa. Nykyään, kuivuuden seitsemäntenä vuotena, kuivuusalue käsittää tuhansia neliökilometrejä pitkin Saharan autiomaan eteläosia. Eniten siitä ovat tähän mennessä kärsineet Mauritania, Senegal, Mali, Ylä-Volta, Niger ja Tšad. Osittain siitä ovat kärsineet myös Nigeria, Kamerun ja Sudan.
Tuhannet ihmiset ovat jo kuolleet noilla alueilla, ja miljoonat muut ovat nyt vaarassa tuhoutua. Suurten karjalaumojen, kirjaimellisesti miljoonien eläinten, luut vaalenevat auringossa. Tapahtunutta kutsutaan Afrikan historian suurimmaksi ”luonnononnettomuudeksi”.
Myös Etiopiassa on ankara nälänhätä. Erään arvion mukaan kuolleita on yli 100000. Nälänhädän ja tautien kerrotaan tuhonneen kokonaisia kyliä olemattomiin. Ja nälänhätä leviää hellittämättä.
Huono sää ja ankara kuivuus koetteli myös Neuvostoliittoa vuonna 1972. Sää aiheutti suuren vajauksen ravinnontuotantoon. Viljasadon tavoitteena oli tuona vuonna 195 miljoonaa tonnia, mutta satoa saatiin ainoastaan 168 miljoonaa tonnia. Tämän tähden Neuvostoliitto osti noin kahden miljardin dollarin (7,6 miljardin markan) arvosta ruokaa muista maista, pääasiassa Yhdysvalloista, Kanadasta ja Australiasta.
Neuvostoliiton ostojen vaikutus tunnettiin kaikkialla maailmassa. Tämä maailman viljavarastoihin kohdistunut valtava äkillinen kysyntä sai hinnat kohoamaan jyrkästi. Yhdysvalloissa vehnän hinta kohosi huimaavasti. Samalla maailman viljavarastot tyhjenivät huomattavasti.
Sääasiantuntijat sanovat nyt, että Yhdysvalloissa on odotettavissa suurta kuivuutta. Aikaisemman kokemuksen mukaan ankaraa kuivuutta on esiintynyt suunnilleen kerran 20 vuodessa. Viimeksi kuivuutta oli 1930- ja 1950-luvuilla, joten lisää odotetaan 1970-luvulla. Koska Yhdysvallat on maailman johtava ravinnonviejämaa, sen saamalla huonolla sadolla olisi tuhoisa vaikutus toisten maitten käytettävissä olevaan ravintoon.
Lisää ongelmia
”Väestöräjähdyksen”, monipuolisemman ravinnon kasvavan kysynnän ja säänvaihteluitten lisäksi köyhillä kansoilla on muitakin pahaenteisiä ongelmia. Yksi pulma on kaikkien hyödykkeitten, myös öljyn, hintojen kohoaminen. Tämä hintojen nousu rasittaa äärimmilleen köyhien maitten kykyä ostaa ruokaa, lannoitteita ja maatalouskoneita.
Esimerkiksi öljyn hinta on viime aikoina nelinkertaistunut. Tämä merkitsee sitä, että nälkäisten kansojen täytyy käyttää paljon suurempi osa pienistä tuloistaan ostaakseen välttämättömiä öljytuotteita. U.S. News & World Report -lehti sanoo Intian tapauksesta:
”Jos ajatellaan kulutuksen pysyttelevän kriisiä edeltäneellä tasolla ja hintojen nykyisellään, Intian öljylaskun maksamiseen tarvittaisiin 80 prosenttia Intian vientituloista. Öljypohjaisia lannoitteita valmistavat tehtaat ovat vaikeuksissa. Lannoitteisiin perustuvan ’vihreän vallankumouksen’ ja Intian saamien ennätyssatojen aika saattaa nyt olla lopussa. Jos näin käy, vuosi 1975 saattaa olla Intian nälkävuosi.”
Äskeiset jyrkät hinnannousut ovat tuhoisia köyhien kansojen ihmisille. Niistä riippuu, syövätkö ihmiset jotakin, vaikkakin niukasti, vai syövätkö he ollenkaan. Niinpä New York Times -lehden mukaan Maailmanpankin johtaja Robert McNamara on ”vakuuttanut lähes lähetyssaarnaajanomaisesti, että rikkaat maat eivät ole vielä laskeneet nelinkertaistuneitten öljynhintojen vaikutuksia talouteen ja ihmisiin eivätkä ne ole vielä alkaneet kamppailla hänen ennustamansa ravinnon ja lannoitteiden puutteen kanssa. . . . Hän toteaa, että jos saadaan vielä yksi tai kaksi huonoa satokautta, ihmiskunta tulee kokemaan onnettomuuksia, joita on mahdoton kuvitella.”
Lisäksi viljellyn maan määrä vähenee nykyään, samalla kun väestö lisääntyy. Esimerkiksi vuonna 1944 Yhdysvalloissa oli 148 miljoonaa hehtaaria peltomaata, jolla viljeltiin 16 tärkeintä viljelykasvia. Mutta vuonna 1974 kyseisen peltoalan määrä oli laskenut 113 miljoonaan hehtaariin. Mistä valtava vähennys johtuu? New York Times -lehti sanoo:
”Peltopinta-alan vähentyminen vuodesta 1944 lähtien maatalouden jyrkästi nousseista hinnoista huolimatta heijastaa viljellyn maan jatkuvaa muuttamista asuintonteiksi, ostoskeskuksiksi, maanteiksi, lentokentiksi ja muihin maatalouteen liittymättömiin tarpeisiin sekä karjan laidunmaaksi.”
Voidaanko maailman valtamerten odottaa tuottavan enemmän ravintoa kalatuotteitten muodossa? Asiantuntijat sanovat, että se ei ole todennäköistä. Maailman suunnattomasti laajentuneet kalastuslaivastot pyytävät valtameristä niin paljon kalaa, että kalakanta tuskin pystyy uudistumaan samassa määrin kuin kaloja pyydetään. Jotkut asiantuntijat jopa sanovat, että kalastus on jo liiallista, minkä tähden saaliit tulevaisuudessa vähentyvät.
Kaikista näistä tekijöistä johtuu, että maailman ravintotilanne on todella vakava. Ihmisyhteiskunta on nykyisellään yksinkertaisesti kykenemätön ruokkimaan maan miljardeja ihmisiä kunnolla. Nekin asiantuntijat, jotka muutama vuosi sitten olivat optimistisia tämän asian suhteen, uskovat nykyään, että ihmisten nääntyminen nälkään joukoittain vaikuttaa väistämättömältä. Niinpä eräs Yhdysvaltain hallituksen virkailija ennusti: ”Vuoden 1974 ravintokriisi näyttää pyhäkoululaisten retkiaterialta vuosien 1975–1976 ravintokriisiin verrattuna.”
[Kartta s. 4]
(Ks. painettu julkaisu)
AFRIKAN KUIVUUS
Mauritania
Senegal
Gambia
MALI
Ylä-Volta
Togo
NIGER
Nigeria
Dahomey
LIBYA
TŠAD
Keski-Afrikan tasavalta
Kamerun
SUDAN
Afarien ja issojen terr.
ETIOPIA
Somalia
Kenia
Värillinen alue esittää ankaran kuivuuden vyöhykettä, joka on levinnyt tähän Afrikan osaan viime vuosina
[Kuva s. 5]
MAAILMAN RAVINNONPUUTTEEN AVAINTEKIJÄT
”VÄESTÖRÄJÄHDYS”
HALU SYÖDÄ PAREMMIN
MUUTTUNEET SÄÄOLOSUHTEET
PELTOPINTA-ALAN PIENENTYMINEN
SUURET TUOTANTOKUSTANNUKSET