Onko psykiatreilla ratkaisu?
PSYKOTERAPIASSA yritetään auttaa mieleltään tai tunne-elämältään häiriintyneitä ihmisiä kuuntelemalla heidän pulmiaan ja pyrkimällä antamaan heille ymmärrystä, jotta he voisivat selviytyä näistä pulmista. Tämänkaltaista hoitoa tarjoavia henkilöitä nimitetään psykiatreiksi, ja heidän lukumääränsä on lisääntynyt Yhdysvalloissa viimeisten 25 vuoden aikana seitsenkertaiseksi.
Psykiatrien eniten suosima menetelmä on Sigmund Freudin kehittämä psykoanalyyttinen vapaiden assosiaatioiden menetelmä. Sitä on kuitenkin pääasiallisesti käytetty Yhdysvalloissa. New Yorkin kaupungissa, jossa on yhdeksän miljoonaa asukasta, onkin lähes tuhat psykoanalyytikkoa, kun taas yhdentoista miljoonan asukkaan Tokiossa on vain kolme!
Psykiatrisen hoidon arvoa ei suinkaan tunnusteta yleisesti. Jopa Yhdysvaltain psykoterapiainstituutin johtaja puhui äskettäin ”psykoterapian piirissä parhaillaan tunnusomaisesta kiistelystä ja toistuvista pettymyksistä”. Myös psykiatri Karl Menninger huomautti: ”Yhdeksän kymmenestä niin sanottua skitsofreniaa sairastavasta tulee terveeksi menemättä lähelle sairaalaa.”
Tri H. J. Eysenck Lontoon yliopiston psykiatrian laitoksesta esitti Medical Tribune -lehdessä 4.4.1973 erittäin voimakkaan syytöksen, että tulos, joka ”väitetään saavutetun psykoterapian ja psykoanalyysin eri menetelmien avulla, oli melkein täsmälleen sama kuin saavutettiin taudin hellittäessä itsestään”. Eysenckin mukaan toisin sanoen psykiatrista apua saavat potilaat toipuivat suunnilleen samassa määrin kuin ne, jotka eivät saaneet lainkaan psykiatrista hoitoa!
Apua on saatu
Ei kuitenkaan voida kieltää sitä, että jotkut ovat saaneet todellista apua psykiatreilta. Eräs mies Kaliforniasta kirjoittaa: ”Tuolta huomaavaiselta mieheltä saamani apu oli äärimmäisen suureksi hyödyksi, ja pulmani ratkesi nopeasti.” Herättämäänsä kysymykseen: ”Mitä tämä psykiatri teki minulle?” hän vastasi: ”Hän kuunteli. Hän todella kuunteli. . . . hän auttoi minua näkemään, että minulla oli itsessäni kyky kehittää itsehillintää.”
Tällä häiriintyneellä miehellä oli käyttäytymistä koskeva ongelma, joka oli todistus vakavasta sukupuolisesta poikkeavuudesta. Mutta psykiatri auttoi huomaavaisuuden ja rohkaisun avulla häntä oikaisemaan heikkoutensa. Jopa äärimmäisiä tapauksia on voitu parantaa sellaisella psykiatrisella hoidolla. Karl Menningerin johtaman työryhmän kirjoittamassa teoksessa The Vital Balance kuvaillaan tapausta, joka todistaa osuvasti tästä.
Kysymyksessä oleva tapaus on ”Maija Virtasen”, joka 63 vuoden ikäisenä otettiin valtion sairaalaan. Hän oli jotenkin saanut päähänsä ajatuksen, että hänen aviomiehensä, joka oli huomaavainen, hellä, tavallinen maanviljelijä, oli sekaantunut laittomaan alkoholinmyyntiin ja että hän oli toistuvasti yrittänyt myrkyttää hänet. Niinpä hän oli käynyt miehensä kimppuun vasara kädessä tämän nukkuessa.
Taudinmäärityksen mukaan potilas oli ”häiriintynyt, levoton ja sekaisin”. Kuusi vuotta sairaalaan ottamisen jälkeen hänen sanottiin olevan parantumattomasti mielisairas. Kului seitsemän vuotta lisää, ja sairaalaan tuli uusi lääkäri, joka alkoi hoitaa häntä. Lääkäri kuunteli kärsivällisesti hänen räikeitä valituksiaan, osoitti myötätuntoa ja oli hänen kanssaan samaa mieltä milloin se oli mahdollista. Lääkäri meni hänen kanssaan kävelyille ja auttoi häntä tahdikkaasti karkottamaan joitakin harhaluulojaan. Lääkäri antoi tehdä potilaalle silmälasit ja kehotti hoitajaa antamaan hänelle luettavaa sekä kehotti hoitajaa rupattelemaan hänen kanssaan.
Vähitellen potilaan äänensävy muuttui, hän alkoi auttaa vuoteitten sijaamisessa, ja hänen sallittiin kävellä pihamaalla yksikseen. Pian hänet päästettiin pois sairaalasta muutamiksi päiviksi. Myöhemmin, 76-vuotiaana, hän sai työpaikan kouluttamattomana sairaanhoitajana, joka huolehti iäkkäästä naisesta. Vuosia myöhemmin hänen tyttärensä kertoi hänestä: ”Hän on erinomainen työntekijä, avulias ja yhteistoiminnallinen . . . järjestyksellisimpiä niistä naisista, jotka olen tuntenut eläissäni.”
Tämänkaltaiset onnistumiset henkisesti häiriintyneitten auttamisessa kohdistavat huomion heidän erityisesti tarvitsemansa hoidon laatuun. Sir Geoffrey Vickers selitti vuosia sitten ollessaan mielenterveyden tutkimussäätiön puheenjohtajana Yhdysvalloissa: ”Sielutieteen kaikkein merkittävin havainto on se, mikä voima rakkaudella on suojella mieltä ja palauttaa se ennalleen.”
Niin, rakkauden, huomaavaisuuden, kärsivällisyyden ja ymmärtämyksen tunnustetaan nykyisin yleisesti olevan elintärkeitä, jotta mieleltään sairaiden hoidossa onnistuttaisiin. Kuitenkin psykiatrit, kuten edellä mainittiin, usein epäonnistuvat potilaitten auttamisessa paranemaan. Onko siihen olemassa jokin perussyy?
Lähtökohdan perusvirhe
On selvästi havaittu, että ihmisten täytyy tietää syy olemassaoloonsa, elämän tarkoitus, jotta heillä voisi olla voimaa kestää joutuessaan keskelle murhenäytelmää. Mutta kykenevätkö psykiatrit huolehtimaan tästä parhaiten? Voivatko he auttaa ihmisiä saamaan vastaukset pohtimiinsa peruskysymyksiin, joita ovat esimerkiksi: ”Miksi minä olen olemassa?” ”Mikä on elämän tarkoitus?” ”Mikä kohtalo minua odottaa?”
Totuus on, ettei kukaan ihminen vaan ainoastaan ihmiskunnan Luoja, Kaikkivaltias Jumala, voi tarjota järkevät ja tyydyttävät vastaukset näihin kysymyksiin. Hän on esittänytkin ne Sanassaan Raamatussa, jotta meillä olisi toivoa ja lohdutusta. Mutta mitä psykiatrit yleensä ajattelevat Jumalasta?
Eräs tutkimus vuodelta 1970 ilmaisee sen. Haastatelluista psykiatreista 55 prosenttia sanoi pitävänsä uskomista jumalaan ”lapsellisena” ja ”todellisuuden kanssa ristiriidassa olevana”.
Mikä järjetön, epäjohdonmukainen johtopäätös! Ajattelehan: Miten muuten voidaan selittää elämän alkuperä, jos jätetään ottamatta huomioon Korkeimman Jumalan olemassaolo? Entä rakkaus – mistä on alkuisin tämä suurenmoinen ominaisuus, joka on niin elintärkeä mielenterveydelle? Ainoastaan Raamatun selitys on sekä järkevä että johdonmukainen. Ja sen selitys on, että Korkein, rakkaudellinen Luoja on siitä vastuussa. (Ps. 36:10; 1. Joh. 4:8–11) Huomattavat tiedemiehet, jotka eivät suinkaan olleet ”lapsellisia”, ovat ilmaisseet uskovansa sellaiseen jumalaan.
Science Digest -julkaisu sanoo yhdestä tällaisesta tiedemiehestä: ”Useimmat tiedehistorioitsijat myöntäisivät heti, että Isaac Newton oli suurin tieteellinen nero, jonka maailma on koskaan nähnyt.” Newton sanoi mestariteoksessaan Principia: ”Jumalan todellisesta herruudesta seuraa, että hän on elävä, älykäs ja voimallinen Olento; ja hänen muista täydellisistä piirteistään, että hän on korkein eli täydellisin. Hän on ikuinen ja määräämätön, kaikkivaltias ja kaikkitietävä.”
Maailmallisten psykiatrien perusvirhe on se, että he eivät yleensä käänny tämän tosi Jumalan puoleen saadakseen viisautta ja ohjausta hoitaessaan tunne-elämältään ja mieleltään häiriintyneitä. Epäilemättä yksi seuraus heidän asenteestaan on, että erikoisalojen lääkäreistä heidän joukossaan esiintyy keskimäärin eniten itsemurhia! Tästä eräs heidän oma julkaisunsa sanoo: ’Siihen saakka kunnes psykiatrien [itsemurha]tiheys on alhaisin, heidän kaikkia opetuksiaan tullaan epäilemään.’ – Journal of the American Medical Association.
Perusvirheen lisäseurauksia
Koska psykiatrit jättävät tunnustamatta Jumalan sanan terveet ohjeet, he harvoin osoittavat rakkautta tasapainoisella tavalla. Esimerkiksi eräässä tapauksessa isä, joka ei kyennyt vieroittamaan teini-ikäistä poikaansa huumausaineista, lähetti hänet psykiatrin luo. Mikä oli tulos? Isästä tuli 2000 dollaria (7200 mk) köyhempi eikä poika ollut muuttunut vähääkään.
Isä tahtoi auttaa poikaansa. Kuitenkaan ei hän eikä psykiatri pitänyt arvossa sitä Jumalan sanan opetusta, että luja mutta silti huomaavainen kuri on rakkauden osoittamisen elintärkeä osa. (Hepr. 12:6–9; Sananl. 23:13, 14) Kuultuaan tervettä neuvoa isä lopulta käski poikansa pois kotoa, kunnes tämä oli halukas menemään huumausaineiden käyttäjien kuntoutuskeskukseen. Poika kertoi myöhemmin isälleen: ”Saat olla varma siitä, että kun sinä ja äiti ajoitte minut pois, niin vasta silloin tiesin, että todella tahdoit auttaa minua.” Poika on nyt parantunut.
Se, että psykiatrit ovat yleensä laiminlyöneet Jumalan ja hänen moraalia koskevien opetustensa arvostamisen, on aiheuttanut suuren vahingon. Esimerkkinä tästä Long Island Press -sanomalehdessä oli etusivun otsikko: ”Homorengas murskattu. Ryhmää syytetään sekaantumisesta nuoriin.” Kirjoituksessa sanottiin: ”Neljä miestä – joihin kuuluu kansainvälisesti tunnettu lastenpsykiatri . . . haastettiin eilen oikeuteen homoseksuaalisuutta, sukupuolisia väärinkäytöksiä ja salaliittoa koskevien syytösten perusteella, joissa on kysymys myös alaikäisistä.”
Vaikka tämä saattaa olla erillinen tapaus, niin ne tapaukset, joissa miespuoliset psykiatrit ovat olleet sukupuolisuhteissa naispuolisten potilaitten kanssa, eivät ole. Esimerkiksi eräs kristitty nainen kääntyi psykiatrin puoleen saadakseen apua, koska hänellä oli turhaumia aviosuhteessaan miehensä kanssa. Psykiatri sanoi hänelle, että hänellä oli kolme vaihtoehtoa: yrittää saada mies kääntymään psykiatrin puoleen, ottaa avioero tai hankkia avioliiton ulkopuolinen suhde ”poikaystävän” kanssa, ja psykiatri tarjoutui vapaaehtoisesti toimimaan hänen ”poikaystävänään”.
Eräs psykiatri haastettiin oikeuteen, koska kuten New York Daily News -lehti kertoi hänestä: ”Hän määräsi hoidoksi sukupuolisuhteita kanssaan ja veloitti sitten ’hoidosta’.” Eräältä toiselta psykiatrilta vaadittiin New Yorkin osavaltion korkeimmassa oikeudessa 1250000 dollarin (4500000 markan) vahingonkorvausta, koska hän pakotti potilaansa sukupuolisuhteisiin kanssaan psykiatrisen hoidon varjolla. Eräs psykiatri todellisuudessa kirjoitti kirjan, jossa suositellaan, että psykiatrit ovat ”sukupuolisesti potilaansa käytettävissä, mutta eivät olisi ’vaativia’”. Hän antoi kirjalle nimen The Love Treatment (Rakkaushoito).
Kaksi kliinikkoa, jotka hoitavat Yhdysvaltain johtavaa seksiklinikkaa, sanoivat, että suuri osa heidän hoitamistaan 800 potilaasta myönsi olleensa sukupuolisuhteissa psykiatriensa tai neuvonantajiensa kanssa. Vaikka jotkin näistä selonteoista saattavat olla pelkkää mielikuvitusta, toiveajattelua tai kerskumista, niin toinen lääkäreistä huomautti: ”Vaikka vain 25 prosenttia näistä nimenomaisista selonteoista olisi oikeita, niin silti tämän alan ammatinharjoittajien vastattavana on valtava kiistakysymys.”
On selvästikin syytä olla varovainen maailmallisten psykiatrien suhteen, sillä vaikka joku saakin ehkä apua, on myös olemassa todellinen mahdollisuus, että jotakuta kannustetaan käyttäytymään Jumalan vanhurskaitten periaatteitten vastaisella tavalla. Mutta vaikka niin ei olisikaan, niin se, että psykiatrit eivät yleensä tiedä, miten tulee oikein soveltaa mielisairauksien parasta lääkettä – jumalallista rakkauden ominaisuutta, tekee todennäköisesti heidän hoitonsa tehottomaksi.
Merkitseekö tämä sitä, että ihmiset eivät voi saada mistään luotettavaa psykoterapiaa siinä merkityksessä, että he saisivat apua ymmärtääkseen pulmansa ja ratkaistakseen ne? Onneksi tällaista apua on saatavissa, ja sen välityksellä monet ovat saavuttaneet mielenterveyden tässä sekavassa maailmassa.