Maailman voimatasapainon muuttumisen merkitys
MAAILMASSA on viime vuosina sattunut erittäin merkittäviä tapahtumia. Monien tapahtumien joukosta tarkkailijat ovat havainneet epätavallisen tärkeän suuntauksen. Vuoden 1975 aikana tämä suuntaus on voimistunut.
Monet ovat panneet merkille maailman voimatasapainon muuttumisen – poliittisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti. Miksi tämä on niin merkittävää? Siitä syystä, että se liittyy aikaamme koskeviin Raamatun ennustuksiin. Niinpä ajattelevat ihmiset ovat erittäin kiinnostuneita siitä, mitä tapahtuu ja mikä on tapahtumien todellinen merkitys.
Voimatasapainon muuttuminen kansojen keskuudessa ei ole tietenkään mitään uutta. Sitä on tapahtunut tuhansien vuosien ajan. Miten sitten nykyinen suuntaus on erilainen!
Ensinnäkään muutos ei vaikuta pelkästään joihinkin maapallon seutuihin, kuten useimmiten menneisyydessä, vaan se vaikuttaa koko maailmaan. Toiseksi sen toteutuminen on ollut hyvin vähän riippuvainen aineksesta, jota kansat aikaisemmin käyttivät paljon hyödyksi: tämän maailman uskonnoista. Kolmas piirre on se, että tämä muutos tapahtuu aikana, jonka Raamatun ennustukset osoittavat olevan erittäin merkittävä. Kaikki nämä seikat yhdessä vahvistavat sen, että me olemme hyvin lähellä historian suunnatonta käännekohtaa.
Kamppailu koko maapallon vallasta
Toisen maailmansodan päättyessä vuonna 1945 länsimaat, se on Yhdysvallat ja pääasiassa sen länsieurooppalaiset liittolaiset, olivat maailman vallan huipulla. Koskaan historiassa ei ollut nähty sellaista poliittista, sotilaallista ja taloudellista mahtijoukkoa.
Toisen maailmansodan päättyessä toinen valtatekijä alkoi kuitenkin kasvaa: Neuvostoliiton kommunismi. Vaikka kommunismi oli tullut valtaan Neuvostoliitossa jo vuonna 1917, se oli pysynyt sen rajojen sisäpuolella vuosikymmeniä. Ainoastaan Mongolia oli joutunut samanlaiseen hallitusvaltaan 1920-luvulla. Mutta toisen maailmansodan loppuun mennessä voittoisa neuvostoarmeija oli raivannut kommunistisille hallituksille tien koko Itä-Eurooppaan: Puolaan, Itä-Saksaan, Tšekkoslovakiaan, Unkariin, Romaniaan, Bulgariaan, Albaniaan ja Jugoslaviaan.
Sitten vuonna 1949 kommunistijoukot valtasivat sisällissodan jälkeen Kiinan ja muutama vuosi myöhemmin Tiibetin. Noin kymmenen vuotta sen jälkeen Kuuba siirtyi kommunistileiriin. Ja vuonna 1975 kommunismi on nielaissut suuren osan Indokiinaa.
Siten vähemmässä kuin 60 vuodessa kommunismi poliittisena, sotilaallisena ja taloudellisena voimana on alkanut hallita täysin kolmatta osaa ihmiskunnasta. Kommunistisen hallinnon alaisuudessa nämä maat ovat ponnistelleet suuresti lisätäkseen valtaansa ja vaikutustaan.
Kasvava mahti
Melkein kaksi vuosikymmentä sitten Neuvostoliiton pääministeri Nikita Hruštšev esitti Yhdysvalloille kerskuvan haasteensa: ”Halusittepa sitä tai ette, historia on meidän puolellamme. Me hautaamme teidät.”
Hruštševin kerrotaan tarkoittaneen, että kun on kysymys teollisesta mahdista ja tieteellisistä saavutuksista, Neuvostoliitto ohittaisi Yhdysvallat ja tulisi voimakkaimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi kansakunnaksi maan päällä. Tuohon aikaan monet nauroivat haasteelle. Mutta nykyään harvat pitävät sitä naurettavana.
Neuvostoliiton valta on kasvanut tosiaan suureksi. Esimerkiksi vuonna 1974 Neuvostoliitto tuotti öljyä, terästä, hiiltä ja sementtiä enemmän kuin mikään muu maailman valtio. Se oli huomattava tuottaja myös monilla muilla aloilla, ja sillä on runsaasti raaka-aineita.
Tämä kasvu on tehnyt Neuvostoliitolle mahdolliseksi maailman suurimman ja alati laajenevan sotilasmahdin perustamisen. Yhdysvaltain laivaston entinen päällikkö amiraali Elmo Zumwalt j:r huomautti: ”Neuvostoliiton sotilasmahdin kasvaessa ja Yhdysvaltain voiman heiketessa olemme tulleet risteykseen, missä näemme Neuvostoliiton sotilaallisen ylemmyyden olevan mahdollista toteutua.” Hän lisäsi: ”Minne tahansa katsookin, kansainvälisen näyttämön muutokset ovat saavuttaneet hämmentävät mittasuhteet, mikä usein on pahaenteistä Yhdysvaltain eduille.”
Neuvostoliiton vallan kasvun lisäksi kommunistinen Kiina, jolla on 800000000 erittäin kurinalaista kansalaista, voimistuu myös nopeasti teollisesti ja sotilaallisesti. Vaikka Kiinan ideologia eroaa suuresti Neuvostoliiton ideologiasta, sekin on haaste lännelle. Lisäksi nämä kaksi valtavaa kommunistimaata ovat lisänneet suuresti vaikutusvaltaansa monissa muissa maailman maissa. Kymmenet sellaiset maat kuuluvat kehitysmaihin eli niin kutsuttuun ”kolmanteen maailmaan”. Miten ne suhtautuvat maailman asioihin?
”Kolmannen maailman” asenteet
Kun toinen maailmansota päättyi, Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan vaikutus Aasian, Afrikan ja latinalaisen Amerikan maihin oli valtava. Tämä voitiin nähdä jopa Yhdistyneitten Kansakuntien järjestön silloisten 51 valtion äänestystavasta. Suurin osa pienistä maista äänesti aina länsimaitten puolella maapalloa koskevissa kysymyksissä.
Mutta tilanne on muuttunut suuresti viime vuosina. Yhdistyneitten Kansakuntien nykyisten 141 jäsenvaltion kasvava enemmistö asettuu hyvin usein Länsi-Eurooppaa ja Yhdysvaltoja vastaan eri kysymyksissä. Jotkin länsimaat puhuvat nykyään valittaen ’enemmistön tyranniasta’.
Vuoden 1945 jälkeen kymmenet tällaiset ”kolmannen maailman” kansat ovat vapautuneet siirtomaahallinnosta ja perustaneet oman hallitusmuotonsa. Yhä useammat niistä ovat omaksuneet politiikan, joka usein on ristiriidassa länsimaitten etujen kanssa. Öljyntuottajamaiden hinnankorotukset ja öljyvarojen säännöstely ei ole jäänyt huomaamatta toisilta ”kolmannen maailman” mailta, joilla on muita luonnonvaroja. Koska Länsi-Euroopan teollisuusvaltioilla on hyvin vähän tärkeitä raaka-aineita ja Yhdysvalloilla on puutetta joistakin, länsimaat alkavat olla taloudellisesti entistä epäedullisemmassa asemassa.
Kiinnostava on myös se seikka, että Neuvostoliitto ja Kiina tukevat monien ”kolmannen maailman” kansojen taloutta ja politiikkaa.
Äskettäin joukko muita maita on ilmaissut aikomuksensa höllentää aikaisemmin voimakkaita siteitään länteen. Newsweek-lehti kertoo useiden ”kolmannen maailman” valtioiden sanovan nykyään, ettei niiden hallituksella ’ole mitään vaikeuksia suhteissa kommunistihallitukseen’. Erään Aasian maan ulkoministeriön virkailija sanoi suoraan: ”Olemme vilpittömästi sitä mieltä, että liennytys Kiinan kanssa on paljon turvallisempaa maalle kuin luottaminen Yhdysvaltain joukkoihin.” Erään toisen maan suurlähettiläs sanoi: ”Kommunistien liittolaisena oleminen on turvallisempaa, ja Yhdysvaltain liittolaisena oleminen vaikuttaa kohtalokkaalta.”
Toiset luonnollisesti sanovat sellaisia näkemyksiä liioitteluksi. Mutta jo se seikka, että niitä lainkaan ilmaistaan, osoittaa, että on tosiaan tapahtumassa suuri muutos niiden monien ajattelussa, jotka olivat aikaisemmin länsimaitten vaikutuspiirissä.
Vakavia takaiskuja
Länsimaitten viime aikoina kokemat takaiskut ovat olleet ankaria. Esimerkiksi New York Post -lehden kolumnistit Evans ja Novak sanoivat Yhdysvaltain Indokiinassa kokemia vastoinkäymisiä ”pahimmaksi ulkopolitiikan tappioksi tämän kansakunnan historiassa”.
Niinpä Vermont Royster Pariisista esittää The Wall Street Journal -lehden pääkirjoituksessa kysymyksen: ”Onko Yhdysvallat – sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti – nykyään rappeutuva maailmanvalta? Tämän kysymyksen eri muodoissaan eurooppalaiset esittävät nykyään toisilleen keskusteluissa, poliittisten johtajien neuvotteluissa ja sanomalehdissä.” Hän lisäsi, että Kaakkois-Aasiassa koettu tappio ”on tuskin ainoa syy Yhdysvaltain arvovallan vähentymiselle Länsi-Euroopassa, vaan ainoastaan dramaattinen tapahtuma, joka kiinnitti siihen kaikkien huomion. Kylmä tosiasiahan on, että Yhdysvaltain taloudellinen ja poliittinen valta on ollut murenemassa jo kauan aikaa.”
Huomioijat viittaavat myös länsimaitten toisiin viimeaikaisiin vastoinkäymisiin eri osissa maailmaa. Carl Rowan sanoi pääkirjoituksessaan:
”Kaakkois-Aasian sopimusjärjestö (SEATO) on kuolemaisillaan, ja Yhdysvaltain vaikutus Kaukoidässä näyttää heikoimmalta sitten toisen maailmansodan. Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö (NATO) on korjauksen tarpeessa . . .
”Neuvostoliiton vaikutus on lisääntymässä ja Yhdysvaltain arvovalta laskemassa Intiassa ja arabimaailmassa . . . Yhdysvaltain suhteet Kanadaan ja latinalaiseen Amerikkaan ovat huonontuneet jyrkästi viime vuosina, vaikka siitä onkin oltu hiljaa.”
Luodessaan katsausta viimeaikaisten vaikeuksien vyöryyn eräs länsimaiden johtohenkilö sanoi: ”Sormemme eivät riitä tukkimaan kaikkia padossa olevia reikiä.”
Poliittinen kommentaattori William Safire esitti sen johtopäätöksen, että ”maailman tapahtumien virta vyöryy” länsimaita vastaan. Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger puhui ”monien maitten ulkopolitiikassa tapahtuneesta mullistavasta muutoksesta”. C. L. Sulzberger New York Times -lehdestä kirjoitti: ”Vapaan maailman tilanne on nopeasti tulossa kriittisemmäksi.” Hän lainasi erästä johtavaa länsieurooppalaista valtiomiestä, joka meni niin pitkälle, että sanoi: ”Me olemme todistamassa länsimaisen sivilisaation luhistumista”. Lisäksi The Wall Street Journal -lehti mainitsi: ”Saattaa hyvinkin olla, että pitkäaikaisen historian valossa länsimaiden demokratioille on viimeinkin alkanut laskuveden aika.”
Muuttuvia asenteita valaisee myös se, että yhä useammat ihmiset eri maissa ihmettelevät, onko kannattavaa tai johdonmukaista taistella pienehköjä kommunistimaita vastaan ja samanaikaisesti parantaa suhteita suuriin – Neuvostoliittoon ja Kiinaan. Ilmeisesti jotkut Yhdysvalloissakin ajattelevat näin, sillä U.S. News & World Report -lehti mainitsee: ”Monet kongressin jäsenet – erityisesti uudet jäsenet – ajattelevat, että on aika uudistaa koko kommunismin laajenemispyrkimysten estämispolitiikka, jota kansakunta on harjoittanut toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. He näkevät siitä koituvan valtavia vaaratekijöitä ja kuluja vähäisen hyödyn vastineeksi.” Monet muut ovat tietysti eri mieltä.
Mitä se merkitsee
Vaikka saattaa olla ennenaikaista sanoa maailmanlaajuisen vallan siirtyneen täysin puolelle tai toiselle, yksi seikka on varma. Länsimaat, jotka muodostavat huomattavan osan niin kutsutusta kristikunnasta, ovat menettäneet aikaisempaa vaikutusvaltaansa.
Monien maiden uudet hallitsijat, joilla on vallan ohjakset käsissään, eivät tunne olevansa velvollisia pitämään kiinni länsimaihin ja niiden uskontoihin aikaisemmin omaamistaan siteistä. Monet heistä eivät ole uskonnollismielisiä. Kun he kohtaavat pulmia, he ratkaisevat ne maallisella tavalla, ottamatta huomioon uskonnollisia etuja.
Nykyään kansallismielisyys ja voimapolitiikka ovat paljon merkittävämpiä tekijöitä kuin uskonto. Kriisiaikoina ihmisiin eivät nykyään niinkään vaikuta uskonnon taholta tulevat vetoomukset vaan vetoomukset, jotka tulevat heidän poliittisilta johtajiltaan samoin kuin ammattiliitoilta sekä sotilaallisilta ja muilta johtajilta. The Wall Street Journal -lehden eräässä pääkirjoituksessa sanottiin:
”Olemme kaikki tulleet taipuvaisemmiksi panemaan entistä suuremman luottamuksemme poliittisiin johtajiin.. He ovat tavallaan pyrkineet täyttämään sen tyhjiön, jonka uskonnon ja muiden moraalisten auktoriteettien rappio on jättänyt.”
Lisäksi melkein jokaisessa maapallon maassa monet ihmiset ovat hylänneet perinteelliset uskonnot. Todisteet uskonnon merkityksen vähentymisestä voidaan havaita mielipidetiedustelusta, joka suoritettiin eri alojen amerikkalaisten keskuudessa. Kun heitä pyydettiin mainitsemaan järjestyksessä 24 vaikutukseltaan tärkeintä laitosta, uskonto sijoitettiin viimeistä edelliseksi!
Mitä maailman voimatasapainon siirtyminen, kristikunnan kansojen vaikutusvallan vähentyminen ja epäuskonnollisen ajattelun ja ideologian leviäminen oikein merkitsee? Se merkitsee sitä, että pian tulee aika, jolloin Jumala vaatii tämän maailman uskonnot tilille vuosisataisesta poliittisesta vehkeilystä ja hirvittävien sotien tukemisesta, niiden ulkokultaisuudesta ja yleensä Luojan väärinesittämisestä.
Raamattu kuvailee väärän uskonnon maailmanmahtia prostituoiduksi, portoksi. Miksi? Siksi, että se on myynyt itsensä tälle maailmalle sen sijaan että se olisi etsinyt tosi suhdetta Jehova Jumalaan. Newsweek-lehden pääkirjoitus sanoi tästä:
”Jumalan on täytynyt kiemurrella, kun ihmiset keksivät orjuuden ja kutsuivat sitä Jumalan henkeyttämäksi tai kun he sytyttivät inkvisition roviot Jeesuksen nimessä. Tämän Jumalan täytyy yhä kiemurrella, kun me teemme [sotimalla] autiomaata ja kutsumme sitä pyhäksi tahdoksi. . . .
”Uskonto on tehnyt itsestään näin uskoa vailla olevan; se on noudattanut ihmisen ylpeyden käskyjä pikemmin kuin Jumalan totuutta.”
Meidän päiviämme koskevat Raamatun ennustukset osoittavat, että pian Yhdistyneitten Kansakuntien jäsenvaltiot kääntyvät porton kaltaisia maailman uskontoja vastaan inhon ja raivon vallassa. Jumalan sana kuvailee tätä tapahtumaa vertauskuvallisella kielellä ja sanoo, että nämä jäsenkansat ”tulevat vihaamaan porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet kokonaan tulella”. (Ilm. 17:16) Siksi niitä, jotka yhä kuuluvat tämän maailman uskontoihin, varoitetaan: ”Lähtekää siitä ulos, minun kansani, ellette tahdo osallistua hänen kanssaan hänen synteihinsä ja ellette tahdo saada osaa hänen vitsauksistaan.” – Ilm. 18:4.
Lisäksi maailmallista uskontoa vastaan kohdistuvan Jumalan tuomion täytäntöönpanon alku merkitsee alkua sille, mitä Jeesus Kristus kutsui ”suureksi ahdistukseksi, jollaista ei ole sattunut maailman alusta tähän asti, ei, eikä enää satu”. (Matt. 24:21) Kuka jää eloon? Jumalan sana vastaa: ”Maailma on häviämässä . . . mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” – 1. Joh. 2:17.
Näin ollen maailman voimatasapainon nykyinen siirtyminen kristikunnalle epäedulliseksi ja uskonnollisen vaikutuksen väheneminen on merkitykseltään suunnaton. Se osoittaa, että me lähestymme aikaa, jolloin Jumalan tuomiot kohdistuvat koko tähän asiainjärjestelmään, ensimmäiseksi väärään uskontoon. Nämä aikamme huomattavat tapahtumat ja niiden syvällisempi merkitys ansaitsevat varmasti vakavan huomiosi. Menettelysi niiden suhteen ratkaisee todellisuudessa elämäsi tulevaisuudessa.