Miten on muiden uskontojen laita?

ZAGORSKISSA lähellä Moskovaa pidettyyn kokoukseen osallistuneitten kirkon edustajien luettelon mukaan neuvostohallitus on rekisteröinyt ainakin 23 muuta uskontokuntaa. Niiden sallitaan pitää jumalanpalveluksia kokouspaikoissaan.

Niihin kuuluu mm. islam, luterilaisuus, roomalaiskatolisuus, baptismi, Gruusian ja Armenian ortodoksisuus, juutalaisuus, buddhalaisuus ja muutama pienehkö uskontokunta. Ne ovat tietenkin vähemmistöjä Venäjän ortodoksiseen kirkkoon verrattuina. Näihin vähemmistöuskontoihin kuuluu yhteensä vain muutamia miljoonia ihmisiä koko Neuvostoliitossa.

Mutta se seikka, että hallitus ”tunnustaa” nämä uskonnot, ilmaisee jotakin. Se osoittaa, että nekin ovat sovitelleet kommunistijohtajien kanssa. Tähän viittaa se, että on toisia uskontoja, joita ei ole hyväksytty rekisteröidyiksi ja joiden ei ole lupa pitää kokouksia. Huomattavimpia näistä ovat Jehovan kristityt todistajat, jotka ovat toistuvasti pyrkineet rekisteriin mutta joita ei ole hyväksytty.

”Tunnustetut” uskonnot kuolemaisillaan

Jotakuinkin poikkeuksetta ”tunnustetut” uskonnot ovat kuolemaisillaan. Esimerkiksi kirja Europe Since 1939 sanoo: ”Neuvosto-Aasian noin 15 miljoonaa muslimia ovat olleet taipuvaisia sulautumaan ajan mittaan kommunistiseen elämäntapaan; virallisen painostuksen alaisuudessa uskollisuus islamille ja erikoiset muhamettilaiset tavat ovat väistyneet syrjään.” Eräs amerikkalainen, joka äskettäin kävi aikaisemmin muhamettilaisessa Uzbekistanin neuvostotasavallassa, sanoi: ”Suurin osa tämän muhamettilaisen maan kansalaisista on lakannut harjoittamasta islaminuskoa.”

Buddhalaisuudella oli kerran luja ote Neuvostoliiton itäisten osien asukkaista. Mutta reportteri Peter Grose mainitsee, että nykyään buddhalaiset ”kamppailevat vaikeuksissa, joita ovat pappien määrän nopea pieneneminen, lamojen iäkkyys ja ennen kaikkea buddhalaisjohtajien liehitteleväisyys heidän matkiessaan Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa, kun he tervehtivät muista maista tulleita buddhalaisia lausunnoilla Neuvostoliitossa vallitsevasta uskonnonvapaudesta”.

Juutalaisen uskonnon tila on sama. Grose mainitsee, että Neuvostoliiton menettelytapa ”on aiheuttanut ankaran iskun Neuvostoliiton juutalaisyhteisölle”. Hän lisää: ”Neuvostoliiton juutalaiset ovat melkein lakanneet olemasta yhtenäinen ryhmä, . . . juutalaisen yhteisön hajaantuminen on ollut jatkuvaa koko neuvostohallinnon ajan.” Hän toteaa, että juutalaisella yhteisöllä ei ole johtajia. Erään juutalaisperheen isä sanoikin: ”Rabbiinimme ovat hellittäneet liian helposti.” Juutalaisille vanhemmille syntyneet nuoret ovat tavallisesti hylänneet juutalaisuuden harjoittamisen.

Entä sitten raportit, jotka kertovat jopa nuorten kiinnostuneen uudelleen jiddišistä eli juutalaissaksasta? On totta, että viime vuosina hallitus on sallinut julkaista jiddišinkielistä kirjallisuuslehteä Sovetish Heimland, jonka levikki kasvaa jatkuvasti. Mutta lehden päätoimittaja on kommunisti! Kun häneltä kysyttiin, julkaiseeko hän mitään uskonnollisia kirjoituksia, hän ilmeisesti ymmärsi väärin vastatessaan: ”Ei, me julkaisemme hyvin vähän uskonnon vastaisia kirjoituksia.” Hän nauroi, kun hänelle sanottiin kysymyksen viitanneen uskonnolle suotuisiin kirjoituksiin. ”Synagoogan intressit eivät kiinnosta meitä lainkaan”, hän sanoi. Näin ollen kaikki opetus, jota annetaan jiddišinkielisten julkaisujen välityksellä, on sopusoinnussa kommunismin eikä juutalaisuuden päämäärien kanssa.

Lontoolaisen Minority Rights -ryhmän raportti antoi ”verrattain täsmällisen” arvion Neuvostoliitossa vielä avoinna olevien synagoogien määrästä. Se osoitti, että noin 3000:sta vuonna 1917 määrä oli laskenut nykyiseen 40–50:een. Ja kun Neuvostoliitto äskettäin on sallinut muutamien juutalaisten lähteä maasta mennäkseen Israeliin, on todennäköistä, että ajan mittaan uskonnollisten juutalaisten määrä vähenee entisestään.

Toisinaan ulkomaiden lehdistössä on kirjoituksia, joiden mukaan näyttäisi esiintyvän lisääntyvää kiinnostusta baptismiin. Baptismi kuuluu Neuvostoliiton ”tunnustettuihin” uskontoihin. Mutta huomaa, mitä Time Incorporated -yhtiön julkaisema kirja Russia (Venäjä) sanoo:

”Se, joka käy Moskovan baptistikirkossa – pääkaupungin ainoassa protestanttisessa palvontapaikassa – havaitsee ehkä 2000 ihmisen ahtautuneen rakennukseen, joka on tarkoitettu muutamalle sadalle hengelle. Jopa väliaikaisilla parvekkeilla näkyy hartaitten kasvojen meri.

”Minkä tahansa Neuvostoliitossa sijaitsevan seurakunnan lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että useimmat palvojat ovat vanhoja ihmisiä, jotka syntyivät ja kasvoivat ennen vallankumousta, ja yhdeksän kymmenestä on naisia. Maaseutukaupungeissa saattaa olla nuoria ihmisiä suhteellisesti hieman enemmän kuin suurkaupungeissa.

”Mutta tämän tulkitseminen uskonnollisen herätysliikkeen merkiksi olisi harhaan johtavaa. Kun vanhempi sukupolvi kuolee pois, uskonnosta tulee todennäköisesti vieläkin vähäisempi voima neuvostoelämässä.”

Entä miksi kommunistihallitus ”tunnustaa baptistiuskonnon? New York Times -lehden kirjeenvaihtaja Grose antaa johtolangan. Hän mainitsee tapaukset, jolloin 400 tämän uskonnon kannattajaa tuli siihen tyytymättömäksi ja pyysi neuvostohallitukselta oikeutta perustaa uusi uskonnollinen järjestö. Miksi he olivat tyytymättömiä? Grose sanoo: ”Kiistakysymyksenä oli uskovien [400 uskovan] keskuudessa vallitseva käsitys, että baptistijohtajat olivat osoittautuneet liian mukautuvaisiksi valtion viranomaisten edessä.” Mutta eri mieltä olevat hajotettiin; jotkut vangittiin ja toiset liittyivät takaisin kansalliseen järjestöön.

Se on jälleen esimerkki siitä, että neuvostojohto ”tunnustaa” vain ne uskonnot, jotka ovat sille täysin alamaisia. Näin on ollut asian laita ainakin tähän mennessä.

Väistämätön johtopäätös

Seuraava johtopäätös on siten väistämätön: kristikunnan uskonnot ja pakanauskonnot kuristetaan hitaasti mutta varmasti hengiltä Neuvostoliitossa.

Nämä uskonnot korvaa useimpien ihmisten mielessä ateismi, materialismi, tiede, taloudelliset saavutukset, urheilu, kulttuuri ja valtion ihannoiminen edistyksen aikaansaajana. Nämä seikat korvaavat ihmisten luonnollisen taipumuksen katsoa johonkin korkeampaan, Jumalaan.

Eräs historioitsija sanoi osuvasti siitä, mitä Neuvostoliitossa on todellisuudessa tapahtunut: ”Paitsi joitakin innostuneita ja antaumuksellisia saarekkeita, järjestäytynyt uskonto näytti olevan kuoleva yhteiskuntaelämän muoto.” Se on itse asiassa kuoleva yhteiskuntaelämän muoto suuressa osassa muutakin maailmaa! Se on vielä suuremmassa määrin kuoleva laitos Neuvostoliitossa, missä papisto ei tarjoa todellista johtoa, missä Jumalasta ei anneta kunnollista opetusta kirkoissa tai kirkkoon kuuluvien kodeissa ja missä hallitus on täysin voimin vastustanut sitä yli viiden vuosikymmenen ajan.

Merkitseekö tämä sitä, että tulevaisuudessa Neuvostoliitto on melkein täysin ateistien asuttama? Lakkaako sieltä lopulta kaikki uskonto? Vaikka suuntaus on nykyään sellainen, se ei tule olemaan sama lähitulevaisuudessa!