Mitä uskonnolle on tapahtumassa Neuvostoliitossa?
NYT jo yli 55 vuoden ajan Neuvostoliitto on ollut ulkopuolisille monien salaisuuksien maa. Suurimman osan tuosta ajasta ei ole ollut paljon tietoja saatavissa siitä, miten ihmiset elävät ”rautaesiripun” takana.
Viime vuosina neuvostoliittolaiset ovat kuitenkin entistä useammin avanneet ovensa ulkomaisille vierailijoille. Näiden on sallittu matkustaa suuressa osassa maata ja puhua kaikenlaisille ihmisille. Vähitellen on piirtynyt selkeä kuva maan poliittisesta, taloudellisesta, tieteellisestä ja sivistyselämästä.
Vaikeampaa on kuitenkin ollut saada täsmällistä kuvaa neuvostoelämän yhdestä piirteestä, nimittäin uskonnosta. Mitä uskonnolle on tapahtumassa Neuvostoliitossa? Onko se yhä elossa 50 vuoden kommunistihallinnon jälkeen? Kukoistaako se mahdollisesti? Vai onko se kuolemaisillaan? Mikä on sen tulevaisuus?
Ristiriitaisia raportteja
Ulkomaiden lehdistössä on viime vuosina esiintynyt ristiriitaisia raportteja Neuvostoliiton uskonnosta. Jotkut raportit, jos ne otetaan täydestä, antavat ymmärtää, että siellä on tapahtumassa uskonnollista ”elpymistä”.
Esimerkiksi New York Times -lehdessä oli seuraavanlainen otsake: ”USKONNON USKOTAAN SAAVUTTAVAN LISÄÄ SUOSIOTA NEUVOSTOLIITOSSA.” Vuoden 1972 Britannica Book of the Year -vuosikirjassa sanottiin: ”Jumalanpalveluksia on pidetty käytännöllisesti katsoen maan jokaisessa huomattavassa kaupungissa, ja jonkin verran nuoria ihmisiä on kääntynyt harjoittamaan uskontoa.”
Saksalainen aikakauslehti Stern kirjoitti katedraalista, jonka Novgorodin kaupungin viranomaiset olivat muuttaneet museoksi. Siellä käyvien vierailijoitten sanottiin tekevän ristinmerkin, rukoilevan ja kuuntelevan uskonnollista musiikkia. Tätä pidettiin todisteena kasvavasta uskonnollisesta kiinnostuksesta.
Niinpä tällaisista raporteista voisi päätellä; että uskonto on alkamassa kukoistaa Neuvostoliitossa.
Kun kuitenkin tutkitaan useammanlaisia todisteita, muiden silminnäkijäin selonteot mukaan luettuina, alkaa hahmottua erilainen kuva. Näiden muiden raporttien päätelmät ovat suuressa määrin samat kuin erään historioitsijan, joka sanoi yksikantaan: ”Paitsi joitakin innostuneita ja antaumuksellisia saarekkeita, järjestäytynyt uskonto näytti olevan kuoleva yhteiskuntaelämän muoto” Neuvostoliitossa.
Näin ollen on tarpeellista tutkia, mitä on pinnan alla. Monet seikat täytyy ottaa huomioon pyrittäessä ratkaisemaan, mikä on nykyään uskonnon tila Neuvostoliitossa. Kun kaikki tekijät on otettu huomioon, voidaan tehdä selvät johtopäätökset. Yksi näistä johtopäätöksistä saattaa tuntua sinusta hyvin hämmästyttävältä!
Tässä tarkastelussa auttaa, että tutkitaan kirkon ja valtion suhteitten historiaa Neuvostoliitossa. Se auttaa meitä ymmärtämään paremmin, miksi eräät tapahtumat ovat sattuneet ja mihin suuntaan ollaan menossa.
Uskonnon voimakas ote
Neuvostoliiton uskonnon historian selittämiseksi on seurattava Venäjän ortodoksisen kirkon vaiheita. Ortodoksinen Kirkko on ollut tuon maan ehdottomasti huomattavin uskontokunta.
Venäjän ortodoksinen kirkko alkoi vuonna 988, jolloin Vladimir Suuri kastettiin kristikunnan uskonnon itämaisen kirkon jäseneksi. Kerrotaan, että hän kääntyi pakanauskonnostaan saadakseen vaimokseen Annan, joka oli silloisen Itä-Rooman keisarikunnan keisarin sisar. Tuon valtakunnan pääkaupunki oli Konstantinopoli, joka oli idän ortodoksisen kirkon keskuspaikka.
Vladimir vaati kaikkia alamaisiaan alistumaan kastettaviksi ortodoksisiksi kristityiksi. Sitä, joka ei antanut kastaa itseään, pidettiin valtion vihollisena. Näin ollen maallinen valta alusta pitäen tuki Venäjän kirkkoa. Kun Itä-Rooman keisarikunta kukistui vuonna 1453, Venäjän ortodoksinen kirkko julistettiin riippumattomaksi Konstantinopolin valvonasta. Myöhemmin Moskovassa olevasta kirkon päämiehestä tehtiin Konstantinopolin patriarkan arvoinen patriarkka. Vuonna 1692 Pietari Suuri kuitenkin kumosi patriarkan aseman ja alkoi hallita kirkkoa itse. Ja vuonna 1721 Venäjän ortodoksisesta kirkosta tehtiin virallisesti kansalliskirkko.
Ajan kuluessa kirkon siteet tsaarien julmaan hallintoon lujittuivat entisestään. (Tsaarit olivat kuninkaita tai keisareita; sana tulee latinan sanasta Caesar.) Tsaarit vaativat kansaa mukautumaan Venäjän ortodoksiseen kirkkoon ja tekivät muuhun uskontoon käännyttämisen lainvastaiseksi. Säälimättömät tsaarit ja omaa etuaan tavoitteleva kirkko pitivät yhdessä kansan tietämättömänä ja köyhänä.
Mutta sitten vuoden 1917 maaliskuussa vapaamieliset poliittiset ryhmät panivat toimeen vallankumouksen ja syöksivät tsaarin vallasta. Kun tsaaria ei enää ollut, Venäjän ortodoksinen kirkko näki mahdollisuutensa tulla riippumattomaksi valtion valvonnasta. Uusi väliaikainen hallitus tukikin sellaisia pyrkimyksiä. Tuon muistettavan vuoden elokuussa patriarkan virka palautettiin. Kun kirkolla nyt oli uusi patriarkka Tihon ja uusi vapaus, ajateltiin, että siitä tulisi voimakkaampi kuin koskaan aikaisemmin.
Pahaenteiset muutoksen tuulet
Mutta ennen kuin se saattoi tapahtua, poliittiset myrskytuulet puhalsivat Venäjän yli! Uusi vallankumous puhkesi marraskuussa 1917. Se toi valtaan bolševikit (joita on myöhemmin kutsuttu kommunisteiksi). He pyyhkäisivät pois vallitsevan järjestyksen, väliaikainen hallitus mukaan luettuna.
Muutamassa vuodessa kommunismi Leninin johdossa vakiinnutti otteensa Venäjään ja muihin sen lähellä oleviin alueisiin. Sitten 30. joulukuuta 1922 Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (SSSR) julistettiin perustetuksi. Lopulta liittoon kuului 15 tasavaltaa, mukaan luettuna Venäjä, joka on niistä suurin. Nykyään Neuvostoliitto on pinta-alaltaan suurempi kuin mikään muu valtio. Asukkaita siinä on lähes 250 miljoonaa, joten sen väkiluku on maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen.
Alkaessaan hallita yli sataa kansanryhmää kommunistijohtajat joutuivat vastakkain monenlaisia uskonnollisia käsityksiä omaavien ihmisten kanssa. Venäjän ortodoksinen kirkko oli tietenkin ehdottomasti suurin uskonto. Mutta oli monia muitakin uskontoja, erityisesti alueilla, jotka olivat joutuneet kommunistivallan alaisuuteen verraten myöhään.
Kaikki nämä uskonnot pohtivat asemaansa suhteessa uuteen hallitukseen. Hyvin pian ne saivat tietää, miten niiden kävisi. Valtavat muutosten tuulet, jotka alkoivat puhaltaa marraskuussa 1917, iskivät niihin täydellä voimalla.