Olin fetisismin papitar

Kerrottu Herätkää!-lehden Dahomeyn-kirjeenvaihtajalle

VANHEMPANI antoivat minulle nimen Agbodémakou, kun synnyin yli 50 vuotta sitten Dahomeyn pääkaupungissa Porto Novossa Länsi-Afrikassa. Kuuluimme ”Hazoumén” sukuun, mikä tarkoittaa ’kuninkaan palvelijoita’. Jumalia, joita palvoimme, edustivat fetissit.

Tiedätkö, mikä fetissi on? Sana tulee portugalilaisesta sanasta feitiço, joka merkitsee ’taiten tehtyä’. Sana on alkanut merkitä esinettä, jossa jumalan tai hengen uskotaan asuvan ja jolle sen uskotaan antavan jonkinlaista taikavoimaa. Monet fetissit tehdään ihmisen muotoisiksi ja ne vaativat taitavaa käsityöläistä, mutta toiset saattavat olla pelkästään kiviä, maakumpuja tai jotakin muuta luonnossa olevaa.

Perheeni palvoi kahta jumalaa, Sinulokoa (lasten suojelijaa) ja Avesania (kaupungin omistajaa). Sinulokon fetissi oli savikasa, joka oli peitetty gunin murteella Desléksi kutsumamme pyhän puun lehdillä. Avesanin fetissi on takorautainen ”asen”, joka näyttää rautatangon päässä olevalta pienoissateensuojalta ilman kangasta.

Noista kahdesta jumalasta Avesania pidettiin voimakkaampana. Jo ennen syntymääni äidilläni oli tapana mennä säännöllisesti Avesanin palvonnalle omistettuun temppeliin uhraamaan jamssia, kananpoikia ja toisinaan jopa vuohia turvallisen syntymäni ja tulevaisuuteni varmistamiseksi.

”Enne” antaa elämälleni suunnan

Fetisismi on hyvin taikauskoista palvontaa. Niinpä kun äitini eräänä päivänä löysi huoneestaan pythonkäärmeen, se vaikutti enteelliseltä. Meillä on sanonta, että python jättää käynnillään aina sanoman. Sen tähden vanhempani tiedustelivat asiaa ”oraakkelipapilta”.

Pappi selitti, että pythonin ilmaantuminen taloomme oli enne siitä, että minun tulisi palvella Avesania fetisismin papittarena. En kuitenkaan ryhtynyt siihen tehtävään aivan heti.

Päätökseni tulla fetisismin papittareksi

Kun kasvoin aikuiseksi, menin naimisiin erään Avesanin papin kanssa. Vanhempani olivat suuresti avioliittoamme vastaan ja tekivät kaikkensa rikkoakseen sen. Vaikeudet lisääntyivät, kun pysyimme lapsettomina.

Yritin voittaa vastoinkäymiseni hankkimalla monia taikakaluja, esineitä, joiden otaksuttiin karkottavan pahan. Ne eivät kuitenkaan auttaneet minua. Näytti varmalta, että vanhempani onnistuisivat särkemään avioliittomme. Tulin epätoivoiseksi, sillä tosiaan rakastin miestäni. Sitten mieleeni tuli ajatus, että ehkä kaikki nämä koettelemukset kohtasivat minua siksi, etten ollut ryhtynyt fetisismin papittareksi, jotta oraakkeli olisi täyttynyt.

Neuvoteltuani mieheni kanssa ja saatuani häneltä kannustusta aloin valmentautua fetisismin papittareksi.

Valmennusta ”luostarissa”

Fetisismin papiksi tai papittareksi valmentaminen tapahtuu ”luostarissa” ja kestää noin seitsemän kuukautta. Koulutuksemme aikana ryhmämme oli elettävä ”luostarissa”, emmekä saaneet ottaa vastaan vieraita. Perheemme ja ystävämme, myös aviomieheni, toivat ruokalahjoja, jotka esitettiin ”Doutélle” (ylipapille eli johtajalle). Saimme ruoan vasta kun pappi oli ottanut oman osansa.

Koko koulutusajan meillä oli yllämme samat vaatteet; emme pesseet niitä emmekä kylpeneet. Pyyhimme lian ja hien pois pelkällä rievulla. Ja me tosiaankin hikoilimme ankarasti opetellessamme laulamaan ja tanssimaan jumalamme kunniaksi.

Tänä aikana opimme myös kutomaan eräästä palmulajista saatavaa raffianiintä vaatteiksi, joita käyttäisimme valmistuttuamme. Näihin vaatteisiin kuului monivärisiä hameita, hihaton yläosa ja suippokärkisiä punaisia hattuja. Teimme myös itsellemme kuparisia nilkkarenkaita ja solmimme punaisista helmistä kaulanauhoja. Loppusilauksena kullakin meistä naisista oli raffiahameen päälle kiedottava valkoinen vaate, joka kiinnitettiin värikkäällä vyönauhalla.

Kun valmistumisemme läheni, saimme ruumiiseemme erikoismerkit, joista meidät tunnistettiin Avesanin papittariksi. Jos katsot minua tarkkaan, havaitset silmieni vieressä kasvojeni kummallakin puolella kaksi puolikuuta ja yhden puolikuun kummallakin poskellani. Ruumiini yläosassa on suuria rokonarpia. Ne teki ylipappi pienellä, terävällä veitsellä. Haavoihin hangattiin jauhettua puuhiiltä, jotta ne märkisivät ja niistä jäisi selvät arvet. Ylipapit tekevät nämä viillot kullekin oppilaalle rumpujen päristessä, niin etteivät uhrien huudot kuuluisi.

Uskoni fetisismiin heikkenee

Yksi fetisismin papittaren velvollisuuksista liittyy taikakaluihin, joiden otaksutaan suojelevan kylää joltakin uhkaavalta onnettomuudelta, kuten tulipalolta, tulvalta tai kulkutaudilta. Ylipapit valmistavat taikakalut ja sijoittavat ne tuntemattomiin paikkoihin. Fetisismin pappien ja papittarien täytyy mennä laulaen, tanssien ja rumpuja lyöden etsimään näitä taikakaluja. Kun he löytävät ne, he kuljettavat ne yksipuisella kanootilla, pirogilla, keskelle laguunia, minne ne upotetaan. Tämän otaksutaan vapauttavan kylän pahasta vaikutuksesta.

Juuri tällaista rituaalia suorittaessani uskoni fetisseihin alkoi heiketä. Tajusin, että nämä taikakalut olivat ainoastaan ihmisten savesta, puusta tai raudasta tekemiä esineitä, jotka hajosivat helposti, kun kosketin niitä. Ihmettelin: ”Miten nämä elottomat esineet voivat suojella ketään?” Mutta fetisseihin uskomiseni kuolinisku oli vielä edessäpäin.

Se tuli, kun mieheni, joka itse oli fetisismin pappi, äkisti sairastui ja kuoli. Se tapahtui vieläpä samana päivänä, jona hän oli suorittanut palveluksen Avesanille maalaamalla hänen temppelinsä. Miten Avesan saattoi sallia pappinsa kuolla sillä tavalla? Miksi fetissi ei parantanut ja suojellut miestäni? Silloin uskoni fetisismiin kuoli. Hautasin uudet ja harvoin käyttämäni fetisismivaatteet yhdessä mieheni kanssa.

Saan kuulla tosi Jumalasta

Muutin Porto Novosta Cotonouhun ja olin päättänyt etsiä uutta uskontoa. Pian Cotonouhun saavuttuani Jehovan todistajat kävivät luonani. Raamatun avulla he kertoivat minulle kokonaan uudesta asiainjärjestelmästä, joka pian leviää kautta maan. Heidän tuona päivänä minulle lukemiinsa raamatunpaikkoihin kuului Ilmestyksen 21:3, 4, missä sanotaan: ”Jumala . . . on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet [ihmisten silmistä], eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.”

Miten suloiselta se minusta kuulostikaan! Viimeinkin näin toivoa kuolleelle miehelleni. Hukutin todistajat kysymyksiin ja kuuntelin tarkkaavaisesti heidän Raamattuun perustuvia johdonmukaisia vastauksiaan. En ollut koskaan kuullut mitään sen kaltaista. Kun nämä ihmiset lähtivät luotani, he antoivat minulle kirjasen nimeltä ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen” ja lupasivat palata viikon kuluttua. Kirjasesta ei kuitenkaan ollut minulle apua, koska en osannut lukea enkä kirjoittaa.

En tyytynyt odottamaan todistajien paluuta kokonaista viikkoa, vaan menin etsimään heitä jo kahden päivän kuluttua. Rakkaudellisesti ja kärsivällisesti he alkoivat opettaa minua lukemaan ja kirjoittamaan. Muutamassa kuukaudessa opin riittävästi voidakseni tarkistaa omasta guninkielisestä Raamatustani paikat, jotka olivat merkinneet minulle niin paljon tavatessani Jehovan todistajat ensimmäisen kerran.

Todistajat palasivat yhä uudelleen. Kerran he toivat myös mukanaan naisen; jolla oli kasvoissaan ja ruumiissaan samat arvet kuin minulla. Hänkin oli kerran ollut fetisismin papitar. Mutta kun tämä nainen oppi raamatuntutkistelun avulla tuntemaan tosi Jumalan, hän lakkasi palvelemasta ihmistekoisia epäjumalia, jotka eivät voi nähdä, tuntea eivätkä puhua. Päätin toimia samoin. – Ps. 115:4–8.

Edistymiseni tosi palvonnassa ei tapahtunut esteittä. Sain pian tietää, että Jehova Jumalalla on päävastustaja Saatana, joka yrittää estää ihmisiä palvelemasta Jehovaa. (1. Piet. 5:8) Kohtasin vastustusta vanhemmiltani ja entisiltä uskontovereiltani.

Fetissejä mahtavampi Jumala

Fetissien palvojat valmistivat useita jujuja minua vastaan. Ne ovat fetissejä, joita toisinaan käytetään ihmisten tuhoamiseksi mustan magian avulla. Tämän menettelyn tiedetään johtaneen joidenkuiden kuolemaan muutaman päivän sisällä. Mutta minun tapauksessani se ei tehonnut.

Fetisismin palvojat lähettivät usein tarkkailijoita katsomaan, olinko yhä elossa. Aina kun nämä näkivät minut, olin terveenä. Sen sijaan jotkut, jotka olivat yrittäneet murhata minut fetissien avulla, sairastuivat, ja yksi heistä, fetisismin ”luostarin” johtaja, kuoli. Tämä hämmästytti monia, jotka tunsivat minut, ja tarjosi minulle tilaisuuksia kertoa heille tosi Jumalasta Jehovasta. Hän on mahtavampi kuin fetisseihin liittyvät jumalat, jotka ovat todellisuudessa pahoja henkiluomuksia eli demoneja, joiden johtaja ja hallitsija on Saatana. (Ef. 6:12) Viittasin siihen, mitä Sananlaskujen 18:10 sanoo: ”Herran [Jehovan, UM] nimi on vahva torni; hurskas juoksee sinne ja saa turvan.”

Vuonna 1959 vertauskuvasin antautumiseni Jehova Jumalan palvelukseen vesikasteella, ja Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä olen voinut menneinä yhdeksänä vuotena kertoa koko ajallani toisille Raamatun totuuksista, jotka ovat täyttäneet elämäni niin suurella ilolla. Tällä tavalla olen auttanut joitakuita muita vapautumaan väärän palvonnan orjuudesta. Miten onnellinen olenkaan, kun en enää ole fetisismin ja väärän jumalan papitar vaan tosi Jumalan Jehovan altis orja! – Room. 12:11.