Mikä on Raamatun kanta
Miten vanhempia tulee kunnioittaa?
RAAMATTU käskee lapsia tottelemaan vanhempiaan, kunnioittamaan heitä. Se korostaa sitä, miten oikein tämä menettely on, ja osoittaa siitä koituvan pysyviä siunauksia. Me luemme: ”Lapset, olkaa tottelevaisia vanhemmillenne Herran yhteydessä, sillä tämä on vanhurskasta: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, mikä on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: ’Jotta sinulle kävisi hyvin ja saisit olla kauan aikaa maan päällä.’” – Ef. 6:1–3.
Niinpä vanhempien kunnioittamiseen sisältyy heidän tottelemisensa. Miksi se on ”vanhurskasta”? Luonnollisesti jo se, että vanhempien kunnioittamista koskevan käskyn Antaja on vanhurskas Jumala, osoittaa, että tottelevaisuus on välttämättä oikein. Mutta miksi Jumala antoi tämän käskyn?
Lapset ovat todellisuudessa vanhemmilleen velkaa tottelevaisuuden. Entä jos lapset olisi kokonaan laiminlyöty? Olisivatko he voineet kasvattaa itse itsensä? Eikö lasten tulisi sen tähden syystä ilmaista arvostusta sitä kohtaan, mitä vanhemmat ovat tehneet heidän hyväkseen, olemalla tottelevaisia kaikessa, mikä ei ole vastoin Jumalan ja Kristuksen ylempää lakia?
Vanhempien kunnioittaminen tottelemalla heitä on välttämätöntä myös ykseyden ja järjestyksen ylläpitämiseksi perheessä samoin kuin koko yhteiskunnassa. Jos lapset eivät opi kunnioittamaan vanhempiaan, he eivät todennäköisesti kunnioita mitään muutakaan auktoriteettia. Heidän tottelemattomuutensa tekee heistä epäonnistuneita yksilöitä yhteiskunnassa, ihmisiä, jotka eivät ota huomioon toisten oikeuksia. Lisäksi jos lapset kieltäytyvät tottelemasta vanhempia, joilla on heidän etunsa sydämellään, miten he voivat olla tottelevaisia näkymättömälle taivaalliselle Isälle Jehova Jumalalle?
Yksi seikka, joka tekee vanhempien tottelemisen vanhurskaaksi, on se, että vanhemmilla on iän ja kokemuksen tuoma etu. Lapsen kokemus samoin kuin hänen järjen- ja ymmärryksenkäyttökykynsä ovat ehdottomasti rajalliset. Erityisesti varhaisvuosinaan lapsi tarvitsee vanhempien ohjausta ja kuria vaikeuksien välttämiseksi. Juuri se on ydin Raamatun sananlaskussa: ”Hulluus on kiertynyt kiinni poikasen sydämeen, mutta kurituksen [kurin, UM] vitsa sen hänestä kauas karkoittaa.” – Sananl. 22:15.
Vanhempien kunnioittamista koskevan käskyn noudattamiseen liittyy luonnostaan lupaus: ”Jotta sinulle kävisi hyvin ja saisit olla kauan aikaa maan päällä. Näin on siksi, että vanhemmat tavallisesti haluavat lastensa kokevan elämässä hyvää eikä pahaa. Heikkouksistaan ja epätäydellisyyksistään huolimatta useimmat vanhemmat yrittävät tehdä voitavansa auttaakseen jälkeläisiään välttämään vahingon. Toimimalla sopusoinnussa vanhempien ohjauksen kanssa lapset voivat välttyä monelta tuskalta. Vanhempien neuvojen totteleminen johtaa yleensä siihen, että välttyy sukupuoliselta moraalittomuudelta, juoppoudelta, huumeitten käytöltä ja muilta tavoilta, jotka voivat johtaa suureen vahinkoon ja jopa ennenaikaiseen kuolemaan.
Mutta merkitseekö vanhempien kunnioittaminen heidän tottelemistaan ainoastaan niin kauan kuin lapsi on alaikäinen? Ei. Jeesus Kristus osoitti, että vanhempien kunnioittaminen jatkuu niin kauan kuin he elävät. Jeesus paljasti fariseusten perinteellisen käsityksen sanoessaan: ”Jumala sanoi: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’ ja: ’Olkoon sen loppuna kuolema, joka herjaa isää tai äitiä.’ Mutta te sanotte: ’Joka sanoo isälleen tai äidilleen: ”Mitä minulla onkin, mistä voisit saada minulta hyötyä, on Jumalalle omistettu lahja”, sen ei tule lainkaan kunnioittaa isäänsä.’ Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan pätemättömäksi perinteenne takia.” – Matt. 15:4–6.
Samaten apostoli Paavali osoitti, että aineellinen antaminen vanhemmille ja isovanhemmille sisältyy heidän kunnioittamiseensa. Käsitellessään seurakunnan ja lasten vastuuta leskistä hän kirjoitti: ”Kunnioita leskiä, jotka ovat todella leskiä [se on, joilla ei ole perheenjäseniä auttamassa heitä]. Mutta jos jollakulla leskellä on lapsia tai lapsenlapsia, niin oppikoot nämä ensin harjoittamaan jumalista antaumusta omassa huonekunnassaan ja maksamaan jatkuvasti asianmukaista korvausta vanhemmilleen ja isovanhemmilleen, sillä tämä on otollista Jumalan silmissä. . . . Totisesti jos joku ei varaa ylläpitoa omaisilleen ja varsinkaan niille, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa.” – 1. Tim. 5:3–8.
Tähän iäkkäiden vanhempien ja isovanhempien kunnioittamiseen tulee sen tähden suhtautua hyvin vakavasti. Se on kristillinen vaatimus. Sen laiminlyönti merkitsee kristillisen uskon hylkäämistä. Siltä, joka jättää huomioon ottamatta toisten, erityisesti sukulaistensa, tarpeet, puuttuu rakkautta. Jos häneltä puuttuu rakkautta vanhempiin, jotka hän näkee ja jotka ovat pitäneet huolta hänestä, hän ei voi rakastaa Jumalaa. – 1. Joh. 4:20.
Vanhempien kunnioittaminen huolehtimalla heistä ei ehkä aina ole helppoa. Vanhuudenheikkouden tai sairauden tähden iäkkäät vanhemmat saattavat vaatia melkoisesti huolehdintaa. Heidän luonteenlaatunsa ei ehkä aina ole paras mahdollinen. Vanhempien ja lasten persoonallisuuksien eroavuudet saatavat vuosien mittaan tulla ilmeisemmiksi ja johtaa huomattavaan hankaukseen. Mutta antaisiko se oikeuden olla välittämättä vanhempiensa tarpeista? Varmasti ei.
Vanhempien ei ollut aina helppo kärsiä lastensa tyhmyyksiä ja huolehtia heistä sairauden tai muiden vastoinkäymisten aikoina. Rakkaus sai kuitenkin vanhemmat tekemään sen, mitä kukaan ei olisi voinut palkata heitä tekemään. Monet vanhemmat ovat antaneet aikaansa, varojaan, tarmoaan ja toisinaan uhranneet jopa terveytensä yrittäessään auttaa lapsiaan kasvamaan vastuuntuntoisiksi aikuisiksi. Eikö vanhemmilla sitten ole oikeutta saada korvausta lapsiltaan?
Mutta entä jos on kysymys apesta tai anopista? Tosi kristityt ymmärtävät, että kun he menevät naimisiin, heille tulee ehkä toisinaan myös vastuu huolehtia puolison vanhempien tarpeista. Antautunut kristitty ei sanoisi: ”En mennyt naimisiin sukulaistesi kanssa”, eikä järkeilisi, että hänellä ei ole velvollisuutta noita avioliiton kautta tulleita sukulaisia kohtaan. Hän haluaisi kunnioittaa sekä omia vanhempiaan että puolisonsa vanhempia ymmärtäen, että se on oikein.
Monissa maissa vanhemmilla saattaa olla sitä, mitä he tarvitsevat aineellisesti. Mutta he saattavat kaivata toveruutta ja vakuutuksia siitä, että heidän täysikasvuiset lapsensa rakastavat heitä syvästi. Lapset tekevät hyvin harkitessaan, mitä he voisivat tehdä ilmaistakseen kiitoksensa siitä, mitä vanhemmat ovat tehneet heidän hyväkseen. Heidän tulisi haluta tehdä voitavansa saadakseen vanhemmat tuntemaan itsensä tarpeellisiksi ja arvostetuiksi ja sisällyttää heidät suunnitelmiinsa ja toimintoihinsa. Tiedustelemalla vanhempiensa neuvoa tärkeissä asioissa lapset osoittavat, että he arvostavat isänsä ja äitinsä viisautta. Kaikilla näillä tavoilla he voivat ilmaista kunnioitusta ja arvostusta vanhempia kohtaan.
Ainoastaan osoittamalla vanhemmille heidän ansaitsemaansa kunnioitusta me voimme odottaa Jehova Jumalan siunausta. Tässä suhteessa tosi kristityt ovat näinä ”viimeisinä päivinä” huomattavan jyrkkä vastakohta maailmalle, josta puuttuu ”luonnollinen kiintymys”. – 2. Tim. 3:1–5.