Mitä lapset ovat velkaa vanhemmilleen?

JOKAINEN lapsi on velassa siitä hetkestä lähtien jolloin hän vetää ensimmäisen henkäyksensä. Hän on velassa vanhemmilleen, jotka ovat vastuussa siitä, että hän on elossa, ja tämä velka kasvaa joka vuosi, kun he ruokkivat, vaatettavat ja kasvattavat häntä ja huolehtivat hänestä. Jotkut lapset osoittavat kiitollisuutta antamalla vanhemmilleen, mitä ovat velkaa heille, mutta hyvin monet eivät tee näin.

Raamatussa on esitetty Sananl. 30:11:ssä totuus, joka soveltuu kovin moniin lapsiin aikanamme. Siinä sanotaan: ”Voi sukua, joka isäänsä kiroaa eikä siunaa äitiänsä!” Toisessa paikassa Raamattu ennusti, että ”viimeisinä päivinä” nuoret olisivat tottelemattomia vanhemmilleen ja rakkaudettomia. (2. Tim. 3:1–4) Me näemme nyt sen, mitä oli ennustettu. On nuoria, jotka kiroavat vanhempiaan vihanpuuskissa. Ovatpa jotkut tappaneetkin heitä. Yleisempää on kuitenkin lasten kapinallinen suhtautuminen vanhempiin, mikä ilmenee tottelemattomuutena, huomaamattomuutena, epäystävällisyytenä ja halveksintana. Onko sellainen käyttäytyminen oikea tapa ilmaista kiitollisuutta siitä rakkaudesta ja huollosta, mitä heidän vanhempansa ovat osoittaneet heitä kohtaan heidän syntymästään asti? Ilmeisesti ei!

Kun nuoret ovat kasvamassa aikuisiksi, heillä on taipumus tulla sellaiseen johtopäätökseen, että heidän vanhempansa eivät ymmärrä heitä, koska heidän henkilökohtaiset toiveensa näyttävät säännöllisesti törmäävän heidän vanhempiensa toiveita vastaan. Heidän vanhempansa saattavat esimerkiksi vaatia heitä olemaan kotona tietyllä kellonlyömällä illalla, mutta nuoret pitävät tätä todennäköisesti järjettömänä rajoituksena itselleen. Vanhemmat voivat vaatia tytärtään pukeutumaan vähemmän paljastavaan pukuun kuin millaista monet muut tytöt pitävät, tai he voivat kieltää poikaansa seurustelemasta tietyn naapuripoikien ryhmän kanssa. Nuorista, jotka ovat liiaksi halukkaita mukautumaan suosittuihin muotivillityksiin tai olemaan toisten ikäistensä hyväksymiä, tällaiset rajoitukset näyttävät osoittavan ymmärtämättömyyttä. Mutta onko todellisuudessa niin? Muista, että heidän vanhempansa olivat myös kerran teini-ikäisiä. Koska heidän vanhempansa ymmärtävät heitä ja sitä maailmaa, missä he molemmat elävät, he panevat heille tällaisia rajoituksia.

Vanhemmat tietävät, että myöhään valvominen merkitsee riittämätöntä unta, mikä voi vaikuttaa nuoren terveyteen ja suorituskykyyn koulussa. He tietävät paremmin kuin lapset maailman moraalin luhistumisen ja miten sillä voi olla huono vaikutus epäkypsiin nuoriin. He ovat myös hyvin tietoisia niistä mahdollisista ikävyyksistä, joihin nuoret saattavat joutua, jos ovat myöhään toisten nuorten seurassa. Vanhemmat eivät siis aseta rajoituksia lapsilleen ymmärtämättömyydestä, vaan siksi, että he ymmärtävät selvästi, mikä koituu lasten hyödyksi. Lapset ovat sen tähden velkaa vanhemmilleen sen tunnustamisen, että vanhempien arvostelukyky on parempi kuin heidän omansa.

VANHEMPIEN KUNNIOITTAMINEN

Jokaisessa järjestössä sillä, jolla on valta, on oikeus saada toisten järjestön jäsenten kunnioitus. Perhe, joka on todellisuudessa muutaman hengen muodostama pieni järjestö, ei tee poikkeusta. Vanhemmilla ja erityisesti isällä on valta-asema siinä sen perusteella, että he perustivat heidän perheensä, koska he antoivat elämän lapsille. Koska lapset ovat alempia tässä perhejärjestössä, niin eikö ole järkevää, että he kunnioittavat vanhempiensa arvovaltaa?

Jumalan Israelin kansalle antamassa laissa tehtiin selväksi, että lapset ovat velvolliset kunnioittamaan vanhempiaan. Kymmenten käskyjen viides kuului: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” (2. Moos. 20:12) Yksi ”kunnioita”-sanan merkityksistä on arvonannon ilmaiseminen. Ilmaiseeko se arvonantoa, kun poika väittelee vanhempiensa kanssa siksi, että nämä vaativat häntä olemaan kotona tiettyyn aikaan tai neuvovat häntä pysymään erossa tovereista, joiden hänen vanhempansa katsovat todennäköisesti tekevän huonon vaikutuksen? Eikö heidän toiveittensa hyväksyminen kinastelutta olisi paremmin heidän kunnioittamistaan?

Vanhempien kunnioittamiseen sisältyy myös se, miten lapsi puhuu heistä ystävien läsnä ollessa. Vanhempien kiroaminen tai heistä esitetyt epäystävälliset sanat voivat saada aikuisiin halveksien suhtautuvien nuorten ryhmän nauramaan, mutta se on uskottomuutta isää ja äitiä kohtaan. Eikö olisi enemmän sen rakkauden mukaista, mitä vanhemmat ovat osoittaneet lapselleen, että hän puhuisi heistä kunnioittavasti?

Vanhempien kunnioitus oli niin vakava asia Israelin kansassa, että poika tai tytär, joka löi tai kirosi isäänsä tai äitiään, piti surmata. Jumalallinen laki sanoi: ”Joka lyö isäänsä tai äitiänsä, se rangaistakoon kuolemalla. Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, se rangaistakoon kuolemalla.” (2. Moos. 21:15, 17) Sellainen uskottomuus perheen arvovaltaa kohtaan ja sellainen halveksunta oli vakava asia. Vaikkeivät kristityt olekaan lakiliiton alaisia, niin tämä käsky vahvistaa heille periaatteen kunnioittaa aina vanhempiaan.

TOTTELEVAISUUS

Raamattu neuvoo viisaasti lapsia: ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa.” (Kol. 3:20) Tämän he ovat velkaa vanhemmilleen. Heidän tottelevaisuutensa osoittaa kunnioitusta heidän vanhempiensa arvovaltaa kohtaan ja sitä johtoasemaa kohtaan, mikä isällä Raamatun mukaan on perhejärjestössä. Koska se koituu koko perheen rauhaksi ja ykseydeksi, niin he hyötyvät siitä henkilökohtaisesti.

Lapset tarvitsevat aikuisen ohjausta sen suhteen, mikä on oikein ja mikä väärin, ja he voivat luonnollisesti odottaa tällaista ohjausta vanhemmiltaan. Kun he tottelevat kristittyjä vanhempiaan ollen tekemättä sitä, mikä on kiellettyä, niin he oppivat karttamaan pahaa, ja kun he tekevät sitä, mitä heidän vanhempansa käskevät heitä tekemään, niin he oppivat tekemään hyvää. Kun vanhemmat perustavat mielipiteensä siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa, Jumalan kirjoitetun sanan vanhurskaisiin lakeihin ja periaatteisiin, niin heidän lapsensa oppivat tottelemalla parhaan elintavan ja hyötyvät siten täysimmin aikuisten ohjauksesta.

Kun vanhemmat käskevät lapsia tekemään jotain tietyllä tavalla, ei tottelevaisuutta osoiteta ainoastaan tekemällä se, vaan tekemällä se siten kuin heitä käskettiin. Erehdys, mikä ei ole harvinainen lasten eikä aikuistenkaan keskuudessa, on ajatella, että jonkin tekeminen heidän omalla tavallaan on parempi kuin sillä tavalla, millä heitä käskettiin tekemään se. On yhdentekevää, onko heidän tapansa parempi vai ei. Heitä ylempi käski heitä tekemään sen tietyllä tavalla, ja tottelevaisuuden periaate velvoittaa heitä tekemään sen siten. Jolleivät he tee, se on tehtävä uudelleen sillä tavalla kuin heitä käskettiin. Jos poika menee siis kauppaan ostamaan joitakin sekatavaroita, jotka hänen äitinsä on merkinnyt hänelle luetteloon, niin hän ei osoita tottelevaisuutta, jos hän päättää ottaa jotain muuta. Hänen äidillään oli syytä saada mitä hän luetteli, eikä pojan asia ollut päättää ostaa jotain muuta. Olemalla tottelevaisia pienissä asioissa samoin kuin suurissakin lapset voivat osoittaa arvostusta sitä kohtaan, mitä heidän vanhempansa ovat tehneet heidän hyväkseen, ja kunnioitusta heidän arvovaltaansa kohtaan.

KURI

Lasten on viisasta noudattaa heidän vanhempiensa heille pitämää kuria. Sana ”kuri” sisältää sellaisen valmennuksen antamisen, mikä muovaa ja oikaisee. Toisinaan täytyy lasta, joka tekee jotain, mitä hänen vanhempansa pitävät vääränä, oikaista ruumiillisesti rangaisten, ja toisin ajoin tarvitaan ainoastaan suullista oikaisua. (Sananl. 13:24; 29:15) Kummassakin tapauksessa kuri kuuluu valmennukseen, joka muovaa lasten persoonallisuutta. Se valmistaa heitä selviytymään niistä pulmista ja tilanteista, joita he kohtaavat ollessaan kosketuksissa maailman kanssa. Se ohjaa heidän epäkypsää mieltään antamalla heille perustuksen oikeitten ratkaisujen tekemiselle käyttäytymisessään. Raamattu neuvoo sen tähden hyvällä syyllä lapsia: ”Kuule, poikani, isäsi kuritusta äläkä hylkää äitisi opetusta.” – Sananl. 1:8.

Ei ole harvinaista, että nuoret vastustavat sellaista kasvatuksellista kuria kuin taloustehtävien suorittamista kotona tai heidän vanhempiensa auttamista liikkeen hoidossa. Sellainen työ on kuitenkin tärkeä osa heidän vanhempiensa kurinpidossa. Se opettaa heitä olemaan ahkeria ja kantamaan vastuuta sekä auttaa heitä saamaan arvokkaita taitoja. Sopiva työmäärä tekee enemmän hyvää nuorille kuin jos heidän sallittaisiin kuluttaa kaiken vapaa-aikansa tehden sitä, mikä heitä miellyttää. Vaikka nuoret eivät ehkä ymmärräkään työn arvoa, niin rakkaus ja kunnioitus vanhempien arvovaltaa kohtaan saa heidät tekemään, mitä työtä heidän vanhempansa käskevätkin heitä suorittamaan. Eikö ole aivan oikein, että he käyttävät nuoren voimansa auttaakseen vanhempiaan? Tämänkin he ovat velkaa heille.

Nuoret aikuiset voivat osoittaa rakkautta vanhempiaan kohtaan olemalla huomaavaisia vanhempiensa terveyden ja tunteitten suhteen. Eräs tapa, millä he voivat tehdä näin, on välttää huonoja tekoja, mitkä saisivat heidän vanhempansa kärsimään murhetta ja henkistä tuskaa. Se on rakkauden osoittamista. Samoin ystävällinen puhetapa. Karkeus, ivallisuus, äreys ja huutaminen merkitsee todellisuudessa vanhempien halveksintaa ja rakkaudettomuutta heitä kohtaan. Kuinka paljon parempi onkaan kaikkien luonteelle ja perheen rauhalle, että nuoret puhuvat vanhemmilleen ystävällisellä, lempeällä ja kunnioittavalla tavalla!

Velkaa, missä lapset ovat vanhemmilleen, ei voida koskaan täysin maksaa. He ovat aina rakkauden, ystävällisyyden ja kunnioituksen velassa heille, sittenkin kun he tulevat vanhemmiksi ja ovat vapaat vanhempien valvonnasta.